Riivattu, hihhuli ja houkka

Kärsivällisyydestä on nimenomaan kyse

su 24.1.2016

Miettisen Raili on oikeassa! Kärsivällisyydestä on nimenomaan kyse, kun lukee Fjodor Dostojevskin Karamazovin veljeksiä tai Idioottia.

http://railimiettinen.blogspot.fi/2016/01/klassikoita.html

Viikolla posotin veljeksiä menemään sivukaupalla ja tänään sitten kelasin taaksepäin. Dostojevski vyöryttää eteen tekstiä, sanoja, adjektiiveja, monologeja ja romaanihenkilöitä niin, että kirjan välissä on minulla oltava pieni sinikantinen vihko, johon kirjaan lyijykynällä huomautuksiani. Piti lukea kohtia uudestaan.

Idea pienestä vihkosta lukemisen tukena tuli kirjallisuusasiantuntijanimimerkki Oiva Hevoselta.

Piti tänään lukemani Karamazovin veljeksiä eteenpäin, tehdä verottajalle viime vuoden palkanmaksuista saajakohtaiset erittelyt sekä maksaa firman laskuja. Laskuja on vaikea maksaa, sillä pääurakoitsija ei nyt vain ole sattumoisin ehtinyt maksaa meille aliurakoitsijalleen. Saajakohtaiseen erittelyyn Jydacomin nörttijeesusten tekemä systeemi vastasi, että error, error eikä niiden vitun it-asiantuntijoiden ohjeista ymmärrä itse erkkikään.

Sen verran tajusin, että palkanlaskentajärjestelmän ilmoitin-linkki ei löydä firmamme palkansaajakohtaista erittelyä.

Vammaisneuvoston kokous- ja lausuntoasiaa edistin hieman sekä Kansantaloutta tasan kaikille -sempan tiedotusta lukemalla läpi tiedotteet. En korjannut niistä juuri mitään. Tein myös sähköpostilla pyynnit sempan ilmoitusvarauksista. Muutapa en sen homman eteen pystykään tekemään.

Marian kanssa katsoimme yhdessä Ylen Perjantai-ajankohtaisohjelman uusintana. Haastattelussa oli Suvi Auvinen ja Laura Huhtasaari. Anarkisti Suvi Auviselta paloivat hihat. Vaikka Auvinen on tuhannesti oikeassa ja niinhän se on, että Huhtasaari on normalisoimassa natsien tekosia, ei olisi pitänyt menettää hermojaan.

Ongelmallista on myös se, että vaikka olisi kuinka oikeassa, pitäisi kuitenkin koettaa jonkinlaiseen vuoropuheluun. Valitettavasti moni kotikatsomoissa peukutti Laura Huhtasaarelle, kun tämä sanoi, että edes yrittää puhua toisenmielisten kanssa.

Se, että Auvinen osaa jotenkin puhua omituisesti ylhäältä alaspäin, vaikutti siihen, että Susanna Kaukinen haukkui sekä Auvisen että Antti Ronkaisen anarkistien A-ryhmäläisiksi ja ryhtyi kerralla kansallissosialistiksi. Tosin olivat Kaukisenkin kirjoitukset jo pitkään olleet sellaisia käsittämättömän autistisesti pauhaavia sen jälkeen, kun hänet bannattiin Uudesta Suomesta.

Jatkan alakerran koneelta.

Persevittupersevittu

No niin, nyt on Matin paistamat lohet syöty ja ohjeistettu mies nostelemaan kalsarinsa ihan itse pesukoneesta. Palkansaajakohtaiset eritykset lienevät lähteneet verottajalle, kun vihdoin keksin, mistä muodostan tiedoston Ilmoitin-järjestelmään.

On se vain niin kumma, että mistään tietokonejärjestelmästä ei voida tehdä maallikon ymmärrettävää. Kieli, joita esimerkiksi ohjeissa käytetään, on aivan perseestä, syvältä anusaukosta, saatana. Uuh, kun tympii.

Riivatut

Kompastuin siihen, että Martti Anhava käytti venäläisistä vähän hurahtaneen oloisista uskovaisista sanaa hihhuli. Voi olla, että olen täysin väärässä tai voi olla, että sanan herättämä mielikuva on vain ja ainoastaan päässäni, mutta tosiaan hihhuli yhdistyy minulla melkeinpä pelkästään lestadiolaisuuteen. Se ei ole minulla muodostunut yleissanaksi kuvaamaan yleisesti yliuskovaista tai ääriuskovaista.

Kaivoin kirjahyllystä muut Karamazovin veljesten suomennosversiot. Pielaveden kirjaston kirjakierrätyksestä tempaisin vuonna 1969 painetun kaksiosaisen version, jonka on kääntänyt Viktor Kustaa Trast vuonna 1927. Mietin silloin, että onko viisasta ottaa nekin kaksi kirjaa mukaan, kun kotona on sekä vuonna 1994 painettu ja vuonna 2015 ilmestynyt viimeisin käännös.

Mutta kun vuoden 1969 kirjoissa oli sellainen aikansa avantgardistinen abstrakti kansikuva! Otin kirjat ihan kansikuvan takia. Vasta äsken tajusin kurkistaa, että suomennos on V. K. Trastin. Lea Pyykön vuonna 1976 tekemät käännökset on painettu uudestaan vuonna 1994.

Leonidin venäjänkielisten kirjojen hyllystä löysin veljekset venäjäksi. Kaksiosainen nidos taisi kyllä olla minun alkuperäiskirjastostani; Leonid jostain syystä suhtautui aina nurjasti Dostojevskiin sekä Tolstoihin. Tolstoista hän sanoi aina tuhahtaen, että kirjailija oli kreivillistä sukua. Nyreilyä Dostojevskia kohtaan en saanut selvitettyä. Ehkä syynä oli se, että neuvostokoululaiset olivat saaneet isosta Deestä koulussa tarpeeksi.

Trast ja Pyykkö saavat pointsit minulta käännöksessään siinä, että käyttivät hihhulin sijaan sanaa riivattu, kun Dostojevski kuvaa luostarin ohjaajavanhuksen luokse tulevia ahdistuneita naisia. Dostojevski kuvaa heitä laveasti. Menin vikaan siinä, että kyseessä eivät olleet kilvoittelijat, Kristuksen tähden houkat, kuten arvelin, vaan naiset olivat ahdistuneita ja kaltoin kohdeltuja, jotka eivät kestäneet sen ajan karua todellisuutta:

"... hirveä naistentauti, jota tuntuu esiintyvän enimmäkseen meillä Venäjällä todistamassa maaseudun naisten surkeasta kohtalosta, jota aiheuttavat näännyttävät työt liian pian raskaiksi koituvien, väärin ja vailla mitään lääketieteellistä apua tapahtuvien synnytysten jälkeen; niiden lisäksi väistymättömät murheet, lyömiset ja muu sellainen mitä eräiden naisten luonto yleisten havaintojen mukaan loppujen lopuksi kestä." (Fjodor Dostojevski Karamazovin veljekset s. 65 Martti Anhavan käännös)

Vaikka osin Dostojevskin teksti on jotenkin veikeällä tavalla ilkamoivaa, tässä kohtaa kirjailija tuntuisi kuitenkin olevan tosissaan. Hihhuli on jotain muuta. Se on pilkkasana ja oman sanatajuni mukaan tarkoittaa sellaista superuskovaista. Dostojevskin kuvaamat kansannaiset olivat kuitenkin epätoivoisia, riistettyjä ja rasitettuja. Riivattuja.

Rasittaviahan kirkossa vikisijät olivat ja pienen lapsen mielestä pelottavia, mutta riivatut rauhoittuivat ainakin hetkeksi, kun pappi rauhoitti heitä epiktratiilin (toivottavasti kirjaimet ovat oikeassa järjestyksessä, en ehdi googlata, Maria meni jo pesemään hampaita, tänään on tytön hiusten pesu, omat pesen vasta ensi lauantaina) alla ja antoi heille ehtoollista.

Ihan metsässä en kuitenkaan ollut, sillä yhdessä kohtaa jopa Anhava ei sanokaan Aleksei Karamazovin äitiä hihhuliksi, vaikka kyllä tällä oli miehensä irstailun vuoksi järki sumentunut tai katto lentänyt paikoiltaan, kuten venäläinen sanonta kuuluu, muumit eksyneet laaksosta. Aleksein ja Ivanin äiti olikin yht´äkkiä autuas houkka.

Riivattu on alkuperäistekstissä klikushka, en ehdi tätäkään kirjoittaa kyrillisillä. Ja autuas houkkoa jurodivaja. Pitää vielä kerran tsekata, onko venäjänkielisessä versiossa sana autuaskin mukana.

Gospodtshikin Anhava on kääntänyt ihastuttavasti herranpuikulaksi. Trastille ja Pyykölle on riittänyt neutraali herrasmies, vähän visto sirinä näkyy muusta lauseyhteydestä. Mutta herranpuikula on aivan mahtava ilmaus, kuten ilolinnut, josta Trast ja Pyykkö olivat käyttäneet kulunutta sanayhdistelmää kevytkenkäiset naiset.

Ei sen väliä, vaikken tajua ihmisten motiiveista Karamazovin veljeksissä yhtään mitään ja näyttämölle marssii milloin Rakitinia ja milloin Miusovia, joiden liittymisestä tarinaan ei ole harmainta haisua. Lea Pyykön suomennoksessa ja vuoden 1994 painoksessa on ystävällisesti esitelty kirjan hahmoja luettelonomaisesti alussa. Rakitinia, joka pitää pitkät analyysit Karamazoveista, joiden hekumallisuus on edennyt tulehduksen asteelle (taas osuva ja naseva anhavismi, joka on sananmukainen alkuperäistekstin kanssa), ei luettelossa ole.