Kun herää aikaisin, ehtii

ma 28.9.2015

Heräsin kello 5.20. Onnittelen itseäni siitä edelleen näin illalla. Lähetin Marian kouluun Kuopioon ja lähdin Iisalmeen kyydissäni piikkauskone ja Matin puku. Profeetta Eliaan kirkosta tekstaroin työmiehelle, että et kai tarvitse piikkauskonetta näin aikaisin; olen menossa ortodoksiseen palvelukseen.

Sen jälkeen oli vielä kirkkokahvia. Pielaveden Petrun kirkon ponomarin ominaisuudessa Leonidilla oli aina tapana laulaa kirkossa puoliääneen: "Anna seurakunnallesi voitto vihollisista - ja kirkkokahvia." Leonid piti kirkkokahvia puhtaasti suomalais-ortodoksisena perinteenä ja häntä se kovasti aina huvitti.

Vein piikkauskoneen. Sitten puvun pesulaan ja hyppäsin Iisalmen kirjaston nettikoneelle ottamaan selkoa rakennuskorjausurakkapapereista tai lähinnä puhelinnumeroista. Sen jälkeen ajelin suunnittelutoimistoon, jonne ryntäsin takaoven tupakkipaikan kautta. Hain Heikkisen Aaron kirjastolle, jossa tämä kokosi minulle tuhdin sivistyspaketin.

Minä istuin hakukoneella, googlasin ja plarasin Rutakon aineistohakua. Aaro juoksi. Kohta meillä oli ympärillämme kasapäin kirjoja, joista Aaro valitsi Karen Armstrongin Myyttien lyhyen historian ja kysyi, kumpi lukee tämän ensin. Kysymys oli sangen retorinen, sillä minun lukuohjelmaani hän oli jo siinä vaiheessa sisällyttänyt 342 sivua + 442 sivua + 80 sivua.

Sivumääriin ei ole vielä laskettu kaunokirjallista osuutta, joka odotti minua autossa. Vein minäkin Aarolle kirjan: Torsti Lehtisen Kainin merkin ja kirjoitin etulehdelle, että keskustelun jatkoksi.

Aaro on selkeästi mystikko. Hän suositti minulle Johanna Korhosen Valkoista valoa -radio-ohjelmaa. Sanoin, että en ole kuullutkaan Johanna Korhosen radio-ohjelmasta ja pam! Heti seuraavana päivänä, kun olin ottanut Sitikan, autoni, jossa Ylen asemat kuuluvat autoradiosta (on myös sellaisia autoja, joista antenni on poikki ja joista ei radio kuulu tai joissa kuuluvat ainoastaan älykääpiöt novat ja muut älämölölypsykonemusiikkikanavat), autoradiosta kuului Johanna Korhosen Valkoista valoa.

Teki niin mieleni keskustella Wittgensteinista ja kielipeleistä kirjastolla, mutta pelkäsin, että viereisellä koneella ollut mieshenkilö hermostuu supinaamme. Kuullessaan sanan Wittgenstein ja kielipelit Aaro pakotti lainaamaan 342 sivua Juhani Koiviston väitöskirjaa Leipää huudamme ja kiviä annetaan, Pentti Haanpään 30-luvun teosten kytkentöjä aikansa diskursseihin, todellisuuteen ja Raamattuun.

Aaro voisi vallan hyvin alustaa jossain Haanpää-aiheisessa kirjallisuuspiirissä.

Juttelimme tänään myös Juudaksen merkityksestä Kristuksen elämässä. Aaro oli sitä mieltä, että merkittävä mies. Minäkin sanoin arvostavani Juudasta, vaikken olisi pointtia kyllä itse keksinyt, että ilman tämän ottamaa luopio-petturin taakkaa ei Kristus olisi voinut kantaa kaikkien syntejä. Olinpahan joskus 1980-luvulla lukenut Anne Friedin esseitä. Anne Friedin muistin olevan Suomessa asuva juutalainen, joka melkoisen vanhana, liki satavuotiaana, vielä kirjoitti. Nyt tsekkasin wikipediasta. Anne Friedin kirjoituksia on julkaistu vielä, kun esseisti ja filosofi itse on ollut yli 90-vuotias. Vanha ja viisas kuitenkin.

Leijuin tällaisen päivän kotiin ja kotoa tekstaroin Tikkisen Hannelelle, kun olin Haanpää-väitöskirjan takakannen lukenut: "Focault, uijuijuijuiii, en kykene tähän. Lyyhistyn." Hannele käski minun relata ja niinpä menin täkin alle kuuntelemaan Johanna Korhosen Valkoista valoa köyhyydestä.

Muistelin viimekesäistä autokeikkaamme Marian kanssa Etelä-Suomeen, jolla huomasin, että bensavarkaudet ovat lisääntyneet. Esimerkiksi Kangasniemen huoltsikalla piti sisältä pyytää tankkauslupa, jos halusi tankata muualta kuin korttiautomaatista. Minulle ei tankkauslupaa myönnetty, mutta en minä sillä huoltsikalla sitten tankannutkaan.

Vaikutti nimittäin siltä, että joku katsoi valvontakamerasta ensin Sitikkaa ja sitten habitustani ja tuli siihen tulokseen, että siinäpä potentiaalinen bensavaras.