Kys-päivä

ke 2.9.2015

Käytin Mariaa tänään Kysissä. Seuraava käynti ei enää olekaan lastenneurologisella, vaan aikuisten. Emme olleet tulleet ajatelleeksi, että tyttö ei tosiaan koko elämäänsä varmaankaan käy lastenneurologisessa yksikössä. Ensin ajattelin, että ihan ok, mutta sitten saman tien iski suru; lastenneurologisessa yksikössä on fysioterapeutti Sirpa, joka tuntee Marian läpikotaisin.

Sirpa kävi meillä Riistavedellä, kun Maria ei vielä ollut edes saanut cp-diagnoosia tai ainakin diagnoosi oli tuore. Ei meillä ylipäätänsä ole montaa ihmistä, joka olisi tuntenut meidät perheenä siitä lähtien. Vammaisperheessä lähin omainen on todellakin viranomainen.

Tuttu hoitaja kertoi, että vielä 1980-luvulla vanhemmat toivat pienen vammaisen Alavan lastensairaalaan tutkimusjaksolle vaikka viikoksi ja vanhemmat joutuivat jättämään lapsen sairaalahenkilökunnan hoiviin. Me onneksi saimme uuden hoitofilosofian tutkimukset ja asuimme Annan kanssa Alavan sairaalassa Marian jaksoilla - joskus lattialla ja joskus mitä kummallisimmissa perhepedeissä maaten.

Vielä siinä vaiheessa, kun Alavan lastensairaala siirrettiin Puijon sairalaan, olimme ensimmäisiä jaksoja sairaalassa yötä. Mäntykankaan koulun ensimmäisellä koulujaksolla, kun Maria oli viisivuotias, vietimme Kuopiossa kaupunkilomaa Mäntykankaan alakerran pikku yksiössä.

Meidän piti käydä kirpparilta ostamassa tytöille pyjamat, sillä olimme tottuneet nukkumaan kaikki ilman yökkäriä. Tytöt halusivat myös hassut karvaiset elukkatohvelit. En muista, pitivätkö he koskaan tohveleita vai toimivatko tohvelit enemmänkin pehmoleluina.

Oikeastaan vammaisen lapsen äitinä olen ollut harvinaisen onnellinen. Olen saanut olla lasteni kanssa paljon. Koska tytöt syntyivät peräjälkeen, en ehtinyt äitiyslomien välissä töihin ja hoivatyötä on ollut tarjolla yllin kyllin. Koulujen kesälomat olen pääosin hoitanut Mariaa. En minä olisi normityötä jaksanutkaan ehkä iltamenoja.

Ei voi sanoa, ettenkö olisi saanut tutustua lapsiini. Kyllä Annakin on saanut nauttia äidistä paljon kotona, vaikka selvästi terve lapsi jää jotenkin hoivassa ja huomiossa katveeseen. Veikkaanpa kuitenkin, että jos olisin ollut uraäiti, olisin lapsilleni - Annallekin - etäisempi.

Ja itse asiassa. Tykkään kotitöistä. Älkää vain kertoko kellekään.

Matti ehdotti, että kävisin tulomatkalla Motonetissä hakemassa Saabin valon lasin. En jaksanut. Pitää hakea vaikka lauantaina. Jos kerta olemme hankkineet pikku-Saabiin pakoputken bulvaaniostajan avulla Oulusta asti, on meidän pantava se myös kasaan. Matti oli jo luovuttamassa sitä varaosa-autoksi. Ei hemmetti, semmoinen vaiva pakoputkesta. Kävimme yhdellä pakoputkireissulla Varkaudessa asti, sillä Kuopiossa Motonetissä, josta vedimme vesiperän, päähäni pälkähti Varkauden Portin Kirjapörssin Pentti Saarikosken kääntäjän päiväkirjat.

Kirjoitan tätä Siilinjärven kirjaston koneella. Tulin tänne naputtamaan ikään kuin tauolle, että en nukahda rattiin. Kävin Leppäkaarteesta hakemassa Kalle Päätalon Hyvästi Iijoki - Iijoki-sarjan viimeisen osan.

Pertti Ihalainen myy Päätalojen kaksoiskappaleita pois. Lupasin tuoda hänelle joskus vaikka postilaatikkoon Kai Hirvasnoron Päätalon matkassa, joita minulla on useita kappaleita. Hyvästi Iijoki on varmasti mukavaa vaihtelua Lena Anderssonin ihmissuhdenapanöyhtäilyyn.

Kalle Päätalolla on sentään ihan oikeita ongelmia - ei itse aiheutettuja ja keskiluokkaisia.

Mukava on saada pieniä ihmiskontakteja kirjallisuuden avulla. Mukava oli tutustua arkkisiilinjärveläisen oloiseen ihmiseen, joka arvostaa Päätaloja, lukee niitä ja Päätalo-elämäkertoja.