Kupalla saa Ärräpäät kirjailijakeskustelemaan

su 10.5.2015

Matti lähti äitienpäivälahjaksi lentämään. Minä jäin yksin tähän tietokoneen äärelle. Kahviakin oli keittänyt niin vähän, että pitänee itse keittää itselle vielä pari kuppia äitienpäiväaamukahvia.

Mitäs tässä pyhän yksinäisen autuuden keskellä keksisi? Olen käyttänyt Gustave Falubertin kupan, Karen Blixenin kupan sekä nyt myös Guy De Maupassantin kupan lietsoakseni kirjallisuuskeskustelua Ärräpäissä. Ennen kuin Guy de Maupassant kuoli mielisairaalassa aivokuppaansa (tod.näk.), hän kirjoitti kirjan Bel-Ami, jonka löysin Lapinlahden kirjaston kierrätyshyllystä viime viikolla.

Bel-Ami ei minua niin kiiinnostaisi, ellei sähköpostilistan omistaja Pentti Stranius olisi viitannut siihen arvostellessaan Tommi Melenderin Lohtua. Lohdussa on kuulema lisäksi tutun oloinen elokuvahahmo: Aki Kaurismäki. Lohdun takalieve kuitenkin markkinoi sitä outona rakkauskertomuksena. Tosi outo on. Minä luin sen luokkaretkenä alaspäin. Romaanin kirjailijahahmo tekee takaperoisen luokkaretken Töölöstä Pietarinlaaksoon.

Tämmöisen kirjoitin heti Ärräpäihin:

"No niin. Jäihän minua vaivaamaan se Minna Craucherin ja Mika Waltarin suhde, kun Palokan kirjallisuuswatch sanoi, ettei ainakaan hänellä ole todisteita sen puolesta, että olisivat bylsineet. Jos en omistaisi kirjoja, en olisi voinut tänä aamuna heti ensimmäisenä rynnätä Panu Rajan Unio Mystican luokse. Mulla on muuten Waltarin makuuhuoneessa, kun eivät minnekään muualle mahtuneet.

Itse asiassa saattaa olla niin, että Craucher oli Waltarille vain kirjallista materiaalia. Tosiasiassa samaan aikaan Waltarin suuri rakkaus oli Astrid Jäppinen, joka Waltarin teoksessa Suuri Illusioni esiintyy Caritas-nimellä - ajatelkaa Suurta Rakkautta, jonka nimi olisi Jäppinen, ei toimi - Craucher oli varmasti Waltarillekin kiusallinen hahmo, mutta pääasiassa salongin matamia, parittajaa ja päihdeongelmaista bylsi käsittääkseni Olavi Paavolainen, jonka vastailmestyneet elämäkerrat tuossa odottavat lukemistaan.

Panu Rajala kuittaa asian näin: "Waltari väittää muistelmissaan, että hän ei suinkaan tuntenut eroottista vetoa Minna Craucheriin. Tuskin tällaista olisi kukaan mielellään tunnustanutkaan." Huh, Rajalaa. (Unio Mystica s. 152.)

On se nyt mun vain otettava Karamazovin veljekset edes käymään Alanyassa ensi viikolla. Nyt vielä arvon Orhan Pamukien kanssa: Istanbul uusiksi vai Musta kirja loppuun. Koska Istanbul on pokkari, vaikkakin paksu, se on keveä, joten voi olla, että otan Istanbulin hätävaraksi. Jos Musta kirja tökkii ja Karamazovin veljekset ei imaise, pitäähän sitä jotain minun lukea. Semminkin kun hotellissamme ei ole yleisöpäätettä. Ei ole pääsyä nettiin ihan helpolla. Pitää tutustua ympäristöön; onko Alanyan turistirantojen tuntumassa internet-kahviloita.

Olen taipuvainen sijoittamaan itseni pitkään kypsyvien osastoon, joten Karamazovin veljesten moraalipohdinnat lienevät minullekin tarpeen.

Niin. Kravatti-Kerminen oli ammoin Satakunnassa oikeassa; jos tarkastellaan tosiaan vaikka kansalliskirjailija Aleksi Kiveä tai Mika Waltaria voimme toteta, että viinanjuonnilla on joitakin ... miten se nyt meni huonoja vaikutuksia ... mutta toisaalta taas päätellen siitä, miten paljon kuolinilmoitusrunoilija Aila Meriluoto ja vanhuutensa puoliso Jouko Paakkanen vetivät viinaa ja ei kun Meriluodolta vielä syntyi päiväkirjamerkintöjä päiväkirjamerkintöjen päälle, voimme vain sanoa, että jospa luovien kirjoittajien aivot alkoholista vain vetristyvät.

Mää ja tiijä, en ossoo sanoa, kun olen Ylä-Savon karjuva raittiusleijona a lá Aliina Salomaa.

Pia

PS. Hannu Ketoharju kehotti tutustumaan Mihail Bahtinin Dostojevskin poetiikan ongelmiin. Jospa sen lainaisi kirjastosta mukaan Alanyaan Karamazovien kaveriksi. Bahtin tuo kuulema yllättävää näkökulmaa Dostojevskiin. Hesarin Bahtin-kritiikin mukaan Dostojevski on dialoginen kertoja - Tolstoi monologinen:

"Dialoginen sana on vailla kiinteää merkitystä. Jokainen Dostojevskin kertojan tai henkilön sana on vastaus toisen käyttämään sanaan. Puhuja tarkastelee toista puhujaa, ympäröivää maailmaa, mutta samalla myös itseään. Sanassa kuvastuu sosiaalisen tilanteen ja suhteiden verkko. Pohtiessaan ´kuka minä olen´ Dostojevskin sankari erittelee aina alitajuisesti ja dialogisesti oletetun vastaanottajan olemusta: ´kuka sinä olet´, ´mitä minä olen sinulle´." http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1353055417966

Toinen viesti Ärräpäihin:

Hei,

nyt on ens´viikolla ihan pakko ekaks mennä kirjastoon ja lainata sieltä Mihail Bahtinin Dostojevskin poetiikan ongelmia. Ja ottaa se jopa mukaan Alanyaan, vaikken oikeastaan uskaltaisi ottaa sinne yhteiskunnan omistamia kirjoja. Mitäs jos vaikka hukkaan opuksen?

Leviathanin kävi katsomassa pastoriystäväni, mutta minä luulen, että niin kuin Jelena-elokuva, Leviathan on minulle liian raju. Itse asiassa mietin, miksen kykene kuin selaamaan Pentti Straniuksen Vähän karvasta jälkimakua. Kuolema on mulle vielä liian lähellä. Leonidin kuolema. Alan itkeä heti, kun luen vaikka sanat kuolema tai vammainen (Straniuksen veli oli vammainen ja kuviosta on novelli Että jos pääsisit haudalle). Eilen viimeksi Maria kysyi, saako panna facebookiin kuvan, jossa isä näyttää nukkuvan. Sanoin, että pane vain. Maria lisäsi, että niin siinä arkussa. Nielaisin ja sanoin, että ei kai siinä mitään pahaa ole tai kiellettyä. Viime viikolla oli Annan kanssa puhe siitä, että hänestä ei ollut hyvä asia, että pakotin tytön Kysin ruumishuoneelle tervehtimään isäänsä ja että arkku oli ortodoksiseen tapaan auki kirkossa. Menin sanattomaksi. Pitää vielä etsiä tytölle jokin vastaus ja jotenkin osata pyytää anteeksi. Ehkä tein virhearvioinnin ja esimerkiksi sen, että Anna ei oikein voi olla mukana ortodoksisissa kuvioissa, kun aina tulee mieleen isä ja tämä avoimessa arkussa Pyhän Nikolaoksen katedraalissa.

Straniuksen novellit ovat varmaan hauskoja, mutta on siellä tragiikkaakin taustalla. Näin olen vilkaissut. Pitää siirtää myöhemmäksi. Mitä lähemmäs Leonidin kuolinkuuta elokuuta tullaan, sitä itkuherkemmäksi tulen.

Pia