Rinnakkaisvalta

su 12.7.2015

Aamulla pihallemme pyyhälsi lenkkimakkara, jolla oli neljä valtavaa tassua. Pimu tuli sisällä yht´äkkiä raivoisaksi. Kurkkasin keittiön ikkunasta ja ihmettelin, miksi Osku on mennyt mustaksi palloksi ja häntä sojotti kohti taivasta.

Pihaan oli tullut nuori mäyräkoirauros, joka työntäytyi sisälle. Olisi varmasti loikannut leikkimään Marian sänkyyn, mutta Pimu kävi alistamaan. Tähän taloonhan ei toista koiraa tule.

Lenkkimakkara tunki itsensä Meijerin rakennuksen ja piipunjuuren väliin. Ilmeisesti pikku-Miisun perästä. Siellä se sitten uikutti, kun ei meinannut päästä läpi. Otin makkaran syliin ja ihmettelin, että se painaa kokoonsa nähden paljon. Koirapolo oli yhtä lihasta. Kovin kauaa se ei sylikoirana viihtynyt, vaan rynnisti eteenpäin.

Touhukas poika.

Marian versio lenkkimakkaran vierailusta on tämä (facebookista lainasin):

"Se tunne kun oot nukkumassa sulosilla kauneusunilla, yhtä'äkkiä havahut haukuntaan ja ulkoakin kuuluu haukuntaa, mä oon sillee voi perhonen, antakee nyt minun nukkua. Kello oli jotain 8. No nukahdan tunniksi. Yht'äkkiä taas havahun siihen että ovi aukeaa, huoneeseeni kipittää karkeakarvainen mäyräkoirauros ja Pimu tietenkin perässä haukkuen ja muristen.. Kiltti näytti olevan, oli kaulapannat ja kaik, mutta ei puh.nro mihin ois voinut soittaa että " Onko tämä sinun koira?
Mäyris kylläkin lähti sitten ulos, toivon että löysi tiensä omaan kotiin. Suloinen vieras kyllä oli!  Kiva aamuherätys!"

Sitten turskahti aamupuuro nenän kautta rinnuksille, kun luin tänä aamuna Vihreän Puolueen Ville Rantasen artikkelia rinnakkaisvallasta. Artikkelin lyhennelmä löytyy uusimmasta Elonkehästä. Artikkeli oli vapauttava kaikessa polveilevuudessaan.

Turha on nojautua perinnetyöväenluokkaan tai niin sanottuihin palkansaajiin. Perinnetyöväenluokka, jos sitä edes enää on, äänestää nykyään persuja ihan vain ulkonäön perusteella. Ennen luokka äänesti demareita, mutta nyt demarit näyttävät juttaurpilaisilta tai kristakiuruilta. Ei niihin jakkupukutäteihin voi Soinin näköinen raavas mies itseään samaistaa. Liikaa stailaamista tulisi.

Palkansaajat äänestävät kokoomusta, sillä haluavat samaistua paremmistoon.

Rantanen sanoo tämän toisin sanoen lainaten hieman Karl Polanyilta - tässä kohtaa artikkelia aloin tyrskiä: "Kapitalismin saatanallinen mylly pitää tärkeimmät orjansa kyllä riittävän pulskassa kunnossa, etteivät nämä syöttiläät ole vallankumouksen keihäänkärki."

Koko vallitseva poliittinen järjestelmä on otettava jonkinlaisena läppänä. Hansi Harjunharjan provokaatio Ylen vaalihaastattelussa nostatti tuskan hien, mutta oli kuitenkin raatelevuudessaan paljastava. Hyviä tyyppejä mukana toki on ja heitä voi seurata, mutta. On vaalit melkein joka vuosi. Vaaleja edeltää aina hirmuinen, näännyttävä ja irvokas näytelmä, tyhjä spektaakkeli.

Matti Sarmela kuvasi asiaa kirjassaan Rakennemuutos tulevaisuuteen, postlokaalinen maailma ja Suomi  (s. 98) sanoin:

"Todellinen Suomi on henkilökulttien ympärillä pyöriviä tiedotusriittejä, sensaatiokirjoja ja historiallisia selityksiä. Kaikki tapahtumat peilataan suurihmisten välityksellä. Suomen kansaa ei itse asiassa ole olemassakaan eikä suomalaisia tarvita muuta kuin äänestäjinä, vaikuttamisriittien katsojina ja koneistokulttuurin kuluttajina. Keskitetyn yhteiskunnan historia on suurihmisten historiaa, heidän aikakausiaan, heidän saavutuksiaan. Mitä häikäilemättömämpi poliittinen johtaja nousee näyttämölle, sitä suurempi lauma meritokratian kulttipappeja pyörii hänen ympärillään luomassa sosiodraamoja, antamassa selityksiä ja tulkintoja, rakentamassa muistopatsaita. Paikallisyhteisöjen ihmisiltä on otettu pois työ, sosiaalinen olemassaolo ja tulevaisuus."

Sosiodraamoja, kulttipappeja ja -papittaria

Marian kanssa käsiteltiin muutama päivä sitten, kun valmistin perheelle herkullista kananuudelikeittoa, mamujuttuja ja Tapanilan joukkoraiskausta sekä Anneli Auerin tapausta. Maria etsi minulle Matin Novukseen Iltalehdestä Tapanilan tapauksesta jutun. Luin sen ja ajattelin, että ehkä tämä on viimeinen kerta, kun enää hakeudun minkään keltapaskalehden sivuille.

Jokainen juttu, joka silmääni osui, oli täynnä moraalista puhkumista ja sosiaalista hysteriaa. Olen onnellinen, että olen päässyt suurimmasta osasta valtamediaa. Riittää vain, että lakkaa tilaamasta. Pieni soitto asiakaspalveluun tai näpytys tilaustenhallintasivustolle. Joitain lehtiä, kuten Eevaa, tilaan viihteen vuoksi.

Eevassa on maan parhaat henkilöhaastattelut ja minusta on tärkeää tietää, millä periaatteella Viktor Kärppämies Matti Rönkä on jättänyt viisaan kirjallisuusnaisen Suvi Aholan ja on parisuhteessa 50-vuotiaana kukoistavan (en ole ollenkaan tästä nyreä!!!) Johanna Vuoksenmaan kanssa. Sitä paitsi maininta heikoista polvista oli ihan vastustamaton ja vilpitön.

Eevasta en ihastele yläluokan elämää, vaan observoin sitä. Ja toisaalta kummastelen. Krista Kosonen oli joutunut pukemaan Eevan kuvauksia varten outoja yöpaidan ja aamutakin näköisiä virityksiä. Eikä poliittisesta terävyydestä ollut jälkeäkään. Kososen aloittama kuplakeskustelu oli nimittäin aiheellinen.

Ainakaan niissä Eevan kuplavermeissä ei Kosonen tuntunut luontevalta.

Ja Suomen Kuvalehtihän on nykyisellään hyvä! Pidän päätoimittaja Ville Pernaasta. Varmaan tyyppi saa kohta potkut, kun näin sanon. Mehtosen Reetta tilaa Kuivista ja vaihdellaan Eevaa Kuivikseen sekä välitän kumpaakin eteenpäin Hannulan Ullalle. Voima on nykyisellään niin puiseva, että sitä en lähetä kenellekään.

Saa nyt sitten nähdä, mitä tapahtuu, kun Voima saa uuden päätoimittajan. Kimmo Jylhämöä, Žižekin avaajaa, tulee kyllä ikävä.

Maaseudun Tulevaisuuteen ehdin jo hermostua. Varsinkin, kun ajattelin päätoimittajan Pentikäisen natomielisyydestä vain pahoja ajatuksia, avasin lehden ja ajattelin, että tämäkö se nyt on viimeinen Maaseudun Tulevaisuus, jonka luen. Ja kuka se pollottikaan yleisönosaston asiantuntija-artikkelin kirjoittajana? Markku Salomaa ja aiheena oli 1 500 erilaista tapaa liittyä Natoon ja nuolla jenkkien takapuolta.

Ällöttävä tyyppi. Raksaliiton lehden, Rakentajan, entinen päätoimittaja ja Turkkarista potkut saanut juoppo. Ehkä ei ihan täyspäinen, sillä on sanonut olleensa vuodesta 1970 asti Kansallisen Kokoomuksen jäsen.

Luin kuitenkin viime perjantain Maaseudun Tulevaisuuden suuresta armosta. Ja peruin lehtitilausperumisaikeeni. Lukeneen miehen, ärtsyn Pekka Ala-Rodun, josta pidän käsittämättömällä tavalla, sillä tyyppi on ihan yhtä armoton vassuja kohtaan kuin ketä tahansa muutakin, tilalla päivyriosaston vasemmassa laidassa - vinjettiotsikkoa en muista, mutta politiikasta siinä puhutaan - joku nouri Olli-etuniminen mies kirjoitti sillä tavalla, että taas tuli puuro nenänielun kautta ulos.

Nuori mies Olli oli sitä mieltä, että valtakunnan viisivuotissuunnitelmissa kannattaa ajaa ay-liike alas ja saada valkokaulustyöläiset tekemään 16 tunnin työpäiviä, jotta siinä kahdeksan vapaatunnin aikana, joka vuorokaudessa jää, pääsisi nauttimaan talouskasvusta. Jos enää jaksaa. Jos ei tarvitse kuin parin tunnin yöunet.

Jatkuvaa liikettä

Anarkokommunistinen yhteiskunta ei synnyt heti kapitalismin kaadettua. Kyse on jatkuvasta liikkeestä kohti sitä. Kyse on ei-totalitaarisesti avoimen utopian mallista. Kun autoa ei ole, on sen perään turha itkeä. Matka tehdään joko aasin selässä tai ei laisinkaan.

Sellaiselle, joka sanoo, että mitään ei kannata tehdä, Ville Rantanen ei halua sanoa mitään. En minäkään.

Ensimmäinen taso on jenkkiläiset ydinselviytyjät, survivalistit, jotka hamstaavat etukäteisvarastoja ja ovat valmiita puolustautumaan torrakko kädessä ketä tahansa, joka koettaa hamuta papukätköä, vastaan. Toinen taso ovat yhteisöselviytyjiä, jotka valmistautuvat tuleviin hankaluuksiin ydinperhettä suuremmalla yksiköllä.

Rinnakkaisvallallisessa selviytymisessä koetetaan muuttaa olemista selviytymisorientoituneeksi jo nyt. Mehän tarvitsemme täällä Ylä-Savon seudulla jo jonkinlaista rinnakkaisvallallista strategiaa. Olemme muuten päässeet Rantasen Villen artikkeliin seutuna, jota eivät globalisaation menestysteologiat paljoa hivele. Muita ovat Lappi ja Pohjois-Karjala. Muistaakseni myös Kainuu.

Ville Rantanen luonnehtii EU-separatistia Susanna Kaukisen persoonallista prosessia höyryjunaksi. Hyvä vertaus. Minusta tuntuu siltä, että Kaukinen on fasistimielinen silkasta epätoivosta. Häntä ei ikään kuin muuten kuuulla. Ja arvaan kyllä, kuinka työlääntynyt Kaukinen oli anarkistien A-eturyhmäjoukkoon, Suvi-Antti Ronkais-Auviseen.

Kaukinen on omalla höyrypäisellä tavallaan oikeassa. Vasemmistointelligentsija halveksii tavista. Kyllä se tuli esille Vasemmistoliiton puna-vihreän asiakirjan kirjoittamisen yhteydessä. Meidän, Kaukinen muassa, jotka emme olleet "piireissä", sanomiset sivuutettiin täysin.

Odotellaan nyt vähän, kun Kaukinen on saanut pahimmat höyryt päästeltyä ulos. Jospa se tuuli kääntyisi taas. Luen Kaukista joka päivä. Joka toinen päivä sanon: "Huoh, toivottavasti huomenna Kaukisella on parempi päivä." Ja joka toinen päivä en voi muuta sanoa kuin, että nainen osuu kipeällä tavalla oikeaan.

Tämä kohta Rantasen rinnakkaisvalta-artikkelissa oli aivan namia: "Tulevan rinnakkaisvallan olemus on syrjäseutulaisten, maalaisten, vähemmistöjen ja naisten tarpeiden ensimmäisenä viitoittama. Tätä täydentävät satunnaispudokkaat kaupunkien lähiöissä, yhteiskunnallisesta tuotantoprosessista syrjäytynyt monenkirjava aines."

Keskiluokka on muuten fasismin kätyriluokka, kirjoittaa Rantanen. Totta. Sirpa Puhakkakin persukirjassaan huomasi, että persuja äänestävät vielä kohtuullisesti voivat keski-ikäiset miehet. He vasta pelkäävät putoavansa. Toinen otollinen aines fasismille on lumpenproletaarisen kerroksen roskaväkisegmentti, johon ei voi näilläkään leveysasteilla olla törmäämättä. Se on juuri sellainen ainesosa, joka ajaa vassujen vaaliteltan ovesta autolla ja huutelee jotain neekerin munasta.

Rantanen kirjoittaa, että vallankumous on kaita tie ja jopa vastenmielinen prosessi. Ainoa vieläkin vastenmielisempi kuvio kuitenkin on vallankumouksettomuus.