Afganistan

ma 7.12.2015

Jotenkin itsenäisyyspäivän mielenosoituksista meni maku. Kyllä porvari saa nyt ihan rauhassa juhlia pukujuhlissa pressanlinnassa ja sen päälle shampanjapöhnässään nukkua, kun vastakkaisilla puolilla olevat ryhmät tappelevat keskenään.

Miten on niin helvetin vaikeaa analysoida kapitalismia? Miksi ihmiset uskovat, että kaikki paha tulee mamuista? Susanna Kaukinen esimerkiksi tuntuu blogikirjoituksiensa perusteella yhä kahelimmalta. Ja vaikuttaisi siltä, että riitaannuttuaan anarkovasemmistolaisten Suvi Auvisen ja Antti Rautiaisen kanssa syksyllä 2014 hänelle on ollut aivan täysin sama, ketkä häntä seuraavat ja minkälaisin motiivein; kunhan vain tarjolla on pöhinää ja vähän sellaista taistelumeininkiä.

Katseltiin tyttöjen kanssa eilen sekä Johanna Vuoksenmaan Viikossa aikuiseksi, josta paistoi totaalinen vasemmistoinho,  Kyllähän sitä nyt kaikki tietävät, että proletariaatista puhuvat ovat naurettavia. Oli elokuva osin ihan hauskakin ja jossain määrin koskettava. Sen jälkeen seurattiin linnan juhlia. Ihan mukavaa pukuviihdettä ja kiva on, että suomalaiset mekkosuunnittelijat saavat nimeään esille.

Oululaisen vassarin Hanna Sarkkisen puku kiinnosti ainakin minua. Se oli tehty ylijäämätrikoosta ja Sarkkisen iltalaukku juomatölkkien klipseistä. Puku oli yksinkertaisen tyylikäs ja näytti hyvältä, kun puvun sisällössä olivat solut kohdallaan. Oululaisen demarin Tytti Tuppuraisen silkkipuvussa oli käsin maalattu kukka.

Toivottavasti ne, joilla on siihen varaa, teettävät ilta- ja vaikka hääpukunsa suomalaisilla käsityöläisillä.

Eläinsuojeluvalvoja Sari Salmisella oli mekossaan kana. Koetettiin tyttöjen kanssa kuunnella maa- ja metsätalousministeriössä työskentelevän Salmisen haastattelua ruotsiksi Yle Fem-kanavalta. Kana oli kaiketi hänen pappansa kana. Ihan kekseliästä. Linnan juhlilla saa julki asioita, joita pitää tärkeänä.

Esimerkiksi kokoomuksen Sari Sarkomaan mekossa oli leveälti Roosa-nauhoja. Jos nyt kertakaikkiaan haluaa harrastaa hyväntekeväisyyttä, oli puku ihan jees. Parempi sekin oli kuin esitellä omia nännejään, kuten muudan toinen kokoomusrouva muutama vuosi sitten.

Elsa Heporauta

Jos minut joskus kutsuttaisiin linnan juhliin ja minusta tuntuisi siltä, että on varaa käsin tehtyyn iltapukuun, pukeutuisin Mikkelin muinaispukuun. Ihan piruuttani. Lisäksi pidän muinaispuvuista.

Ehkä minulle sopivin entisenä ortodoksina olisi feresi, karjalainen kansanpuku, mutta Mikkelin muinaispuvussa voisin kuvitella olevani puumalalainen Suuri Nainen Elsa Heporauta, Kalevala-korun kehittäjä, jonka nimi meillä kotona sanottiin aina sylkäisemällä.

Sorjosen sukutila Vyyhtilä meinasi mennä vasaran alle 1930-luvun lamavuosina, kun Kaipaalan kylän isännät takasivat Elsa Heporaudan isän Lauri Koposen sahaa Puumalan Sahalahdessa. Isälläni oli tapana kertoa Häkkisen isännästä, jota naapurin lapsetkin olivat etsimässä. Häkkisen isännän jalanjäljet veivät metsään ja isäntä löytyi puun oksaan hirttäytyneenä.

Sorjosten päätilan Vyyhtilän pelastivat ilmeisesti kaupunki-Sorjoset tai muut sukulaiset bulvaaniostajan avulla. Pakkohuutokaupassa meni vain sivutila. Vähän kaukaisempien serkkujen mukaan sivutila oli tarkoitettu meidän isälle. Kävimme Matin kanssa syksyllä 2013 etsimässä isälle ajateltua sivutilaa ja arvelimme sen löytäneemme.

Olihan tuo vähän syrjässä. Jos pakkohuutokauppaa ei olisi ollut ja isä olisi päätynyt isännäksi Vyyhtilän sivutilalle, joka taas oli ehkä, ehkä päätynyt Sorjosille Juho- tai Aku-sedän - pitää tutkailla sukututkimusta - naimakaupoista, olisi isä olletikin ollut elämässään onnellisempi mies - ei hän erityisemmin maataloustyöläisen elämästä nautiskennellut, vaikka aina sanoi, että hevoseton mies, huoleton mies, mutta olisimmeko me isän ja äidin lapset tällaisia kuin nyt olemme?

Mitä se merkitsee, että esimerkiksi minun syntymän aikoihin ja siitä eteenpäin äiti ja isä eivät kiinnittyneet mihinkään? Olisiko minulla nyt jotkut ihan muut lapset kuin Maria ja Anna vai olisiko minulla lapsia ollenkaan? Olisinko koskaan lähtenyt Moskovaan opiskelemaan, jos minulla olisi ollut jokin selkeä kotipaikka tai -pitäjä?

En ole muuten ihan satavarma siitä, ovatko Häkkisen isännän jalan jäljet metsään syntyneet minun mielikuvituksessani isän kertomuksia suurpiirteisesti liioitellen.

Miten niin ei voi kieltäytyä?
Sen kun kieltäytyy.

Kunnioitan Li Anderssonin (vas.) päätöstä jäädä pois eilisiltä juhlilta. Jos ei tykkää sellaisista parrasvaloista, ei tykkää. Minusta Li Andersson osoitti upeaa ylpeyttä kieltäytymällä kutsusta, josta tapakouluttajan mukaan yksinkertaisesti ei voi kieltäytyä. Miten niin ei voi? Jos kertakaikkisesti on sitä mieltä, ettei kaipaa yhteiskunnan kerman tunnustusta tai sitä, että kohottelisi teennäisenä maljoja eliitin kera.

Vassuliittolaiset niin mielellään kohottelevat maljoja, kun joku sanoo, että paikallahan on nyt maamme parhaimmisto (lukekaa Anna Kontulan kirjoitus pamfletista Puolueiden kriisi). Muuten! Ei Anna Kontulaakaan ole nähty linnassa kertaakaan hänen kansanedustajaitsenäisyyspäivinä.

Thih, näin on Anna Kontula sanonut linnan juhlista:

- En ole käynyt Linnan juhlissa yhtenäkään vuonna, koska juhla ei tarjoa lisäarvoa siihen vaikuttamistyöhön, jonka vuoksi minut on valittu kansanedustajaksi, hän pohtii. Kontula sanoo myös, ettei tunne omakseen sitä henkarin roolia, joka lankeaa naisille juhlien uutisoinnissa. Itsenäisyyspäivää Kontula juhlii perheen kanssa. http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1195008878726/artikkeli/anna+kontulaa+ei+nahda+taaskaan+linnan+juhlissa+ei+suostu+henkarin+rooliin.html

Äsken oli Ylen ykkösellä dokumenttielokuva Afganistanin sodasta. Neuvostojoukot lähtivät Afganistanista 15.2.1989. Sodassa kuoli 15 000 neuvostosotilasta ja 1,2 miljoonaa afganistanilaista. Kirjoitan luvut nimenomaan näin päin, sillä lastein isä vältti Afganistanin sodan hankkimalla itselleen skitsofreenikon paperit. Lasteni veli vältti Venäjän toisen Tšetšenian sodan telomalla nilkkansa Kuopiossa kesällä 2004.

Se, että lasten isä ei halunnut armeijaan, sotaan, jossa tapetaan ihmisiä ja jossa voi kuolla, varmisti sen, että minulla ylipäätänsä on Maria ja Anna.