Karamazovin veljesten äidin serkku tunsi
Bakuninin ja Proudhonin henkilökohtaisesti

Irvuileva pastissi

ma 18.1.2016

Nyt alkoi Dostojevskin Karamazovin veljesten selätys. Pääsin eilen luku-urakkaa kolmisenkymmentä sivua. Uudessa Martti Anhavan käännöksessä on sivuja 970, jos prologi otetaan mukaan. Se tarkoittaa, että lukemalla reilu kolmekymmentä sivua kerralla, kirja olisi luettu kuukauteen.

Vuoden 2016 helmikuu on nyt neljän vuoden helmikuista paras Karamazovin veljesten lukemiseen, sillä tänä vuonna helmikuussa on 29 päivää. Ongelmallinen kuukausi ei lisäisi päivittäistä luku-urakkaa kovinkaan monta sivua.

Mukaan lupautuivat toveri Oiva Hevonen muruineen ja Tikkisen Hannele. Kiteen punikki sanoi ei, sillä hänellä on Naomi Kleinin Kapitalismi vs. ilmasto vielä kesken. Niin se on minullakin, mutta joutaahan Kleinia vielä lukea - se on helppoa tekstiä.

Toisin kuin Karamazovin veljekset. Dostojevski näyttää rakastavan polveilevia lauseita, jotka saattavat olla puoli sivua pitkiä. Minulla tuppaa ajatus semmoisissa karkaamaan.

Karamazovin veljekset on jännää irvuilevaa tekstiä. Alussa kirjailija kuvaa, kuinka vastenmielinen ihminen on veljesten isä Fjodor Karamazov ja sitten marssittaa näyttämölle ensimmäisen vaimonsa serkun Pjotr Miusovin. Miusov on tuntenut nuoruudessaan henkilökohtaisesti anarkistit Mihail Bakuninin ja Pierre-Joseph Proudhoniin.

Kiintoisaa, sillä jos Dostojevski olisi jatkanut vielä Karamazovin veljeksiä, hän olisi pannut veljeksistä nuorimman Aljošan osallistumaan tsaarin murhaan. Vallankumouksellisena.

Anhava on saanut Dostojevskin tekstiin omanlaisensa sävyn. Tosin minusta ei auta, että kirjailija toistaa sivu sivun jälkeen, kuinka poikien isä Fjodor on irstaileva, on irstaillut ja irstailee. Sanasta menee teho. Olisi iskevämpää kertoa, miten kuin se, että toistelee jotain abstraktia. Mutta sehän minua alkoi Jane Austenissakin tympiä. Lihattomuus. Kaikki oli vain sanallisella tasolla. Karamazovin veljekset tuntuu osin tyhjäkäyvältä pulinalta.

En tiedä, selviydynkö urakasta. On pakko tunnustaa, että nukahdin eilen kesken lukemisen ja kirja on niin paksu, että se voi tappaa, jos kolahtaa nukahtaneen lukijansa otsaan.

Mutta ennen kuin jatkan mitään, muistakaa käydä Marian blogissa (Maria kun harvakseltaan sinne kirjoittaa.):

http://mariajapyoratuoli.blogspot.fi/2016/01/vammainen-kuin-vammainen-silti-ihminen.html