Viro!

Kirjat yhdistävät

pe 10.7.2015

Johannes Salminen kertoi Varjossa Kiasman seinällä asian, josta ei paljoa puhuta. Tapaus Jäätteenmäestä ei saanut mitään selvää silloin, kun rähäkkä oli päällä. Kyse oli siitä siitä, että Paavo Lipponen (uusliberaalidemari) oli käynyt USA:ssa Washingtonissa hieman nuoleskelemassa ja valtamedian typerykset teurastivat pääministeri Anneli Jäätteenmäen (kesk.).

Näin asiasta kertoo wikipedia:

"Joulukuussa 2002 silloinen pääministeri Paavo Lipponen vieraili Washingtonissa. Hän keskusteli USA:n varapresidentti Dick Cheneyn ja presidentti George W. Bushin kanssa. Keskustelujen tiedotettiin koskeneen muun muassa Irakin tilannetta, Naton laajentumista, terrorismin vastaista sotaa sekä Venäjän suhtautumista Natoon ja Turkin EU-jäsenyyttä. Tapaamisten jälkeen Suomen ja Yhdysvaltojen välit todettiin nyt erinomaisiksi. Yhdysvaltalaiset olivat myös luvanneet Suomelle Nato-jäsenyyden, mikäli Suomessa niin haluttaisiin.^"

"Lipponen oli lupaillut alustavasti Suomen osallistuvan Irakin sotaa seuraavaan jälleenrakennustyöhön."

Lisäksi Johannes Salminen kertoo, että Viro kielsi Irakin sodan vastaiset mielenosoitukset. Eivätkö Lipposen lipomiset Jenkeissä sekä Viron Amerikan-hännystely ole mitä ällöttävintä suomettumista?

Luen uudelleen Johannes Salmisen ja Jaan Kaplinskin kirjeenvaihtokirjaa Vieläkö Tartossa laulaa satakieli. Lupasin mainostaa blogissani Vantaan antikvariaattia, joka sivistyskaksikon seuraavan kirjeenvaihtokirjan Valkeat yöt ja mustat maksettuani nettipankin kautta nopeasti ihmetteli, että tässähän tuli nyt ihan liikaa postimaksuja.

Niin tuli. Mutta kun minä olin jotenkin hukassa koko Huutonetin systeemin kanssa. Ensin Liisa Määttä ihmetteli ja sitten Antti Joensuu kiitti kaupoista sekä toivotti hyvää kesää. Kirjoitin takaisin, että tekevät tärkeää työtä. Mukavaa on, että jaksavat vielä olla ystävällisiäkin, vaikka varmaankaan vanhojen kirjojen myyminen ei ole mikään herkkubisnes.

Käännyin äsken taas Vantaan Antikvariaatti Oy:n puoleen. Tilasin sieltä Matti Pulkkisen Ehdotuksen rakkausromaaniksi. Olen sen jo kertaalleen Huutonetistä huutanut, mutta myyjästä ei ole huutoni jälkeen kuulunut ни слуху, ни духу ja ni sluhu ni duhu. Ei hiiskaustakaan. Sanamukaisesti ei huhua, ei hajua.

Pitää kaivella gmailini kätköistä erään Mika Waltari -toimittajani viesti. Kirjadiilerini isä oli kotoisin Nerkoon Anttilasta, talosta, jonka osti Nerkoon ratsastustallinpitäjä Enni Huttunen. Vai onkohan Enni ottanut takaisin oman pohjalaisen sukunimensä päästyään eroon nuoret naiset hevostilallaan loppuun kuluttavasta Huttusestaan?

Sain Juha-Pekka-nimiselle kirjadiilerille kertoa sekä Anttilan nykyisen omistajan tarinan että omani, surkean Lapinlahti-jeremiadini. Pyysin lupaa julkaista Juha-Pekan Anttila-tarinan blogissani, mutta sotkeuduin heti Mika Waltari -tilauksen jälkeen perusteellisesti Itä-Suomen kommareiden Punaisten Sanomien taittoon, että Waltaritkin jäivät huonolle lukemiselle.

Žižek

Hehkutin alkuviikosta sitä, että olen tavannut toisen lapinlahtelaisen ihmisen, joka lukee jugoslavialaista kommunistia Slavoj Žižekiä. Ja mikä parasta toinen lapinlahtelainen Žižek-ihminen oli selvin päin ja fresh kuin tuorekurkku.

En muuten lakkaa herkuttelemasta entisen Lapin Kansan kesätoimittajan Erkki Kylmäsen Žižek-Hesari-jutulla vuodelta 2009. Siinä Kylmänen kyllä ihan ymmärsi, mistä Žižekissä on kyse - oli käymässä Helsingissä tuolloin - mutta varoi visusti kirjoittamasta sanaa kommunisti tai kommunismi.

Se on varmaan viisautta, mutta vielä näin kuuden vuoden jutun lukemisen jälkeen en voi olla kuin huvittunut Kylmäsen poliittisesta hygieenisyydestä.

Samanlaisen ilonpisaran kuin toissapäivänä koin keväällä 2008, kun lähdin toveri Vanhemman huoneenrakentajan kanssa Joensuuhun toveri Martti Vaskosen kotona pitämään köyhyysseminaariin. Kaikki lähti siitä, kun kuiskasin huoneenrakentaja Viljo Heikkisen korvaan, että pyydetään Tiedonantajan toimittaja Marko Korvela tänne Lapinlahdelle perustamaan Marx-kerhoa. Olin Tiedonantajasta lukenut pienen ja vienon ilmoituksen siitä, että toimittaja Korvelaa voi kutsua maakuntaan myös propagoimaan sekä samalla agitoimaan.

Viljo Heikkinen tuntui aavistuksen verran ilahtuneelta ajatuksesta.

Hardt ja Negri

Niinpä tomerana tyttönä aloin järjestellä asiaa Ärräpäät-sähköpostilistalla, joka vielä silloin kantoi nimeä Strannarit, sanasta strannyi, kummallinen, outo ja sukunimestä Stranius. Molemmat poliittiset Straniukset olivat silloin vielä listalla, joka oli ryhmittynyt isä Pentti Straniuksen ympärille.

Tulimme siihen tulokseen, että me kaikki Ylä-Savon työväentaistelijat mahdumme kyllä yhteen henkilöautoon ja voimme lähteä Sanan ääreen Joensuun tovereiden luokse. Niinpä huoneenrakentaja Heikkinen lupasi kyydin. Koetin naiiviuksissani soitella mukaan Lapinlahdelta vaikkapa yhden demarin.

Ajatuksissani oli samantyyppinen kansanrintama, joka vähitellen lähti muodostumaan Iisalmessa demareiden, vassujen, kommareiden ja parin hyvän vihreän välille. Nato-vihreä tohtori Loimulohi ei ole kyseisessä kansanrintamassa. Ei ole koskaan ilmestynyt mihinkään, vaikka olen hänelle joksikin lahjaksi antanut Slavoj Žižekin Politiikkaa, idiootti!

Nimenomaan kursivoituna ja lihavoituna, idiootti!

Sain täkäläisen demarin, jolle soitin, melkein kusemaan housuun pelästyksestä. Kommariseminaariin. Hänkö? Tyypillisen vaistomainen uusliberaalioikeistolussukkademari, ajattelin ja lakkasin soittelemasta. Tai ei oikeastaan edes sitä. Oikeastaan ei yhtään mitään. Ei edes uusliberaali, vaan pelkkä... ei mitään.

Samainen tyyppihän teurasti vassuihin loikanneen demarin siitä, että niiden Pohjois-Korean ystävien joukossa seisoo. Ah, mi´ analyyttisyys!

Enhän minä oikeastaan vakavissani uskonut, että kukaan täältä mukaan lähtee. Pelkäsin kyllä, että joudun vääntämään small talkia toveri huoneenrakentajan kanssa Joensuuhun mennen tullen yksinäni. Ajatelkaapa. Small talkia Viljo Heikkisen kanssa?!

Viljo Heikkinen oli kuitenkin rekrytoinut mukaan väkeä. Minulle hän puhui kahdesta "nuorukaisesta". Koska olin siihen mennessä jo luullut tottuneeni toveri Vanhemman Huoneenrakentajan retoriikkaan, arvelin, että seminaarinuorukaiset ovat iältään siinä 80 ja 90 välillä.

Iloni suorastaan säteili, sillä huhtikuisen samean lähtöaamun hötäkässä Viljo Heikkisen takapenkillä oli tämän kirjoituksista uusheräyksen saanut sonkajärveläinen elintarviketyöläistaistelija Marko Huoman, minun 1990-luvun alun työläisnuoriani SDNL:sta, ja joku alkuperäiserävihreän näköinen partaveikko.

Iloni oli ylimmillään, kun alkuperäsivihreän näköinen partaveikko sanoi lukeneensa Michael Hardtin ja Antonio Negrin Imperiumin. Minä en ollut, mutta olin kuullut kirjasta kesällä 2002 Jertta Roosin keskipäivän radiokolumnin. Kolumni oli innostava. Roos kertoi siinä, että vallankumous on netistä tulossa ja että on tällainen kirja, joka analysoi asioita aivan eri näkökulmasta kuin oikeistohegemoniasta.

Sain ylös vain Hardtin nimen ja sen jälkeen koetin haroa vaikka mitä tietokanavia monen vuoden ajan siitä, miten vallankumous netin kautta oikein tulee. Luin loppujen lopuksi Imperiumin isä Jyrki Ojapellon mökillä, jossa Leonid ja arkkitehti Misha Krishennenikov olivat kissanvahtina ja sitten meidän perhe.

Arvelen, että Imperiumin isä Jyrkin kirjahyllyyn oli ujuttanut valistunut vaimo tai sitten serkku Ari Ojapelto, Ahneuden ajan, kirjoittaja.

Joka tapauksessa siinä autossa juuri silloin tuntui siltä, että olin löytänyt ummani, yhteisön, johon haluan kuulua. Olihan se semmoinen umma, mutta itse minä siinä mogasin. Haluan edelleenkin kuulua Ylä-Savon ikääntyvien anarkisti-kommareiden ummaan, mutta mieheni ei halua. Että kuulun.

"Umma (arab. أمة ) on islamin uskovien yhteisö, joka konkreettisesti tarkoittaa samassa moskeijassa käyviä ihmisiä ja on verrattavissa kristinuskon seurakuntaan." https://fi.wikipedia.org/wiki/Umma

Partaveikko oli Ylä-Savon subcomandante Marcos, joka mystis-filosofisella oppineisuudellaan vetää minuakin perässään. Subcomandante Marcos se oli Jaan Kaplinskin Saman joen lukenut, kun minä vasta sitä kirjapinossani-lukujonossani siirtelin ylös ja alas, eteen ja taakse.

Vapaus valita

Alan nyt lueskennella wikipedian kautta Žižekin suomennettuja artikkeleita. Luin jo toissailtana yhden yksinäisellä lenkilläni - Anna oli pelaamassa beachovolleytä - joten pystyin kävelemään ja lukemaan A4-printtejä yhtä aikaa. Artikkeli käsitteli Fridmanin pariskunnan ideologista teosta Vapaus valita Lenin varjolla. Sen otsikko on Voiko Lenin kertoa meille tänään jotain vapaudesta? ja se löytyy netistä. Karmivana käännöksenä tosin.

Ärräpäistä heti kaksi ilmoittautui Lapinlahden Žižek-seminaariin. Sehän riittää mainiosti. Onhan se melkein yhtä paljon kuin viimekeväisessä järjestämässäni Lapinlahden Venäjä-seuran suuressa Amerikka-keskustelussa. Tässä muuten mietin, miksi järjestän sellaisia juttuja kaikille avoimina ja toivon, että joku lapinlahtelainen niihin vielä eksyykin.

On täällä onneksi aina yksi tai kaksi valistunutta, mutta miksen joskus tekisi niin, että omisin jonkun puhujan vain itselleni. Järjestäisin sellaisen salaseminaariin, johon vahingossakaan ei päästettäisi ketään. Itsellenihän minä näitä oikeasti järjestän. Kun muuten olisi niin tautisen tylsää, pitkäpiimäistä ja älyllisesti kuihduttavaa.

Lapinlahden Žižek-seminaarin pitää tietenkin kutsua itse Žižek ja niiden kahden ennakkoilmoittautuneen kanssa vähän ajattelimme, että voisimme samalla vaivalla perustaa jälleen yhden mikroskooppisen ideologiastaan tarkan vasemmistofraktion: žižekiläiset Suomessa.

Niin tiedättehän. Vasemmisto kun lisääntyy partenogeneettisesti.