Sosisaliratti

Matti ja Liisa -lehti

ma 16.11.2015

Piti eilen kirjoittaa kaikista arkistoimistani ja myös pois heittämistäni lehdistä. En ehtinyt kuin puoliväliin. Vartija-lehden artikkelit Raamatun lukemisen kolmesta intohimosta jäivät täysin kommentoimatta. Ehkä kommenttien aika on vielä joskus. Vartijassa (3/2015) Hannut kirjailija Mäkelä ja urkuri Taanila kertovat asiasta omalta kantiltaan.

Taanila brassailee saksan kielisillä sitaateilla. Olisipa nyt edes ottanut mukaan käännökset. Hän päättää artikkelinsa Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen 13:een lukuun. Mielenkiintoista, sillä Annan luokka käy äidinkielessä nyt läpi Seitsemää veljestä kaksi lukua kerrallaan. Maanantai-illan ohjelmaan meillä kuuluu yhteinen tuokio aina kulloisenkin Seitsemän veljeksen lukuläksyjen parissa. Koetan selostaa tytölle, mikä ajatus Kivellä oli kulloisenkin kuvaamansa tapahtuman taustalla.

Ainakin sellaisen pointin olen ollut keksivinäni Seitsemästä veljeksestä, että kyseessä lienee aikakausi, jolloin veljeksiä painostettiin siirtymään sekä takapajuisuuden siunatusta vapaudesta lukutaitoon, mutta myös keräilijä-metsästäjä-mieheydestä maanviljelykseen ja karjatalouteen.

Varpaisjärven vihreä Harri Hölttä on tästä valmistellut väitöskirjaa. Hölttä tutkii Itä-Suomen metsien tilaa 1800-luvun jälkipuoliskolla. Siihen aikaan metsäteollisuus nousi, se tarvitsi raaka-ainetta. Kaskikansaa alettiin ajaa paikoilleen karjan kasvattajiksi. Karjan merkitys oli kaiketi lannan tuotannossa, ravinnekierrossa eikä niinkään maidossa.

Oikaiskaa, jos olen väärässä, mutta eikö juuri papisto valjastettu elinkeinoelämän palvelukseen Korpi-Jaakon valistavine saarnoineen? Korpi-Jaakoksi sanottiin Jakob Steniusta (1704-1766), Pielisjärven kirkkoherraa. Liikanimi tulee siitä, että hän raivautti Pielisjärvellä soita pelloiksi ja pakotti kirkkokansan koulun penkille.

Tämä varmasti on 15-vuotiaan piukkapepun, jolla on huollettavat ripset, mielestä äärettömän kiehtovaa. Näen jo silmissäni, kuinka lapseni silmäripset sädehtivät illalla tiedonhalusta yhteisessä Aleksis Kivi -tuokiossamme. Todennäköisesti heittelee minua reilun kaupan banaaninkuorilla.

Pitää kaivaa esille Sorjosten sukuvaakuna, jossa näkyy, että Etelä-Savon kaskea ovat muinaiset Sorjoiset sohineet. Keittiön pöydän ääressä on myös kunnalta saamani 50-vuotismuistaminen; Lapinlahden vaakuna: ringeten pelaajaa muistuttava kaskimies. Myös koulupitäjäni Kärkölän vaakunassa on kaskivälineitä, kärköjä, kaskivesureita. Jos minä nyt uppoudun aiheeseen historiallinen maatalous, josta löytyisi kiintoisia nettiartikkeleita vaikka kuinka - esimerkkinä linkki alla- en pääse ikinä päivän agendaan, joka on korjata viime viikolla munaamiani laskuja:

http://www.helsinki.fi/kansatiede/histmaatalous/extrat/turku/muutoksia.htm

Luin eilen illan pimetessä yöksi vihdoin myös Kulttuurivihkojen sosiaalidemokratian erikoisnumeron (4-5/2015) pääkirjoituksen. Siinä Elias Krohn kirjoittaa nykymuotoisten demarien aatteellisesta ahdingosta. Otsikkoni on sosisalirattitatti, mutten tiedä, ehdinkö aiheeseen koskaan maailmanhistoriassa. Kompastelin taas 1700-1800-luvulla.

Matti ja Liisa -lehti

Piti vielä kirjoittamani, että Matti ja Liisa -lehti on parantunut, kun toimittaja Katri Viitaniemi palasi äitiyslomalta. Yht´äkkiä kuvan käyttöön oli tullut rohkeutta eikä ihan aina lehteä ole taitettu tyyliin: sivu vaakatasossa poikki keskeltä. Ylös joku juttu ja alas joku toinen. Ehkä Katri Viitaniemi on sentään kuullut joitan graafisia periaatteita siitä, että jutuilla tulisi luettavuuden kannalta olla jokin hierarkia.

Aukeamalta pitäisi löytyä pääjuttu ja muutenkin olisi mukavaa, mikäli lehdessä olisi dramaturgia. Kiitos Jyrki Hirmuinen Härski-Hartikainen Suomen ortodoksisesta kirkosta, kun taoit päähäni käyttökelpoisen termin, vaikkei muuten alaisuudessasi ollutkaan joka päivä hirmu kivaa. Mielenkiintoista ja opettavaista oli ja tajusin sen, että edustamasi yhteisöjen kanssa tulee tehdä sopimukset juristien välityksellä.

Enhän minä yhtään piikittele tässä, en. Aina oppii, kun vanhaksi elää ja jää henkiin. Vaikka joskus kyllä vuonna 2009 pelkäsin aamuyöstä kuolemaa ja vielä enemmän pelkäsin, kun sitä ei alkanutkaan kuulua. Kuuletteko nyt kaikki, kun hiritän sisäisesti? Hiritän ja hihitän.

Asiaan. Katri Viitaniemessä on jotain sellaista asiallista lämpöä, joka muuten ihan hyvästä nuoresta toimittaja Mölsästä puuttui. Nuorissa miestoimittajissa sellaista harvoin on. Poikkeus on Antti Heikkinen ja Pihkatappinsa, mutta ei Heikkinen toimittaja olekaan. Hänestä Lapinlahden kirjastotädit, joita suuresti arvostan, sanoivat, että Heikkinen kirjoittaa kovin kypsästi. Kypsän lämpimästi.

(Ylä-Savon kirjastoverkon Vuoden (tätimäisin) kirjastotätikilpailun voittavat Sonkajärven kirjastotädit. Teroittelen täällä kynsiäni ryhtyäkseni taistoon Sonkajärven kirjaston kierrätyshyllyn saamiseksi. Hanke on tyssähtänyt pahasti! Mutta kyllä tämä tästä, kun voimaannun taas ja pääsen valjastamaan hankkeeseen mukaan muut Ylä-Savon rumat, likaiset, ilkeät ja ikääntyneet anarkistit.)

Esimerkiksi toimittaja Viitaniemen kolumni otsikolla Tähän otsikko oli lämmin olematta lipevä tai sentimentaalinen. Ikään kuin sama lämpöaalto olisi tarttunut muidenkin toimittajien näppiksiin. Anne Moilanen Varpaisjärveltä oli kuvannut kaunista kiinalaista Cai Yania mielenkiintoisesti ja Sari Vainikainen oli tehnyt napakan jutun perheväkivallan ehkäisystä, jossa hyssyttely ei auta.

Sari Vainikaisen valokuvia vaivaa keltaisuus. Keltasävyisiin kuviin auttaa se, että pitää palauttaa kuvien käsittelijöiden ammattikunta takaisin tai panna friikut valkobalanssikurssille. Kovin montaa asiaa yhdelle valokuvauskurssille ei kannata tunkea, sen tiedän kokemuksesta.

Tuire Kurikan juttua Mirja Rusasesta ylistin jo ja kerroinkin, että oli kummallisen nihkeä prosessi saada toimitus innostumaan jutusta. Mutta aina me jaksamme paukuttaa, jos koemme asian tärkeäksi. Tosin samaisen jutun kirjoittajan jutussa Arpaonni suosi lehtemme tilaajaa oli outo sivujuonne. Jutun kirjoittaja koetti välttää toistoa aloittamalla toisen kappaleen sanalla nainen: "Nainen sai valita lahjakortin haluamaansa liikkeeseen Lapinlahdella...." (s. 10)

Huomasin miettiväni, mitäs jos lahjakortin olisi saanut mies - ehkä hän ei olisi saanut valita lahjakorttia haluamaansa liikkeeseen.

Seuraavan sivun valokuva kädentaidoista toisessa polvessa oli upea! Seuraavaa aukeamaa en kommentoi, sillä en ole sen enempää kiinnostunut Lionseista kuin urheilustakaan. Ei minua kuitenkaan haittaa, jos joku on. Saavat jutut lehdessä olla. Viimeisen sivun 45-vuotishaastattelun luen aina ja nyt haastateltava osui nappiin. Kiintoista tyyppi, joka antaa toista näkökulmaa perinteiselle perhekuviolle: pullantuoksuinen äiti ja työssä käyvä isä.

Jospa vielä joku sateenkaariperhe mahtuisi lehden sivuille tai edes sateenkaaripariskunta. Tai edes yksittäinen homo tai lesbo.