Lieksa!

su 1.11.2015

Jopas kääntyi yllättäen marraskuulle. Olin eilisen Lieksasta mykistynyt. Toisin sanoen en olisi saanut siivottua tai pyykättyä, jos olisin täällä puhjennyt Lieksa-ylistyksiin. Siivous oli ylimalkainen ja pyykkikoneet ne pyykit pesivät käytännössä, tunnustan, mutta silti. Eiliseen kirjoittamattomuuteen vaikutti myös elämänhistoriani hirveimmät sorminivelkivut.

Torstainen Pielaveden S-market-inventaario suorastaan säteili eiliseen. Jokainen näppäimen painallus kipunoi rystysissä ja sormien ylimmissä nivelissä.

Vaikka Lieksa on merkinnän otsikossa, en kirjoita siitä kuin yhden kappaleen - tai jokusen - verran. (No, höhhöh, Lieksan osuus merkinnässäni kasvoi ensimmäiseen väliotsikkoon asti. Tämä on kuitenkin vain sormiharjoitelmaa asiasta syntymäisillään olevaa kolumnia varten.)

Säästelen syvempää Lieksaa myöhempiä tarkoituksia varten. Pidin Lieksasta jo etukäteen. Tuntui siltä kuin sinne muuttaisivat kaikki mielenkiintoiset. Kaupunki lunasti odotukset. Moskeijakin oli - demareiden työväenyhdistyksen funkismallisen kulmatalon alakerrassa.

Kävimme tietysti ajamassa Reunatien kääntöpaikalla. Pitää kaivaa esille elokuun Image. Siinä oli juttu Lieksasta. Otsikkona ehkä trinidadilais-brittiläisen ja intialaista sukuperää olevan kirjailijan V.S. Naipaulin Somalia-kirja Joki tekee mutkan. Imagen jutun otsikko oli Keskellä virtaa joki. En muista jutusta muuta kuin Juuso Westerlundin kuvat. Ne olivat rumia. Tarkoituksella varmaan. Tehokeinona oli läiskiä salamalla päin pärstää.

Äh, siinä vaiheessa, kun olin tullut Savoon helsinkiläisenä maakuntamuuttajana ja samaan aikaan Siilinjärvi sairastui somalishokkiin, tutustuin Siilinjärven vastaanottokeskuksessa somalialaiseen Mohamed Ibrahim Mursaliin ja luin V.S. Naipaulin Joki tekee mutkan. Elettiin 1990-luvun alkua. Nyt Joken kirjanurkka arvelee Naipaulin ottaneen esikuvan romaanilleen Zairesta:

http://joklaaja.blogspot.fi/2014/12/vs-naipaul-joki-tekee-mutkan.html

Joka tapauksessa tämä on kirjanurkka-Jokelta hyvin sanottu:

"Usein maailman ongelmat ovat niin monisyisiä, ettei niiden parantaminen yhdellä "konsertilla", konseptilla tai tempauksella onnistu. Yleensä jonkin asian parantamiseen tarvitaan suurempi ymmärrys, suurempi nöyryys ongelmien koon suhteen, ja yleensä ongelmat ratkeavat vain paikallisten voimin, harvoin ulkopuolinen pystyy muuta kuin tukemaan prosessia."

Tämä varmaan pätee Lieksan tilanteeseenkin.

Köyhien kampaaja

Istuimme kirjailija Matti Pulkkisen muistoseurana suunnittelukokouksen jälkeen puheenjohtaja Raili Miettisen ja autonkuljettajamme Jounin kanssa perjantai-illan Finding Edge Road -elokuvafestarissa. Kannatti istua ilta elokuvia katsoen ja ajaa sumuisen pakkaspäällysteistä tietä pilkkopimeässä Nurmeksen ABC:n kautta Siilinjärvelle.

Festareilla näimme ensin Annika Hartikaisen lyhytfilmin Köyhien kampaaja. Siinä kampaajia työkseen opettava Djemile Ramadani leikkaa Veikko ja Lahja Hurstin projektissa köyhien hiuksia. Ramadani on itse lähtöisin Kosovosta ja hänestä on mukava tehdä käytännön työtä, sillä opetustyössä hän saa itse sakset käteensä.

Ulkonäkö ja ulkonen habitus vaikuttavat moneen asiaan. Vaikkapa siihen, millaista palvelua saa. Voin kertoa esimerkin omasta kokemuksesta. Jokunen talvi sitten saapastelin paikalliseen osuuspankkiin, siihen omaan mukavaan ja kotoiseen, joka nyt on siirretty Iisalmeen, tietenkin.

Ylläni oli Ulla-siskon joskus aikojen alussa lähettämä lämmin punainen toppatakki, josta näkyi, että se on parhaat päivänsä nähnyt, jalassani kaameat kalasaappaat, sillä haluan hiihtää hitaasti itseäni sauvoilla kiskoen ja siihen tarvitaan leveät äidin vanhat sukset, vyötäröni ympärillä oli koirannaruviritys, sillä silloin vielä hiihdin kolmeen koiraan kytkettynä.

Olin kamikazeurheilija, mikä päättyi polven nivelsiteiden venymiseen ja siihen, että silloinen loppukevät kului tekojalaksi kutsumani ortoosi jalassa konkaten. No, hyvä kuitenkin, ettei mennyt hampaita. Nyt vetokoiria hiihtolenkille ei ole enää kuin yksi jäljellä, mutta senkin vanhan nartun kanssa olen saanut kokea, miltä tuntuu, kun kyynärnivel käy pois paikoiltaan. Kyynärniveleni kiskaisi mukanaan luunpalasia, jotka jäävät lillumaan kyynärpäässäni ikuisiksi ajoiksi. Kokemuksen jälkeen en ole enää koettanut toista keskittymishäiriöistä (koiraa) lenkittää polkupyörällä.

Osuuspankin konttorilla minut otti vastaan hoikka ja tyylikäs pankkitoimihenkilö, nainen, joka ajelee sellaisella monen kymmen tuhannen euroa maksavalla ylemmän keskiluokan autolla. Näin, että tyylikästä pankkitoimihenkilöä oksetti. Ihan kuin minussa olisi ollut jokin hirveä haju.

Kävin sukertamassa allekirjoitukseni johonkin paperiin. Saattoi olla firmaan liittyvä vekseli. Taas tuli mieleen MTV3:n porvaripossu Timo Haapala (tai Pekka Ervasti, jotenkin kohta oli niin inhoava, että sen täytyi olla Haapalan-öllötys), joka kirjoitti Mäntyniemen pesänjakajien Timo Soini -osuudessa surkeista vekselivetoisista maaseudun yrityksistä.

Kannattaisi itse tulla kokeilemaan sieltä valtamedian suojatyöpaikasta, kirjoitin takaisin poikasille palautteeksi kirjastaan, jonka osuus Sari Essayahista oli hyvä. Ervasti (ei varmana ollut Haapala) oli huomannut, että Lapinlahden helluntaiherätys on ollut köyhien ja maaseudun pieneläjien herätys.

Toinen kokemus habituksen vaikutuksesta palveluun oli viime kesältä ja Kangasniemeltä. Ajoimme Marian kanssa Pajulahden urheiluopistolle Savosta Kangasniemen ja Joutsan pienkylien lävitse. Kangasniemellä ajattelin tankata toveribensaa Teboililla ja samalla ostaa jotain evästä Marialle tiskiltä.

Ajattelin, etten tankkaa automaatista. Menin kassatankkausmittarille ja jäin odottamaan tankkauslupaa. Joku katsoi minua ja Sitikkaa, jossa on tummennetut ikkunat, turvakamerasta. Pian mittarissa kulki teksti: "Ei tankkauslupaa, ei tankkauslupaa, ei tankkauslupaa."

Siitä asti olen miettinyt omaa ulkoista olemustani potentiaalisen bensavarkaan näkökulmasta.