Nyt ne alko kirjottaa Straniuksen novelleita uusiksi

to 22.10.2015

Ärräpäät-sähköpostilista on joskus myös kirjoittamisen kollektiivi. Pentti Stranius aiheutti listalla kaaoksen eroottisilla novelleillaan. Osa pyörtyi, osa alkoi kilistä hermostuneesti, osa oli hienotunteisesti hiljaa, osa ajatteli auttaa Straniusta listimällä hänen tekstistään myötähäpeällisiä sanoja, kuten seisokki tai amatsooni, ja nyt kaiken huippu! Muudan listan jäsen on kirjoittanut Dzamiljan jotakuinkin uudestaan.

Miten olen voinut elää ilman listaa? Elo ennen itsenäisyyspäivää 2007 olikin harmaata, yksinäistä ja atomisoitunutta. Muistan, kuinka eräänä lauantaina avasin Hesarin kuukausiliitteen ja siellä oli kolumni Lenin-patsaasta. En muista, kenen enkä muista, mitä kolumnissa oli.

Ajattelin, että hiivin aamuhämärissä tietokoneen äärelle ja yllätän kaikki listalla kirjoittamalla jotain teemasta ensimmäisenä. Vitun posket, listalla kävi kolumnista jo sellainen rähinä, että tietsikka meinasi ökähtää avaamisensa hetkellä.

Listalla on ihastuttu, vihastuttu, ystävystytty, listalta on erottu dramaattisesti, sieltä on pidetty lukuisia metsä- ja muita lomia, sieltä on lähdetty vähin äänin ja vähän äänekkäämmin, siellä on avoerottu, solmittu salarakassuhteita ja koetettu saada tolkkua umpisolmiintumaan päin oleviin ihmissuhteisiin - ja tietysti - Pentti Stranius meni kesällä 2012 naimisiin Inka Kivi-Straniuksen kanssa. Listalla on tullut myös leskiä. Ainakin yksi.

Listalta on saatu terapiaa, pään silityksiä, siellä on tapahtunut tekstin teurastuksia, siellä on taputeltu toisiamme selkään ja myös potkaistu perseelle.

Milloin paljon on liikaa?

Joskus tapahtuu lyhyessä ajassa liikaa, kuten nyt parina viime viikkona. Syyslomalla kävimme Nastolassa Pajulahden urheiluopistolla "lomalla", joka tarkoitti sitä, että perheen äiti raatoi kuin hevonen. Olin autonkuljettaja, matkalaukkuroudari, pyörätuolin kasaaja ja sitten vielä kaiken päälle päätteeksi jouduin juoksemaan liikuntavammaisen lapseni perässä pitkin urheiluareenaa.

Luulin, että kuolen. Sitten alkoi aivan hervottomasti taas ottaa päästä urheiluareenan keskellä natsin äänellä ohjeita antavien urheiluvalmentajien äänet. Ne leikkasivat aivojani. Tiedän, iso porukka tulee pitää koossa äänellä joka kantaa ja mietinkin, mistä olen saanut kammon natsiääntä kohtaan. Jos kohta itse käytän sitä melkein päivittäin kotona, jos Matti sattuu olemaan kotona.

Oli ilo nähdä Pajulahden urheiluhallilla Annan juoksevan. Anna on pieni, siro ja vikkelä. Ihan kuin isänsä - ei isänsä pitkä ollut ja sujakka kuin pajunvitsa, pieniluinen ja notkea. Annalle sopisi paremmin pikajuoksu, rytminen kilpavoimistelu tai kaunoluistelu kuin lentopallo, mutta ongelmana pienellä paikkakunnalla on se, että on mentävä siihen mukaan, mitä on tarjolla.

Tarzanin tunteet

Maria kuvaa blogissaan tapahtumia: "Ei meistä kyllä mitään valmennusparia tulisi, vaikka äiti on minun yksi parhaimmista ystävistä. TreenIen jälkeen käytiin ottaa pienet päiväunet. Puoli viiden aikaan oli päivällinen, päivällisen jälkeen olin hetken aulassa tekemättä yhtään mitään. Tai no minun tapauksessa tekemättä yhtään mitään tarkoittaa että kuuntelen musiikki ja olen vain."

http://mariajapyoratuoli.blogspot.fi/2015/10/pajulahtea.html

Arvatkaa, kuka ehdotti, että istutaan tässä aulassa ihan hiljaa paikoillaan. Ei tehdä mitään, istutaan vain ja katsellaan. Vähän sama kuin silloin, kun tytöt olivat pieniä ja kysyivät, mitä leikittäisiin. Ehdotin aina leikkiä, jossa olen kuollut mummo ja tyttäreni saavat tuoda vaikka kukkia muistokseni siihen johonkin lähelle. Ja muistakaa, että ruumiin ympärillä pitää puhua hiljaisella äänellä.

Maria oli revetä naurusta, kun heti alkuun Pajulahden respan tienoilla kerroin muina naisina "katselevani vähän ympärilleni". Huomasin respan tuntumassa kirjaston lainahyllyn ja siellä houkuttelevan rivistön kirjoja. Maria tuumasi, että äiti!, kun näki minun kyykkivän lainahyllyn ääressä.

Nappasin hyllystä ruotsalaisen Katarina Mazettin Tarzanin tunteet. Hirveä kirjan kansi, hirveä kirjan nimi, mutta jotenkin onnistuin aloittamaan tutustumisen lukemalla takakannen. Kirja kertoo köyhyydestä, köyhästä ruotsalaisesta yksinhuoltajasta ja siitä, kuinka tähän tutustuu nousukas, tavallisesta porvariperheestä peräisin oleva nuori mies, joka on rikastunut suunnattomasti myytyään it-alan firmansa.

En ihan saanut kirjaa loppuun. Kirja ei alkanut mitenkään lupaavasti. Alku oli naiivi ja jotenkin nuorisokirjanomainen, mutta sitkeästi pysyin linjalla aina niissä väleissä Pajulahden "lomaa", kun Maria ei halunnut minun pompahtelevan pirteänä perässään pitkin rataa.

Kirjailijan ongelma oli se, että koetti kirjoittaa köyhyydestä hauskasti. Eihän hän olisi saanut sitä muuten julkaistuksi. Etenkin kirjan alun pulmana oli juuri myötähäpeää herättävä kornius kuin Ylen Nenäpäivässä. Vaikeatahan näyttää olevan rajankäynti sen kanssa ettei vello synkkyydessä ja karkota lukijoita ja sen kanssa, että kirjoittaa kepeästi hampaat irvessä, jolloin vaikutelma on irvokas.

Katarina Mazetti kuitenkin onnistuu paikoittain vetäisemään lukijan housut nilkkoihin. Joitain kohtia hän oli kuvannut niin viiltävän koskettavasti, että tilanteiden surkeuden voi tajuta vain sellainen, joka on ollut niin köyhä rikkaassa länsimaassa, että on pitänyt pestä froteisia käsipyyhkeitä lavuaarissa, kun ei ole ollut varaa terveyssiteisiin.

En sano Mazettista enempää ennen kuin olen lainannut sen kirjastosta ja lukenut loppuun. En tiedä, milloin se tapahtuu. Jos Luoja suo joskus aikaa edes käydä kirjastossa.

Miksei kukaan käy Nastolan K-marketissa?

Anna ja Amanda tahtoivat yhtenä Pajulahden-iltana Nastolaan ruokakauppaan. Kävimme S-marketissa, osuuskauppa Hämeenmaassa. Olivat viimeiset aukiolon kymmenminuuttiset ja paikallinen K-market näytti parkkipaikkansa perusteella olevan jo hiljenemässä.

Anna tokaisikin, miksi K-marketissa ei käy kukaan. Vastasin, että se on tämä vapaa kilpailu. Vapaa kilpailu on sellainen asia, rakas tyttäreni, että kaupat kilpailevat toisensa nurin ja sitten joku rakentaa Matkuksen tapaisen ylikansallisen hirvityksen täynnä ylikansallista halpaa paskaa. Tulevat Ikeat ja Henkkamaukat, kivijalkapuodit menevät nurin, pienten pitäjien ruokakaupat menevät nurin, paikalliset yritykset, kuten Nelkot, menevät nurin.

Kaiken lisäksi jos lukee tarkasti Johan Stenebon Totuuden Ikeasta, saa tietää sivulta 204, että Ikea välttää verojen maksua viimeiseen saakka. Ikea-konserni perustaa kauppa- ja tuotantoyhtiöitä, tukkuliikkeitä ja muita, tavaroita ostetaan ja myydään yhtiön sisällä verojen välttämiseksi. Ikean koko hintaketju on rakentunut niin, ettei veroja makseta.

Rakas lapseni, jatkoin, elämme "vapaassa" länsimaisessa "demokratiassa", jossa lasten leikkipuistovälineitä (Lappset Oy) valmistavan yrityksen hallituksen puheenjohtaja (Johanna Ikäheimo) voi sanoa julkisesti: "Heikot, hitaat ja epärehelliset ei kuulu mun ympäristöön. Ne kuolee mun ympärille." (Susanna Kuparisen ja Jari Hanskan dokumentti Porttikielto Poriin, karua kertomaa Pori Jazzien eliittibileistä)

Vapaassa markkinataloudessa heikot, hitaat, vammaiset, köyhät kuolevat Johanna Ikäheimon kaltaisten kokoomusakkojen ympärille. Vai onko hän sipiläläiskepulainen? Sama se.

Nastolan S-market, osuuskauppa Hämeenmaa

Nastolan S-marketista löytyi kuitenkin koko syksyn piristys. Kestokassi, joka kertoi, että kyseessä on nimenomaan päijäthämäläisen Osuuskauppa Hämeenmaan kassi. Asiasta ei jää epäilystäkään, sillä kassissa on lahtelaisen Tiirismaan peruskoulun viidesluokkalaisen Daniel Mannin piirustus Salpparin mäkihyppykisoista.