Äiti koneella

Teeskentelee, että tekee töitä

ma 4.1.2016

Hannulan Ulla jo arveli, että perhe on ottanut multa kännykän ja tietsikan joulun ajaksi takavarikkoon, kun minusta ei kuulu millään some-välineellä mitään. Totta tavallaan, sillä tyttöjen joululoma koulusta on ollut ennätyspitkä ja vähitellen alan ärtyä. Minulla ei ole lainkaan omaa aikataulua tai omaa aikaa.

Kun vien Mariaa eriöön, täytän pesukoneen tai tyhjennän sen. Kun menen keittiöön, pitää raivata keittiön pöytä. Raivattu tavara kasautuu keittiön läppärin päälle, joten jos tahtoisin kirjoittaa jotain siinä, pitäisi raivata tavara takaisin isolle pöydälle. Lisäksi eilen kiskoin innoissani siitä, että jaksoin ensimmäistä kertaa kuukauteen herätä kello seitsemältä aamulla, Matin iltapäivällä, kun olin jo ollut ortodoksisessa palveluksessa ja kirkkokahveilla Sukevan Nesteellä, lenkille Haukkuvan metsään.

Ei siinä mitään. Matti tuli kesken lenkin kipeäksi ja minäkin sain jonkun ihmeellisen hypotermiakohtauksen. Loppuiltana vain mittailin kuumetta ja ihmettelin keitetyn makaronin oloisia jalkojani. Niissä ei ollut yhtään voimaa ja olo oli aivan hirveä. Yöllä alkoi nokka taas vuotaa ja kurkku käristä.

Jaksoin vain näppäillä keittiön television kaukosäädintä sillä seurauksella, että jäin koukkuun Kurjet lentävät -leffaan. Kurjet lentävät on filmattu vuonna 1957 - vuosi jälkeen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen 20. kokouksen, kuten meitä leffanarkkis Pentti Stranius Ärräpäissä valisti.

Stranius lupasi sähköpostilistalla, ettei Kurjet lentävät ole lainkaan mahtipontista Stalin-pönötystä. Elokuva kertoi siitä, ettei sota välttämättä tee kaikista jaloja ja paljasti, ettei Neuvostoliittokaan ollut pelkkää propagandakiiltokuvaa.

Tässä kommenttini eilisillan Ylen Teema-leffasta ärräpäille:

Sitten kirjahaasteviestini:

osallistun Minna Canth –keskusteluun, kunhan saan selville, minne olen survonut Minna Canthin kootut teokset. Kävin eilen ennen Sukevan Pietarin ja Paavalin tsasounaan lähtemistäni otsalampun kera tuvan tiirailemassa, onko kootut teokset siellä. En sytyttänyt valoja, sillä Marian herätys oli vasta puoli tuntia myöhemmin. Tunsin itseni salaiseksi kirjallisuusagentiksi.

Voihan se tietysti olla niin, että muistini valehtelee ja ettei mulla olekaan kuin kaksi osaa Maria Jotunin koottuja teoksia.

Ortodoksisessa palveluksessa oli ihanata. Sain muuten Jehovan todistajilta sellaisen pienen vihkosen, jossa on yksi Raamatun lause päivää kohti selityksineen. Sekin on ihanata.

Tämänpäiväinen lause kuuluu seuraavasti:

“Hän tuli erittäin iloiseksi pyhässä hengessä ja sanoi: “Minä ylistän sinua julkisesti, isä, taivaan ja maan Herra, koska olet huolellisesti kätkenyt nämä viisailta ja älykkäiltä.” (Luuk. 10:21)

Koska en nyt kykene mihinkään kovin älylliseen, teen tämän toweri Oiva Hevosen kirjahaasteen ja sen jälkeen pari laskua ja yhden palkkatodistuksen:

1. päivä: Kirja, jota luen juuri nyt

Romain Puèrtolas Fakiiri, joka juuttui Ikea-kaappiin (Tikkisen Hannelen pitäis aloittaa tää heti, kunhan saa Suopeuden loppuun tai lopettaa Suopeuden siihen, mihin se jäi.)

2. päivä: Kirja, jota rakastin lapsena

Mun isojenveljien lapsuuden lukemistoon kuulunut Lukemista lapsille ja etenkin sieltä Sakari Topeliuksen satu Prinsessa Adalmiinan helmi. Siinä oli niin ihana piirros kuvituksena. Piirroksessa prinsessa katsoo kuvajaistaan lammen pinnasta ja plumps kohta putoaa kruunusta helmi lammen pohjaan ja prinsessa menettää kaiken: kauneutensa, hyvyytensä, rikkautensa.

3. päivä: Kirja, joka jäi kesken

Ensin Fjodor Dostojevskin Idiootti ja sitten Karamazovin veljekset, en vain voi näitä, ei onnistu, ei tule mitään, en kestä, nämä ovat niin idearomaaneja, näistä puuttuu LIHA ja HIMO.

4. päivä: Kirja, joka teki suuren vaikutuksen

Pia

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa,
Nyt kuuluu keijujen äänet.
He tanssivat taas koko yön laulaen,
Koko yön laulaen.

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa,
Nyt syttyy tähtöset pienet.
Ne oottavat taas läpi yön loistaen,
Läpi yön loistaen.

Hyvin hiljaa, hyvin hiljaa,
Nyt sammuu keijujen äänet.
He liitävät taas ylös luo tähtien,
Ylös luo tähtien.