Free lance -yhteiskunta ja perustulo

Parempaa kuin seksi

ti 16.2.2016

Jari Sarasvuo visioi eilisessä radio-ohjelassaan, että luova luokka siirtyy tulevaisuudessa osin tulonsiirtojen varaan ja osin free lance -tulojen varaan. No, sitäpä sitä. Semmoista eloa sitä on eletty koko aikuisikä.

Sormia särkee teippaaminen.

Kirjailija Matti Pulkkisen elämäkertakirja saattaa jopa syntyä. Ihanata, että asia ei enää ole minun kannettavana. Ihanoita ihmisiä Pulkkisseuralaiset, ts. Matti Pulkkisen muistoseuralaiset. Muistoseuraideaa yksin pyöritellessä oli ensin sellainen olo, että työnnän narulla. Onneksi nyt on sellaisia ihmisiä tässä, että minun, sihteerin, ei tarvitse kuin kuittailla sähköpostilla, että hyvä, tehdään noin ja kokoonnutaan silloin, kiva, hyvä juu. Voiko järjestötoiminta olla näin kivaa?

Sitä paitsi tässä saa kirjoittaa liikuttavia kirjeitä. Ajattelin, että kirjailija Simo Hämäläiselle, muistoseuran hallituksen jäsenelle, olisi kiva kirjoittaa perinteinen kirje. Sellainen joka taitetaan huolellisesti kirjekuoreen ja liimataan nätti postimerkki päälle. Arvelen, että Kätkäläisen keksijä arvostaisi semmoista.

Jotenkin sähköposti on ryhtynyt minulle liian nopeaksi viestintävälineeksi. Perinteisessä kirjeessä välittyy samalla henkilökohtaisuutta.

Parempaa kuin seksi

Meni kyynärpäät nilelle eilen, kun ryömin teippaamassa eteisten patterien alta mahallani. Vedin itseäni eteenpäin kyynärvarsien varassa ja a vot, nyt ei ole kyynärpäissä nahkaa. En käsitä. Missä ihmeen elämänvaiheessa kyynärpäitteni nahka on niin ohueksi mennyt?

Sain Rovaniemen uskonsiskolta kysymyksen siitä, meinaanko haluta hormonikorvaushoitoa vaihdevuosivaivoihin. Vastasin, että vastausta pitää oikeasti miettiä. Tällä hetkellä en todellakaan tiedä, mikä on vaihdevuosivaivaa, sillä tunnen itseni työpäivän jälkeen lähinnä vaakatasossa voihkivaksi ruumiiksi. En tiedä, mikä vaiva on vaihdevuosien syytä ja mikä mahdollisesti sitä, että en ole tottunut ruumiilliseen työhön.

Iltaisin särkee ja koskee niin, että en edes jaksa kurkottaa puhelinta pöydältä, jos se soi, anteeksi Pentti Stranius, kun makaan keittiön sohvalla ja surffailen televisiokanavilla. Varon käden ojentamista kotioloissa, sillä pari viikonloppua sitten, kun ojensin käteni kohti kotipölynimuria, olkapää nuljahti vähäksi aikaa kuin sijoiltaan ja kipu teki säkeniä silmiin. Enkä tosiaan tehnyt muuta kuin ojensin käteni. En edes ehtinyt tarttua siihen.

Sen jälkeen Marian nostelu oli käytännössä mahdotonta ja tyttö lyykähtikin eteisen lattialle. Onneksi oli muuta henkilökuntaa nostamassa neiti taas dallariin. Eikä onneksi kaatunut suorilta jaloiltaan. Nyykähti vain kasaan, mutta minusta ei ollut lasta lattialta nostamaan.

Älkääkä, vittu, tulko minulle sanomaan, mitään sohvaperunoista. Tai jos olenkin sellainen, olen täysillä.

Eilen siinä Matin lihapullia odotellessa ja lihaskipuja ähkiessä television uusinnassa vilahti Pekka Sauri. Pekka Saurin Ratkaisemattomien kysymysten kirjan tilasin Rosebudista pikavauhtia, sillä kirjakauppa lupasi nopeimmille tilaajille kirjan Pekka Saurin omistuskirjoituksella.

Tottahan semmoinen on saatava!

Jostain kumman syystä pidän Pekka Saurista - hänen Kunnallisalan Kehittämissäätiölle kirjoittamansa kirja Suomen demokratisoituminen on innostava - ja tiesin jo ennen kuin pakinoitsijanimimerkki Niemeläinen lopetti Vihreässä Langassa, kuka nimimerkin takana on. Siitä huolimatta olen kaihtanut Parempaa kuin seksin lukemista. En halunnut tietää.

Viimeisimmässä Elonkehässä Marketta Horn kirjoittaa siitä, kuinka elonkehäläiset leimattiin vihreässä liikkeessä koirankuonolaisiksi ja painettiin marginaalin naureskelemalla. Olin vihainen artikkelin luettuani. Vihreä symppari kun olin 1990-luvun alkupuolelle asti, kunnes Jouko Nokke Nuutinen sanoi Ruplan SDNL:n työhuoneeni ovella, että jos ei minulla ole muuta tekemistä, niin liity Vasemmistoliittoon. Se oli aivan vastustamattoman suloinen tapa saada puolueelle jäsen. Pontsit Nokelle, vaikka muuten häntä en väsykään arvostelemasta.

Viimeisimpään Elonkehään asti olin kuitenkin aina jollain lailla peukuttanut vihreitä. Kaikesta maaseutukammostaan huolimatta. Kun luin Elonkehän artikkelin, kadutti, että olin. Antti Majander on Hesarin kritiikissään ottanut esille Saurin autofiktiosta Pekka Haaviston ja Heidi Hautalan hahmot.

Heidi Hautalasta, Anjasta, Pekka Sauri kirjoittaa näin:

"Anja oli kaksoisviestinnän voittamaton mestari. Hän onnistui myötäilemään kaikki näkemyksiä sitoutumatta kuitenkaan edistämään niitä käytännössä. Näin hän ei koskaan jäänyt kiinni ristiriitaisuuksista tai suoranaisten lupausten suoranaisesta pettämisestä."

http://www.hs.fi/arviot/kirja/a1410926884193

Nyt selkisi, miksen koskaan ole pitänyt Heidi Hautalasta. Minua on hämmentänyt muun muassa Umayya Abu-Hannan kuvaus kirjassa Nurinkurin ja - muistaakseni jossain myöhemmässäkin kirjassa on melkein identtinen kuvaus - Heidi Hautalasta, kun Umayya Abu-Hanna oli vihreiden ehdokkaana ja Heidi Hautalan naapuri.

Koska en malta odottaa Ratkaisemattomien kysymysten kirjaa, askellan työpäivän jälkeen kirjastoon kysymään Parempaa kuin seksi. Nyt haluan tietää. Kyllähän vieroittumiseeni vihreistä vaikuttaa sekin, että koen nykynormivihreät sellaisiksi juuri kuin Sampo Terho heidät perjantain Pressiklubissa kuvasi: Istuvan lattekahviloissaan imemässä luomulattea kierrätyspilliensä läpi ja moralisoivat meitä maalaisia, kun emme käytä metroa.

Ai niin. Eilisessä Arto Nyberg -uusinnassa Pekka Sauri oli oudon kireä. Ihan eri kuuloinen kuin eilisaamuna Yle Puheen radiohaastattelussa.

Lisäys

Hesarin kriitikko Antti Majander arveli, että Saurin autofiktiivisessä omaelämäkerrallisessa Paremmassa kuin seksi esiintyvä epämiellyttävä hahmo Kuikkaneva, joka perusti koirankuonolaiset eli elonkehäläisfraktion, voisi olla joko Osmo Soininvaara tai Eero Paloheimo.

Soininvaara näkyy kirjoittavan omassa blogissaan, että ei hän ole Kuikkaneva lainkaan:

http://www.soininvaara.fi/2014/09/22/parempaa-kuin-seksi/

Perhana, kirja on hyllyssä Rutakon kirjastoverkossa Iisalmessa tai Kiuruvedellä. En malttaisi millään odottaa sen kutsumista Lapinlahdelle. Soininvaara arvelee vastenmielisen Kuikkanevan olevan yhdistelmän Eero Paloheimoa, Erkki Susi-Pulliaista ja Pentti Linkolaa.

Kuikkanevalla on kirjassa Soininvaaran mukaan vahva "vasemmistolainen" paatos. Soininvaara pohtii, että Paloheimolla sellaista ei ainakaan ole. Niinpä. Kirjassaan Välit selväksi joka suuntaan Paloheimo osoitti, että hänelle ei kelpaa ketään ja Kusarin hiljattaisessa haastattelussa Paloheimo pitää täyyyysin turhana käydä jossain SAK:n typerässä opintopiirissä opettamassa ekologisia asioita. Ainoa, joka jotain maailman mittakaavassa merkitsee, on Kiina ja Kiinan teot.

Niin voihan se olla ja Välit selväksi joka suuntaan -kirjassa oli oiva hahmotelma siitä, millainen on täydellinen kiertoon perustuva tuotantomenetelmä. Olisi tuotantolaitos, joka tekee vaikkapa polkupyöriä ja viereen tulisi tuotantolaitos, joka purkaisi käytetyt polkupyörät sekä hm mitensenytmeni sulattaisi ne uudelleen polkupyörien aihioiksi.

Mutta miksi pitää olla niin vittumoinen ja arrogantti?