Tuotteistettua Murakami-kamaa
kansainvälisille kirjamarkkinoille

Kafka rannalla on kuin Kemppisen blogi: Ei voi tietää, mihin päätyy

pe 2.1.2014

Ärräpäät-sähköpostilistalla käynnistin keskustelun siitä, voiko puolueeseen liittyä sillä perusteella, että vaalipäällikkö on kuin Elovena-kaurahiutalepaketin kyljestä. Kiteen punikki ei liittynyt IPU:un, vaikka hänen mielestään amatsoni Susanna Kaukinen on ihqu. Kiteen punikki ei siten näytä olevan vaikutuksille altis, vaikka olenkin nähnyt hänet antautumassa eräälle vasemmistonaiselle ruoskittavaksi kuin pieni miellyttämisenhaluinen koira.

Tapauksen näki moni muukin. Se oli keväällä 2011 Sonkajärven Kauppilanmäessä vasemmiston vappujuhlanumerona Ninnu ja Marko Huomanin pihassa. Kiteen punkin täydellistä antautumista olivat todistamassa Vasemmistoliiton Aulis Ruuth sekä hänen vaimonsa. Sama näytelmänkappale oli esitetty sinä päivänä aiemmin Lapinlahden torilla.

Sen sijaan Kiteen punikkia en ole nähnyt sängyssä livenä kenenkään kanssa, vaikka Itä-Suomen työväenteatteri oli kokonaisuudessaan meillä samaisena vappuna yötä. Sen sijaan olen nähnyt punikin sängyssä Susanna Kaukisen kanssa, kuten muutkin Youtuben katsojat.

Sänkysessioita on Youtubessa useita. Katsoin sen, jossa keskusteltiin kasvun lopusta ja talouspolitiikasta.

Eilen olin ristiriitaisissa tunnelmissa Haruki Murakamin Kafkan rannalla vuoksi. Sekä tietysti hieman Leena Liukkosen Aatoksen.

Tänä aamuna tekstaroin runoilija-klovnille, joka toivoakseni jossain vaiheessa lukee joululahjansa, Heikki Turusen Karjalan kuninkaan, ymmärtääkseen itseään. Löysin klovnin kirjasta monesta kohtaa. Tekstaroin Kafkan rannalla kissaulottuvuudesta ja kissantappajahahmosta Johnny Walkerista.

Kafka rannalla pursusi symboliikkaa, mutta voisiko Johnny Walker olla kirjassa yksinkertaisesti päähenkilön alkoholisti-isä, joka pitää vertauskuvallisesti pojan tappaa, isänmurha, nähkääs. Vai voisiko Johnny Walker olla pelkästään alkoholismi? Johnny Walker tappaa kissoja loppuvaiheessaan jo vain pelkästä velvollisuudesta.

Hänet on koodattu siihen, vaikka on umpiväsynyt. Moniko alkoholisti on koodattu alkoholismiinsa, vaikka on siihen umpiväsynyt?

Alkoholismi - mässäily
Huoruus - hekumallisuus

Kissojen tappaminen tuntuu Murakamin kuvauksessa äärimmäiseltä julmuudelta. Johnny Walker tappaa pieniä, viattomia, suloisia, pörröisiä ja karvaisia kisuja kiskomalla niiltä sydämen irti rinnasta elävältä. Todellisuudessahan sekä Murakami että lukija tietää kissojen olevan kaukana pienistä, viattomista, suloisista, pörröisistä ja karvaisista mussuloista.

Kissat ovat persoonallisuuksia joka ikinen. Monimutkaisia, yleensä hyvin itsetietoisia ja ylpeitä elukoita. En yhtään ihmettele, että joku ei voi sietää kissoja. Minusta ne ovat mielenkiintoisempia kuin koirat. Haistattavat skunkin hajut takalistostaan, jos homma ei miellytä.

Tuntuu siltä kuin Murakami olisi ripotellut Kafkaan rannalle koko länsimaisen kulttuurin perversioineen. Jossain vaiheessa näyttämölle käy eversti Kentucky Fried Chicken. Eversti järjestää eräälle tärkeälle käänteen tuoneelle sivuhenkilölle prostituoidun hänen odysseiamaisella retkellään etsimään kynnyskiveä.

Ihan vain noin huvin vuoksi, sillä tiesi sivuhenkilön olevan alttiin huorille. Vähän seksiaddiktin tyyppinen nuori mies kun oli.

Tuli vain Johnny Walkerista ja Kentucky Fried Chickenistä mieleen, että päähenkilön isä syyllistyi kuolemansynneistä ainakin äärimmäiseen vihaan, varmaan kateuteenkin, ahneuteen ja ylpeyteen (oli vielä rikas ja menestynyt kuvanveistäjä). Muilla oli muut synnit ja päähenkilö jonkin verran ilmpulssikontrolliton paettuaan isäänsä, koulua ja aikustumista.

Kun olin tätä aikani miettinyt, alkoi jurppia. Tikkisen Hannele pisti hätkähdyttävällä viestillä, että by the way, huomasinko Murakamin käyttävän sekä Norwegian woodissa vain pelkästään länsimaisen populaarikulttuurin ja Kafkassa rannalla länsimaisen korkeakulttuurin viittauksia.

Länsimaisen kulttuurin
perversiot ja rappio

(Tässä kohtaa ei tule Gustave Flaubertin kupasta)

Perkele, onko Haruki Murakami kirjoittanut esimerkiksi Kafkan rannalla tietoisesti viittauksia ripotellen, jotta kirja menisi kaupaksi myös Japanin ulkopuolella? Hemmetti, jos jotain inhoan, inhoan laskelmointia ja sitä myötä tuotteistamista. Murakamin Paolo Coelho -yhteys tulikin toissapäivänä jo mietityksi.

Kun se pälähti päähäni, olin pitkän aikaa yltäpäältä epämiellyttävässä tuskan hiessä. Kuten kerroin, en oikein Paolo Coelhoa tunne, mutta sen olen vaistonnut, että kirjallisuuskriitikot käyttävät Coelhoa esimerkkinä, kun viittaavat kaupallistettuun shittiin ja new age -hörönlöröön.

Kiinnostava kirjailija, totta vie, tämä Murakami. Saa miettiä pää punaisena, kusettaako tyyppi rahastaakseen meitä vai mitä helvettiä. En vieläkään ihan varauksetta pidä fantasiasta.  Edelleenkin minusta tuntuu siltä kuin fantastikot eivät luottaisi siihen, että reaalielämä sinänsä on riittävän mystillistä.

Lisäksi fantasian kirjoittajalla on aina kissanpäivät. Voi marssittaa näyttämölle vaikka millaisia hahmoja ja panna niiden suuhun ihan mitä tahansa, jota itse haluaisi sanoa, mutta on jotenkin arka siihen. Turkkilainen Elif Shafak käytti kosmopolittisessa ja internationalistisessa Kirotussa Istanbulissaan hyväkseen henkiä, džinnejä, jotka toimivat kaikkitietävinä kertojina kohdassa, joka olisi muuten ollut kerronnallinen ongelma.

Islamissa wikipedian mukaan olevaiset olennot voidaan jakaa viiteen ryhmään: Jumala, enkelit, henget (džinnejä, arab. جني ‎; suomen kirjoitusasu ei ole vakiintunut), ihmiset sekä muu luomakunta.

Nyt kuulen sieluni korvin, kuinka Ylä-Savon subcomandante Marcos, Aaro-nymfi Heikkinen, käskee minun lukemaan paremmin ja loppuun asti Karen Armstrongin Jumalan historian ja kuinka Aaro sanoo mietiskellen, että islam saa kolmesta samasta lähteestä syntyneista monoteistisista uskonnoista hänen mielestään puhtaimmat paperit.

Taitaa olla suufilainen koko mies! (Suufilaisuus (arab. تصوف‎, taṣawwuf) on islamin mystinen suuntaus, jossa korostetaan suoran, henkilökohtaisen jumalasuhteen saavuttamista ja Jumalan henkisen totuuden tavoittamista jumalalliseen rakkauteen perustuvien harjoitusten kautta.) (wikipediasta kopsattu)

Nyt kun loihe sanoman, että en ole lainkaan fantasian kannalla, muistan, että hyllyssäni selkäni takana loistaa ja vilkkuu Mark Helprinin Talvinen tarina. Se oli ensimmäinen kosketukseni fantasiaan ja vannoin, että luen kirjan vielä uudestaan, sillä minulle ei millään auennut hopeisen perintötarjottimen syvempi merkitys.

Itse asiassa koko hopeinen perintötarjotin hävisi näköpiiristäni ja unohdin koko lautasen. Myöhemmin tarjotin jäi vaivaamaan minua.

Ei tässä mene aikaakaan, niin luen varmasti jo Pottereita. Niin. En muuten, mutta JK Rowling on Miina Supisen mukaan umpivasemmistolainen kirjailija ja Pottereissa kerrotaan selvästi fasismin olemuksesta ja synnystä.

Beethevonen,
Idiootin porukat

Kafkassa rannalla oli tietenkin mielenkiintoisia kohdat, jossa viisitoistavuotias poika kuulee itseään oppineempien opettajahahmojen kertomaa vaikkapa säveltäjistä Beethoven ja Haydn sekä elokuvaohjaaja Truffaut´sta. Sivistys ei tee pahaa kenellekään. Olikin mukava sivistyä viisitoistavuotiaan japanilaisen pojan mukana.

Kreikkalaisia tragedioita olen koettanut parhaani mukaan välttää koko elämäni läpi. Jos kuulen sanan kreikkalainen tragedia, rintakehäni päälle asettuu myllynkivi, joka estää hengityksen. Tunteen alkuperää en osaa määrittää, mutta jotain sellaista se on, että perussivistys on ällän ylioppilaspapereistani huolimatta hurahtanut kokonaan korvien ohitse ja elämä on kulunut sivistyksen aukkoja, kuten kreikkalaisia tragedioita, väistellen.

Kreikkalaiset pylväät tai mitä niitä onkaan joonialaisia sekä sen semmoisia jostain syystä hämärästi muistan, mutta nekin isosiskojen ja -veljien vanhojen historian ja äidinkielen koululukemistojen intensiivisestä kahlaamisesta johtuen.

Säveltäjät Beethevonen ja Haydn loisivat rikkaissa piireissä, jotta saattoivat harjoittaa ammattiaan sävellystä. Samoin teki Menneen maailman kirjailija Evelyn Waugh kuulemani Yle puheen kirjallisuusuusohjelman perusteella. Tuli viime syksynä uusintana. Kuuntelin ohjelman kunnaninsinööri Eero Mykkäsen - siinä on muuten ainoa lapinlahtelainen, joka 2000-luvun alussa osoitti kiinnostuksensa kansainvälistä politiikkaa, kuten Jugoslavian hajoamista, kohtaan - pellon pientareella - ei kirmaten, vaan autoani parkkeeraten.

(Voitte kyllä kuvitella, että minulla on tätä menoa vielä enemmän pula juttukavereista Lapinlahdella tai koko seudulla. Enhän voi marssia kunnan tekniseen toimistoon ja sanoa päällikölle, että kuulkaas, mitäs jos puhuttaisiin hieman Jugoslavian hajoamisesta ja Titon hienosta internationalistisesta ajatuksesta sekä EU:ssa nousussa olevasta nationalismista. Eihän se helevetti vieköön käy. No, ei minua näine aiheneni täällä kestä kuin Heikkisen Aaro eikä hänkään kuin noin tunnin kerrallaan puhelimitse ja sekin kerran kahdessa viikossa tai kerran kuukaudessa, jos Aaro on oikein kovasti ollut tekemisissä Hyvösen Hannun kanssa.)

Hyvä, etten muistiinpanoja kirjoittanut Ylen Waugh-ohjelmasta Tikkisen Hannelea varten, joka tartutti minulle Waughin fasistikirjailijainnon. Tekisipä muuten mieleni tietää, miksi Waughia on syytetty fasismista lumoutumisesta. Ei oikein tullut esille Ylen ohjelmassa se.

Samoin rikkaiden piireissä loisi Dostojevskin Idiootin ruhtinas Myškin. Ei ollut hyvinvointivaltiota silloin vielä, jotta kulttuurintekijät voisi saada muulla tavoin elantoaan kuin kerjäämällä rikkailta armonpaloja.

Idiootin loputtomasti puliseva 1800-luvun venäläinen joutilas luokka jäi - toivoakseni ei kuitenkaan ikuisiksi ajoiksi - kertomaan toisilleen, mikä on noloin kuvio, johon ovat  joskus osallistuneet. Hyppäsimme Idiootista Hannelen kanssa Murakamiin.

Pitkähkö leffaesitys
ja Halisen Jaska Kuikasta 

François Roland Truffaut kävi Kafkassa rannalla sen vuoksi, että hänen avullaan Murakami saattoi sanoa jotain länsimaisille filmihulluille. Truffaut´n leffoissa kuulema oli tulevan törähdys eikun tömähdys eikun häivähdys. Elokuvan uutta aaltoa nähkääs. Minä näin ensimmäisen Truffaut´ni Puumalan kansalaisopiston elokuvakerhonäytännössä joskus Otavan opiston vuotenani.

Koska olin hepusta opistolla kuullut, ajattelin, että nyt kun kerta kansalaisopistossa hänen Pitkä viikonloppunsa näytetään, on se nähtävä. Raahasin leffaan silloisen täyspäisimmän ja maanläheisimmän poikaystäväni, yhdyskuntasuunnitteluinsinööri-maalaispoika, Jaakko Halisen. Toivottavasti tälle ei jäänyt elokuvasta (tai minusta!) traumoja.

Elokuvan kelat menivät epäjärjestykseen ja leffa tuli esitetyksi meille sekalaisessa järjestyksessä, mutta ei haittaa, sillä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin sivuilla sanotaan Pitkästä viikonlopusta seuraavaa: "Myös rikosgenren konventioihin Truffaut’n suhde on samalla kertaa kunnioittava ja hellän pilaileva. Juoni on sekava ja murhien motiivit epämääräisiä kuin Syvässä unessa konsanaan. Yllättävät käänteet ja yhteensattumat eivät mene täydestä edes lapsiin, mutta filmihullut eivät aseta niitä hetkeäkään kyseenalaiseksi: ne kuuluvat kuvioon." https://kavi.fi/fi/elokuva/113908-pitka-viikonloppu

Japanilaisten jumalakäsitys

Tässä merkinnässä en ehdi sanoa Leena Liukkosen Aatoksesta tai Liukkosesta itsestään mitään, vaikka niin aamulla luulin. Heräsin tätä varten sika-aikaisinkin. Pitää kuitenkin kohta kiskoa Maria ylös sängystä ja kohta lähdemme yhdessä viemään Leonidin Corsan papereita katsastuskonttorille.

Corsa pitää saada seisontaan, sillä kaikki työmiehet ja -naiset ovat lomautuksella. Matti kävi jo yhden kerran Iisalmessa katsastuskonttorilla tekemässä selvää kalustostamme, mutta Corsan rekisteriotteet olivat joutuneet autoasiainkansiossamme romutettujen autojen lokeroon. Matin alitajunnan tekosia se, sanon minä.

Matti muuten öisin fantasioi Leonidin kissan Oskun tappamisesta. Saattaa se olla toisinkin päin.

Tai toissa yönä Matti oli nähnyt unta, että Osku oli muuttunut jättiläismäiseksi mustaksi kissaksi ja asettunut hänen rintansa päälle. Koetti ilmeisesti tukahduttaa Matin. Tosiasiassa edellisenä iltana Matti ja Osku taistelivat keittiön sohvan herruudesta.

Osku näytti hölmistyneeltä, kun Matti asettui tyynesti Hänen Korkeutensa päälle: kun kissa ei älynnyt lähteä sohvalta, hän käytti kissaa tyynynään. Tai ainakin Matin selän alta pilkottanut kissanpää näytti epätietoiselta. Osku pelkää Mattia, joten parka ei tiennyt, pitäisikö jäädä vai paeta paikalta.

Kafkasta rannalla ammensin myös tietoja japanilaisten jumalakäsityksestä.

Eversti Sanders, se Kentucky Fried Chicken -tyyppi, alusti seksiaddiktille Hoshinolle Jumalasta: "Kulkaas nyt - Jumala on olemassa vain ihmisten mielessä. Varsinkin Japanissa Jumala on ollut aika venyvä käsite. Ajatellaan vaikka, että jumalallisen keisarin pitää lakata olemasta Jumalan poika, ja hän lakkasi. Piti puheen ja sanoi olevansa ihan tavallinen ihminen. Siis vuoden 1946 jälkeen häi ei enää ollut Jumala. Sellaisia japanilaiset jumalat yleensäkin ovat - heitä voidaan väännellä ja käännellä. Joku halpaa piippua pureskeleva amerikkalainen antaa määräyksen, ja presto - Jumala ei olekaan Jumala. Aika postmoderni juttu. Jos ajattelee, että Jumala on, niin sitten hän on. Jos ei ajattele, häntä ei ole. Ja jos Jumala kerran on sellainen, niin sittenhän ei ole mitään syytä huoleen." (Haruki Murakami Kafka rannalla s. 393)

Murakami osaa näköjään piikitellä suloisesti amerikkalaista kulttuuri-imperialismia. Ihan ei auennut, kuka halpaa piippua pureskeleva amerikkalainen on, mutta ehkä kuvio liittyy jotenkin toisen maailmansodan vaikutuksiin.

Japanilaisen fleksiibelista jumalamallista kuulin ensi kertaa vuonna 2003, kun haastattelin Varpaisjärvellä entistä Japanissa ollutta lähetystyöntekijää. Japanilaisest saattoivat tyynesti käydä luterilaisessa kirkossa, katolisessa ja sitten omissa shintolaisissa sekä buddhalaisissa temppeleissään. Joidenkin shinopyhäkköjen sisällä saattaa olla buddhalainen temppeli. Nou problem.

Shintolaisuutta ei kuulema ole kukaan erityisesti perustanut. Se on muotoutunut yhteisössä vuosisatojen aikana. Kristityt lähetystyöntekijät on Japanissa perinteisesti eristetty kuin vaaralliset bakteerit.

Murakamin vainajalassa aseistakieltäytyviä antifasisteja

Murakamin tekstiinsä heittämä halpa piippu jäi vaivaamaan. Polttiko USA:n presidentti Harry S. Truman piippua?

Wikipedia kertoo näin: "1930-luvulle tultaessa Japanin hallitus koostui suurelta osin fasistityyppisistä sotilasjohtajista, jotka käyttivät keisarin jumalallisuusajatusta imperiumin laajentamispyrkimyksiin. Toisessa maailmansodassa keisari oli symboli, jonka puolesta sotilaat lähetettiin taistelemaan ja kuolemaan."

Kafkassa rannalla on loppupuolella eräänlainen hades. (Taas opin jotain kreikkalaisista tragedioista) Hades on muinaiskreikaksi  Ἅιδης tai Ἄιδης 'näkymätön'. Murakamin hadeksessa on toisen maailmansodan japanilaisia metsäveljiä hommissa. Japanilaiset metsäsotilaat luennoivat päähenkilölle elämän tosiasioista: "Mutta jos menet sanomaan, että hei, en halua sotaan, niin isänmaasi ei kyllä tyydy hymyilemään ystävällisesti ja antamaan sinulle lupaa jättäytyä pois. Paeta ei voi. Japani on pieni maa, mihin sitä edes pakenisi? Sinut saataisiin kiinni ennen kuin ehdit kissaa sanoa. Sen takia mekin jäimme tänne." (Haruki Murakami Kafka rannalla s. 549)

Tyypit olivat asuneet metsässä sen jälkeen, kun kieltäytyivät Japanin toisen maailmansodan aikaisista fasistihankkeista. He auttoivat kuolleita siirtymään rajan toiselle puolelle. Kafkan rannalla -päähenkilö kävi hadeksessa opissa. Hän oli niin ovela, että oli varustautunut reissua varten keltaiselle spraymaalilla. Hannun ja Kertun aiemmin länsimaiseen mytologiaan kehittämät leivänmurut olisivat olleet riski; jokin metsänelikko olisi ne voinut syödä.

Päähenkilö löysi reitin ulos metsästä keltaisten spraymaalipilkkojen avulla. Ja pilkkahan on, kuten me metsäsuomalaiset tiedämme, puun runkoon kuorta leikkaamalla tehtävä merkki. Minulla muuten oli taannoi ennen lasten isää venäläinen rakastaja, Nikita, josta tuli munkki ja sitten samaan aikaan pienen Nikitan isä, kun Maria syntyi, ja tämän isä Nikitan varpaissa luki viroksi: Metsäveljet.

Näppärää. Sanassa oli juuri yhtä monta kirjainta kuin ihmisellä on varpaita.

(Tässä tapauksessa blogistani puuttuu kaikkitietävä kertoja. Metsäveljet on nimittäin wikipedian mukaan viroksi metsavennad. Joko Nikitalla oli varpaita yksitoista tai sitten muistan väärin. Metsäveljistä hänen varpaissaan kuitenkin puhuttiin, sillä en sitä ennen ollut kuuna kullan valkeana moisista virolaisista fasistijäänteistä kuullutkaan.)

Kun Japani antautui Hiroshiman ja Nagasakin atomipommin jälkeen, Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman olisi halunnut Japanin keisarin Hirohiton sotasyyllisyysoikeuteen, mutta miehityshallinnon johtaja Douglas MacArthur kannatti keisari-instituution säilyttämistä yhteiskunnan jatkuvuuden tähden.

Keisarius säilyi, mutta jumaluus meni. Oliko Douglas MacArthur se Murakamin piippumies?

Olen kirjoittanut tämän kirjoituksen, jotta kerrankin Kiteen punikki lukisi merkintäni loppuun. Kiteen punikkihan tykkää yli kaiken kiinalaisista sotafilosofeista ja varmaan japanilaisista ninjoista ja mitä niitä nyt onkaan. Lisäksi tyyppi lukee Ärräpäissä viestini, jos aihekentässä mainitaan hänen itsensä nimi.

En tiedä, kumpi on parempi. Kiteen punikin tulokulma vai omani. Punikki nimittäin arvelee, että minä luen hänen viestinsä ainoastaan, jos aihekentässä on vaikka sana porno tai seksi.