
Kätevästä miehestäkin vähäsen
etupäässä kuitenkin Morten Falckin lehmästä
su 3.5.2015
Ajoin viime lauantaina Iisalmesta Pyhän Eliaan kirkon ehtoopalveluksesta. Nerkoon kohdalla näin, että tien poskessa kevyen liikenteen väylällä männä läeppästi naapuri. Ajattelin, että ei ehkä ole sellaiseen ajankohtaan reippailemassa ihan tarkoituksella ja parkkeerasin auton jeejeeinsinööri kotitalon risteykseen. Tai ainakin kuvittelen niin, että risteys oli jeejeeinsinöörin kotitalon risteys. Älkää särkekö kuvitelmaani.
Jeejeemiehen liikenimen tämä oli saanut rokkimiehen tukastaan. Enpä täällä kerro, kuka nimen on antanut. Kerron sen, jos kysytte sähköpostitse. Minullapa on muuten ollut kunnia kirjoittaa tälle jeejeeinsinöörille työtodistus. Tosin vain kirjoitin sen palveluspäivämäärien perusteella enkä muista, keksinkö mainesanoja omasta päästäni.
Jeejeetoimistoinsinööri oli siirtynyt jo historian hämäriin, kun minä tulin taloon, enkä hänen työtahdostaan tai -tahdistaan tiedä mitään. Kun tulin taloon, itkevä viidesläinen ikineitsyt, insinööri hänkin, kummitteli talon toisessa kerroksessa joka päivä kello 8-16. Oli siinä kuulkaa tuoreella ortodoksivaimolla häätämistä. Kuinka se tapahtui, kerron joskus, ehkä blogissani.
Kummankin toimistoinsinöörin kunniaksi on sanottava, että eivätpähän olleet mitään tylsiä perusinssejä. Tuovat väriä päivääni edelleen, kun muistelen.
Kysyin naapurilta, putkastako on tulossa ja haluaako kyydin. Sanoi, että Koljonvirralta ja kysyi, ihanko oikeasti haluan hänet autooni. Naapurin suusta tursusi jotain beigeä vaahtoa ja vaatteista hajahti vieno kusen haju.
Onneksi Anna kuitenkin aina vuoraa auton penkit koirankarvojen takia pyyhkeillä. Eipä saanut naapuri koirankarvapäällystä muuten ihan siistin oloisiin, vaikkakin pissasta tahmeisiin, vaatteisiinsa. Toin naapurin kotiovelleen ja sitä seuraavana päivänä tämä oli jo lämmittelemässä saunaa hyvinvoivan näköisenä. Silloin mietin, miksi poltin niin kovasti päreeni Kim Leinelle, norjalaiselle kirjailijalle.
Profeetat
En minä oikeastaan Kim Leinelle polttanut. Poltin Kiteen punikille, Auvo Rouviselle.
En elä misssään Kallion punaviinin vihreässä parempien ihmisten kulttuurikuplassa. Silmiemme alla on joka päivä päihdeongelmaisia, housuunsa kusevia ja siivouskomeroonsa paskantavia ihmisraatoja. Siksi en halua vapaa-aikanani lukea kyynistä tekstiä tuoppien kumoamisesta baaritiskillä ihmisiltä, joille miehen ja naisen välinen suhde on vain karkeaa jyystämistä tai kylmää suuseksiä.
Minusta Kiteen punikinkin tulisi tehdä asioille jotain sen sijaan vain, että kirjoittaa ja käyttää tuoppien kumoamista jonkinlaisina viehkoina kehyskertomuksina. Alkaisi edes opettaa. Hänellä on siihen taitoja ja karismaa.
No, tästä asiasta olemme käyneet ennenkin keskustelua. On välisemme ikuisuuskeskustelu.
Ja myönnettäköön, että Kiteen punikin uusi muru on kuvannut punikista ihan kelvokkaita opetusvideoita. On kuvannut myös väärinajattelijan lempeän lesbosyleilijän Susanna Kaukisen ja Kiteen punikin sängyssä. Kahden komean ja näyttävän ihmisen Valta ja Stalin -keskustelu oli hykerryttävä. Löytyy Youtubesta.
Seksi
Samaan aikaan, kun naapurini käveli katkolta Iisalmen toiselta puolelta kotiin, makasi muudan ihminen, jota ei ehkä enää voi auttaa kuin rukouksella, teekoossa sisuskalut oletettavasti tuusan paskana. Ainakin aivot tällä ovat mennyttä kalua. Siksi, myönnän, luin Auvo Rouvisen Into-dekkarin lukua vain ensinnäisen kappaleen ja toista kappaletta kohtaan, jossa Ruovinen mainitsi sanan suuseksi.
Kohdassa suuseksi päässäni sumeni. Raivosta. Jos kiteeläinen kaunokirjailija olisi ollut samassa huoneessa, häneltä olisi mennyt ensin pää ja sitten munat. Tai toisin päin. Ehkä olisin kuitenkin kastroinut hänet ensin. Puremalla kivekset irti.
Olin juuri vähän aikaisemmin lukaissut pienen pätkän Kim Leinen romaanista Ikuisuusvuonon profeetat ja heti alkuun kirjassa oli inha ja kylmä suuseksikuvaus.
Se kuului näin: "Tyttö on kovin nuori, hän on polvillaan, näyttää rukoilevan, ja ehkä hän rukoileekin. Mies seisoo, nojautuu puuta vasten, näyttää siltä kuin tutkisi tähtitaivasta tai sanelisi kirjettä sihteerilleen, hän leyhyttelee kolmikolkkahattuaan vilvoitellakseen kuumassa illassa, Morten Falck näkee kaiken, ei niin että se kiihottaisi häntä, hän sanoo itsekseen, vaan koska haluaa oppia jotakin. Pian tekin kuolette, hän ajattelee, ja sitten minä piirrän kauniita kuvia teidän kauniista silvotuista ruumiistanne." …. "Portoilla ei näköjään ole alaikärajaa. Morten näkee, miten keski-ikäiset miehet nojaavat takapihalla talonseinää vasten ja pienet vaaleanpunaiset kielet käyvät pimeässä." (Kim Leine Ikuisuusvuonon profeetat s. 40)
Sinänsä itsenäisenä novellinakin toimiva Rouvisen Into-kertomus oli näppärä. Kirjoittaja osoittaa siinä uskovaisten ja muiden (meidän) itseään parempana pitävien törppöjen kaksinaismoraalin. Kim Leinen Ikuisuusvuonon profeetta on saanut Pohjoismaiden kirjallisuuspalkinnon ja sitä kirjan takaliepeessä mainostettiin antikolonialistiseksi. Ainakin alku oli minusta vain taitavaa lukijan oksettamista, kuten Auvo Rouvisenkin kaunokirjalliset tuotteet.
Lisäksi Auvo Rouvinen saa minut aina verenpaineeseen patsastelemalla talebanilaisella käsityksellään parisuhteesta. Viimeksi taisin kirjoittaa Ärräpäät-sähköpostikeskusteluun, että talebanin neljä vaimoa myös Rouvisen käyttöön on hauska vitsi ensimmäiset 25 kertaa, mutta 158. kerta oli jo liikaa.
Rouvisen teksteissä naiset ovat auliita pantavia lampaita. Hänen tiellensä ei todellakaan ole osunut passiivisia pantavia lampaita, sen tiedän. Ehkä Kiteen punikkipoloinen toiveajattelee ja haluaisi sänkyynsä alaikäisiä ja henkisesti alamittaisia neitsyitä.
Morten Falckin lehmä
Vaikka toissa viikolla kirjoitin, että palautan Kim Leine Ikuisuusvuonon profeetat lukematta pikaisesti kirjastoon, sillä en halua edes sijaita samassa talossa mokoman iljetyksen kanssa, jouduin lopulta syömään sanani.
Aloin varovasti lukea kirjaa. Makaaberimpien kohtien kohdalla suljin silmäni. Ykstyiskohdat lähetyssaarnaajapapin punatautisen vatsan toiminnasta luin yhtä silmää vähän raottaen. Kaunosieluni kirkui kauhusta: "Taas näitä miehisiä ripulikakkakuvauksia."
Sivumennen sanoen Kalle Päätalo kirjassaan Nouseva maa on myös ripulisen krapulakakkauksen kuvaus. Kirjassa työmiehet ottavat talon emännän tekemää sahtia vähän turhan kanssa ja vatsahan siinä menee sekaisin. En kuitenkaan suuttunut Kallelle asiasta. Jopa vatsan toiminnan kuvauksessa on pienieleistä koillismaalaista lämpöä.
Tahdoin tietää, miten leipäpappi Morten Falckille käy Grönlannissa, jonne hänet lähetettiin lähetystyöhön. Morten Falckin vähän laimean viileästä lääkärityypistä kuitenkin jostain syystä pidin. Kumma juttu, tosielämässä en voi sietää laimean viileitä ja teknisiä lääkärityyppejä.
Morten Falckin loivuudesta pidin toki vähemmän kuin auliista ja avuliaasta Carolyn Seen Kätevästä miehestä taiteilija Robert Hamptonista. (Tähän tämä Kätevän miehen käsittely tässä merkinnässä jääkin. Tuli kiire.)
Morten Falck olisi oikeasti halunnut lääkäriksi. Papiksi hän olikin jotenkin liian pidättyväinen. Ei Falck ollut kiinnostunut ihmisen sielusta, vaan ihmisestä mekaanisena organismina. Siksi Falck kävi innokkaammin Köpenhaminan koulutusvuosinaan lääkärin opissa kuin teologian opinnoissa. Etenkin hän piti patologian oppitunneista ja toimitti patologian opettajalleen materiaalia, ruumiita.
Monta kertaa ajattelin jättää kirjan kesken. Mutta esimerkiksi Morten Falckin Grönlantiin mukaansa laivalle ottaman lehmän kohtalo piti seurata loppuun asti.
Kirjailija Kim Leine on entinen Jehovan todistaja, narkomaani ja alkoholisti. Ikuisuusvuonon profeettaa ennen hän on kirjoittanut omaelämäkerrallisen jonkinlaisen norjalais-tanskalaisen Juoppohullun päiväkirjan. Kummallista kyllä Leine sai lämpöä ja empatiaa Morten Falckin ja lehmän välisen suhteen kuvaukseen kuin yhteenkään ihmissuhteen kuvaukseen koko kirjassa. Outo kiemura.
Tikkisen Hannelle kirjoitin lopulta, että lehmä oli kirjassa antitšehovilainen antikliimaksi. Tšehovhan on sanonut, että tarinassa ei saa olla yhtään elementtiä turhaan. Sellaista yksityiskohtaa ei saa olla, johon ei palattaisi. Mikäli tekstissä kuvataan metsästysasetta talon seinällä, on aseen myös jossain vaiheessa lauettava.
Leine kertoi tenhoavan yksityiskohtaisesti, miten lehmä onnistuttiin saada hengissä laivalla Grönlantiin. Lehmänmaidon avulla laivamiehiä kuoli tavanomaista vähemmän. Kun kanttura oli Grönlannissa ja hengissä, huokaisin helpotuksesta ja jäin odottelemaan, mikä oli lehmän kirjassa esiintymisen perimmäinen tarkoitus.
Olihan sillä tarkoituksensa. Näin lehmän kohtalon jonkinlaisena Raamatun Saarnaajan tekstin toteentulemisena: "Minä katselin kaikkia tekoja, mitä tehdään auringon alla, ja katso, ja katso se on kaikki turhuutta ja tuulen tavoittelua." (Raamattu, Saarnaaja 1:14)
Kim Leinelläkin on Raamatun lauseita pitkin Ikuisuusvuonon profeettojaan. Uskovaisena ja nykyisin Lapinlahden Jehovan todistajien kautta maailman Jehovan todistajiin laskettuina pidin kohdista kovasti.
Mutta Saarnaajaa itse asiassa inhoan. Kaikkiko turhaa? Vitun posket. Olen vankasti eri mieltä Vanhan Testamentin kyynisen saarnaajan kanssa. Kaikella on merkityksensä ja Jumalan vissi tarkoitus. Juudaskin oli tärkeä ihminen, herranen aika. Kenellä olisi nimittäin munaa syntyä ihmiseksi, josta vieläkin ortodoksisisessa ehtoollisen asettelussa lauletaan varoittavana esimerkkinä: "En suutele Sinua kuten Juudas, vaan niin kuin ryöväri tunnustan Sinut..."
Enhän minä tätä Juudaksen merkitystä olisi itse tajunnut, mutta joskus pari vuosikymmentä sitten, kun aloin hiimailla (kiitos sisar Emma Virkki sanasta hiimailla, minähän olen hiimaillut koko elämäni erilaisissa ympyröissä kiinnittymättä mihinkään) Venäjän ortodoksien perässä, törmäsin juutalaisen Anne Friedin teksteihin. Jostain kumman syystä Helena Kekkonen naisten kirjoituskokoelmassa Naisen 7 elämää ei tykännyt koko Friedistä, mutta siitä kirjoitan joskus myöhemmin.
Äitienpäivä siirrettiin tähän päivään
Matti kolistelee astioita merkitsevästi. Päätimme perheen kanssa siirtää äitienpäivän täksi sunnuntaiksi, sillä ulkona on liian ruma ilma, jotta voisimme tehdä pihatöitä. Saan äitienpäivälahjani tänään. Luterilaiseen kirkkoon kuuluva hengellisesti Varpaisjärven evankelisista ponnistava suomalainen aviomieheni, helluntaiherätystä odottava kuopukseni ja ateistiesikoiseni vievät minut Jehvon todistajiin laskettu mutsi Valamon luostariin.
Valamosta aion ostaa Kallistos Waren Sisäisen valtakunnan, jos sitä nyt on enää myynnissä Tuohuksessa, jossa työskentelee Paulon mamma, Ylä-Savon subcomandante Marcosille, joka kysyi vähän aikaa sitten, kuka olisi sellainen ortodoksinen teologi, jota kannattaisi lukea. (Tämä lause on tarkoituksella rakennettu näin. Relatiivilauseita relatiivilauseiden perään. Tutkin, toimiiko. Mutta en nyt, sillä pitää nostaa Maria sängystä ja pukea.)
Subcomandante Marcosin annattaisi lukea Gregorios Nyssalaisen Sielusta ja ylösnousemuksesta, mutta minäpä ajattelin opiskella nyssalaisen ensin kunnolla ja piruuttani vasta sitten suosittaa sitä subcomandantelle. Koska olen Kallistos Wareni opetellut melkein ulkoa, voin kerrankin olla hänelle opettajana. Jos nyt sanoisin, että lue nyssalainen, subcomandante lukisi ja tekisi terävät johtopäätöksensä, ja minä olisin taas tiedollisessa alakynnessä ja vielä omalla lautasellani.
Tiedättehän kaikki venäläisen sanonnan:
на тарелке
Google-kääntäjä ei tunnista possessiivisuffiksia. Joudun kirjoittamaan venäjäni google-kääntäjän kautta, vaikka juuri tämän läppärin irtonäppiksissä olisi kyrillistiikka. En kuitenkaan jaksa etsiä niitä koneelta. Tai siis pitäisi jostain valita tietokoneen kieli tai jotain kovin it-monimutkaista.
Tarkoituksenani oli kirjoittaa tuohon omalla lautasellani - na svojei tarelke. Olen ortodoksisuudessa melko lailla omalla lautasellani. Tai ainakin sinne päin ja tarjoilen tältä lautaselta mieluusti annoksia muillekin:D Olen ryhtymässä vaaralliseksi synkretistiksi niin politiikan kuin uskonnonkin saralla.
Ikuisuusvuonon profeetan antikolonialismi jäi tässä käsittelemättä, mutta koetan muistaa senkin joskus.
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]