Suvi-Anne Siimes telkkarissa, Arhinmäki luopuu puheenjohtajuudesta

Naisduo Hankalat

Osmo Soininvaaran Jäähyväiset politiikalle

la 21.11.2015

Merkintää kirjoittaessa muun muassa Ärräpääät-sähköpostilistalla levisi Paavo Arhinmäen puoluevaltuustopuhe, jossa tämä ilmoittaa jättävänsä puolueen puheenjohtajuuden ensi kesänä Oulun puoluekokouksessa. Matti on ollut suurin toivein perustamassa kesällä 1990 Vasemmistoliittoa Kulttuuritalolla ja sitten jossain valtaisassa messukeskuksessa, kun kaikki halukkaat eivät Kulttuuritalolle mahtuneet.

Matti on ollut kannattamassa Paavo Arhinmäkeä puheenjohtajaksi jo Suvi-Anne Siimeksen jälkeisessä hätäpuoluekokouksessa Tampereella 2006. Muistan, että me olimme tyttöjen kanssa Matin mukana ja kävimme kokouksen aikaan Tampereen kirjaston muuminäyttelyssä.

Kun Vasemmistoliitto kesällä 1990 perustettiin, asuin Kumpulassa ja olin lähdössä Moskovaan opiskelemaan. Katsoin perustavasta kokouksesta pienestä mustavalkoisesta matkatelevisiostani. Olin vihreiden symppari ja vannoutunut äänestäjä. Kevään 1991 eduskuntavaaleissa äänestin tyylikkäästi passin kopion turvin Suomen Moskovan suurlähetystössä tekniikalla otanpa vaalilistoista Etelä-Savon vihreät ja äänestän ensimmäistä listalla ensimmäistä vastaan tullutta naista.

Merkinnästä tulee muutenkin pitkä. En ala tässä kohtaa kertoa, miksi minulla oli vain passin kopio. Sen verran kuitenkin mainitsen, että on tullut asuttua Neuvostoliitossa paperittomana siirtolaisena, ilman viisumia jokusen kuukauden ajan.

Vielä ensimmäisissä kunnallisvaaleissa, joissa kuopiolaisena äänestin, äänestin vihreää Irja Ruonalaa. Olin vain vähän aikaa sitten lentämällä lentänyt (lentokoneella ihan) Helsingistä haastattelemaan tätä Kodin Kuvalehteen, sillä Kodin Kuvalehden poliittinen barometritär Anna-Liisa Hämäläinen, joka oli Kuopiosta Helsinkiin saapunut, oli saanut päätoimittajan uskomaan, että Ruonala on vihreissä nousukiidossa.

Haastattelin Ruonalaa itkonniemeläisessä omakotitalossa, jonka yläkerta oli täynnä rumia lättänaamaisia ja varmaan kalliita rotukissoja. Ruonala oli kissaharrastaja ja hänen miehensä oli joku lääkäri. Ikävästi taisin ajatella, että tämä oli nyt tässä, hienostorouva, joka harrastaa kissoja.

En hirveästi vaikuttunut, mutta kuitenkin äänestin kiltisti häntä seuraavan syksyn kunnallisvaaleissa, kun tosiaan olin itsekin jo melkein kuopiolainen rouva (aluksi turhautunut kotirouva, tai no, en lainkaan turhautunut, mutta varmaan jollain työelämästä syrjäytymisen tiellä, sillä purjehdin Kuopioon työttömäksi pätkätyöläisen vaimoksi).

Melkein otsasuoni räjähti raivosta, kun Irja Ruonala ilmoitti loikanneensa demareihin. Sittemmin hän rakastui entiseen SKDL-Kansan Sanan toimittajaan ja silloisen demarilehden Valppaan päätoimittajaan Antti Sokkaan ja niin vihreästä Irja Ruonalasta, lääkärin (hienosto)rouvasta tuli demaripäätoimittajan rouva Irja Sokka.

Koska vihasin demareita kuin ruttoa, loikkaus tuntui häijyltä. En tiedä, ovatko mielikuvani vääristyneet 1990-luvun demarivihani vuoksi minusta tuntui, että Ruonala-Sokka ei saa millään puheisiinsa mitään poliittista. Minusta hänen puheensa eivät olleet edes demariliturgiaa. Ne olivat vain liturgiaa.

En demariöllötykseni vuoksi äänestänyt pressanvaalien jatkolla ketään, kun vastakkain olivat Martti Ahtisaari (ei edes demari) ja Elisabeth Rehn (nainen, mutta oikeistonainen).

Joten nyt meidän perheestä oikea ihminen yrittämään Vasemmistoliiton Oulun puoluekokoukseen ehdolle taitaa olla Matti. Hänhän se Vasemmistoliittoa on ollut perustamassakin. Uudistakoon nyt sitä, mitä tuli perustettua. Minusta koko puolue pitäisi perustaa uudelleen.

Ei oo pakko, jos ei jaksa

Tässä merkinnän alkuperäinen alku. Se on kirjoitettu aamulla noin kymmenen aikaan:

Kävin täyttämässä pyykinpesukoneet. Eilinen päivä kunnantalolla vammaisneuvoston asioissa imaisi kaikki voimat; nukahdin illalla sohvalle kuin meidän äiti muinoin. Katsoi muka televisiota. Muistan, että jotain liikettä televisioruudulla oli ja Matti käveli edestakaisin. Kävi ilmeisesti kaupassa ja keitti perunoita.

Havahduin vasta Viimeiseen tangoon Halifaxissa ja Pressiklubikin oli ihan miellyttävä, sillä mukana ei ollut ketään kokoomuslaista tai sananvapauden täyttä sankaria Tuomas Enbuskea. Tänä aamuna olisi pitänyt herätä ennen kukon pieraisua Kuopion Kirjakanttiin. Tekstaroin jo eilen illalla Tikkisen Hannelelle, että armoa, armoa, armoa, ei jaksa. Mariakin oli kouluviikon jälkeen itkuinen ja rättiväsynyt.

Onneksi Hannelelta oli tullut yöllä viesti, että hänkään ei ole saanut nukutuksi ja unohdetaan koko Kirjakantti. Niitähän tulee ja menee. Minä nukuin makeasti kuin jouluporsas, mutta alakertaan laskeuduin vasta kahdeksalta. Ei siinä enää olisi rauhallisesta aamuhetkestä voinut puhua, jos olisi pitänyt riipiä pentu sängystä ja pujottaa piukkiksiin sekä kaapia auto esiin lumen alta, sulattaa takakontin tiivisteet, nostaa pyörätuoli mukaan ja hangoitteleva pissis autoon, äh, hiki ja ahistus tulee, kun ajatteleekin, mitä olisi pitänyt tehdä.

Reilu Suvi-Anne Siimes

Pyykinpesukoneiden pyöriessä tulin vilkaisseeksi keittiön televisiota - Matti oli taas jättänyt telkkarin auki, kun häipyi taidepiiriin. Sen vuoksi, että tyyppi on kiinnostunut kuvataiteista, me olemme naimisissa. Mies (huom, tässä kohtaa on relevanttia mielestäni korostaa sukupuolta) mutisi jotain öljyvärimaalaamisistaan Alapitkällä EU-moguli Kokkosen (etunimi unohtui) Pumppurannan talosta juttua Matti ja Liisa -lehteen tehdessä yksitoista vuotta sitten.

Jos en sitä ennen (itse asiassa vappuna 2002 Lapinlahden työväentalolla) ollut päättänyt, että tuon (miehen) haluan, päätin sen silloin. Tyyppi oli ja (valitettavasti) on edelleen sekoitus työläisyyttä, oikeaa raskasta ja ruumiillista työtä (leveät hartiat) sekä tiedonhalua ja ilmavaa taiteellisuutta.

Tässä mietin ärsyynnynkö aviomieheni taiteellisuuteen, kun oven raosta kuuli ujo kuiskaus (olin aamulla kiljunut, että älä, vittu, herätä koko taloa kajertamalla, kuiskaa, saatana), että nyt hän menee ja Pimu lähtee mukaan. Kuului koiran kynsien innokas rapina ja raks, kun tuulikaapin ovi meni kiinni.

Sinne se ilmava öljyvärimaalari-työläinen meni. Ja minä tulin keittiöön huomatakseni, että telkkari on taas auki yksinään.

Onneksi oli televisio auki, sillä Jari Korkin haastattelussa oli Suvi-Anne Siimes (nusu.vas.).

Vasemmistoliitto ainaisena traumanani

Telajohtaja, parempiosainen Suvi-Anne Siimes näytti edelleen olevan reilu, rehellinen ja fiksu oma itsensä. En kertakaikkisesti ymmärrä, mikä taistolaisallergia hänelle tuli. Eikö Siimes millään voinut osata erottaa, että Jaakko Laakso (hämähäkki?) on täynnä Suurta Itseään siitä riippumatta, onko taistolainen vai ei?

Myös Paavo Arhinmäki kirjoitti Punavihreässä sukupolvessa Suvi-Anne Siimeksestä, että alunperin tämä oli mitä mainioin puoluepuheenjohtaja, mutta sitten yht´äkkiä etääntyi porukasta. Ikään kuin olisi kääntänyt puolueelle selkänsä. Minä noina puheenjohtajan selänkääntövuosina tein Annan ja Marian ja minulle oli aivan sama, johtiko Vasemmistoliittoa nainen vai mies vai mahdollisesti humanoidi. Oli tärkeämpääkin tekemistä.

Kun keväällä 2006 Siimes ilmoitti, ettei asetu ehdolle, alkoi hänen muassaan Vasemmistoliitosta liukua pois naisia; Outi Ojalaa ja muitakin. Outi Ojalasta pidin kummallisesti ja vaikka hermostuin tälle, kuten kaikille muillekin Vasemmistoliiton puoluehallituksen jäsenille, jotka Pohjois-Savon vassin Kallavesi-risteilyllä anno domini jotain puhuivat meille Savon rivivassareille lässyttäen kuin herttaisille nelivuotiaille, pidän hänestä edelleen.

Outi Ojala sentään uskalsi SKP:n vastavirtafestivaaleille. Vuotta en muista, mutta esimerkiksi Markus Mustajärvi (vas.ry) ei taannoin uskaltanut - no, oli tullut jokin todella painava syy - ja turhaan meidän perhe ajoi läpi puolen Suomen Helsinkiin Mustajärveä kuulemaan. Pääsivätpä (ihmis)pentuset silloin Korkeasaareen ja koirat kusetettavaksi Korkeasaaren mantereen puoleisen lauttarannan parkkipaikalle. Koiria taisi silloin olla neljä. Pimu ja narttupennut sekä Miro. 

Jyrki Yrttiaholle (toinen vas.ry, ei enää eduskunnassa) nostan hattua siitä, että ei pelännyt esiintyä SKP:n porukoissa.

Kun Suvi-Anne Siimes erosi, alkoi oikeasti tuntua siltä, että pitää jättää Vasemmistoliitto. En minä siinä vaiheessa enää ollut kuin hajamielisesti jäsenmaksun maksava passiivikko ja Kusarin Viikkolehden tilaaja. Viikkolehti oli tuolloinkin vielä ihastunut hävittäjälentämiseen enkä lukenut lehdestä enää kuin Tuula-Liina Variksen ja Pirjo Hämäläinen-Forslundin kolumnit.

Oikeastaan Suvi-Anne Siimeksen eroa suurempi järkytys oli ollut Kansan Uutisten päätoimittaja Yrjä Raution ero talvella 2004. Olin hakemassa tyttöjä Pilvilinnan päiväkodista Siilinjärveltä ja oli asiaa apteekkiin. Parkkeerasin auton apteekin parkkipaikalle ja kuuntelin uutista radiosta.

Oli kuin taivas olisi pudonnut niskaan. Niin se tosin olikin tekemässä, sillä satoi vetistä räntää ja Suomen talvi näytti ilmastonmuutoskasvonsa. Istuin autossa parkkipaikalla ja tytötkin olivat hiiren hiljaa turvaistuimissaan takapenkillä.

Kalevan lainauksen mukaan Rautio on sanonut näin: "...hän ei jätä aatetta vaan puolueen, joka jätti aatteensa. Hän arvostelee Siimeksen johtamaa oppositiopolitiikkaa aatteettomaksi ja populistiseksi. Vasemmistoliittoa ei hänestä voi enää kunnolla pitää sen paremmin vasemmisto- kuin työväenpuoluekaan."

- Vasemmistoliittoon jää joukko vanhoja stalinisteja, joiden oikea paikka olisi Yrjö Hakasen SKP:ssä, joukko vihreitä, joiden oikea paikka olisi vihreissä, joukko vaistonvaraisia uusänkyröitä, joiden ainoa kantava aate on demarikauna ja kourallinen erilaisia idealistisia vaihtoehtoihmisiä, Rautio kuvailee.

Se, minkä luulin edustavan uutta politiikkaa, olikin aatteettomuutta. http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/yrjo-rautio-erosi-kansan-uutisista-ja-vasemmistoliitosta/351296/

Aatteettomuudesta Vasemmistoliitossa olen samaa mieltä. Sen jälkeen Rautio ärisee siitä, että Suvi-Anne Siimes oli ottanut aineksia liikaa Esko Seppäseltä (vas.ei-EU). Sekin tosin Raution sanomisissa oli totta, että Vasemmistoliitolla ei pitkään ollut omaa EU-politiikkaa. Nyt sitä olisi. Esimerkiksi Heikki Patomäellä blogien ja kirjojen täydeltä, mutta Patomäen sivusto näyttäisi olevan nurin.

Jokin, perkele, Vasemmistoliitossa hiertää. Nyt kun demarit vaikuttavat taas hieman demareilta ja vihreät alkavat sinivihreytensä jälkeen siniviherpunertaa (oppositiopuheet), Vasemmistoliitto tuntuu menettävän viimeisenkin sanottavansa.

Maria haluaa herätä. Kirjoitus jatkuu joskus.

Soteuudistus

Koetan perata vieressä huojuvia kirjapinoja. Viime viikonloppuna tavoitteenani oli käydä läpi lehtikasat. Niin kävinkin ja löysin monia mielenkiintoisia lukemattomia juttuja. Heikki Patomäen blogisivuston henkiin heräämistä odotellessa voi lukea Timo Isosaaren kirjoituksen siitä, mitä on taustalla soteuudistuksessa:

http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206960-viisimiljoonainen-avomielisairaala

Suomen Kuvalehdessä oli numero sitten Jan Erolan kolumni Politiikassa pitää pettyä (SK 46/2015 13.11.2015). Erola arveli, että pettymys politiikkaan saattaa johtaa kokonaan uuteen poliittiseen liikkeeseen. En malta odottaa.

Jostain syystä välttelin Osmo Soininvaaran Jäähyväisiä eduskunnalle. Tiesin sen olemassaolosta, mutta vasta nyt, kun Soininvaara on taas ehdolla Iisalmen Kansantaloutta tasan kaikille helmikuussa 2016, tartuin kirjaan. Jahah, Anna haluaa nyt siivota. On lähdettävä pois keittiöstä. Kirjoitus keskeytyy taas. Vien huojuvat kirjapinot mennessäni ja imuroin vaikka huvikseni Marian huoneena toimivan tuvan. Ehkä vielä joskus maailmanhistoriassa pääsen Soininvaaran kirjaan.