Puustellin leipomon pullat

la 11.7.2015

Eilen oli taas Pielavesi-päivä. Kun tulimme Marian kanssa kotiin, tuulikaapista jo huutelin, että nyt on Puustellin leipomon voisilmäkremepullaa ja marjapullaa ja vaikka mitä Pielaveden herkkuja. Anna on heikkona Puustellin leipomon pulliin.

Puustellin leipomo on pielavetinen lestadiolaisperheyritys. Sen leipomukset ovat niin suosittuja, että leipomon oman myymälän hyllyt ovat iltapäivällä yleensä jo tyhjät. Nytkin onnistuin viemään kaupan Puustelli-osastolta viimeiset voisilmäkremepullat.

Marian kanssa kävimme ratsastusterapian jälkeen Laiturissa pizzalla. Laiturin nuoret osaavat tehdä erikoisia pizzoja. Esimerkiksi se, missä on tuorejuustoa, paholaisenhilloa ja rucolaa, on Pohjois-Savon paras. Maria haluaa aina lihapläjäyksen alituisen proteiinintarpeensa vuoksi - Marian lihakset ovat koko ajan spastiset, siihen tarvitaan proteiinia - , joten eilen oli minun tyydyttävä sellaisen puolikkaaseen, sillä eturuoaksi otimme kummatkin omat halloumijuustosalaatit.

Pielavedellä ihmiset ovat käsittämättömän ystävällisiä.

Minua on niin armottomasti vituttanut kautta vuosien Lapinlahdella se, että ihmiset kaupassa luimuilevat ja koettavat piiloutua hyllyjen väliin, kun pitäisi sanoa päivää. Ikään kuin olisi kauhea häpeä tervehtiä sellaista ihmistä, joka vaikuttaa aavistuksen verran tutulta, mutta ei oikein tiedä, pitäisikö sanoa päivää vai ei.

Siinä vaiheessa alkaa tosiaan kaivata metropolin anonymiteettiä, kun joku täkäläinen keskiluokan edustaja nostaa naamansa eteen muropakkauksen ja luikkii karkuun, kun hänelle hymyilee. Tekisi mieli aina juosta perään ja huutaa, että ei se ole niin vaarallista, jos joskus sanoo päivää toiselle tai vaikkapa ihan ystävällisen sanan ihan ilman mitään sen kummempia muodollisia esittelyitä.

Vain totaalisesti hullut hymyilevät toiselle lapinlahtelaiselle kaupassa. Tai jotkut sosiaalisen itsemurhan tekijät, kuten minä.

Kävin Pielavedellä K-marketissa. Haaveilen, että tänä kesänä ostan muutaman kovaa puuvillakangasta olevan K-market halpapussilakanan. K-pussilakanat ovat samantyyppistä kestävää peltimäistä ikimateriaalia kuin muinoin Neuvostoliitossa ne valkeat pussilakanat, joissa oli iso aukko keskellä täkin pujottamista varten.

Neuvostoliittolaisten lakanoiden tarkoitus oli kestää.

Toisin kuin nykyisen länsimaisen todella vapaan markkinatalouden pussilakanat, jotka ovat ohuen ohuita kuin samaisen systeemin terveyssiteet tai terveysmeetwurstit ja jotka parin pesun jälkeen kuluvat puhki. Terveyssiteistä ja -meetwursteista tosin en tiedä, miten ne pesun jälkeen käyttäytyvät.

Köyhällä on muuten pienet ilot. K-marketin kestävät pussilakanat. Emme me mitään Looserit vittuun -Voiuttoneita harrasta.

Joku miespielavetinen kysyi marketin ovella, kun koetti ulos, että joko se alkoi sataa. Ihan noin vain. Tuntemattomalta. Kun uskaltauduin itse ulos, joku naispielavetinen puhisi, että eihän se olekaan koko kesänä satanut. Molemmat ihan vain silkkaa ystävällisyyttään.

Lapinlahtelaisille välitön ystävällisyys on niin suuren työn takana, että en viitsi täällä käydä edes kaupassa. Matti käy, sillä osaa etäisen sovinnaisuuden käyttäytymiskoodiston paremmin kuin minä. Eikä Matti aiheuta puheenaiheillaan kenellekään paskahalvausta, kuten minä.

Rinnakkaisvalta

Justiinsa tultiin Tikkisen Hannelen kanssa siihen tulokseen, että ollaan liian vanhoja facebookiin. Aina, kun opin suunnistamaan siellä, tulee jokin öllö nörtti ja muuttaa koko systeemin. En löydä milloin viestejä, milloin omia kavereitani. Koetin saada sateenkaaren värejä profiilikuvan taustaksi, kuten Paavo Arhinmäellä (vassu-pj.), jonka eroa vaadin, mutta tulinkin toiseen ajatukseen, kun kuulin radiossa hänen esiintymistään Kreikka-asiassa.

Sitten koetin saada edes sateenkaarilippua profiilikuvan taakse isoksi kuvaksi merkiksi siitä, että kannatan yhteiskunnan homosaatiota. Ei onnistunut. Koko lippu katosi ja ilmestyi seinälleni.

Nyt havaitsin, että Vihreän Puolueen Ville Rantanen on käynyt facessa hiljattain ja jos ilmestyy vihreä pallukka, on paikalla facebookissa. Rantasen saa kiinni ainoastaan sitä kautta. Ylä-Savon subcomandante Marcosia ei saa kiinni nyt näköjään millään.

Pitäisi miettiä jotain rinnakkaisvaltaan liittyvää Ylä-Savossa Ville Rantasen ja itseni kaltaisten muiden ikääntyvien intiimianarkokommunistien kanssa - tämän älyllisen ummani (arab. أمة‎). Uskonnolliseen ummaani kuuluvat Lapinlahden Jehovan todistajat. On mukava kuulua yhdeksänmiljoonaiseen maailman Jehovan todistajien yhteisöön.

Kulkuriveljeni Määtän Jouni kysyi kummissaan viime viikolla, olenko oikeasti Jehovan todistaja. Vastaukseni oli varmasti aika kryptinen. Toisin sanoen mutisin jotain sekavaa, kun koetin sanoa, että olen universalisti ja mielestäni kaikki uskonnot ovat yhtä hyviä ja puhuvat samasta Jumalasta. Sama Jumala kaikilla, mutta eri kulttuureissa syntyy erilaisia teologioita.

Jehovan todistajat on Lapinlahdella sellainen porukka, johon tunnen olevani tervetullut tällaisenaan. Kyllä todistajat tietävät, että olen kommariyrittäjä.

Uusimmassa Elonkehässä oli Ville Rantasen artikkeli rinnakkaisvallasta. Semmoinen on kehitettävä, sillä kyse ei ole demokratian kriisistä - vaihtoehto ei ole meritokraattinen (vallanpitäjän ansioihin perustuva) valistunut yksinvalta, jota esimerkiksi iisalmelainen Itikan isäntä Antti Sarvela tuntuu Savon Sanomien kolumneissaan haluavan.

Tässä Sarvelan pohdintoja:

http://www.savonsanomat.fi/mielipide/artikkelit/demokratia-11/1831336

Kyse on edustuksellisen demokratian kriisistä. Ei demokratian, kansan vallan, sinänsä. Mihin me edustajia tarvitsemme, kun voimme vallan hyvin päättää itse, suvereenisti? Lapinlahden vammaisneuvosto on hyvä esimerkki suorasta demokratiasta. Me olemme ottaneet valtaa omiin käsiimme ja joskus kyllä virkamieskunnasta kuuluu ininää, mutta väliäkö hällä.

Vaihtoehto on suora demokratia ja siirtymäajaksi nykyisen korruptoituneen sekä melkoisen läpimädän poliittisen systeemin rinnakkaisvalta. Ihmiset eivät tosiaankaan, kuten myös Tuomas Enbuske jonnekin nettiavaruuteen hävinneessä kolumnissaan havaitsi, enää äänestä.

He eivät äänestä ihan ilman arroganttien valioanarkistien kampanjointiakin.

Maria haluaa herätä. Menen nostamaan tytön aamutoimille. Jatkan myöhemmin.

Eri kuplat

Sydämellisellä separatistilla Susanna Kaukisella oli tänään hyvä blogikirjoitus: http://anarkisti.vuodatus.net/lue/2015/07/salaliitot-propaganda-ja-leimakirveilevat-narrativistit

Jokainen tulkitsee asioita omalla tavallaan, mutta on myös otettava huomioon, että asiat kuitenkin ovat jollakin tolalla. On tosi kuin vesi se, että Suomessa on häviäjiä, loosereita. Esimerkiksi minä, joka putosin kapitalismin nopealta kaistalta jo Neuvostoliiton kaatuessa, kun opiskelin Moskovassa.

Keskiluokka kannattaa uusliberalismia vaistomaisesti, sillä tukevalla keskiosalla suomalaisista ei todellakaan ole mitään hätää. Otetaan vaikkapa juuri Tuomas Enbuske. Siinä yrittäjä, jonka tuotteita tuppaa joka tuutista. Avaa Yleisradio. Siellä Enbuske. Avaa Gloria. Siellä Enbuske. Avaa Apu. Siellä Enbuske. Ja koetas etsiä jotain sellaista kolumnia, jossa olisi ollut Enbuskelta pari ihan hyvääkin kohtaa.

Niitä et löydä millään hakusanalla.

Uusimmassa Elonkehässä kirjoittaa Matti Sarmela, Helsingin yliopiston kulttuuri- ja sosiaaliantropologian professori vuoisina 1973-2000, lyhennelmän kirjastaan Rakennemuutos tulevaisuuteen, postlokaalinen maailma ja Suomi. Kirjan voi ladata netistä ilmaiseksi, kuten Heikki Patomäenkin Uusliberalismi Suomessa:

http://www.kolumbus.fi/matti.sarmela/rakennemuutos.pdf

Ja Patomäen kirjan voi ladata tästä:

http://patomaki.fi/kirjoja/

Maria tuli ulkoa. Menen auttamaan tytöltä kengät pois jalasta ja panemaan ulko-oven kiinni, jotteivät sisään pukkaa ihan suorilta Jatuliinit, katuhuorat tai paikalliset tappajat. Jatkan myöhemmin.

No niin. Voin jatkaa. Oikeastaan pitäisi vaalentaa Alapitkän omakotinäyttelyä varten uusimman tuotteemme Juhontalon rakennusaikaisia kuvia, jotta Matti voisi esitellä rakennusprosessia näyttelyvieraille printatuista kuvista. Eilen avajaispäivänä Matilla oli pikkuläppäri, josta kuvien katselu on lähinnä kidutusta.

Matti koetti printtailla Juhontalon rakennusaikaisia kuvia eilen omakotinäyttelyvalvonnan ja Lampiinsalmen lavajärjestysmieheyden välissä. Kuvat olivat näytöllä ok, mutta tulostuivat tummina. Matti tuli Lampiinsalmelta kotiin yöllä. En tällä kertaa aloittanut naputusta silloin. Naputin vasta aamulla, mutta kuiskaten, että Maria saa nukkua.

Keitin myös kahvit ja syötin elukat. Pissatin Pimun Meijerin pihalla, jonne vastaanotin runoilija-klovnilta kauniin runon. Vastasin dadaistisella nonsensella: "Viileä yökkärini makasiinin mallistosta siinä ei ole pöllöä (paitsi ehkä sisällä)"

Vastaus oli: "Mummo tuli mammutin luolasta jossa oli ainakin tuhat sarvipöllöä mitä mummo sano: Onpa pöllöä!"

Johon vastasin päivän suunnitelmillani: "Pöllöä jospa ei löllöä kohta pesen pyykkiä en soikon ees tartte kyykkiä kuten mummo joka meni luolaan kun luuli menevänsä puolaan."

Mukaelin Kirsi Kunnasta, joka runoili Tuomas Anhavasta seuraavasti (Anhava ei ollut tykännyt Tiitiäisen satupuun runosta "Olisinpa surkea, jos muistuttaisin kurkea."):

Veisaisinpas virsiä
        jos muistuttaisin Kirsiä.
       Jos muistuttaisin Tuomasta
lakkaisin lauluja luomasta.

Kansan kahtiajako

Matti Sarmela kirjoittaa esipuheessaan, että ihminen muuttuu kyläläisestä organisaatioihmiseksi ja lopulta tieteellis-teknisen maailmankulttuurin kansalaiseksi. Kulttuurin muuttuessa eliittiryhmien tehtävänä on se selittää sopeutumisen välttämättömyys. Osa suomalaisistakin on jo muuttunut tieteellis-teknisen maailmankulttuurin kansalaisiksi.

Osa on jäänyt rypemään tänne kyliin tai muihin paikkoihin globalisaation hitaalle kaistalle tyyliin Asbesti numero viisitoista. Jaan Kaplinski on tullut 2000-luvun taitteessa samankaltaisiin johtopäätöksiin Virosta. Se käy ilmi Kaplinskin ja Johannes Salmisen toisesta kirjeenvaihtokirjasta Valkeat yöt ja mustat. Kaplinski on huomannut, että jopa Viron kansan yhtenäisyys alkaa rakoilla:

"Sanaton solidaarisuus virolaisten välillä on hävinnyt, solidaarisuus, joka teki kansakunnasta omituisen salaliiton, jossa melkein kaikki puoluesihteeristä sekatyömieheen olivat samaa mieltä isänmaan asioista tai vähintään selvästi eri mieltä."

"Onko kansakuntaa, Viron kanssaa ylipäätään enää olemassa?"

Ja tässä kipein kysymys: "Kuinka kauan köyhät virolaiset vielä jaksavat ja haluavat uskoa, että heillä on enemmän yhteistä viron kieltä puhuvien nousukkaiden kuin köyhien venäläisnaapuriensa kanssa? Mikä yhdistää tallinnalaista miljonääriä ja kaakkoisvirolaista työtöntä?" (Jaan Kaplinski ja Johannes Salminen Valkeat yöt ja mustat s. 12)

Usein käyttämäni oma esimerkki on MTV3:n politiikan toimituksen päällikkö Timo Haapala. Hänellä on sama toimittajakoulutus Tampereen yliopistosta kuin minulla. Hän on suurin piirtein saman ikäinen. Hänkin on lähtöisin pieneltä paikkakunnalta. Meidän kummankin äidinkieli on suomi.

Minussa heräsi aivan primitiivis-infernaalinen luokkainho, kun luin Pekka Ervastin ja Timo Haapalan kirjaa Mäntyniemen pesänjakajat. Siinä ihmekaksoset kirjoittivat alentuvasti maaseudun vekselivetoisista yrityksistä.

Mikä meitä yhdistää Timo Haapalan kanssa - olemmehan melkein opiskelutoverit?

Ei yhtään mikään. Olemme eri yhteiskuntaluokkaa.

Minulla on elämä ja meillä alimmilla
yhteiskuntakerroksilla voi olla se rinnakkaisvalta!

Niin. Niin on tapahtunut kuin kulttuuri- ja sosiaaliantropologian professori Matti Sarmela kirjoittaa. Ihmiset ovat jakautuneet kahteen kastiin. Tai oikeastaan kolmeen: on sellaiset, joilla on rahaa niin, etteivät paskalle taivu, ja liitelevät pitkin globalisaatiota juuri sillä nopealla kaistalla.

On meitä sinnittelijöitä, jotka saatamme minä hetkenä pudota lumpenproletariaattiin ja löydämme ilon K-marketin halvoista, mutta kestävistä pussilakanoista, jotka on edes koetettu suunnitella utopiasosialistisesti, ja sitten pohjasakka, jolla ei ole mitään menetettävää. Ei edes niitä proletariaatin kahleita.

Pitää vielä lukea sitä varsinaista Sarmelan teosta. Luin Elonkehän lyhennelmän tarkkaan ja pessimistinenhän tyyppi oli.

Mulle tuli kuitenkin visio.

Antaa ylimmän globalisaatiokerroksen olla. Ihan omassa kuplassaan.

Printtasin Ville Rantasen Rinnakkaisvalta-artikkelin. Menenpä sitä lukemaan ja samalla vaalentelen photoshopilla Juhontalon rakennusaikaisia kuvia, ripustan pyykit, pesen Matin valkeat paidat, tuon koiran sisälle ja istutan norsunkorvat.

Jäinkin lukemaan sosiaaliantropologi Matti Sarmelan pdf-kirjaa postlokalisaatiosta: "Onko enää olemassakaan kanssaeläjiä, lähimmäisiä - muuta kuin juhlapuheissa? Onko vain kilpailijoita, esimiehiä, alaisia, koulutettavaa ainesta, sosiaalitapauksia, asiakkaita, ostajia ja myyjiä? Keskitetyn yhteiskunnan kanssaihmisistä on tullut liian monenlaisen hyödyntavoittelun välikappaleita, taloudellisia, sosiaalisia ja poliittisia pelinappuloita. Heitä tarvitaan yhteiskunnan kohderyhminä, ei oman kulttuurinsa luojina."

Kirjailija Venla Hiidensalo sanoi Juha Roihan kirjaohjelmassa, että hän pyrkii perheessään sanoittamaan asioita mahdollisimman paljon. Matti Sarmela on nyt sanoittanut nykytilanteen. On aika tehdä jotain. Otanpas seuraavaksi esille Rantasen Rinnakkaisvalta-artikkelin.

PS. Tässä Sarvelan demokratiakolumni kokonaisuudessaan. Se on ansiokas lajissaan. Minulta on vielä kohta sosialismi pureskelematta:

Demokratia 1.1.

Demokratia on huono järjestelmä. Mutta tietysti paras tähän asti kehitellyistä.

Järjestelmä ei kuitenkaan ole niin valmis, etteikö sitä voisi vielä kehittää.

Parhaimmillaan demokraattinen päätöksentekojärjestelmä toimii, kun taloudellista jaettavaa on kasvavassa määrin. Heikkoutensa se osoittaa, kun on aika supistaa kansalaisten eli äänestäjien etuja. Eli juuri niiden ihmisten, joiden suosion varassa päättäjä toimii.

Nyt kansantaloutemme tuntuu olevan tässä tilanteessa: kulut kasvavat väestön ikääntyessä ja bkt:n supistuessa.

Mikäli suunta ei korjaudu, joudutaan ehkä ottamaan käyttöön demokratian korjaussarja. Tässäpä alkeet:

1. Rajatut toimikaudet. Kun päättäjä tietää, että kyseessä on ehdottomasti viimeinen toimikausi, voisi olla mahdollista tehdä järkeviä päätöksiä – joilla ei saa ääniä.

2. Selkeät tavoiteohjelmat ennen vaaleja.

Nyt puolueiden vaalitavoitteet ovat yhtenäistä mössöä, koska on vaarassa, että joutuu hallitusyhteistyöhön ” kaikkien ” kanssa.

Äänestäjän oikeusturva on olematon.

3. Puolueita on liikaa. Amerikkalaisessa mallissa kahta valtapuoluetta erottaa lähinnä käsitys valtion osuudesta kansantalouden ohjailussa.

Kun julkisten menojen osuus ylittää 50 prosenttia bruttokansantuotteesta, aletaan lähestyä sosialismia. Eikö sitä ole jo testattu riittävästi?

4. Virkamiesten valtaa voisi lisätä. Vastapainona heidän erottamiskynnystään voisi madaltaa.

Virkasuhde voisi olla määräaikainen.

5. Kunta-, eduskunta-, presidentin-, srk- ja Marttapiiriliiton vaalit samaan aikaan. Äänestyspakko. Ainakin äänestysaktiivisuus nousisi.

6. Sähköinen äänestysjärjestely. Nykyään pankkitunnuksilla voi vaivattomasti hävittää esimerkiksi oman omaisuutensa. Miksei kansalaisilta voisi kysellä yhtä sun toista sähköisesti.

7. Kunnallisen päätöksenteon tiivistäminen. Nyt samaa asiaa valmistellaan ja käsitellään useissa eri elimissä. Lopulta isoimmat asiat päätyvät valtuustojen pöydälle. Ja valtuutetut ovat monesti olleet kaikkein vähiten asian kanssa tekemisissä.

8. Sukupuolikiintiöt pois. Näin fiksumpien naisten määrää ei keinotekoisesti rajoiteta. Tilalle voisi ottaa nuoriso- ja yrittäjäkiintiön.

9. Kaikilta päättäjäehdokkailta pitää ottaa kirjallinen sitoumus, että ehdokas on tajunnut ettei enää ei ole kysymys siitä, kenelle jaetaan ja kuinka paljon. Vaan siitä, keneltä karsitaan ja kuinka paljon.

Antti Sarvela

Kirjoittaja on maanviljelijä ja Iisalmen kaupunginhallituksen puheenjohtaja.