Miten Kalifornian helluntaiherätys ja
Azusa-kadun tapahtumat liittyvät Armeniaan?

Viritin Ärräpäissä keskustelun helluntaiherätyksestä

to 5.3.2015

Eilisestä merkinnästä jäi uupumaan yksi asia.

Kun olin viime kevään EU-vaalien alla maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäkeä kyytimässä GBA-Saabilla, johon toivoakseni joskus maailmanhistoriassa Matti asentaa pakoputken, jota varten piti mobilisoida puoli Suomea jäljitystyöhön, ja kuuntelin professorin alustuksen viiteen kertaan - ensin Kuopion torilla, sitten Lapinlahdella kahvila Emiliassa, Varpaisjärven Esson parlamentissa ja Rautavaaralla kunnantalolla sekä lopuksi osan aikaa vasemmistonaisten tentissä Kuopion Sataman Tarmo -kirjakaupassa, joka sijaitsee kauppahallissa - imin itseeni kaiken informaation kuin sieni.

Professori Heikki Patomäki erosi ratkaisevalla tavalla Paavo Väyrysestä (kesk.kunniavanhus). Kuuntelin Väyrysen pressanvaalipuheen sekä EU-vaalipuheen Lapinlahdella. Mielenkiintoista oli, että Väyrysen puhe oli molemmissa osin sama. Vitsitkin olivat samoja.

Patomäki Pohjois-Savon EU-kiertueellaan varioi alustuksiaan niin, että joka paikkakunnalla tunsin oppineeni uutta. Eihän professorin olisi moiseen tarvinnut vaivautua, sillä kuulijat eri pitäjissä olivat eri ihmisiä. Vai minä kuuntelin kaikki läpi - ja nauhoitin puheet päähäni.

Tahdoin oppia, sillä ensimmäisellä kerralla Iisalmessa Kansantaloutta tasan kaikille -seminaarissa vuonna 2010 Patomäki puhui massiivisesta globaalista oppimisesta. Ihmiset oppivat sosiaalifoorumeissa, sosiaalifoorumeiden varjofoorumeissa, kuten Iisalmen KTK:ssa, tupailloissa, sähköpostilistoilla ja puhelinkeskusteluissa.

Nyt käynnistin Ärräpäissä helluntalaiherätystä koskevan opintopiirin ja kirjoitin tänä aamuna listalle seuraavasti:

"KIINTOISAA!!!

Tottahan minä unitaariuniversalistiortodoksina tiesin, että Armenian ortodoksinen kirkko on orientaaliortodoksinen - mutta sitä ei MISSÄÄN ort.piireissä ole tullut esille, että Armeniassa olisi ollut jotain protoprotestantteja!

Niinpä tietysti! Eipä näistä virallisen kirkon piirissä paljon huudella. Osmo Pöysti, joku lahkolaistyyppi jossain historianettikirjoituksessaan kirjoittaa, että herätysliikkeet antoivat ihmiselle omanarvontunnon, ihmisarvon, joka syntyi siitä, että (.... ihminen eheytyi hylkäämällä sopimattomat toimintatavat ja pyrkimällä tietoisesti noudattamaan Jumalan tahtoa.)

Kaikki herätysliikkeet ovat olleet aikoinaan omien yhteisöjensä uskonpuhdistajia ja oikeastaan myös yhteisönsä kehittäjiä. Raitistihan Lars Levi Laestadius lappilaiset!

Tähän oman yhteisön kehittäjä -ajatukseen törmäsin - SEKÄ ETENKIN SIIHEN, ETTÄ VIRALLINEN SEURAKUNTAHISTORIA NÄITÄ HARVOIN TUNNISTAA TAI TUNNUSTAA - kun aloin miettiä ja kaivella, mihin perustuu Puumalan syrjäkylien ja pieneläjien körttiläisyys 1800-1900-lukujen vaihteessa.

Jos ne pulut olisivat kuulleet jotain vapauttavasta sosialismista, olisivat ne olleet sosialisteja, mutta ainoa, mistä kuulivat oli körttiläinen herätysliike.

Äitini isä, Jaakko Tiusanen, oli körttiläinen maallikkosaarnaaja ja luin koko Puumalan pitäjänhistorian serkkukirjaa varten sen vuoksi, että siellä jossain tulisi vastaan körttiläinen liikehdintä. Vitut, pitäjähistorioitsija kirjoitti yliolkaisen alentuvasti, että Puumalan luterilaisen seurakunnan piirissä oli jotain körttiläistä karkeloa, mutta sillä ei ollut paljoakaan merkitystä.

Voi Jeesuksen persesilmä sentään. Eiväthän ne köyhät Puumalan metsämökkien yhden lehmän omistajat olleet lainkaan kiinnostavia virallisen seurakuntahistoriankirjoituksen kannalta. Kiusallisiahan ne köyhät ja oppimattomat, tee se itse -papit, olivat.

Olen tämänkin täällä Ärräpäissä sanonut sen tsiljoonanteen kertaan, että Lapinlahden helluntaiherätys oli työväen ja pienviljelijöiden herätystä. Sari Essayahin äidin Elvin isä (tai isoisä, tästä en ole nyt varma, sillä kirja, josta asian ammensin - Pekka Ervastin ja Timo Haapalan Mäntyniemen pesänjakajat - on yläkerrassa enkä jaksa kävellä portaita) oli käsittääkseni työväenliikkeen miehiä, Korhonen, jonka tupaan Mäkikylän pienhellarit kokoontuivat, kun virallinen luterilainen seurakunta koostui äärioikeistolaisista kypäräpääpapeista. Osa Lapinlahden pienviljelijöistä ja SDKL:n väestä tosin oli ateisteja Jumalan armosta. Tai sitten oli niin, että perheessä äiti oli vasemmistolaishenkinen hellari ja isä ateisti-SKDL.

Luin nyt Kai Sadinmaan 10 käskyä kirkolle ja vaikka olin jossain mielessä hurmioitunut, jokin Sadinmaan Kallion kaikkitietävässä punavihreässä ylimielisessä kaupunkilaismussutuksessa kuitenkin nyppi.

Pia"

Molokaanit asuivat kommuuneissa!

Klassiseen kristinuskoon opettavan Usko ja elämä -keskustelusta löysin seuraavan siivun. Nimimerkki Mauriina kirjoittaa näin:

"Molokaanit on alunperin ortodoksien antama haukkumanimi. Nimi tarkoittaa maidonjuojaa. He saivat sen siitä, kun joivat paaston aikana maitoa. Kerroin näistä lahkoista, kun T.R. kysyi eikö ortodoksisesta kirkosta ole  erkaantunut mitään lahkoja.

Duhoborit ja molokaanit olivat spiritualisteja, jotka uskoivat sisäiseen sanaan. Heillä oli omia erikoisia oppejaan, mutta en oikein enää muista minkälaisia. He vastustivat valtiovaltaa, maaorjuuden aikana maaorjuutta, asevelvollisuuskutsuntoja, vannomista, veronmaksua ym ja asuivat omissa kommuuneissaan, yhteisomistuksessa siis.  Duhoborit asuivat Etelä-Venäjällä mm. Krimillä ja Kaukasiassa. Leo Tolstoi auttoi heidät Amerikkaan 1900-luvun alussa.  Molokaanit asuivat mm Siperiassa, joissa heillä tuottoisaa teollisuutta. Heitä kutsuttiin Venäjän amerikkalaisiksi." http://uskojaelama.net/forum/index.php?PHPSESSID=ho12v7lcdm0qgfiblu7jffiar2&topic=991.msg66716#msg66716

Ärräpäissä Joensuun toveri Ari Sulopuisto huomautti, että eilisessä television Kaukasus-pätkässä Ville Haapasalo tapasi azerbaidzanilaisen molokaanivaarin. Vaari kuulema sanoi hänkin jotain uskontokuntansa historiasta.

Tähän vastasin viestilläni, joka alkoi versaalilla kirjoitetulla sanalla KIINTOISAA:

"Jaa, että helluntailaisista pitäisi osata sanoa ja Armeniasta? Kummastakin tietoni ovat pintapuoliset. Eikös se vuoden 1888 tienoilla  käyntiin lähtenyt hellurei-liike ollut Afrikasta tuodun orjan tai orjan jälkeläisen Seymourin aikaansaannosta? William J. Seymour. Azusa-kadulla puhuttiin kielillä ja sitä pidettiin ja pidetään kai  vieläkin maailmalla jotenkin kummallisena juttuna. Eivät ole käyneet  seuraamassa, mitä lestadiolaisissa seurapirteissä on tehty samoista  ajoista lähtien. Kyllä ne kielet löytyy kun tarve on kova ja Herran varjelus päällä.

Minä koitin googlata, kun en muuta osannu (tässä kohtaa kirjoittaja vähän vinoilee minulle, sillä olen pohjois-Euroopan nopein, kärsimättömin ja samalla pintapuolisin googlaaja), enkä löytänyt  armenialaisista tässä asiassa jälkiä. Pikemminkin toisinpäin.

Cecil Robeck -niminen tyyppi , katsokaapas tätä: http://fuller.edu/faculty/crobeck/ on v. 2006 julkaissut kirjan, jossa  kirjoitaa muun muassa, että....

Finally, between 1903 and 1912 several thousand Russians and Armenians  arrived in the city, refugees from Russia's increasingly repressive  government...

Eli v. 1903-1912 tuhansia venäläisiä ja armenialaisia tuli Los  Angelesiin, he olivat lähteneet pakolaisiksi yhä aggressiivisemman  valtiovallan vuoksi. Toisin kuin venäläiset, armenialaiset eivät  kuuluneet ortodoksikirkkoon. He olivat [hengellisiä kristillisiä etnisiä] molokaaneja, sanan mukaisesti maidonjuojia. Sen nimen he saivat, koska he kieltäytyivät paastoamaan meijerituotteista [eli  joivat/söivät maitotuotteita] perinteisinä paastopäivinä.

Tärkeämpää on, että heitä voisi kuvata protoprotestanttiseksi ryhmäksi, koska he olivat saaneet vaikutteita joiltakin 1500-luvun uudistajilta, reformoijilta. Heillä oli myös erityinen pyhän hengen arvostus. Monet  heistä väittivät, että olivat lähteneet Etelä-Venäjältä profetoimisen  lahjan niin käskiessä. He käyttäytyivät usein ekstaattisesti,  hyppivät ja tanssivat.  He kaatuivat lattialle, kun uskoivat, että  pyhä henki määräsi tekemään niin, ja lauloivat virren tapaisia lauluja, jotka muistuttivat "laulamme hengessä" -perinnettä  (moniääninen, harmoninen laulu kielillä, jotka ovat tuntemattomia  laulajille ja joiden uskotaan olevan pyhän hengen inspiroimia) Azusa-kadun herätyskokouksessa. Tai -kokouksissa."

Purppuranpunainen hibiskus

Luen parhaillaan nigerialaisen Chimamanda Ngozi Adichien Purppuranpunaista hibiskusta. Kirjaa on markkinoitu kuvauksena jyräävästä sekä väkivaltaisesta, ääriuskonnollisesta isästä. Onhan se niinkin, mutta minä luen kirjaa kuvauksena kolonialisoituneesta perheestä ja katolisesta kirkosta Afrikassa.

Kirjan päähenkilön isä on vaikutusvaltainen henkilö elinpiirissään. Hän on käynyt lähetyssaarnaajien koulun ja rikastunut. Isä ei anna lapsiensa pitää juuri minkäänlaista yhteyttä omaan isäänsä. Lasten isoisä on katolisen perhepatriarkan mielestä saastainen pakana.

Kirjan päähenkilö ja tämän veli saavat pistäytyä isoisän luona, mutta vierailu saa kestää vain 15 minuuttia. Lisäksi kummallakaan ei ole lupaa syödä mitään isosisän luona. Lasten täti on yliopistonaisia. Hän elää korkeasti koulutettuna, mutta karmivassa köyhyydessä veljeensä verrattuna.

Täti sanoo, että isoisää voi sanoa myös toisella nimellä - traditionalistiksi. Riipaisevaa on lukea tyttären havaintoja isästä, kun tämä puhelee valkoisten katolisten pappien kanssa. Isä vaihtaa kielen englantiin ja kuulostaa jotenkin lipevän matelevalta. Isä on läpeensä kolonialisoitunut.

Kolonialisaatio Ylä-Savossa

Kirjoitin ylempänä, että ärsyynnyin Kai Sadinmaan 10 käskystä kirkolle. Olisin lukenut syömättä Sadinmaata vaikka maailman tappiin -kirja loppuikin kesken ja melkein purskahdin itkuun, kun vastaan tulivat viitteet. Samalla alleviivasin kirjasta kohtia, jotka mielestäni kaipaavat polemisointia.

Se, mistä olen täysin samaa mieltä Sadinmaan kanssa, on, että Kirkon tulee kaivaa esille evankeliumin yhteiskunnallinen radikaalius. Kirkon tulee olla yhtä rintamaa köyhien, vajavaisten, vammaisten, rikollisten, hitaiden, heikkojen ja halveksittujen kanssa.

Mutta eikä homomyönteisyys ole jo hegemoniapuhetta? Eikä pappi, joka menee homobaariin, ole loppujen lopuksi median rakastamaa valtavirtaa. Mitä radikaalia siinä nyt olisi?

Radikaalimpaa olisi sukeltaa Varpaisjärven pelokkaiden uusnatsipilleristien piiriin ja alkaa julistaa sitä, että rakastakaa, herrantähen, nyt sitä ainutta kylän mamupoloistakin, vaikka se saattaisi vetäistä teiltä nyrkillään hampaat kurkkuun, jos ryssäksi meinaatte huudella.

Heräsin tähän asiaan Lapinlahdella Mäkikylässä kirjallisuusaiheisessa Käki-seminaarissa kesällä 2010, kun olin kyytimässä semppaan kirjailija Matti Pulkkista. En muista, mikä oli keskustelun aihe, mutta alustajana oli kristitty lesbo, lähtöisin jostakin vähän äreämmästä kristillisestä piiristä, en muista, mistä.

Rekkakuskin näköinen kristitty lesbo tuli semppapaikalle nätin keijukaisen oloisen puolisonsa kanssa, jolla muistaakseni oli jokin prinsessapönkköhamekin. Kristitty lesbo sanoi, että hän oikeastaan jollain lailla ymmärtää entisen viitekehyksensä tuskaa. Luterilaiset homofoobikot ja tuomitsijat olivat ennen hegemoneja, heillä oli valta-asema.

Eipä ole enää.

Se, että maalaisseurakuntien pappien puhelimet täyttyivät vihaa uhkuvista tekstareita eduskunnan homoliittokeskustelun aikana, oli lähinnä surullista ja traagista. Eivät ne ihmiset pahoja oikeasti ole. He eivät tiedä, mitä tekevät, sillä he pelkäävät. Heidät on jo syrjäytetty sen sata kertaa maailman menosta ja ainoa, mihin he voivat turvautua, on konservatiivisuus.

Näissä kuvioissa on aina jossain pilkottamassa fasismi. Helppo ratkaisu.

Arrogantti Kallion punavihreä ylhäältä alaspäin suuntautuva arrogantti hegemoniapuhe vain ei valitettavasti ole ratkaisu. En tosin minäkään tiedä, miten niille Varpaisjärven tai Lapinlahden uusnatsimielisille persupoluille pitäisi sanoa. Jeesus rakastaa sinuakin tai jotain. Varmaan.

Tai sitten näin: Jeesus rakastaa sinuakin, pulu, mutta oikeastaan tahtoisin vetäistä sinulta hampaat kurkkuun, koska ryssittelet ja näytät persettä homoille.

Tuli nyt mieleen oululainen pastori ja agu-poikansa omaishoitaja Satu Kreivi-Palosaaren iltahartaus. Jeesus tuli hänen elämäänsä ja silloin kolahti. Hartaus jäi jotenkin kesken ja vajaaksi. Siitä puuttui yhteiskunnallinen radikaalius. Minulle jäi ikävä olo, että semmoinen Jeesus, joka tuli ja kolahti, oli jonkinlainen pyhäkoululammas, joka saapui ja vapautti puhujan henkilökohtaisesti tilanteesta, jossa hän oli rikki.

Semmoista yksityistä kristillisyyttä, jota vastaan Kai Sadinmaan 10 käskyä kirkolle potki.

Lahko vai herätysliike?

Ärräpäiden keskustelusta, pikaisesti googlaamalla ja muistelemalla, mitä kristillisten peruspalvelulautakunnan jäsen Esa Heikkinen Alapitkän Asevelikylältä minulle jossain keskustelussamme kertoi, olen saanut sellaisen käsityksen, että Armeniassa on ollut eräänlaisia protestanttien prototyyppejä, jotka sitten kulkeutuivat turkkilaisten tekemän kansanmurhan pelossa ja aavistuksessa Amerikkaan ja kohtasivat afrikkalaisvaikutteisen Azusa-kadun kielillä puhumisen ja pyhänhenkivaikutteisen helluntaiherätyksen.

Jos asiaa tarkastellaan heränneiden ihmisten näkökulmasta, he puhdistavat uskontoaan tai ainakin uskonnollisen viitekehyksensä luutumia. Samalla herätysliikkeet antavat syrjäytetylle, köyhälle ihmiselle omanarvontuntoa ja ihmisarvoa.

Jos tarkastellaan valtakirkon puolelta asiaa, lahkolaisiahan eri tavoin heränneet ovat. Ja jossain vaiheessa herätysliikkeet luutuvat ja jähmettyvät. Niin kuin lestadiolaiset 1970-luvun parannuskokouksissaan, jossa armon saivat vain lapsia hyväksikäyttävät iljetykset.

Taas tarvittaisiin vallankumousta, uskonpuhdistusta. Jatkuvan vallankumouksen periaate, katsokaas.