Venäjä aukaisi monia
salaisuuksiaan viikonloppuna

Rukiin omavaraisuus

ti 13.1.2015

Minulla on tapana salaa kuunnella radiosta ortodoksista liturgiaa niinä sunnuntaina, jolloin jumalanpalvelusten radioinnissa on ortodoksien vuoro. Menen aamupäivällä, kun Maria vielä nukkuu kodinhoitohuoneeseen lajittelemaan pyykkiä. Tosin saan kyllä kodinhoitohuoneessa olla yksikseni, vaikka koko talo olisi hereillä.

Joskus etsin netistä ortodoksista kirkkomusiikkia ja menen sunnuntaisin siivoamaan yläkertaa. Tämähän menee kuin Ylen Puoli Seiskan toimittajan Riina Malhotran kodinhoito-ohjeistuksessa. Jos on luvassa jotain supertylsää, kuten kotihommat, pitää samaan aikaan vaikka kuunnella jotain mieluisaa musiikkia.

Malhotra on muuten intialaisperäinen sukunimi. Minä olenkin miettinyt, mitä se tarkoittaa. Kuulen sukunimestä vain lopun: otra. Ja sehän on varpaisjärveä ja tarkoittaa ohraa. Savon yrittäjien puheenjohtaja, Yrjö Ronkainen, asuu Varpaisjärven Otramäessä. Sanonta Jo otti ohraleipä kuulostaa jotenkin epäloogiselta, sillä tuore ohrarieska on suurin piirtein parasta, mitä tiedän.

Sanonta ohraleivästä viittaa Suomen nälkävuosiin. Otrasta leivottu leipä oli niin sanottua hätäleipää ja vielä karumpi versio on otraleipä, jossa oli seassa olkea. Tarkempi selitys sille, että peltoon joskus jouduttiin rukiin sijaan kylvämään ohraa, oli se, että syksyllä kylvetty ruissato saattoi pilaantua runsaiden sateiden aiheuttaman homeen tai jääpoltteen takia.

Silloin talonpoika saattoi sanoa keväällä pellon laidalla: Jo otti ohraleipä. Vielä oli mahdollisuus talonväen säilyä hengissä seuraavana talvena, sillä peltoon kylvettiin ohraa. Konevitsan luostarin leipomossa leivottiin 1990-luvulla joka päivä ohraleipää. Tosin leivät tarjoiltiin trapesassa pari päivää vanhoina, sillä tuoretta ohraleipää porukka olisi syönyt halkeamiseen saakka.

Ny on mahdollisuus muuten ruisleipään, jonka ruis on sataprosenttisesti Suomessa kasvatettua. Asiasta kertoi Maaseudun Tulevaisuus (MT pe 9.1.2015 s. 19 ja MT ma 12.1.2015 etusivun ilmoitus). Tästä lähtien Oululaisen Jälkiuunileipä on ensimmäinen valtakunnallinen ruisleipä, jonka ruis on kokonaan kotimaista. Vuoden 2016 lähtien kaikki oululaisen leipomon ruisleivät ovat kotimaista ruista.

Tarkoituksena on nostaa Suomen ruisomavaraisuus 100 prosenttiin. Alimmillaan se on ollut vain 40 prosenttia. Pitää ohjeistaa nyt perheen hankintoja tekevää Mattia; etusijalla meillä ovat lähileipomoiden ruisleivät. Jos Lapinlahden Kesti-leipää ei osu ostettavaksi, käy Kiurun leipä. Jos Kiurun leipää ei ole saatavilla, ostakoot Nurmeksen Porokylän leipää. Se on kuitenkin mielestäni hieman kärskiä, jotenkin mustareunaista ja liian voimakasta, vähän niin kuin puoli päivää kahvinkeittimessä seissyt sörni.

Jos mitään lähityöllisyyttä edistävää leipää ei hyllyssä ole, voidaan ostaa huoletta Oululaisen jälkkäriä tänä vuonna ja ensi vuonna vaikka puikuloita.

Jatkoa sisar Anastasia-kertomukseen

Usein siivotessani sattumoisin osun Joroisten tsasounan nettivideoituihin palveluksiin. Tajuntaani oli siivilöitynyt, että tsasouna on jonkun venäläisen Anastasian, mutta toimittajan suurpiirteiseen tapaan huitaisin epämääräisesti kädelläni: mikä lie upporikas aatelinen, varmaan joku emigranttijälkeläinen, venäläismummo.

Loin mielikuvan turkki päällä ja timantit korvissa käyskentelevästä arrogantista hahmosta.

Viikonloppuna sain tuntuman sisar Anastasiasta. Ei ollut ennakkokuvani mukainen hahmo, ei. Tänään tästä ei tämän enempää, sillä on Tiedonantajan perjantaikolumnivuoro minulla. Kirjoitan Venäjästä, minun Venäjästäni, subjektiivisesta tunnenäkökulmasta, varmalla mutulla.