Pieni toivon pilkahdus kävi ... ja meni

”Elämme uusliberalismin Brežnev-vaihetta”

la 7.11.2015

Sitä pikkuisen jaksoin innostua päivän politiikasta. Luulin naiivisti, että kokoomuksesta päästään jo. Mutta niin ei tapahtunut. En jaksa kiinnostua sote-uudistuksesta, sillä kaikki uudistuksethan nykyään käytännössä tarkoittavat demokratian alasajamista ja julkisen sektorin yksityistämistä.

Aivan samaa tuubaa, mitä olivat edellisen hallituksen Kupru, kuntauudistus tai sitä edellisen Paras-hanke.

Eilisiltaisessa Pressiklubissa keskusteltiin hallituskriisistä, vaikka studiossa piti kuulemani mukaan olla aivan toiset vieraat. Tuomas Enbuske sanoi kepuliinejä Anne Berneriä ja Olli Rehniä kaappikokoomuslaisiksi. Sinänsä ihan pirteää kielenkäyttöä. Tutkija Anu Koivunen huomautti, että joutavanpäiväisestä sote-alueiden määrän kiistelyssä on toimittajat ovat täysin sivuuttaneet sen, mitä ylipäätänsä "sote-uudistuksella" tarkoitetaan ja miten se vaikuttaisi kansalaisten elämään.

Tuomas Enbuske sanoi, ettei hänen mielestään hyvinvointivaltiota ole ajettu alas. Ei niin. Vielä. Kaikkea uusliberalistit eivät ole saaneet tuhottua ja mukavaa tässä on, että Enbuske on avoimesti tunnustautunut uusliberalistiksi. Mielenkiintoista on myös, että eilisessä Demokraatissa SAK:n yhteyspäällikkö Harri Järvinen lausui pahan sanan niin kuin se on: "Jatkuva verojen alentamisen ja hillitön sääntelyn purkamisen tie on yhtä kuin hyvin oikeistolaista, uusliberalistista talouspolitiikkaa, joka ei juurikaan saa kannatusta kansalaisilta." (Demokraatti pe 6.11.2015 s. 15 Voihan veroparasiitti!)

Demokraatissa, sdp:n pää-äänenkannattajassa, uskalletaan jo kirjoittaa sylttytehtaan nimi. Jesss. Jatkan Demokraatin tilausta ensi vuonnakin. Tilasin sen jo syyskuun alusta lähtien, kun luulin, että lehdestä tulee heti uuden päätoimittaja-papin myötä viikkolehti. Ei tullut ja tunnustan, että aika moni viikon Demokraatti on lentänyt kierrätyspaperikoriin avaamatta. Sähköpostilla tulevat uutisotsikot olen tunnnollisesti koettanut klikata auki.

Olen miettinyt suhdettani Vasemmistoliittoon. Tuhlasin paljon ruutia naiivissa innossani Tampereen-puoluekokouksen alla. Tungin itseni kutsumatta erilaisiin puolueen työryhmiin ja ajattelin, että kyllä tästä vielä kansanliike tulee. Kissankuset, puoluekokouksessa oli vielä mielestäni ihan hyvä henki, mikäli sivuutti pienissä porukoissa naureskellen sen, että kokouksen alkuun oli jo alunperin kasattu kaikki hallituksen arvostelemista kieltävät puheenvuorot.

Se oli kyllä aika liikuttavaa. Kun puoluekokouksen jälkeen alkoivat noitavainot Jyrki Yrttiahon (ent.vas.ry) erottamisuhkailuilla, huvittunut hymyni hyytyi. Koko kuvio tuntui kaikkea muuta kuin liikuttavalta. Tuntui lähinnä stalinistiselta ja se, että vassulaiset alkavat aina vingahdella stalinismista, vaikutti suuren luokan psykologiselta projektiolta.

Vasemmistoliiton puoluekokouskaudella on nyt jotenkin vahvistunut se, että ymmärrän yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät halua olla missään tekemisissä puolueiden kanssa eivätkä edes äänestä. Ihmiset haluavat vaikuttaa suoraan ja heti. He eivät halua jauhautua tuhannen tuusannuuskaksi joutavissa vallankäytön rakenteissa, joissa pitää sekä myydä itsensä että mieluummin vielä mummonsa, jotta pääsisi etenemään paskantärkeissä rakenteissa.

Samasta suoran vaikuttamisen halusta oli hiljattain puhe ay-liike alkaessa vähitellen tormistautua.

Kerron tämän saman itselleni yhä uudelleen ja uudelleen, sillä haluan saada asiaan tolkkua. Törmäsin taas vassukoiden sovinnaiseen puhetapaan Iisalmen Kansantaloutta tasan kaikille -seminaarin sähköpostipohjaisessa valmistelutyöryhmässä.

Jäi epäselväksi, onko listalla kiellettyä sanoa, että haluaisin Iisalmeen vihdoin Osmo Soininvaaran (vihr. ET), sillä hän vaikuttaa olevan ainoa Suomessa, joka puhuu aluepolitiikasta. Soininvaara esitteli Suomen Kuvalehdessä vähän aikaa sitten Helsinki-Tampere-kasvukäytävän. Semmoista voisi mielestän soveltaa Pohjois-Savoonkin linjalla Kuopio-Iisalmi, mutta vain siinä tapauksessa, että omahyväinen Iisalmi kutistuu 10 000 asukkaan nöyräksi taajamaksi.

Vai oliko se liikaa, että kerroin jättäväni tulematta suunnittelukokoukseen, koska minulla on aivoissani pommi, jota kuvataan tiistaina. Jos ajan tiistaina ensin Kuopioon Kysiin kuvauttamaan pääni, en jaksa illalla ajaa Iisalmeen kokoukseen. Voihan se olla, että Iisalmen vassukoille aivojeni sisällys vain on liikaa.

Tympii, tympii. Huh, että tympii.

Puheenjohtajat vaihtoon

Innostun Vasemmistoliiton seuraavasta puoluekokouksesta vain siinä tapauksessa Paavo Arhinmäki (vas. pj. hyvin sanansa ulkoa opetellut populisti) pannaan vaihtoon tai että hänen vaihtamisestaan edes äänestetään. En tosin kovin vakuuttunut ole siitä, että puheenjohtajan vaihtaminen vaikuttaisi yhtään mihinkään, mutta saisivat stagnaatioon sairastuneet rakenteet kuitenkin hieman pöllytystä.

Heikki Patomäen blogista luin, että puolue on alkanut taas erilaisin työryhmin varustautua puoluekokoukseen. Loistavaa! (Tässä kohtaa hieman rivien välistä hihitystä.) Vasemmistoliiton työryhmiin varmasti kutsutaan ja kutsun saavat harvat ja valitut: "Monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut." (Matt 22:14). Nyt ei kun odottelemaan, milloin saan kutsun! (Lisää hihitystä)

Tämä epäilyttää varmasti kaikissa puolueissa - ei yksinomaan Vasemmistoliitossa: "Yksi ongelma on se, että siinä määrin kuin uudistustyö pysyy tiukasti puoluejohdon (erityisesti työvaliokunnan) ja puoluetoimiston käsissä, kauaskantoisten, kunnianhimoisten tai radikaalien uusien ideoiden synty ei välttämättä ole kovin todennäköistä. Eduskuntaryhmä pyörittää omia rutiineitaan." http://patomaki.fi/2015/10/vasemmiston-uudistumisesta/

Koska toimin fiilispohjalta, tarkastelen itsessäni sisäisiä reaktioitani. Pippurin ja vasemmistonaisten maksulapun käsittely tuo vain epämääräistä yhä yltyviä tympimisen tunnetta. Jos tilaan Pippurin, saan sivukaupalla hyisen Piia Rantala-Korhosen joutavia ruokareseptejä, jotka eivät vahingossakaan sisällä mitään poliittista. Eri asia on, jos ne kytkeytyisivät edes johonkin.

Olenpa inhottava. Ehkä kannattaa pitää vähän etäisyyttä puolueeseen, kun asenteeni on tämä. Kaikki puolueet kärsivät samasta ja uudistavat innolla logojaan. Mitäs jos Vasemmistoliitto jättäisi tällä kertaa tuhannet eurot säästöön ja antaisi logon olla ennallaan?

Ihmiset ovat lakanneet taputtamasta

Kannattaa kuitenkin aina välillä vilkaista, mitä Heikki Patomäki duunaa. Olen ollut SSS-hallituksen maassa niin maassa, etten ole jaksanut lukea muita kuin kirjailijoiden blogeja. Patomäki on kuitenkin vähän vaivihkaa - vai olenko heittänyt Kusarin Viikkolehtiäkin paperinkeräykseen? Taitaapa olla niin. - käynyt Pariisissa keskustelemassa vasemmiston strategioista.

Sempan olivat järjestäneet Euroopan Attacien verkosto ja Rosa Luxembourg -säätiö (”Left strategies for the future of Europe following the dictates against Greece” 23.-25.10.2015).

Kaikki tuntuu Euroopassa pysähtyneen nyt, kun Syrizakin nieli Troikan "matokuurin". On sellainen pysähtyneisyyden tila, etten lainkaan ihmettele ihmisiä, jotka sanovat; tapahtuisi jotain, tulisi edes sota. Karmeatahan tällainen ajattelu on.

Pissat housussa nauroin, kun luin, mistä Sipilän hallituksen normitalkoot ovat peräisin. Normitalkoot ovat osin kopioidut Euroopan komissiolta ja ne verhoutuvat näennäisesti viattomiin keskustelunavauksiin. Normitalkoot ovat komission ”Better Regulation”-ohjelma.

Propaganda toimii loistavasti, kun sitä ei sellaiseksi tunnisteta. Tässä wikipedian määritelmä asiaan: "Propaganda on aatteen tai opin järjestelmällistä levitystä, jolla pyritään muokkaamaan mielipidettä. Propaganda on tavoitteellista, harkittua ja järjestelmällistä pyrkimystä manipuloida viestin vastaanottajien uskoja, asenteita tai tekoja."

Patomäen mukaan EU:ssa tulisi pikaisesti järjestää kansanäänestys, jonka vaihtoehdot olisivat: (A) solidaarinen, tulonjaot mahdollistava fiskaalinen unioni, jonka toimielimet olisi demokratisoitu, ja jossa talouskuri olisi korvattu ekologisen uudelleen teollistamisen ohjelmalla; (B) nykyisenkaltainen EMU, jonka kehittäminen edellyttää talouskurin syventämistä ja demokratian kaventamista; tai (C) kansallinen ero eurosta ja budjettikurista.

Jotain tarttis tehdä, sanoo Patomäki näin sanoin: "Mitään toista edes suhteellisen nopeaa tapaa tehdä EU:sta vapaampi, demokraattisempi ja vastuullisempi en tiedä. Tämäkin tie on toki hyvin epävarma." http://patomaki.fi/2015/10/eu-muutos-toivo-on-kansalaisaloitteissa-ja-kansanaanestyksissa/

Ainoa lohtu on se, että elämme Patomäen sanoja lainaten ”uusliberalismin Brežnev-vaihetta”. Ihmiset ovat jo kauan sitten lakanneet taputtamasta.

Ilmastonmuutoksesta ärräpäihin

"Hei,

joo, mulla ei supstanssi tosin riitä siihen, että sanoisin, etten usko ilmastonmuutosasiaan, mutta arvelen, että jotain ilmakehässä on tapahtunut. Tuulet muuttuvat (mistä biisistä tämä on?) ja kaikenlaisia äkkikäänteitä tulee. Ilmastonmuutosvyörytys alkoi oksettaa, kun jossain naistenlehdessä oli Oras Tynkkysen haastattelu otsikolla (suurin piirtein) I LOVE ILMASTONMUUTOS.

Jeesus sentään. Ja mitä nämä urbaanit sinivihreät haluavat? He haluavat ainakin sitä, etteivät työväenluokkaiset mustan makkaran vulgaarit syöjät (Rosa Meriläinen jossain kirjassaan tunnusti ällöävänsä työväenluokkaisia mustan makkaran syöjiä) asu omakotitalossa.

Ilmastonmuutoksen torjunnan edellyttämää kohtuutaloutta tulee noudattaa muiden kuin heidän itsensä, jotka voivat minä hetkenä hyvänsä lentää viikonlopuksi johonkin kivaan eurooppalaiseen kaupunkiin syömään kasvisruokaa. Tämähän ei koske Leo Straniusta, joka taitaa olla ainoa, joka elää niin kuin opettaa.

Olen ollut havaitsevinani ilmastonmuutosmussuleissa sellaista tietynlaista kaupunkilaista arroganssia.

Tuli muuten eilen esille Pressiklubissa tämä. Studiokeskustelijat irvuilivat kepun kaamealle kentälle. Kepun kentällä on maakunnan hirrrrrrrveitä satraappeja, jotka aina yhden kokoomus-pupu-Sipilän panevat aisoihin. Tuomas Enbuskekin on asunut lestadiolaisella kepualueella!

Olin tyytyväinen. Edes jotain täällä maalla vielä on.

Pia"