Pyhä viha

su 1.3.2015

Olen entinen punkkari. Varmaankin kammoittavinta lajia, mitä voi olla. Kuosistani uloskasvanut. Vyöryvä, aggressiivinen, hikinen lihapulla, joka tuntee etupäässä vihaa. Jos olette jo valmiiksi sitä mieltä, että se katkeroitunut läski siellä taas tilittää, ei kannata jatkaa eteenpäin.

Populaarimusiikin tuntemuksessa olen jäänyt jonnekin Sex Pistolsin ja Dead Kennedyn välimaastoon. Näiden jälkeen en ole juurikaan kuunnellut mitään musiikkia. Olen arvellut, että en edes erityisemmin pidän musiikista. Kuten olen arvellut, etten oikeastaan pidä elokuvistakaan.

Tai en tiedä, onko kyse pitämisestä tai ei-pitämisestä. Kyse on pikemminkin siitä, että musiikki ja elokuvat häikäilemättömästi manipuloivat tunteita. Siksi en etenkään pidä Sibeliuksesta. Sibeliustahan käytetään siihen, että kansan povi kohoaa isänmaallisuudesta ja siniristilippu liehuu.

Ei siinä mitään, liehukoon kaikessa rauhassa, mutta kun siniristilippu liehuu, taputtaa metroseksuaali, geelillä tukkansa kivan nakke nakuttajan muotoon vääntänyt, ihmisenä ylivertainen, Leni Reifenstahlin valokuvasta irti reväisty kosmopoliittikokoomuslainen hyvin manikyroituja käsiään.

On saatu globaali proletariaatti taas nationalistisuudessaan kivasti hajalle. Sellainen työväenluokka ei liity yhteen eikä muodosta minkäänlaista uhkaa kenellekään. Sellainen työväenluokka tuijottaa siniristilippua ja sisimmässään liittyy Breivikin joukkoihin. Tottahan uhkan tulee tulla islamista. Ja kosmopoliittis-rikkaita kokoomuslaisia naurattaa.

Tietenkin kaamea Kaakinen, tuo lempeänhirmuinen Väärinajattelija Mäntsälän korvesta, Kiteen punikin Sussu-Susanna, on oikeassa. Suomalaiset ovat nationalisteja ja me internationalistit etupäässä hölmöjä.

http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2015/03/ihminen-ei-mahdu-ideologiaan

Mutta onneksi on punk ja Pyhä Viha sekä Kai Sadinmaan 10 käskyä kirkolle.

Riistaveden venäläisghetto

Ylä-Savon subcomandante Marcos käski kirjan lukea. Aina, kun Aaro niin sanoi, minulle tuli outo tuskanhiki. Kai Sadinmaan käskyt olivat vähän samaa kuin Pauliina Rauhalan Taivaslaulu. Pelkäsin niin, etten pidä siitä tai että käskyt ovat jonkinlainen pettymys.

Pauliina Rauhalan Taivaslaulun ostin itselleni Siilinjärven K-marketista, kun toissa viikolla vietimme Annan kanssa varkain äiti ja tytär -iltaa. Ohjelmaamme kuului käyminen Iisalmessa Rossossa iltapastalla ja sen jälkeen ajoimme ihan Siilinjärvelle K-marketiin, sillä K-marketin eteisessä on yksi Pohjois-Savon parhaista yksityisen kaupan eteisessä olevia kirjakierrätyshyllyjä.

Siilinjärven K-marketin kierrätyshyllystä löytyi Aale Tynnin Heikin Salaisuudet vuoden 1959 painoksena. Nimi, Aale Tynni, kirjan kannessa herätti mielenkiintoni, sillä Riistaveden rakkaat naapurimme, Rogozovit, ovat kuulema samaa inkeriläissukua kuin Aale Tynni. Aboriginaaliriistavetisistä sanottakoon vielä, että muut kuin muut ryssät eivät meidän kanssamme halunneet olla missään tekemisissä, mutta hyvä niin.

Riistaveden venäläisghetto oli turvallinen paikka Marian ja Annan kasvaa vauvaiässä.

Yksinäinen lapsi

Menee vielä jokunen vuosi ennen kuin saatan alkaa kaivella kirjastojen poistomyynnistä ja kierrätyshyllyistä lastenkirjoja Annan tai Marian lapsille, joten tämänkin Tynnin jemmasin Marian Reetan Leeville.

Leevin syntymista ja kasvua meidän perheessämme on seurattu suurella innolla.

Aale Tynnin Heikki muistuttaa minua lapsena. Olinhan samanlainen yksinäinen lapsi Hollolan Lahlen korvessa. Minulla ei ennen kouluikää ollut yhtään omanikäistä ystävää. Muutimme Kärkölän Järvelän Nummenkulman Vuorimaahan vuonna 1969 Imatralta Immolan kartanosta, jossa oli hirmuiset kartanon työläisten kakaralaumat.

Muistan, kuinka aina toivoin, että herään Vuorimaa-painajaisesta ja olen taas keskellä Immolan eteläkarjalaisesti heliseviä työläislapsia. Ystäviäni Vuorimaalla olivat vihaiset Hammon suvun pystykorvat. Ensin vanha narttu Kirre ja sen jälkeen Kirren pentu Pirre sekä urospentu Niku. Niku taisi olla ensin syntynyt, pentueesta, jossa oli vain kaksi urospentua. Toinen oli nimeltään Niila.

Pirre syntyi yksinään. Oli Vuorimaalla myös vihainen beagle Nikke. Nikke ei ollut ystäväni, sillä se oli peittelemättömän ahne ja typerä. Kiinnostunut vain luistaan. Kaiken typeryyden huippu oli Topi, harmaa pystykorva. Se oli sellainen vähäjärkinen hirvikoiran jullikka, joka juoksi jalkansa pahki isosiskoni Paulan Fiat Satakaks´seiskaan ja piski piti kuljettaa Helsinkiin asti kipsattavaksi.

Suomen pystykorvat olivat sen sijaan älykkäitä ja teräviä sekä olisivat suojelleet meitä, ruokkijoitaan, vaikka kartanolle - tosin Vuorimaa ei ollut kartano, iso professori Sulo Eemil Multamäen, siemenviljelyskoetila vain - olisi tullut kuka tai mikä. Niku puri koulutaksinkuljettajaanikin, Lepistöä, pyllyyn.

Eihän se tietenkään oikeudenmukaista ollut, mutta Niku päätteli tyypin jotenkin vaaralliseksi, kun tämä nosti sukseni koulutaksin katolle.

Kristuksen tähden houkat

Anna ja minä kävimme vielä K-marketin jälkeen kauhistelemassa Siilinjärven S-marketia. Osuuskauppa Peeässälläkin on todella rahaa niin, että eivät paskalle taivu. Eiköhän kauppa nyt todellakin kohta tajua, että isot laatikkomaiset hirviömarketit ovat niin so last season.

Paluumatkalla karkumatkaltamme - Anna oli luvan kanssa karussa lentisharjoituksista, anteeksi valmentaja, mutta minulla on niin vähän aikaa tämän nuorimmaiseni kanssa - koukkasimme Ullan ja Kössin pihaan pari nippua vasemmistonaisten Ämmän Ääniä.

Siilinjärven K-marketin hyllystä löytyi Taivaslaulu pokkarina. Minähän olin päättänyt, että luen kirjan vasta siinä vaiheessa, kun kaikki edelläni kirjastojonossa olleet lapinlahtelaiset ja varpaisjärveläiset olivat Taivaslaulunsa lukeneet. Niin tapahtuikin. Ensin meni vain vähän aikaa ennen kuin hoksasin, että uskonnolliset romaanit ovat eri hyllyssä kuin muu kaunokirjallisuus.

Haluan Taivaslaulun kuitenkin arkistooni, sillä palaan vielä monta kertaa päähenkilön, väsyneen äidin, todennäköisesti puolison blogimerkintöihin. Blogi on anonyymi. Niissä anonyymi lestadiolainen pohtii kiihkottomasti omaa uskonperintöään ja lestadiolaista yhteisöä. Blogin kommenteissä on osin asiattomuuksiakin, jotka omalla tavallaan osuvat naulan kantaan.

Totta nimittäin tämäkin: "Ehkäisykielto on vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä välttämättömyys. Ilman sitä liike kuihtuisi viidessäkymmenessä vuodessa." (Pauliina Rauhala Taivaslaulu s. 230)

Jollain lailla ärsyttää kirjailija Laura Honkasalon Sinisessä kirjahyllyssään käymä ininä siitä, että kansa sanoo netissä ihan mitä vain ja sen turpa tulisi tukkia. Kansalla on hätä. Ja kun on hätä, ei välttämättä ole voimia pukea sanomisiaan porvaria miellyttävään, ketään loukkaamattomaan muotoon.

Se, että kansan oksennus kohdistuu toisiin kansalaisiin ja osoite on totaalisen väärä, on eliitin vika. Eliitti piiloutuu Porin Areenann viestintätoimistojen tahdittamiin viinihumalahuuruisiin autokauppalaulaja Bob Dylan -bileisiin. Totta kai kansa syljeksii toistensa päälle, kun eliitti näyttää pienpanimo-oluista turvonneet naamansa vain toisilleen.

Oikeasti. Saska Saarikoski oli tod. vastenmielinen Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan dokkarissa. "Ei sun dokumentit kiinnosta ketään. Te olette hassuja."

Apokatastasis 

Taivaslaulusta opin, että lestadiolaiset eivät ole repäisseet lahkoaan ikään kuin välikatosta (ven. из потолока) tai jossain Lars Levi Lestadioksen hybriksessä omasta päästään. Lestadiolaisuuden perusta on Raamatussa, Sakarjan luvussa 6 ja jakeissa 7-8. Vitustako sitä tietää, vaikka olisivat tulkinnassaan oikeassa. Ei minulla ainakaan ole rahkeita mennä sanomaan, että ei kuulkaas nyt tämä lainkaan pidä paikkansa.

Nyt kuulkaas hyrisen sitä, mitä Kai Sadinmaa kirjoittaa 10 käskyssään kirkolle sivulla 21: "Kirkon touhut eivät kiinnosta sen jäseniäkään. Heille riittää, että kirkko hoitaa hautausmaat ja tekee diakoniaa. Fundamentalistien ja liberaalien riidat eivät heitä kosketa tai kiinnosta. Oppi on useimmille yhdentekevä."

Niin olen tulkinnutkin. Sen takia Iisalmen tohtori Loimulohi on mielestäni oikea opportunistien opportunisti. Tohtori tekee poliittista uraansa liberaalivihreissä ja imuroi nyt Nato-imurilla sen viimeisenkin oikeistovihreän äänen Pohjois-Savosta. Hän on samalla ortodoksisen kirkolliskokouksen maallikkoedustaja.

Varmaankin on kirkolliskokouksessa keskeisistä teologisista kysymyksistä ihan hipihiljaa.

En kykene unohtamaan sitä puhelinkeskustelua, jossa minä Kirkon palkkalistoilta (tai palkkiolistoilta, sillä laskutin Kirkkoa arvonlisäverovelvollisena yrittäjänä) potkittu päätoimittaja sain kuulla olevani harhateillä - enkä todennäköisesti voisi kirkosta eronneena jatkaa Hänen Lapsensa Kummitätinä. Katsokaas - tohtori Loimulohi minua ojensi - jos on ortodoksisen kirkon jäsen ei voi poimia ortodoksisesta teologiasta parhaita paloja kuin rusinoita pullasta.

Suoraan sanoen. Olen nauranut lauseelle useasti paskaista naurua jälkeenpäin. Väliotsikkona on tässä kohtaa apokatastasis. Valitettavasti, sori tohtori Loimulohi, olen sitä mieltä, että kaikki pääsevät taivaaseen. Sinne eivät pääse ainoastaan rikkaat ja vähän pulleat lääkärit korkeine palkkoineen.

Sinne pääsevät myös me Ylä-Savon köyhät, huorat, vammaiset, vajavaiset, maalaiset, hitaat ja huonot, narkkarit ja alkoholistit (myös ne, joita ei rikkaiden Minnesavo-hoitolassa kannata enää hoitaa, tohtori Loimulohihan ei ollut Minnesavossaan kiinnostunut muista kuin työikäisistä ja maksukykyisistä asiakkaista).

Marttojen huonekasvi-ilta

Viime tiistaina olisi Jussinpihassa ollut Martta-ilta, jossa teemana olivat huonekasvit. Samaan aikaan Iisalmen Kansantaloutta tasan kaikille -vallankumousporukka järjesti seminaarin sadannentuhannenviidennenkymmenennen suunnittelupalaverin Iisalmessa.

Mieluummin minä olisin mennyt Marttojen huonekasvi-iltaan. Nimittäin KTK:n sadannenmiljoonannen tuhannen tsiljoonannen palaverin seurauksena minulta sitten menikin loppuviikko palaverin muistiota kirjoittaessa sekä maanantain tiedotustilaisuutta järjestellessä.

Mikä saatana tässä on, että minä, jolla periaatteessa pitäisi olla ihan sellaista vähän niin kuin leivän ansaitsemiseen liittyvää puhaa, kirjoitan kaikkien yhdistysten muistiot, keitän kahvit, huolehdin, soittelen ja häärään? Matinkin perkele äsken kysyi, tilaanko minä vasemmistopiiriltä vaalijulisteet. Sanoin, että en, Jumalauta, minähän olen Ylä-Savon IPU:n varapuheenjohtaja (ja lupauduin la 4.4. keittämään kahvit IPU:n Iisalmen-tilaisuudessa, johon on tulossa puheenjohtaja Antti Pesonen.)

No, Pesosen IPU-pariskunnan vuoksi olen valmis vaikka pesemään hiuksillani Iisalmen IPU-pikku Timon jalat. Tottahan minä kuitenkin Lapinlahden vasemmiston vaalijulisteet vasemmistopiiriltä tilaan, sillä se tapahtuu sähköpostitse.

En ole ihan varma, lupauduinko huomisen tiedotustilaisuuteen vielä keittämään kahviakin. Joka tapauksessa ilmoitan sen tässä ja suoraan - koska Aaro myi minut alennuksella Radio Sandelsin studioon huomenna kello 11 kertomaan Kansantaloudesta tasan kaikille - ja meinasi ilmeisesti vielä itse luikkia tiehensä paikalta - joku muu herää puoli 10:ksi Iisalmen työväentalolle kahvinkeittoon.

En minä! Minä menen kärvistelemään Radio Sandelsin studioon kello 11 ja se on oltava riittävä ponnistus nyt tässä. Jossain välissä huomenna nimittäin pitää hoitaa raksaliikkeen viime viikon laskutuskin. Onneksi ei ole palkanlaskentaviikko, sillä tässä on vielä pennutkin hiihtolomallaan jaloissa.

Sen vuoksi eilen Kuopion kirjastolla päätin, että minähän teen, mitä huvittaa. Vallankumous se on pienikin vallankumous.

Seurakuntanaisten sukankutominen

Aloin hekottaa vapautuneesti ääneen Kai Sadinmaan 10 käskyssä kirkolle sivulla 11:

"Jeesus ei kutsunut seuraajiaan kutomaan sukkia seurakunnan lähetyspiirissä, vaan luopumaan kaikesta, asettamaan itsensä alttiiksi yhteiskunnasta ulossulkemiselle. Jos haluat seurata todellista Jeesusta, sinun on heitettävä kapulaa tämän alistavan ja riistävän markkinafasismin rattaisiin niin paljon kuin vain ehdit. Reilun kaupan banskuilla ei tätä hommaa voiteta."

Nimittäin sen lisäksi, että ihan oikeasti olisin halunnut mennä Lapinlahden Marttojen huonekasvi-iltaan - minähän olen melkoinen haka huonekasvien anarkistisessa kasvatuksessa - huonekasvini saavat kasvaa, jos huvittaa, en kykene murhaamaan ketään edes pienintä ja surkeinta huonekasviani - olen myös harkinnut jotain käsityöneuvonta-aseman kässä-caféta tai seurakunnan sukkapiiriä.

Haluan jonnekin, missä on ihan tavallisia ikäisiäni naisia. Emäntäjuttuja, kuten Maaningan pastori-Raija sanoi, kun kauhoi jäätelökauhalla minulle jätskiä jäätelösammiostaan - äitinsä oli antanut Raijalle jäätelökauhan, kun se äiti aina näitä emäntäjuttuja -. tai muita käytännön kotitaitoja tai käsityöpiiri.

En nimittäin enää kestä yhtään ikääntyneiden vallankumouksellisten miespiiriä, jossa kahvinkeiton tai muistion kirjoittamisen kohdalla kaikki katsovat jotenkin avuttomasti minua kohti. Kun sinulla pysyy tuo kynä kädessä tai kahvinkeitto käy näppärästi - olethan nainen.

Ei vittu käy! Se on nyt loppu. Lopullisesti loppu. Tämä on vallankumous, kuulitko Ylä-Savon subcomandante Marcos?

Ja yhden yhdessäkään Kansantaloutta tasan kaikille -kekkerissä en ole mukana enää, ellei systeemiä voi hoitaa sähköpostilla! Porukka on hitsautunut vuosien saatossa toimimaan yhdessä eikä aina tarvitse kokoontua johonkin umpiunettavaan palsuun, jossa jaanataan samaa asiaa viiteentoista kertaan!

Ottaen huomioon, että meiltä reuna-aluilta tuleville Iisalmen-palsuissa juoksemiseen menee puoli tuntia siivu. Tunti päivässä autossa tyhjänpäiväisen palaverin takia on luonnonresurssien tuhlaustakin. Ai, että ottaa otsasuonesta, kun ajattelee.

Lipeäkalan ääni

Pielavedeltä perjantaina tullessa Mozartin Turkkilaisen ja Straussin Egyptiläisen marssin jälkeen Ylen Ykköseltä tuli iltahartaus, jossa puhujana oli pastori Satu Kreivi-Palosaari Oulusta. Tottahan teroitin korvani ja jäin mielenkiinnolla kuuntelemaan, sillä pastori oli ennen vanhaan iisalmelainen toimittaja.

Se, kuinka Jeesus loppujen lopuksi tuli Iisalmessa Satu Kreivi-Palosaaren elämään, jäi vähän hämäräksi, sillä juuri iltahartauden makoisimmassa kohdassa soitti Matti ja kertoi, että jäi hyppäämään Pielavedelle Kajo-hevosellamme esteitä. Olinhan toki asiasta iloinen, mutta melkein teki mieli lyödä luuri miehen korvaan ja sanoa, että palataan asiaan, kun radion iltahartaus on ohi.

Kuulin vain Kreivi-Palosaaren puheesta, että olin aivan rikki. Koetin myöhemmin illalla tässä keittiön rämäläppärillä etsiä ohjelmaa Ylen Areenalta, mutta löysin vain tekstin: "Hartausohjelmien tallentumisessa Yle Areenaan on ollut teknisiä ongelmia viime päivinä. Viat korjataan mahdollisimman pian."

Ehkä jonkin verran ärsytti Satu Kreivi-Palosaaren äänessä sellainen interferonin keksijätiedemiehen Kari Cantellin, veljestään kirkkoneuvos Risto Cantellista tuli muuten Konevitsa ry:n toiminnantarkastaja, lanseeraama "papillinen lipeäkalan ääni", mutta ajattelen tämän nyt parhain päin. Satu Kreivi-Palosaari kuulosti ehkä papilliselta lipeäkalalta sen vuoksi, että ääni oli käheä sekä flunssainen.

Pikkuisen myös Satu Kreivi-Palosaaren Jeesus, joka oli tullut hänen elämäänsä juuri silloin, kun oli ollut pahiten rikki, kuulosti harmittomalta pyhäkoulujen lammaspaimenelta - kaikkien kivalta kaverilta, joka vain kolahtelee, mutta ei ole missään nimessä vallanpitäjien kauhu, kapinallinen ja köyhien vapauttaja, mutta olkoon lammaspaimen ja olkoon vaikka tässä tapauksessa yläluokan sylikoira.

Satu Kreivi-Palosaarella oli kuitenkin etäisyyttä elämänsä kohtaan, jossa Jeesus tuli. Hän sanoi, että joutui asian kanssa huvittaviinkin tilanteisiin. Kävi jopa Iisalmen nauruherätyskokouksissa. Iisalmessa on muuten erikoisia kristillisiä ilmiöitä - nauruherätystä ja Israel-porukkaa. Ihan jees - ei siinä mitään. Uskonnollisuuden kirjoa.

Ehkä pitää lukea Satu Kreivi-Palosaaren ja miehensä Markku Palosaaren kirjoittama kirja Saarnamies ja säikähtänyt, jotta ymmärtäisi. Eevan juttu Pahin tuska on jo ohi on hirveää lässytystä, josta puuttuu täysin kaikki terä:

http://www.eeva.fi/artikkeli/pahin-tuska-ohi

Tämän jutun muistan, sillä olin jutun ilmestymisen aikaan Eevan tilaaja.