Ei ole sellaista lihasta, joka ei olisi nyt kipeä

pe 14.8.2015

Kerättiin eilen Matin kanssa puolitoista sankoa mustikoita. Minä vain puoli sangollista, mutta keräsin puhtaita. Matti haroi sangollisensa poimurilla, jonka muuten ostivat Venäjän-pojat kesällä 2001, se oli vielä markka-aikaa, hintalapussa oli 50 markkaa; lasten veljen Ljovan ja serkun Kirillin oli tarkoitus mansikkasouvin jälkeen kerätä poimureilla mustikoita myyntiin. Kesä oli huono. Mustikoita ei juuri ollut ja tattejakin vain pari.

Tatit piti toimittaman Dalla Vallen keräyspisteisiin, mutta eihän siitä mitään tullut. Meillä on kuva, kun Ljova ja Kirill pitävät käsissään kahta jättilästattia. Ne olivatkin sitten kesän ainokaiset ja löytyivät Pielaveden ortodoksisen seurakuntatalon nurmikolta.

Kirill kuitenkin jäi meille asumaan lokakuuhun asti, sillä Saksmanilla oli tyrniä. Muistan Kiriillin sideharsosormet. Tyrnipensaassa on terävät piikit.

Se oli ihana venäläinen kesä. Asuimme arkkitehti Timo Airaksen omistaman historiallisen puutalon yläkerrassa. Talo oli täynnä venäläisiä sukulaisia ja minä vain kävin töissä. Muistan, kuinka istun kotimme pikkuruisessa vessassa ja luin kaikessa rauhassa Kodin Kuvalehteä.

Jos lapsilla ei olisi ollut seuraa, olisin asettanut penskat eteisen lattialle vessan oven eteen ja käynyt asioillani ovi auki sekä häthätää. Zinaida-täti huolehti yhteisön ruoasta, Leonid harjoitteli Veijo Rökmanin kanssa lomittajaksi ja pojat leikittivät tyttöjä.

Matilla on aina tapana sanoa parisuhteesta, että parasta se on ollut, kun työtä se on ollut. Olen hieman taipuvainen ajattelemaan niin, että kotityöt ovat kyllä kivoja, jos ne on jaettu kotona jollekin muulle kuin minulle. Eilen tekstaroin Tikkisen Hannelelle, että meillä taisi olla Leonidin kanssa niin, että Leonid teki kotona kaiken ja minä keskityin ahdistumaan siitä, miten näännyksissä ja kovilla pienten lasten vanhemmat ovatkaan!

Pakotin vielä mustikkamarikkojen jälkeen itsemme käymään Kuhanimen punkkialueelta iltakantarellit. Kantarelleja löytyi paljon, mutta paistaja valitti niiden olevan lötkyjä. Sieniretken vuoksi Matin mustikoiden lokkaaminen kesti puolille öin.

Valitin yhteisestä rupeamasta keittiön pöydän ääressä suureen ääneen. Valitin myös sitä, että Matilla oli kiire sienimetsästä johonkin. Siinä pakasterasioiden ääressä Matti tuumasi, että kiire oli ruokaa laittamaan ja pitihän ne marjat saada samana iltana pakasteeseen. Minulla ei moisesta hommasta ollut mitään realistista käsitystä. Ensimmäistä kertaa olin mustikoita poimimassakin.

Olen aina ajatellut, että marja, joka on kerättävä yksitellen ja varovaisesti, jotta ei mene heti hilloksi, ei ole mun juttu. Mutta niin minä eilen pyllistelin, konttasin ja ryömin Heinäahon marikossa siitä Kulineilta eteenpäin. Hetkellinen sitkeyskohtaukseni ihmetyttää itseänikin, sillä olihan se noloa, kun toisella oli valmiina koko sanko ja minulla hädin tuskin puolikas. Ilo oli kauhoa puhtaat mustikat suoraan pakasterasioihin.

Kyllä se lokkaaminen oli tympiää. Lokkaaminen on Lapinlahden lappilaisten kielikoulun mukaan kittiläksi marjojen puhdistamista. Minä tosin kysyin tekstarilla, tarkoittaa lokkaaminen bloggaamista vai pakastusta, kun sain iloisen kehotuksen: "Siitä vain lokkaamaan!"

Olen nyt Iisalmeesa. Kohta haen rullallisen kattohuopaa Carsonilta. Minulta on vielä perustelematta, miksi luin Amos Ozia ja siteeraamatta Roman Schatzin Rakasta minut -kirjasta kohdat, jotka saivat minut hihkumaan innosta siitäkn huolimatta, että kirja sisälsi liikaa seksiä ja päihteitä. Ajatelkaa! Jokin kirja sisältää liian vähän seksiä minulle? Haha. Äskeinen oli sitten terveiset Kiteen punikille Ärräpäät-sähköpostilistalle, mutta eihän toveri Rouvinen tätä lue, kun ei ole Rouvisen nimeä otsikossa:)

Nyt ovat lihakset kipeät. Neljä tuntia metsässä kaikki paikat venytyksessä tuntuu. Eilen olisi ollut Aikataika-palaveri, mutten jaksanut herätä. Heräsin lähettämään Mariaa Mäntykankaalle kouluun ennen ylösnousua ja kukon pieraisua ja ajattelin palitaksin jälkeen pikkuisen vielä torkahtaa.

Nukuin kuin kuollut kaksi ja puoli tuntia. Kun jakson kurkata kännykästä, mitä kello on, siellä oli klovni-runoilijan tekstari: "Pääsetkö kahdenkunnantalolle palaveriin?" Panin tekstarin takaisin, että heräsin vasta enkä lähde mihinkään ilman meikkiä ja kahvia tukka kampaamatta ja hampaat pesemättä.

Maria tulee viikonlopuksi kotiin. Marian koulun aloituksessa syksyisin on aina jännittävintä se, mikä firma voittaa kuljetuskilpailutuksen. Kajon-Relink-sekasikiö on painajainen, jonka me vammaisperheet emme toivo tulevan todeksi. Mäntykankaan kuljetukset sai nilsiäläinen Tuija Hyvönen. Viime vuonna oli nilsiäläinen Ari Hyvönen.

Hyvönen, kun Hyvönen. Sama ihana Eeva ajaa Mariankin taksia. Kun Eeva kapusi alas autosta, hänellä oli Marialle jo lämmin halaus. Hyvä, että minulle ei tullut siinä vaiheessa itku, kun itketti tytön lähteminen pois kotoa muutenkin. Sen takia perinteisesti jo toisen kerran pakenin lapsen itsenäistymistä metsään. Niin viimekin vuonna.

Itse kuljetusyrittäjä Tuija Hyvönen kuulosti puhelimessa niin reipas- ja suorasanaiselta, että arvelen tästä lukuvuodesta tulevan mukavan.