Klassisen musiikin kermaperseet

la 28.2.2015

Kalevalan päivä ja minä istun Kuopion pääkirjaston yläaulassa kera Heikki Patomäen Suomen talouspolitiikan tulevaisuuden, Chimamanda Ngozi Aichien esikoisromaanin Purppuranpunaisen hibiskuksen sekä Kai Sadinmaan 10 käskyn kirkolle. Huominen on sitten pyhitetty lukemiselle - tai no meinasin selvittää pyykkivuoret siinä sivussa - , mutten tiedä, minkä näistä lukisin Mika Waltarin Mikael Karvajalan ohessa.

Maria ja viikonloppuavustajansa Tuuli ovat Martti Ahtisaaren koululla vammaisurheilutapahtumassa. Minä tulin tänne kirjastoon koneelle tunnelmoimaan, kun Tikkisen Hannelekin päätti pitää lukupäivän. Kohta Kuopion torilla on Operaatio Vakiduuni. Olisin mennyt allekirjoittamaan kansalaisaloitteen 0-tuntisopimusten kieltämisestä, mutta sitä ei voi tehdä ilman pankkitunnuksia enkä tiedä, onko puhelimeni sim-kortilla mobiilivarmenne.

Miekkariin en ehkä kuitenkaan mene, sillä nyt on minun oma aikani. Teen näiden muutaman tunnin aikana, kun Maria on avustajan kanssa omissa menoissaan, ihan mitä minä haluan. Jos minua neljän minuutin kuluttua huvittaa mennä torille, menen, mutta jos minua janottaa, menen kirjaston kahvioon juomaan jotain.

Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan vain istua ja kirjoittaa. Juuri hehkutin Ärräpäät-sähköpostilistalla, että kirjoittaminen täällä on kuin työskentelisi katedraalissa tai Wim Vendersin leffassa Berliinin taivaan alla.

Tikkisen Hannele lukee Sinuhen jälkeen Johannes Angeloksen. Siskonsa Maritta oli sitä kehunut kovasti. Johannes Angelos kertoo islaminuskoisten turkkilaisten hyökkäyksestä kristittyyn Konstantinopoliin vuonna 1453. Mainittakoon nyt tässä, että olen kaihtanut Bysanttia yhtä paljon kuin kreikkalaista jumal´tarustoa ja tuntenut ortodoksina asiasta epämääräistä huonoa omaatuntoa.

Minusta oli ja on edelleen omituista, että ortodoksisen patriarkan tulee sinnitellä muslimien Istanbulissa, vaikka imperiumi ympäriltä kaatui jo satoja vuosia sitten. 1990-luvulla Aamun Koiton päätoimittajana silvoin tunnistamattomaksi lukijoiden tunteikkaita ja närkästyneitä matkakertomuksia Konstantinopolin patriarkan luokse.

Minua jotenkin tympi se, että kirjoittajat valittivat islaminuskoisten suhtautuvan ortodokseihin nuivasti. Se, että ortodoksinen patriarkka istuu keskellä sekulaari-islamilaista maata, tuntui ja tuntuu edelleen kummallisen lapselliselta uhmakkuudelta.

Eilen Hannele soitti ja kysyi, kertooko Johannes Angelos Istanbulista. Maritta-siskonsahan on toiselta sukunimeltään turkkilainen. Siskolle piti löytää iltakirja. Sisko sai kuitenkin Haruki Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet, sillä tottahan hän oli Angeloksensa jo lukenut.

Kun puhelin soi, ajoin pois Pielavedeltä. Olin jossain kohtaa Viannan tietä ja autoradiosta tulvi Mozartin turkkilainen marssi. Nyt kun Matti koodasi Sitikan radion toimimaan, olen ollut lähinnä taivaassa. Sitikassa on autokantamme parhaimmat kaiuttimet ja Ylen vakavat kanavat pysyvät paikoillaan.

Eilen päivällä kun kävin Iisalmessa, osuin kuuntelemaan jonkun hauskan musiikkitoimittajan ohjelmaa levy-yhtiö Naxoksen (vai mikähän tuo lienee?) levyttämistä Sibelius-tulkinnoista. Musiikkitoimittaja lohkaisi, että jos klassisen musiikin tuntemus perustuu Marketin laatikkolevyostoihin, ei Naxoksen Sibelius-levytys petä tai säikäytä.

Nauratti, sillä ajattelin juuri, että vaikka pidän klassisen musiikin ystäviä jonkinlaisina korkeakulttuurisina kermaperseinä (kermaperseet-terminä olen oppinut Emilia Kukkalalta), olen alkanut yhä enemmän kuunnella lassillista mussiikkia. Ja minähän kuuntelen Eric Satie´a, jos haluan. Taivutankin mokoman säveltäjän sukunimen niin kuin mieli tekee.

Kuuntelen kevyttä Mozartia ja Sibeliustakin - tosin jotkut hänen biisinsä yhdistyvät päässäni ällöisänmaallisuuteen. Nyt pitääkin kaivaa esille cd-levystöni vanhimpiin kuuluvan tallennuksen, jossa Sibelius itse johtaa Radion sinfoniaorkesteria. Rakastan viihteellistä oopperaa, kuten Verdin Aidaa.

Toisaalta. Jos vähänkin tuntuu siltä, että samaistun alla olevaan porukkaan, minut saa viedä pihasaunamme - sen rengasvarastona olevan - taakse ja ampua.

"2. Toimittajat ja eliitti. (Ilkka Vehkalahti Porttikielto Poriin -dokumenttien kommentonnissaan seuraavasti:)

Ollessani vierailijaprofessorina Tampereen yliopistossa tein ”musta tuntuu” -tutkimuksen valtamedian toimittajien (78 kpl) elämäntavoista verrattuna suomalaisten tulonsaajien enemmistöön eli Ihmisiin jotka ansaitsevat alle 35000 euroa vuodessa.

Tutkimus osoitti huikean eron niin ravintolalounaiden viikoittaisessa määrässä, lomamatkojen kohteissa, lasten harrastuksissa, kotiin tulevista lehdissä ja isoihin tapahtumiin kuten Savonlinnan Oopperajuhlille tai Porin Jazzeihin osallistumisessa. ”Tutkimustuloksen” esitti parisatapäiselle toimittaja- ja toimittajaopiskelijayleisölle kolme näyttelijää.

Kukaan ei asettanut tutkimustuloksia kyseenalaiseksi - ei edes sen jälkeen kun kerrottiin, että kyseessä oli pelkkä näytelmä.

Miksi? Koska me kaikki tiedämme, että valtamedian top-toimittajat ja heidän päällikkönsä elävät toista elämää kuin suurin osa suomalaisista. Valtatoimittajat kuuluvat tai haluavat kuulua yhteiskunnan eliittiin. Me tunnemme poliitikot. Minäkin olen pelannut eduskunnan kellarissa useammin kuin kerran tennistä kokoomuskansanedustajan kanssa ja ollut otettu kun on tullut kutsuja Presidentin linnaan. Vallankäyttäjät tulevat kavereiksi ja on vaikeata olla ilkeä kaverille." http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/23/tuottajalta-etiikka-ja-itsesensuuri-rehellisyys-ja-rohkeus