Rukoilijat

to 6.5.2015

Tänään Pielaveden kirjastolla blogia päivittämässä. Löysin tuosta viereiseltä esittelypöydältä Michéle Lesbren Punaisen sohvan. Oli se siinä viimeksikin, kun kävin täällä. Kirjassa ranskalainen nainen matkustaa Venäjän halki junalla etsimään miestä, joka vuosia aiemmin on kadonnut hänen elämästään. Pakkohan se on nyt sellainen sohva lainata.

En minä nyt ihan Punaisen sohvan takia tänne matkustanut. Minulla oli päivällä kunnia likottaa pikku Viljaa (1 v.). Osasinpas! Tyttö kyllä heräsi kerran rattaissa ja tuijotti minua Elisabeth Taylor -silmillään kuin Anna pienenä. Mietteliäästi silmät pyöreänä. Ei se oikeastaan kauhua ollut. Minä olin siinä enemmän peloissani, mutta hyvinhän se tuijotuskilpailu meni.

Vilja käänsi päänsä sivuun ja nukahti uudelleen. Tunsin tosiaan onnistumisen iloa, kun tulimme vähän yli tunnin ajan niin hyvin toimeen. Minussa on oikeasti mummoainesta, uskon sen nyt, vaikken ihan Viljan äidin äiti voisi ehkä ollakaan. Mutta Viljan mummo voisin olla.

Sain Viljan äidiltä Esko Valtaojan Kaiken käsikirjan. Olenkin siitä haaveillut. Hyppäsin äsken heti lukuun Usko ja tieto ja luin puoli sivua.

Lupaavaa! Luvun ensimmäinen kappale kuuluu näin: "Mitä Jumalaa kumarratkin, todennäköisesti palvot väärää Jumalaa!" Siksipä haluan tutustua eri versioihin asiasta, josta oikeastaan ei voi puhua ja jos pitää puhua, on syytä tehdä se etupäässä resitoiden.

Eilen illalla kävin Lapinlahdella ortodoksisessa Kaikkien Pyhien kirkossa. Oli ehtoopalvelus eikä ollenkaan pappia. Kanttorin ääni soi iloisena. Ihmisten selät eivät vielä uskaltaneet hymyillä  muukalaiselle (minulle), mutta vapautumista oli ilmapiirissä. Kirkkosalissa oli paljon väkeä.

Karkasin ennen kuin jouduin kirkon pihatalkoisiin. Panin siitä viestin ihmiselle, joka on luvannut muistuttaa minua aina sisäisen Martan hallitsemisesta. Sisäinen Martta kun tuppaa aina ilmoittautumaan vaikka mihin vapaaehtoishommaan munkinpaistoon ja oma elämä jää elämättä.

Nauratti, kun jäin uloskaratessani lukemaan kirkon eteisen seinällä olevaa Tihvinän luostariohjetta vuodelta 2007. Siinä kehotettiin muun muassa kuuntelemaan tarkkaan papin saarna sekä olemaan kirkossa loppurukouksien loppuun asti. Isä Erkki Vesterinen viimeisimmässä kirjekirjasessaan tosin sanoi, ettei aina itsekään halua jäädä loppurukouksien loppuun, sillä palveluksen jälkeen pitäisi olla sosiaalinen ja jotenkin saattaa puhdistunut olo häipyä turhanpuhumiseen. (Efraim Syyrialaisen paastorukous!)

Luostariohjeen viimeisen kappaleen raapustin lompakosta löytyneeseen Viitostuvan kuittiin. Siinä sanottiin näin:"Älä tuhlaa aikaasi turhuuteen, vaan keskity Jumalan palvelukseen. Ja niin kauan kuin olet elossa, käy myös rukoilemassa."

Joskus voisin tulla Kaikkien Pyhien kirkkoon pyörällä. Viimeksi olin siellä hiihtokamppeet päällä. Tuntui kotoisalta, kun kirkon portaiden kupeeseen oli sellainen urheilupyörä nojallaan.