Kotiinpalaajat ja maastamuuttavat mamut

Chimamanda Ngozi Adichiesta Umayya Abu-Hannaan

ti 7.4.2015

Tikkisen Hannelen luokse tuli uuvuttavan pitkiksi pyhiksi sisko Maritta Lahdesta. Olivat eilen aamulla lähdössä sukuloimaan ja haudoille Nilsiään. Tekstaroin heti ensimmäiseksi, että orpo olo valtaa, sillä luin iltayöstä iltapissalla ja sen jälkeen wc-pytyn kannen päällä istuen nigerialaisen naiskirjailijan Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajat loppuun.

Nyt uutisissa puhutaan Nigerian Boko Haram -terroristijärjestöstä. Boko Haram tappaa nimenomaan Nigerian köyhimmillä alueella pohjoisessa. Boko Haram taistelee Nigerian länsimaalaistamista vastaan. Mitä ihmettä? Eivätkö kaikki haluakaan täysin "vapaata" markkinataloutta ja länsimaista "demokratiaa"? Mikähän tässä nyt on?

Nigeria kärsii edelleenkin kolonalismista. Kaikki varmaankin muistavat keisin Ken Saro-Wiwa. Ken Saro-Wiva teloitettiin vuonna 1995 sen vuoksi, että hän johti ogonien liikettä MOSOP:tä. MOSOP vaati Shelliltä korvauksia asuinalueidensa pilaamisesta. Shell vetäytyi ogonien alueelta vastalauseiden vuoksi vuonna 1993.

Nigeria oli vuonna 2007 maailman 4:ksi suurin öljyntuottaja ja maakaasun viejänä 10:nnellä sijalla. Tuloerot maassa ovat valtavat.

Porvarin kenkään oksentaminen

Kotiinpalaajien päähenkilöinä on kaksi nuorta, jotka rakastuvat toisiinsa. Romaanin pohjajuonteena läpi tapahtumien kulkee hienoinen tietoisuus luokkaeroista. Kirjan päähenkilö Ifemelu kuuluu tavallaan etuoikeutettuihin ja parempiosaisiin, mutta jokin kuitenkin vaivaa. Kaikki ei olekaan niin silkoista.

Vähän sama ilmiö, kun kirjallisuustutkija Katriina Järvisellä kirjassaan Vapaa nainen törmää todellisuuteen. Katriina Järvinen oli lähtöisin helluntailaisesta työläisperheestä ja pitkin matkaa yliopistolukeneiston kanssa hänellä oli sellainen olo, että voisi oksentaa porvarin kenkään paremman väen eteisessä.

Koko kouluajan Kotiinpalaajien päähenkilöpoika, Obinze, haaveilee emigroitumisesta Amerikkaan. Yliopistoprofessorina hänen äitinsä kuuluu Nigerian sivistyneistöön. Obinzelle kuuluisi koulutyttöjen hierarkian mukaisesti joko koulun suosituin tyttö Ikoyi, joka käy usein Englannissa ja puhuukin brittikorostuksella, tai koulun toiseksi suosituin tyttö, Ginika, joka ei tosin käy niin usein ulkomailla, mutta on puoliverisenä muita koulutovereitaan vaaleampi.

Rakkauden Jumalat kuitenkin kääntävät asetelman niin, että Obinze kiinnostuu pahasuisesta Ifemelusta. Ginika on kuulema pelkästään suloinen eikä Obinze pitänyt kilteistä tytöistä. Lisäksi kumpikin rakastavaisista, Obinze ja Ifemelu, ovat syntyneet pikkukylissä, maalla. Heidän heimonsa on igbo. He ovat tavallaan maalaistolloja, vaikka kuulema kukaan ei käytä enää sitä sanaa. Maalaistollo-termi esiintyy Ifemelun mukaan ainoastaan kirjallisuudessa.

Obinzen äiti kutsuu vastoin nigerialaisia tapoja Imefelun pienen perheen kotiin. Obinzen äidissä on sivistyneistön hienostuneisuutta ja heti ensi vierailulla puhutaan äidin lempikirjasta Graham Greenen Mutta suurin kaikesta. Obinzen äiti puhuu Ifemelulle suorasukaisesti seksistä ja ehkäisystä.

Käy vielä niin kummallisesti, että sekö Ginika että Ifemelu emigroituvat Obinzen unelmien Amerikkaan. Obinzen piti tulla perässä, mutta jostain käsittämättömästä syystä hän ei saa viisumia.

Obinze päätyy paperittomaksi siirtolaiseksi Iso-Britanniaan ja tekee töitä väärän henkilöllisyyden turvin. Obinze siivoaa vessoja niin kauan, kunnes wc-istuimen päällä on kakkapökäle. Paperiton siirtotyöläinen riisuu kumihanskansa paskakasan viereen ja häipyy työmaalta.

Sen jälkeen Obinze työskentelee roskakuskien apulaisena. Väärien henkilöllisyyspapereiden saaminen edellyttää sitä, että Obinze toimittaa osan palkastaan sille, jonka paperit hänellä on käytössään.

Juuri kun hän on menossa lumeavioliittoon Iso-Britannian kansalaisuuden saaneen angolalaisen tytön kanssa - siitäkin on pitänyt pulittaa iso summa angolalaismafialle -, hän jää kiinni ja hänet toimitetaan käsiraudat käsissä takaisin Nigeriaan. Obinze ei oikein tunnu olevan kotonaan muiden pidätettyjen nigerialaisten kanssa, joiden elämäntapaan kuuluu seilaus edestakaisin: väärän henkilöllisyyden avulla länteen, pimeitä töitä, maksuja mafialle vääristä papereista, pidätys, karkotus ja takaisin yrittämään vapaassa lännessä.

Yritteliästä väkeä.

Obinze palaa takaisin Lagosiin ja siitä alkaa hänen sosiaalinen nousunsa. Hyvä asema hyvien yhteiskunnallisten yhteyksien kautta, hyvä avioliitto, kaunis ja perinteinen kokkaava vaimo muotitamineissa, kiva esikoistytär, vaikka vaimo olisikin halunnut poikaa. Kivaa ylemmän keskiluokan vaurasta elämää. Tosin saavutettu oikeita perseitä nuolemalla.

Ja poks, Imefelu, nuoruuden rakastettu, palaakin Amerikasta.

Perseennuolijayhteiskunta

Lainasin muutama päivä sitten Kotiinpalaajista kohtaa, jossa Ifemelun täti Uju analysoi Biafran nälänhädästä selviytynyttä nousukkaiden Nigeriaa:

"Meillä vallitsee pyrstönnuolijatalous. Ei tämän maan suurin ongelma ole korruptio. Ongelmallista on se, että meillä on paljon päteviä ihmisiä, jotka eivät ole niissä asemissa, jotka heille kuuluisivat, koska he eivät suostu nuolemaan kenenkään persettä tai he eivät tiedä, kenen persettä pitäisi nuolla, tai edes sitä, miten persettä nuollaan." (Chimamanda Ngozi Kotiinpalaajat s. 90)

Imefelun Uju-täti on itse ollut onnekas. Hän on sattunut nuolemaan oikeaa persettä. Vähän aikaa. Etuoikeudet ovat kuitenkin väliaikaista laatua, sillä Uju on korkea-arvoisen kenraalin rakastaja.

Juuri ennen kuin kenraali saa surmansa sotilaslento-onnettomuudessa, Uju synnyttää kenraalille lapsen. Uju-täti menettää äkkiä kaiken: asemansa, sosiaalisen statuksensa, asuintalonsa ja autonkuljettajansa. Generaattorin hän sentään saa peräkärryllä mukaansa, kun pakenee rakastajansa omistamasta talosta.

Uju-täti ja pieni Dike-poika emigroituvat Amerikkaan. Imefelu lähtee perässä. Elämä Nigeriassa ei tarjoa tulevaisuutta sellaisille, jotka eivät sitä persettä osaa nuolla, kuten Ifemelu, tai onnistuvat nuolemaan sellaista persettä, joka ei olekaan elämänikäinen, kuten Uju.

Nigerian separatistien, biafralaisten, sota ei näy Kotiinpalaajissa mitenkään. Siihen ei edes viitata. Chimamanda Ngozi Adichie on kirjoittanut Biafran sodasta läpimurtoteoksensa Puolikas keltaista aurinkoa. Marin kirjablogissa on ílmeisesti sekoitettu Biafra ja Ruanda, sillä blogisti pitää Adichien Ruanda-kirjaa niin rankkana, että hänen oli jätettävä se kesken.

Olen joskus eksynyt Marin kirjablogiin. Taitaa blogisti olla niitä kustantajien sponsoroimia, sillä tyyli on lähinnä lässyttävä sekä lepertelevä - ja kummallista on, jos Biafran sisällissodasta tulee Ruanda. Anna minun olla väärässä ja jossain olla kirja Ruandan sisällissodasta, jonka kirjablogisti Mari A on jättänyt kesken.

Joka tapauksessa Jared Diamond, evoluutiobiologi ja fysiologi, selvitti jossakin kolmesta sivilisaatioiden romahduksia käsittelevässä kirjassaan Ruandan sisällissotaa. Syyt eivät olleet etniset, vaan se, että maatalousmaa Ruandassa pirstoutui ja ihmiset joutuivat omituisella tavalla elättämään toisiaan.

Elatussuhteista tuli monimutkaisia ja ihmiset olivat väärällä tavalla riippuvaisia toisistaan. Kun riippuvuussuhteet ikään kuin ylikuumenivat, ihmiset alkoivat pelätä nälänhätää ja ryhtyivät tappamaan toisiaan. Kuinka lähellä meillä Suomessa on sisällissota, kaikkien sota kaikkia vastaan? Yhteiskunnallinen luottamus kun on rikottu ja murrennettu.

Blogisti

Amerikassa Ifemelulla on edessään alituinen rahapula. Hän joutuu huoraamaan saadakseen rahaa. Huorauskeikan jälkeen iskee masennus eikä yliopisto-opinnoista meinaa tulla mitään. Täydellisen sosiaalisen flopin vuoksi Ifemelu ei voi edes pitää yhteyttä rakastamaansa Obinzeen.

Vähitellen Ifemelu ryömii taas elolle. Hän tutustuu ensin amerikkalaiseen Curtiin ja sitten jättää tämän afroamerikkalaisen Blainen vuoksi. Se, onko Curt valkoinen vai musta, menee jostain syystä minulta ohi. Joka tapauksessa Ifemelu tuntee olonsa ulkopuoliseksi. Hän ei ole oikeastaan koskaan tullut ajatelleeksi rotua ennen kuin Amerikassa, jossa asiasta ei puhuta.

Rotuerot vaietaan Amerikassa vieläkin pahemmin kuin luokkaerot. Ifemelu alkaa kirjoittaa rotuaiheistablogia. Hän sanoo siinä ääneen asioita, joista ei yleensä puhuta. Blogista tulee menestys ja se poikii Ifemelulle paljon rahaa. Tässä kohtaa kirjaa viitataan joukkorahoitukseen.

Chimamanda Ngozi Adichien blogilukijat rahoittavat kirjoittajaa.

Rotu- ja luokkaeroja Ifemelu pohtii näin: "Amerikan julkisessa keskustelussa ´Mustat´ ryhmänä niputetaan yleensä yhteen ´köyhien valkoisten´ kanssa. Ei ole Köyhiä mustia ja Köyhiä valkoisia, vaan Köyhiä valkoisia ja Mustia." (Chimamanda Ngozi Adichie Kotiinpalaajat s. 186)

Vaikka Imefelu saavuttaakin menestystä, jokin kalvaa. Hän ei ole tarpeeksi, vaikka ansaitseekin mukavasti rahaa. Hän on vain musta. Mustana looseri lähtökohtaisesti. Ifemelu palaa takaisin Nigeriaan.

Umayya Abu-Hanna

Umayya Abu-Hanna kertoo yhä uudelleen ja uudelleen oman mamutarinansa. Silti jaksan lukea saman yhä uudelleen ja uudelleen. Kirja kirjalta Umayya Abu-Hannan tarinaan tulee uusia kerroksia. Esimerkiksi vanhempiensa kommunismista en ole ennen tätä Alienin silmin -kirjaa kuullutkaan.

1990-luvun nöyryytys, käytännössä työttömyyden ja pätkätöiden sekä free lanceriuden vaihtelu, on kaikkein riipaisevimmin kuvattu juuri Alienin silmissä.

Umayya Abu-Hanna tiuskaisee jossain vaiheessa, että hän on mamu, joka ei suostu jäämään marginaaliin. Niin. Se on hyvä, mutta jokin hänen tekstissään vaivaa. Ehkä se on se, että Umayya Abu-Hanna pyrkii syvemmälle WASPien asuttamaan Helsingin keskustaan. Ensin hänellä on omistusasunto Mannerheimintiellä ja sitten Eerikinkadulla.

Umayya Abu-Hanna mainitsee sanan solidaarisuus pari kertaa, mutta kuitenkin. Hän on eliittiä, parempiosainen. Samaistaa itsensä mieluummin yläviistoon.

Helsingin ja Uudenmaan ulkopuolella ei Umayya Abu-Hannalle asu ketään merkittävää. Se on jotenkin surullista. Ah, kuinka en pidä näistä Kallion punaviinivihreistä. Kuuluivat he sitten Vasemmistoliittoon tai vihreisiin.

Umayya Abu-Hanna muuttaa adoptiotyttärensä kanssa Amsterdamiin. Jotenkin Amsterdamissa on seksikkäämpää kuin Vantaan mamulähiössä. Umayya Abu-Hanna ei halua olla looseri eikä edes seurustella rupusakin kanssa.

Muuten! Haivaitsin jälkikäteen viimelauantaisesta Iisalmen IPU-kokouksesta mielenkiintoisen seikan. Matti pitää IPU-porukkaa pahaisina nationalisteina. Kuitenkin kokouksessa oli aito venäläinen mamu, Timo Revolla on puolalainen avovaimo, Outokummun Petri Montosella petroskoilainen vaimo ja minulla kaksi puoliksi venäläistä tytärtä. Jotenkin luontevasti internationalistisia nationalisteja, jos nationalisteja ollenkaan.