Päänsärkyisiä kirjoituksia flunssassa

su 31.5.2015

Kirjoitin tämän päivän merkinnän Ärräpäät-sähköpostilistan kirjallisuuskeskusteluun:

Hei,

neljättä päivää kuumetta. Riehuin aamulla pyykin kanssa ja heti pomppasi yli 37 asteen, vaikka luulin, että tänään tauti on jo ohi. Pää on kuin yksi betonimöhkäle. Tämä oikeastaan alkoi jo viikko sitten. Ihmettelin, miksi jäseniä särkee, mutta ajattelin vain, että olen Turkin jälkeen väsynyt.

Pitää mennä niistämään, odottakaapas.

Olen minä muutaman Agatha Christien lukenut, vaikka Hannele sanoi, etten yhtään dekkaria. Totta on, että en kestä liikaa jännitystä. Dekkareissa yleensä asiat kuitenkin selvitetään loppu kohti. Pahinta on kirja, jossa loppu on jotenkin onneton.

Esimerkiksi Ulla Lundbergin Jää oli AIVAN epäreilu. Luettiin kummatkin, Jää sekä Marsipaanisotilas, Hannelen kanssa ja suorastaan rakastuin Jään ahvenanmaalaiskylään sekä vaatimattomaan pappispariskuntaan. Annan Ulla Lundbergille anteeksi Jään lopputapahtumat vain siinä tapauksessa, että hän kirjoittaa jatkon: mitä papin perheelle tapahtui sen jälkeen, kun lähtivät ahvenanmaalaiskylästä?

Ian McEwanin Sementtipuutarhan luin jo ammoin. Mulla on se hyllyssäni. Ehkä olen lukenut sen jopa melkoisen heti vuoden 1978 tienoilla. Ehkä en ole ollut viittätoistakaan. Asetelma oli siinä kiehtova. Lapsia yksin asumassa. On mulla näköjään muitakin McEwaneita tuolla. En muista muista mitään. En etenkään nyt, kun pää on täynnä räkää.

Äsken etsin kovakantista Liza Marklundia. Mulla jostain syystä - ehkä olen saanut sen joululahjaksi - on ollut Marklundin Uutispommi. Se kertoo tukholmalaisen iltapäivälehden rikostoimittajana Annika Bengtzonin ensimmäisestä jutusta. Tykkäsin siitä, kun siinä oli lastenkasvatusjuttujakin.

Olisin lähettänyt Uutispommin nyt Hannelelle, mutta jostain syystä kirja on piiloutunut jonnekin.

Olen minä muuten lukenut joskus 1990-luvun lopulla Jan Guilloun Pahuuden!

En eilen voinut lukea muuta kuin Turkin-matkamme aikana kasautuneita lehtiä. Joukossa oli Maaseudun Tulevaisuus, jossa oli juttu Erkki Wuolijoen kirjoittamasta tietokirjasta Niskavuoren henki - viljapelloilta valkokankaalle. (MT pe 22.5.2015 s. 14)

Muistan, kuinka muutama joulu sitten silmät tarkkana katsottiin Niskavuori-leffoja Hannelen kanssa. Minulle avautui niistä ihan uusi maailma. Joskus lapsena muistan nähneeni Niskavuori-leffan, jossa oli kovin paheellisena yksityiskohtana, kuinka Aarnen suksen jäljet johtivat koulun opettajattaren kamariin. Hannele tekstaroi nyt mulle Turkkiin, että kyllä Aarne ja Ilona olivat "silleen". Kyse ei ollut pelkästään eroottissävytteisestä hiihtelystä.

Erkki Wuolijoki on Sylvi ja Wäinö Wuolijoen pojan poika. Hella Wuolijoen Loviisan esikuvana on ollut Serafiina Wuolijoki, jonka mies Juho Robert Wuolijoki oli valtiopäivämiehenä. Juho Wuolijoella oli avioton poika meijerskan kanssa.

Juhon ja Serafinan pojat olivat Wäinö, jonka poika Erkki kirjoitti ensin kirjan Silinteri ja silkkihuivi sekä nyt Niskavuoren henki, sekä Sulo, Hella Wuolijoen mies ja Erkki Tuomiojan ukki.

Kait ne sit erosivat - Hella ja Sulo. Ja jossain vaiheessa Hella Wuolijoella oli jotain sutinaa Olavi Paavolaisen kanssa, jolle en ikinä maailmassa anna anteeksi sitä, että pilasi totaalisesti runoilija Helvi Hämäläisen elämän. Tai Helvi Hämäläinen antoi moisen tyhjänpäiväisen dandyn pilata elämänsä. Mulla on muuten nyt molemmat äskettäin ilmestyneet Olavi Paavolais´-elämäkerrat odottamassa lukuinspiraatiota.

Hirveä olo. Pakkaan Hannelelle sen tietokirja-artikkelin Niskavuori-kuvioista.

Ja vajoan taas niistämään. Jääkää hyvästi Pia