Asbesti 2 ja tukehtumisen tunne

Асбест 2, ISIS ja muut seikat

ma 15.6.2015

Lauantaina sain raivarin. Lautaset lentelivät keittiössä. Olen joskus sangen turhautunut kökkimään viikonloputkin ilman aikuisseuraa.

Huomasin tosin Turkissa, että viikko porukoissa ilman päivittäistä yksinäisyysannosta tietokoneen ääressä on taas ihan liikaa. Pinna kärähti viimeisellä hetkellä. Rissalan lentoasemalla. Ja tietenkin ihan väärälle ihmiselle.

En minä oikeasti minnekään kaupunkiin halua. Kulttuuriseen multitudoon kyllä, mutta sellaiseen paikkaan, josta pääsee nopeasti metsään koiran kanssa. Se, että voi pitää koiria, oli suuri syy siihen, miksi ihmiset pysyttelevät jopa Pohjois-Karjalassa, vaikka seurauksena on yhteiskunnallinen marginalisoituminen ja prekarisaatio.

Tämän voi lukea yhteiskuntatieteilijäryhmän tutkimuksesta "Yrittäkää edes!" Prekarisaatio Pohjois-Karjalassa. Havaitsin kyllä rivien välistä, että tutkijat jotenkin nyreilivät ihmisten syitä jäädä asumaan maalle. Koirankusetus ilman talutinta kuulosti aika kevyeltä perusteelta, mutta autuuttahan se on.

Katsokaa koiran naamaa, kun se laukkaa vastaan metsätiellä tai kissan hymyä, kun se hyppää sisälle kissaikkunasta. Aivan riittäävä peruste! Aina kun tulee ikävä kaupunkiin, muistelen sitä, kun Miro poikasena ei vielä osannut nostaa miehekkäästi jalkaa, vaan kävi kyykkypissalla erään linnanpeltolaisen omakotiasujan nurmikolla.

Miro pissasi ihan nurmelle, ajatelkaapas. Ikkunasta päänsä pisti joku tautisen kiukkuinen akka, joka alkoi sättiä. Tietenkin, jos kyseessä olisi ollut paskahätä, en olisi päästänyt pentua ikkunan alle. Melkeinpä siinä toivoin, että Miro olisi vääntänyt akan silmien alle ison tortun.

Edellisen kerran saimme kontaktin naapureihin, kun Miro puikahti Linnanpellolla viereisen kerrostalon pihaan verkkoaidan alitse.

Minä juoksin kyllä perään, mutta viipeellä, sillä en päässyt pikkuisen pystykorvanpennun perästä aidan ali. Minun piti kiertää kerrostalon pihaan portista. Eikös joku ollut kirjelmöinyt viereisestä kerrostalosta vuokraemännällemme, että koiria ei saa päästää heidän pihaansa. Ja Miro oli silloin pienen pieni pentu. Ei aikuinen koira olisi verkkoaidan ali mahtunutkaan.

Toisaalta asuintalomme Linnanpellonkatu 17 oli nimetty koirataloksi. Naapurit sanoivat, että taloon varmaankaan ei pääse asumaan, jos ei ole koiraa.

Meillä oli vuokraisäntäpariskunnan kanssa asuntojen ulko-ovet vastakkain ja joskus päästimme koirat toistemme luokse vapaasti. Miro hyökkäsi karjalankarhukoiranartun ruokakupille Miettisten puolelle ja vuokraisännän koira juoksi tyhjentämään Miron ruokakupin.

Yllättäviä solidaarisuuksia voi löytää sieltä täältä. Näistä pitää aina muistuttaa itseään, kun Lapinlahdella iskee jumittumisen ja tukehtumisen tunne. Vittumaisia keskiluokkaisia pönköttäjiä on joka puolella. Jossain on oikein sellaisten kasaumia ja niitä on kiva tökkiä. Nautin, sen myönnän, etenkin kokoomusporvarin vinkunasta.

Jehovan todistus ja Kallistos Ware

Kulttuurinen multitudo on pakko kaivaa esille tietokoneelta, lukea kirjoista ja hetkittäin tuntea sellaista autuaallista yhteisyyttä ja yhteyttä kuin eilen illalla, lauantai-iltapäivällä tai perjantaina. Perjantaina kävin päivällä Jehovan todistuksessa Väisälänmäellä henkilökohtaisen todistajani kesäresidenssissä. Eipä sitä muuten tulisikaan Raamattua luettua.

Henkilökohtaisen Jehovan todistajani kanssa olemme nyt käsitelleet perhe-elämää raamatulliselta kannalta. Ja sitten luimme sananlaskuja, joissa kuvattiin, millainen on hyvä vaimo. Todistajani oli niin innoissaan, että melkein kuopi lattiaa. Vaimon ei tulekaan olla passiivinen koriste, vaan aktiivinen toimija taloudellisessa yksikössä nimeltä perhe.

Näin sanotaan sananlaskujen Hyvän vaimon ylistyksessä 31:13-14 ja jakeissa 16-17. "Hän huolehtii villasta ja pellavasta, hänen kätensä ahkeroivat iloisesti. Hän on kuin laiva, hän hankkii ravintoa etäältäkin." "Hän löytää hyvän pellon ja ostaa sen, omin varoin hän perustaa viinitarhan. Hän vyöttää itsensä tarmolla ja tarttuu työhönsä riuskoin ottein."

Muistamisen arvoinen on tämäkin kohta Hyvän vaimon ylistyksessä: "Kauneus katoaa, viehätys haihtuu, ylivertainen se vaimo, joka pelkää Herraa!" Tämän voisi kaikkien vaihdevuotisten vaimojen aviomiesten lukevan. On täällä sananlaskuissa myös 23 varoittavaa jaetta Vieraan naisen viettelyksistäkin: "Hunajaa tiukkuvat vieraan naisen huulet, hänen kielensä on öljyä liukkaampi, mutta lopulta hän käy karvaaksi kuin koiruho, viiltää kuin kaksiteräinen miekka." (Sananlaskujen kirja 5:3-4) 

Minähän tämän tiedän tarkalleen. Olen ollut se nuorempi nainen, punatukkainen syntinen nainen, joka vei täkäläisten aviovaimojen märän iltapäiväkahviunen tai potentiaalisen vesisängyn testaajan ihan nenän edestä. Ja nyt olen karvas kuin koiruoho ja paiskin lautasia pitkin lattioita. 

Traditio

Oli muuten pakko lukea uusin helsinkiläisten Ortodoksiviesti kokonaan. Lehti julkaisi lemppariteologini Kallistos Waren haastattelun, jossa tämä toivottaa Nikean metropoliitan Johanneksen tapaan diakonissat takaisin kirkon palvelukseen. Nikean metropoliitta Johannes sanoi näin arkkipiispana ollessaan, kun Valamossa pidettiin ortodoksisen kirkon naisseminaari.

Kallistos Ware sanoo Kirkon traditiosta seuraavaa: "Traditio on elämää, ei vain dokumentteja tai kirjoihin merkittyjä kannanottoja. Traditio on elävä kokemus Kristuksesta Pyhän Hengen yhteydessä. Meidän on mietittävä, miten traditiota eletään tässä päivässä ja mitä se tarkoittaa meille nyt. Emme kirjoita traditiota uudelleen, vaan meidän täytyy päästä sen henkeen."

Pitää erottaa, mikä on käsitettävä esimerkiksi symbolisena puhtautena ja mikä on ollut oman aikansa sosiaalista käytäntöä. Se, että pappeus on ortodoksisessa kirkossa tarkoitettu vain miehille on minun mielestäni oman aikansa sosiaalista käytäntöä. Ja nyt jopa metropoliitta Anthony Bloomin sekä oxfordilaisen Diokleian metropoliitan Kallistos Waren.

Kun eilen kirjoitin, että osa Suomen ortodokseista elää edelleen karjalaisessa käs´paekkakulttuurisadussa en tarkoittanut lapinlahtelais-karjalaista Risto Salmelaa. Minusta hän perustelee valitsemansa karjalaisidentiteetin ja se riittää. Enkä ole koskaan kokenut, että patriarkka Salmelan tradition rakastaminen olisi jotenkin muut poissulkevaa.

Se on tietenkin myös provokaatio ja provokaatiot ovat aina tervetulleita! Lisäksi arvelen, että patriarkka Salmela tuli keväällä kirkkoon mutkattomasti urheilupyörällä. Pyörä oli nojallaan kirkon portaita vasten. Minäkin olen piipahtanut aamupalveluksessa hiihtovarusteissani. Tosin sukset jätin autoon.

Pitääpä muuten muistaa toimittaa Heikkisen Aarolle Kallistos Waren Sisäinen valtakunta. Löysin sen Valamon kirjakaupan halvennuksesta. Minulla on hänelle myös muslimien rukousnauha Turkista. Rukousnauha on lyhyt. Se on todennäköisesti tarkoitettu tähän: لا إله إلا الله محمد رسول الله

Tarjolla olisi ollut pidempikin rukousnauha, jossa oli 99 kauneinta nimitystä Allahille. Nämä tuliaiset sen vuoksi, että Aaro pakotti minut lukemaan toistamiseen ja kokonaan Karen Armstrongin Jumalan historian.

ISIS

Lauantaina pohdimme Pielavedellä ISIS:tä ja sitä, kuka oikeastaan on ISIS:n takana. Eilen Lapinlahden ja Varpaisjärven rajalla kysyin saman kysymyksen. Ah, miten ol´ hyvät keskustelut. Tuli esille semmoista, mitä en tiennyt. Sormusen Veli-Matti mainitsi taikasanan wahhabistit.

Sitä me pastori-Raijan kanssa hapuilimme lauantain sessiossamme.

Iran on nyt eristyksissä ja Irak jenkkien takia sekasorrossa. Irakista on valunut amerikkalaisten tankkeja ISIS:lle. Amerikkalaiset kuitenkin tahtoisivat vain testata Lähi-idässä hienoja lennäkkiaseitaan. Maavoimia he eivät sinne laskisi, sillä jokin raja se on jenkkienkin halulla uhrata omia poikiaan jossakin etäisessä maailmanpoliisihankkeessa.

Saudi-Arabiassa hallitsevat wahhabistit.

Asiasta kannattaa lukea Liisa Liimataisen artikkeli Tämän päivän jihadismi - Saudi-Arabian wahhabismin muunnelma. Artikkeli löytyy Suomen Lähi-idän instituutin sivuilta. Liimatainen kirjoittaa: 

"Saudi-Arabian syntyprosessi alkoi, kun hanbalilaiseen koulukuntaan kuulunut saarnaaja Mohammad Abd al-Wahhab ja nykyisen Riadin naapurissa sijaitsevan pienen Al-Dirijahin kylän päällikkö Mohammad Ibn al Saud päättivät aloittaa yhdessä jihadin, valloitussodan, vuonna 1744. Tavoitteena oli vapauttaa Arabian niemimaa vääräuskoisuudesta ja pakottaa vallattujen alueiden asukkaat asettumaan Al - Wahhabin saarnaaman ´ainoan oikean islamin´ taakse."

Jahah, Touko-veljeni on asunut Saudi-Arabiassa työurallaan. Oliko osoite ihan pääkaupunki Riad - siitä en ole varma? Joka tapauksessa sosialisoin jo 1990-luvulla itselleni Puumalasta isän talosta veljen Saudeista tuomat rukousmatot. Rukousmattojen kohtaloksi tuli muuan lapinlahtelainen asunnoton.

Kärräsimme Halosen Ollin kanssa meijeriltä häädön saaneen miehen kamat maitokärryllä meille aittaan suojaan. Myöhemmin katastrofista selviydyttyään mies tuli hakemaan tavaroitaan aitasta. Mukaan lähtivät myös meidän pussittamat kissojen likaamat matot, jotka odottelivat pesulainspiraation iskemistä.

Mies soitti minulle hädissään, että nyt lähti mukaan vieraita mattoja. Sanoin, että saa pitää ne, jos haluaa. Panee roskiin, jos siltä tuntuu. Myöhemmin tajusin, että sinne hävisivät veljen saudiarabialaiset rukousmatotkin. En ole tätä hänelle vielä uskaltanut kertoa.

Wahhabistit

al-Wahhabin pelkistetty ja yksinkertainen ohjelma lupasi beduiineille ja myös köyhien aavikkokylien pysyville asukkaille pelastusta sekä tässä maailmassa että tuonpuoleisessa. Lopulta sekä Qatar että Bahrain hyväksyivät al-Saudin auktoriteetin ja molemmat emiraatit alkoivat maksaa islamilaista veroa, zakatia, Saudi-Arabialle.

Hijazin maakunnassa sijaitseva profeetta Mohammedin synnyinkaupunki Mekka ja myöhempi asuinkaupunki Medina, vaikka asukkaat olivat vapaamielisempiä sunnalaisia ja pyhiinvaeltajat toivat kulttuurista multituudia kaupunkeihin, joutuivat alistumaan al-Wahhabismille.

Erinäisten väkivaltaisten selkkausten ja vaiheiden jälkeen Saudi-Arabian kuningaskunta perustettiin vuonna 1932. Myöhemmin uusjihadistit ovat olleet sitä mieltä, että al-Saudin kuningassuku on liian maallistunut ja etääntynyt al-Wahhabin opetuksista. Kun Saudi-Arabia oli rikastunut öljyllään, se alkoi viedä konservatiivista islamiaan koko muslimimaailmaan ja erityisesti vastustaa kommunismia.

Erityisesti Egyptissä, Syyriassa, Pakistanissa, Pohjois-Jemenissä ja Sudanissa oli wahhabistien mielestä vaarallisen vasemmistolaisia suuntauksia. Vuosina 1973-2002 saudilaisperäinen World Muslim League rahoitti erilaisia islamilaisia hankkeita tytärjärjestöjensä kautta yli 80 miljardilla dollarilla. Mielenkiintoista on sekin, että 80 prosenttia jenkkiläisistä moskeijoista on rahoitettu Saudi-Arabien rahoilla.

Vuonna 1984 Osama Bin Laden perusti Palveluyhtiön (Maktab al-kidamat, MAK), jonka rahoitus tuli Saudi-Arabian turvallisuuselimiltä, Punaiselta Puolikuulta sekä World Muslim Leaguelta. MAK koulutti CIA:n tukemana taistelijoita Afganistaniin Neuvostoliittoa ja kommunismia vastaan.

Siinä vaiheessa Liisa Liimataisen mukaan CIA huomasi luoneensa eräänlaisen Frankensteinin hirviön, mutta se ei kuitenkaan kyennyt lopettamaan sotilaiden valmennusta tai asetoimituksia. Myöhemmin CIA:n kouluttamat arabiafgaanit taistelivat Algeriassa, Bosniassa sekä Tšetšeniassa ja osa al-Qaidan veteraaneista toimii nyt ISIS:ssä.

Jotta asia olisi äärimmäisen monimutkainen, myös Saudi-Arabia on joutunut kokemaan, että sen itsensä luoma organisaatio kääntyi sitä vastaan. Afganistanista palanneet uskon soturit loivat Arabian niemimaan al-Qaidan, joka teki attentaatteja vuosina 2003-2006.

Vaikka Saudi-Arabia kokeekin olevansa sunniterrorismin uhkaama, maasta virtaa edelleen rahaa Syyrian ja Iranin jihadisteille. Liisa Liimataisen siteeraaman brittiläisen Alistair Crookin mukaan ISIS:iä ei voi ymmärtää, jos ei tunne wahhabistien historiaa. ISIS on wahhabistien modernimpi versio.

Esimerkiksi Jukka Kemppinen on blogissaan joskus murahtanut, että islam on uhka. Minusta se on aikamoinen yksinkertaistus, kuten sekin, että kaiken takana on CIA tai USA. Vaikka itsekin eilen tarjoilin jälkimmäistä vaihtoehtoa ISIS:n synnylle. USA on CIA-rahallaan luonut nyt jotain sellaista, minkä kanssa on kusessa.

En ehtinyt pyöräyttää merkintää takaisin otsikkoon. Kirjoitin otsikoksi Asbesti 2 ja ajoittainen tukehtumisen tunne. Asbesti on venäläinen kaupunki Sverdlovskin alueella Ural-vuoristossa. Se on niin sanottu monogorod, yhden tuotantoalan ympärille muodostunut kaupunki.

Asbesti 2 esiintyy myös Anya Ulinichin kirjassa Petropolis. Vein kirjan toissapäivänä Pielavedelle Jokelan Raijalle ja ennen kirjanviemistä olin istunut tuntikaupalla keittiön pöydän ääressä itkemässä. Punaisten silmieni tähden en voinut osallistua Pielaveden maneesin avajaisiin.