Mä tykkään ehkä eniten tästä Haukiosta

su 21.2.2016

Ärräpäissä saa olla välillä lyyrinenkin. Tänään halusin meilata sinne pari Jenni Haukion runoa. Tykkään niistä. Etenkin tästä nyt:

rakennusmiesten työmaakopissa napsahtaa päälle kahvinkeitin,
käynnistyvien maansiirtokoneiden jylinä kantautuu asuntooni vaimeina
aaltoina,
olen kaksikymmentäkuusi (silloinko Haukio jo nappasi Niinistönsä vai onks tää joku muu? Hm, Jenni on s. 1977 ja se oli 26 v. vuonna 2003, ei kait se silloin vielä Niinstön kaa ollu. Vuonna 2003 Tanja Vienonen-Karpela-Saarela-mikä nyt onkaan täl hetkel kirjoitti ihan hauskoja kolumneja joko Me Naisiin tai Annaan ja muistan, että ministeri kirjoitti yhteisestä asunnon ostosta tulevan presidentin kanssa; kuulema toisella asuntokaupan osapuolella oli kaikkein vahvimmat näkemykset yhteisestä kodista, vaikkei tällä ollut kovinkaan paljon ajatusta olla juuri siinä Suomen-asunnossaan vuodessa.)
ja ajattelen sinua kaikkina iltoina.

Ja sitten tästäkin tykkään, tää on varmasti Niinistö tää kumisaapasjeppe:

On ilta, nainen ja mies laskevat ahvenverkkoja
merilokki hautoo laiturin tukipuiden alla
kitukasvuiset koivut nyökkäilevät tuulen puuskittaisille kysymyksille
lahdella kaartelee yksinäinen pilkkasiipi
Vastakuoriutuneiden kolmipiikkien parvi lävistää vedenpinnan
tuvan ikkuna huurtuu koiran uteliaasta hengityksestä

lämpenevän saunan lauhkea savu kutsuu kalastajat maihin,
ilta ahavoituu rasvatyyneksi yöksi

nainen vetää saappaat miehen jalasta
rantakaislan päässä huojuu humaltunut sudenkorento

-

Laakakatajat, haahkat, tyrnit,
rahkasammalta kasvavat kalliot

vanhan meren loppumaton kohina

Vain tämä silmiini kivettyvä maisema
jää jälkeeni maailmalle,

veteen heitetyn kiven synnyttämä aaltoilu,
kaarenkestoinen onni, täydellinen

(runokokoelmasta Sinä kuulet sen soiton, mullon tää kokoelma ja vielä Siellä minne kuuluisi vihreää on mulla kans.)