Hyvää uutta vuotta!

Kafka rannalla ja Aatos loppuun

to 1.1.2015

Eilen illalla olimme yhtenä iloisena perheenä, vain vähän riidellen ja pääosin muissa maailmoissa kännyköitämme räpytellen, sekä luterilaisen kirkon uuden vuoden hartauksessa että kuuntelemassa kunnanjohtajan puhetta.

Pirkko-papille on tehnyt mitä ilmeisemmin breikki vakiduunistaan hyvää. Hartauden veto oli rentoutunut ja jopa säteilevä, hartauspuhe jotenkin hilpeähkö ja ihmisläheinen. Papin perhe oli mukavasti mukana hartausjärjestelyissä. Tosin luulin ensin, että nyt ne poloiset ovat unohtaneet jonkun Matkuksen merkkivaatemuovipussin nojalleen alttarille.

Muovipussi kuuluikin hartauden harjoitukseen ja selkeästi tarkoituksella alttariin nojaamaan jätetty. Jotta kirkkokansa ajattelisi juuri niin kuin ajattelen.

Lisäksi aina ihailen tasapainoisia perheitä, jotka voivat toimia yhdessä. Mehän laukkasimme kirkkoon eilen kahdessa osassa. Annan piti mennä paikalle hieman aikaisemmin, jotta saattoi jättää huomaamattomasti rippikoululappusensa limenvihreään laatikkoon saadakseen merkinnän tästäkin kirkkokäynnistä.

Me Marian kanssa laukkasimme perästä. Aina on niin. Minä puen ja puen ja puen Mariaa enkä ehdi saada itselleni yhtään kudetta päälle. Kaikki huutavat yhteen ääneen ja päästelevät suustaan mitä hirveimpiä loukkauksia ja solvauksia. Kirkossakaan emme mahtuneet samaan penkkiriviin.

Lisäksi Matin kanssa törmäsimme toisimme kirkkokäytävällä. Hyvä, etteivät kovat kallomme kalahtaneet yhteen. Me emme osaa tanssia yhdessä paritanssia emmekä esiintyä sopuisasti ja sulavasti julkisuudessa. Kunnanjohtajan puhetta kuunnellessa loukkaannuin aviomiehelleni verisesti ja marssin Asematien toiselle puolelle mielenosoitusmielessä.

Pidin mykkäkoulua kotieteiseen asti.

Maaningan Raija-pastorille sanoin, että kiinnostaisi sellainen projekti, jossa kävisin eri puolilla Pohjois-Savoa sunnuntaisin kuuntelemassa pappien saarnoja ja tekisin niistä tavallaan retoriikka- ja kaunokirjallisuuskritiikit. Raija-pastori, joka on jossakin saarnakoulutuksessa, innostui asiasta kovasti.

Näköjään aloitin projektin nyt jo. Kunnanjohtajan puheestakin kirjoittaisin jotain, jos olisin jotain kuullut kuntalaisten selkien takaa. Hemmetti, kun mukana olivat ujot takarivin taavit, jotka eivät halunneet mennä eturiviin.

Kello puoli kolme oli viimeinen pommitus. Vasta sen jälkeen nukuin yhtä päätä noin viiteen. Pää oli aivan sohjoa iltapäivään asti. aruki Murakamin Kafka rannalla ja Leena Liukkosen Aatos tulivat loppuun luetuiksi tänään. En sano niistä vielä mitään, vaan annan vaikutelmien kypsyä. Olen vähän ärtynyt ja hämmentynyt kummastakin. Ehdottoman negatiivisessa mielessä. Se jos mikä on repivää ja samalla rakentavaa.