Kirjailija Kulmalassa on monta Teppoa

sekä absoluuttinen lempeys

la 28.3.2015

Olen ollut joskus raivoissani kirjailija Teppo Kulmalalle. Miksi tämän on niin vaikea sanoa suoraan? Esimerkiksi Iisalmen Sanomien Nato-aiheinen vasen suora taannoin oli niin monipolveinen, etten saanut selvää, oliko kirjailija puolesta vai vastaan vaiko sittenkin päinvastoin.

Nyt en enää ole nyreissäni. Kävin eilen Iisalmen kirjastolla Kulmalan kirjailijamatineassa ja aloin ymmärtää tätä. Tosin niin paljon mies ei auennut, että olisin voinut samalla tajuta jotain hänen Tupakoivasta kalastaan. Pyysinkin kirjailijaa tulemaan joskus Lapinlahdelle tai Varpaisjärvelle kertomaan kirjoistaan ja aloittamaan siitä, miten Tupakoivaa kalaa tulee lukea vai tuleeko se lukea vielä viidenteenkin kertaan.

Radio Tuupovaaran ykkösosa alkoi kuoria ylimääräisiä lyyrillis-mystisiä kerroksia kirjailijan ja lukijan välistä. Radio Tuupovaara kakkonen lisää selkoa kirjoittajansa persoonaan. Tiedän, että toimittajan yksioikoisuudessani teen monesti väkivaltaa herkille ja monimutkaisille ihmisille, kun sanon näin.

Ja älkää tulko minulle sanomaan, että pidän tirkistelystä. Ihmisen elämä an sich on aina mielenkiintoista. Hauskaa oli, että sain kirjailijan matineassa samalla palautetta 12 vuotta sitten tekemästäni jutusta - tai pikemminkin haastattelutekniikastani. Iisalmen ja Kiuruveden rajalla asuva taiteilija Jussi Aulis sanoi minulle lempeästi, että ärsyyntyi siitä, kun haastattelun yhteydessä kysyin häneltä syntymät, elämät ja opettajat.

Jussi Aulis kun olisi tahtonut puhua ainoastaan töistään. Hänellä oli töitä näytteillä Lapinlahden Taidemuseossa ja minä koetin itsepintaisen epämiellyttävän tunkeilevaan tapani mukaan ryömiä suurten metalliveistosten tekijän päähän.

Jokin tyypin veistoksissa tai itsessään kuitenkin oli, sillä monen vuoden ajan mietin, vieläkö tämä taidettaan tekee näillä seuduin.

Minäkin olen monta

Kirjailija Teppo Kulmalaa arvostelin joskus myös siitä, että tämä kirjoitti nuivasti John Irvingin romaanista Minä olen monta. Minä puolestani olin Irvingistä häikäistynyt ja uusimman romaani päälle ahmaisin tämän vähemmän tunnetun kirjoituskokoelman Tuulesta temmattu tyttöystävä.

Tuulesta temmattu tyttöystävästä sain tietää, että USA:n poliittisessa kamppailussa on mukana myös sosialisteja, mutta eiväthän sellaiset asiat meille Helsingin Sanomien tai Ylen ulkomaantoimittajilta meille siilaudu. Aivan, kuten ei siilaudu sekään, että Islannin vuoden 2007 pörssiromahduksen jälkeen pelastivat hyvinvointipinnalle takaisin punavihreät.

Islantilaiset punavihreät joutuivat myöntymään IMF:n apuun, mutta sanoivat, että määrittävät pelastusohjelmansa itse. He esimerkiksi panivat koko kansan koulutukseen. Islantilaisista oli parempi, että kansa käy koulua kuin istuu työttämänä ja kittaa kaljaa. (KU/Viikkolehti pe 27.3.2015 s. 38 Mies, joka pelasti Islannin, Steingrimur Sigfusson osoitti, että talouden voi pelastaa hyvinvointivaltio säilyttäen)

Kulmala ei varmaankaan tykännyt Irvingin seksuaalisuudesta moneudesta. Mikään ei ollut Minä olen monta yksiselitteistä. Ei edes homoseksuaalisuus. Minäkin huomasin olevani erittäin monta Irvingin lukemisen jälkeen. Sukupuolikin on mielentila, kuten myös se, haluaako kuulua keskiluokkaan vai ei.

Minä en halua.

Mitäs jos keskittysin omaan rukoukseeni?

Tarjoilin kirjailijalle sitä vaihtoehtoa, että suuttuisi joskus muuhunkin kuin itseensä. Käsittääkseni masennukseen taipuvaiset ihmiset syystä tai toisesta kohdistavat vihan sisäänpäin. Toisaalta voitteko kuvitella Iisalmen kadulla kävelemässä raivoissaan olevaa kirjailija Teppo Kulmalaa?

Minä en voi. Hän on kuin itse lempeys.

Toisaalta. Toisaalta. Onhan Ylä-Savon subcomandante Marcoskin alkanut suutahdella. Ehkä mikään ei ole mahdotonta.

Tarjoilin kirjailijalle matineassa myös sitä vaihtoehtoa, että kommunistina olon ja tapuliortodoksisen kauden jälkeen tuntisi itsensä vapaaksi kaukana politiikasta tai seurakuntayhteydestä. Ei vaikuttanut vakuuttuneelta.

Samalla siinä kulttuurikeskuksen Collán-salissa sanaillessa itselleni kirkastui. Miksi rukouksessa pitäisi koko ajan kiistella muinaisten kirkkoisien kanssa tai Nikean uskontunnustusta lausuessa ahdistua siitä, että näin sanoen suljen Kirkon Pyhän yhteyden ulkopuolelle areiolaiset.

Kirkkoisät saavat pitää omat luutuneet mielipiteensä ja sisimmässäni ajattelen, että areioliaset ja manikealaiset sekä mitä muuta niitä nyt olikaan kilpailevia fraktioita - gnostilaiset? - ovat ihan yhtä ok kuin viidesläiset tai lestat luterilaisen kirkon yhteydessä tai nauruheränneet tai Israel-lahkolaiset - ja mitäs jos seuraavaksi Pyhäkössä rukoillessani keskittyisin vain tyynesti omaan rukoukseeni?

Yksilöuskonnollisuutta? Niin varmaan. So fucking what?