Mysteerin kohtaaminen

Kohtaan kyllä mysteerin, mutta omalla tavallani, kiitos!

la 18.4.2015

En siedä uskonnollista paukuttamista. Minusta valitettavasti tuntuu nyt siltä, että ortodoksinen patriarkka Bartolomeos paukuttaa.

Hankin patriarkan kirjan Mysteerin kohtaaminen vuonna 2009, jolloin olin Aamun Koiton päätoimittaja. Lehden linjaan kuului propagoida siitä, että patriarkka on vihreä, koska on huolissaan maailman ekologisesta tilasta.

Aluksi olin innoissani, mutta nopeasti tajusin, että vai niin. Siinäkö oli kaikki? Vähän niin kuin normivihreät meillä. Ovat hyvin, hyvin, hyvin huolissaan maailman tilasta ja käyvät kylmässä suihkussa ehkä jostain solidaarisuudesta vähäosaisia kohtaan.

Yhtä ponnetonta kuin puhe yleisestä humanismista vailla luokkataistelua.

Aina kun jokin asia, kuten ekologinen huoli, muuttuu hegemoniseksi puheeksi - demogogiaksi, jolla on yhteiskunnassa yliote - se samalla tuntuu kutistuvan tyhjiin. Kaikkihan sitä ovat huolissaan luonnosta. Se kun on niin söpöä. Toisin kuin suomalainen valkoinen roskaluokka.

Me olemme kaikkea muuta kuin söpöjä. Meidän suojelumme ei koskaan muutu hegemoniseksi puheeksi. Toivottavasti ei muutu.

Mysteerin kohtaaminen jäi kaksoispäätoimittajavuonna lukematta, sillä jokin hommassa vieroksutti. Ehkä kirjan tendenssinomaisuus. Vihreä patriarkka. Vinosti hymyillen taitoin Aamun Koiton hurmioituneita otsikoita ja ajattelin, että jos kerta porukka kestää vihreän patriarkan, kestänee se kommunistin kirkkolehden päätoimittajana. No, tulipunaista ei systeemi kestänyt, mutta patriarkan vihreästä väristä lehti sai raikkaita taittoelementtejä.

Nyt aloitin lukea Mysteerin kohtaamista rinnan Karen Armstrongin Jumalan historian kanssa ja siinä missä suurin piirten tänä aamuna hurrasin ja tultuani Jumalan historian loppuun huusin, että jessss, jossain edes on hengenheimolaisiani, patriarkan teksti herätti ärtymystä.

Karen Armstrong kirjoittaa vastaan sanomattomasti: "Kun uskonnolliset ideat lakkaavat olemasta valideja, ne katoavat yleensä kivuttomasti: jos Jumalan idea ei enää tunnu meistä toimivalta tänä empiirisenä aikakautena, siitä luovutaan. Toisaalta ihmiset ovat ennenkin kehittäneet uusia symboleija hengellisyytensä kiteymiksi. Ihmiset ovat aina luoneet itselleen uskontoja pitääkseen yllä käsitystään elämän ihmeestä ja sanoin kuvaamattomasta merkityksestä." (Karen Armstrong Jumalan historia s. 591)

Jumalan vapisijat

Armstrong sanoo lisäksi, että mystikkojen Jumalan ymmärtäminen ei ole helppoa. Se edellyttää pitkää perehtymistä asiantuntijan johdolla ja huomattavaa ajallista uhrausta. Myös itsekuria tarvitaan. Mystikoksi minusta ei ole, vaikka olenkin sitä mieltä, että oikeastaan emme voi sanoa Jumalasta yhtään mitään varmaa. Minulla ei ole tarvittavaa itsekuria enkä halua ottaa vastaan minkäänlaista ohjausta.

Sanotaan vaikka nyt niin, että jumalakäsitykseni lähestyy mystikkojen jumalakokemusta, mutta kärsivällisyyteni ei riitä pitkäaikaiseen asian työstämiseen. Sitä paitsi aina, kun on jokin väite, rämisen vastaan jonkin aikaa - ja äänekkäästi. Amrstrong korostaa mystikoiden rauhallisuutta ja levollisuutta.

Olen shaker. Jumalan vapisija. Ja shouter. Jumalan huutaja. Sekä myös paasaaja. (Armstrong kuvaa lyhyesti Oliver Cromwellin (1599-1658) ajan uskonnollisia liikkeitä Brintanniassa. Vapaa pyhä henki tuotti sekä kveekareita, tasoittajia että paasaajia.)

Tunnustan mieltymykseni karismaattisiin ylilyönteihin ja tunnustan taipuvaisuuteni lahkolaisten ailahteleviin uskonkokemuksiin. Armstrong kirjoittaa myös amerikkalaisesta hurmoshenkisestä kristillisyydestä. Kääntymiskokemukset ovat paljolti painia Jumalan kanssa. Siitä on kuulkaas ollut mystikkojen rauha ja levollisuus kaukana.

Sitä paitsi Armostrongin mukaan hurmoshenkisyys on kansan, alaluokan, tapa uskoa.

Olen miettinyt näitä asioita sen jälkeen, kun luin John Shelby Spongin Miksi kristinuskon tulee muuttua tai kuolla? tai oikeastaan jo siitä lähtien, kun kirjastossa törmäsin Lappeenrannassa pidettyjen Willin miehen teologiapäivien teksteihin.

Miksi minusta ei ole ortodoksiksi?

Ei minusta ortodoksiksi ole, sillä ortodoksina pitää olla niin turkasen auktoriteettiuskoinen. Patriarkka Bartolomeos korostaa Mysteerin kohtaamisessa, alaotsikkona on muuten Ortodoksinen usko nykymaailmassa, että teologiaa ei voi artikuloida elävän tradition jatkumon ulkopuolelta, eikä se ole myöskään jonkin kirkkolaitoksen tunnustama ja dogmaattisesti sanelemaa arvovaltaista julistusta.

Tässä kohtaa olin ihan, että jees, näinhän sen tulee ollakin. Ja julistuksen tulee olla yhteisöllisen tietoisuuden hedelmä eikä teologiaa saa koskaan tarkastella jonkin erehtymättömän yksittäisen tai edes kollektiivisen tahon lausumana. Teologia syntyy, tuotetaan ja tulkitaan koko yhteisön kokemuksen kautta. (Mysteerin kohtaaminen s. 72)

Tämähän on aivan loistavaa, ajattelin, mutta parinkymmenen sivun päästä tuli karvas pettymys. Miksi piti puhua tyhjiä jostain koko yhteisön kokemuksen kautta tulevasta yhteisöllisestä tietoisuudesta, kun patriarkka hehkuttaa kirkkoisien saaneen oppinsa suoraan Jumalalta? He saivat teologian armolahjan ollessaan elävän rukouksen ja sielun herkeämättömän valppauden tilassa. (Mysteerin kohtaaminen s. 92)

Teki mieli kysyä tässä kohtaa, että onx ihan varma kans´? Pirustako tuon loppujen lopuksi tietää. Tällaisen teksin takia en lue pyhien elämäkertoja. Pyhät ihmiset kun ovat niin nöyriä ja synnittömiä, etteivät varmaan käy edes paskalla tai pissaavatkin ruusuvettä.

Jotain tuonsuuntaista sanoi juutalaissyntyinen ortodoksi-isä Aleksander Men. Menin murha oli toinen pääuutinen syksyn 1990 Moskovassa, jonne muutin Riitta Turusen, Nanna Niemisen ja Tornion Erkin kanssa opiskelemaan. Toinen pääutinen oli Kinon Viktor Tsoin kuolema auto-onnettomuudessa.

Bysanttilaista kaunomaalailua

Aleksander Men ilmaisee asian kauniimmin. Pitää kiivetä yläkertaan tsekkaamaan, miten Men sen sanoi. Ensinnäkin hän sanoi, että Kristus ei tullut maailmaan teroittamaan ihmisten mieliin dogmeja, vaan opastamaan, miten eletään Jumalan yhteydessä. Lisäksi Men oli tarkoituksella hylännyt kirkollisen kirjallisuusgenren nimeltä Pyhien Elämäkerrat.

Pyhien Elämäkerrat kun tarkoittaa keskiaikaista kirjallisuudenlajia, joka on syntynyt marttyyriluetteloiden ja kirkollisten kalentereiden selitysosiksi. Pyhien Elämäkertojen laatijat eivät välttämättä ole tukeutuneet aina luotettaviin lähteisiin. Aukkopaikat elämäkerturit ovat täyttäneet kaavamaisilla legendoilla.

Pyhien Elämäkerrat ovat, kuten ikonitkin, symbolisia, sovinnaisia ja yleistettyjä. Niissä on paljon koukeroista bysanttilaista ylistyslyriikkaa kirjallisena tehokeinona. Minusta patriarkka Bartolomeoksen kirja Mysteerien kohtaamisessa oli makuuni aivan liikaa bysanttilaista ylistyslyriikkaa. Ei kolahtanut. Valitan.

Kävin myös kaivelemassa Venäjä, ortodoksinen kirkko sekä luterilainen hartauskirjallisuus -hyllyn. Löysin kyllä Martin Lutherin hartaustekstejä vuoden jokaiselle päivälle, mutta Thomas Hopkon Ohjeita Raamatun lukijalle en löytänyt. Ilmeisesti oikeasti olen heittänyt sen menemään luettuani ensimmäiseltä sivulta, että ortodoksit tietävät oikean tavan lukea Raamattua.

Sitä paitsi Thomas Hopko kirjoittaa homoseksuaalisuudesta näin:

"Given the traditional Orthodox understanding of the Old and New Testament scriptures as expressed in the Church's liturgical worship, sacramental rites, canonical regulations and lives and teachings of the saints, it is clear that the Orthodox Church identifies solidly with those Christians, homosexual and heterosexual, who consider homosexual orientation as a disorder and disease, and who therefore consider homosexual actions as sinful and destructive." http://www.orthodoxytoday.org/articles2/HopkoHomosexuality.php

Homoseksuaalisuus on siis häiriö ja sairaus. Ja homoseksuaaliset teot ovat synnillisiä sekä tuhoisia. Jep, jep. Mielestäni Jumala on luonut ihmisen mieheksi ja naiseksi, täysheteroksi ja täyshomoksi sekä kaikenlaiseksi siltä väliltä. Pääasia on, että rakastaa. Tai oikeastaan, että edes yrittää.

Jehovan todistajat

Jehovan todistajia symppaan sen vuoksi, että he tuovat Raamatun kotiin. Eilenkin oli kiva sessio meillä keittiön pöydän ääressä. Vaihdettiin ensin leipomusreseptejä ja todistaja-Tarja kertoi meille, mitä on hummus ja miten sitä voi valmistaa vaikka itse. Hummus käy leivänpäälliseksi.

Sitten kun Matti ja Maria lähtivät ratsastamaan Pielavedelle, pidimme rukoukset ja tutkiskentelimme sitä, mitä Raamattu sanoo perhe-elämästä. Jehovan todistaja -rouvat sanoivat samaa, mitä Matti Sidoroff oppikirjassaan Raamattu ortodoksisessa kirkossa sivulla 35: "... luomiskertomukset toteavat, että ihmisen ei ollut hyvä jäädä yksin. Eläimistäkään ei ollut Aadamille kylliksi seuraa."

Ainoa, mistä voin kohtaamiani Jehovan todistajia toistaiseksi arvostella - tämän lähemmäs sitä uskonyhteisöä en oikeastaan halua, on tietty sanomisen naiivius. Mutta mitä siitä! Kyynikoita riittää!

Minulle on kirkastumassa näkemys siitä, että kaikki uskonnot ovat yhtä hyviä tai huonoja. Siitä voisin alkaa vaikka kiertäväksi paasaajaksi.

Allekirjoitan sen, että Jumalan luo on yhtä monta tietä kuin maailmassa on ihmisiä. Näin ovat Karen Armstrongin mukaan mystikot sanoneet, joten kaikki uskonnot ovat varteenotettavia. Sen vuoksi voin rukoilla Jehovan todistajien kanssa, käydä ortodoksisessa palveluksessa tai kuunnella baptistisaarnaajaa radiosta. Sen vuoksi toivon, että lapseni saa helluntaiherätyksen. Tai edes herätyksen.

Lisäksi tämä oli hyvä oivallus Armstrongilta: "Uskonto merkitsee taiteen tapaan dialogia menneisyyden kanssa tarkoituksena löytää näkökulma, josta tarkastelle nykyhetkeä." (Karen Armstrong Jumalan historia s. 461)

Joku voi sanoa, että eihän tässä ole nyt mitään rajaa. Ei niin. So fucking what?