Marxilainen Marilyn Monroe

Radio Tuupovaara kolmosesta vielä kolmannen kerran

su 17.4.2016

Olikohan tänään kevään viimeinen hiihtoreissu? Ensin ajoimme Limaniemeen ja kävimme katsomassa, voiko rantanuatikolla hiihtää. Olisi varmaan voinut, mutta sanoin, että jäisellä ja järveen viettävällä nuatikolla - en edes tiedä, mikä on kirjakielinen vastine: naatikko ehkä? - en uskalla liukastella. Tunsin jo tulevat mustelmat polvissani entisten säärimustelmien lisäksi. Sääri- ja käsivarsimustelmat olivat varmaankin torstaisesta työmaan tyhjennyksestä. Olin apuna latomassa jätelautoja FFN-pikkupakuun.

Anoin meitä palaamaan Rokuan pyhään harjumaisemaan. Siellä kyllä olisi vielä huomennakin lunta. Kodan suuntaan voisi varmaan puolisen kilometriä hiihtää. Aamupäivällä on sadekuuroja, mutta iltapäivällä lupaisi vähäisiä auringonnäkyjä. Jospa aamulla maksaa rätkisi palkat ja tekisi laskut sekä harkitsisi paria tarjousta ja lähtisi sitten iltapäivällä metsästämään niitä Forecan lupaamia aurinkoja.

Luin autossa matkalla ulkoilemaan Teppo Kulmalan ja kuntokomppanian Tuupovaara kolmosesta uudelleen sen, mitä Kulmala sanoo uskonnoista ja ortodoksisuudesta. Näin hän kirjoittaa: "Olemme ajelehtiviä veneitä, mutta ruuhikunnat auttakoot hukuttavan sotimisen sijaan toinen toista. Missään paatissa ei tiedetä naapurin totuutta paremmin kuin omaa totuutta, mutta kun molemmissa tieto perustuu viettiin, vaistoon, energian jatkuvuuteen ja ajatuksen ahneeseen rajallisuuteen, tieto omasta tai Raamatunkin totuudesta on aivan suhteellinen. Sen pitäminen jumalansanan realismina olisi tältä pohjalta sulaa heikon jään hulluutta." (s. 91)

Hieman koukeroista ja minulle turhan lyyristä. Sanoisin saman suoremmin, mutta minähän en olekaan lyyrikko - kaukana siitä. Mutta Kulmalan sanoman olen allekirjoittanut jo vuosia. Kaikki uskonnot ovat yhtä hyviä. Kaikki luomiskertomukset oikeita omalla tavallaan. Muinaissuomalaiset puhuivat sotkasta, suorasta linnusta. Tiedemiehet alkuräjähdyksestä.

Olen Annan maantiedon koealueen kahlauksen jälkeen ollut aivan vaikuttunut siitä, kuinka olemme samaa olemusta kuin kivet. Miten kiviin saa yhteyden? Pitäisikö halailla niin kuin Kaisa Merenneito puita? Kivissä on vuosimiljoonien viisaus. Ihminen on ollut kivistä tehtynä vasta kovin vähän aikaa, jos vertaa universumin historiaan.

Kulmala sanoo, että hänen uskovaisuutensa on pelkoja karkuun kauhovaa matkaa. Hän on Jyväskylän ortodoksisen seurakunnan sekä Valamon luostarin suojissa aikoinaan tuntenut, että evankeliumin turva on kuin vuorikallioon nojaisi. Tätä pitää ihan miettiä.

Perjantain Savon Sanomissa oli outo Vuokko Nissisen juttu Iisalmen ortodoksisen seurakunnan tilanteesta. Toimittaja kirjoitti ikään kuin vuosi sitten pidetty kokous ja sitä seurannut poliisitutkinta olisi vienyt Iisalmen ortodoksiselta seurakunnalta sen vuosikymmeniä kestäneen työn. Outoa. Ymmärsin jutun niin, että kun seurakunnan ongelmia alettiin vihdoin selvittää ja ilmapiiri vapautua - minäkin ryömiskentelin takaisin pyhäkköjen oven pieleen vasemmalle puolelle - se olikin sitten seurakunnan vuosikymmeniä kestäneen työn häpäisyä.

En ymmärrä. En minä kenenkään - lue emeritus kirkkoherra Elias Huurinaisen - päätä olisi ollut vadille vaatimassa, mutta kuitenkin hänen taloussotkunsa, kähmintänsä sekä varmasti kaikenlaisen seurakunnan muun henkilöstön henkisen painostuksen siunanneet ja hiljaisesti hyväksyneet vastuulliset - luottamushenkilöt - voisivat myös kantaa vastuunsa ryhdikkäästi. Moni seurakunnan jäsen tiesi, millaista pommia seurakuntaruhtinas piilottelee. Kukaan ei kuitenkaan syksyn 2011 vaalien yhteydessä puhunut mitään ja kohta oli Solea(ni)kin lakkautettu.

Solea yhdistettiin Aamun Koittoon ja päätoimittajaksi valittiin joku harmiton (lue tyhmä ja nuori) blondi, joka kirjoitteli pääkirjoituksekseen niitänäitäkissanpäitä ja pääsiäinen on kirkkovuoden suurin juhla. Olen ilkeä, sillä olen vihainen. Niin käsittämättömän vihainen edelleen.

Asiat pitäisi selvittää pohjamutia myöten. Olisi tuntunut siltä, että pielavetinen isä Olavi Matsi olisi ollut ihminen, jolla on selkeätä ja kirkasta järkeä sellaisen urakan objektiiviseen käsittelyyn ilman, että ketään kuitenkaan teurastetaan, mutta ei kait sitten. Se on kyllä varmaan, että jatkossa koetan taas ryömiskennellä Kuopion seurakunnan pienimpiin pyhäköihin - Maaningalle tai Pielavedelle - palvelukseen, jos jonnekin.

Marxilainen Marilyn Monroe

En olisi halunnut lukea Joyce Carol Oatesin Blondia loppuun. Tiesin, että kirjan viimeiset pari sataa sivua ovat aivan liian surulliset. Youtubessa on kuvia kuolleesta Norma Jeane Bakerista. Hänen äitinsä, mielisairas Gladys Pearl Monroe Baker, kuoli vasta 82 vuoden ikäisenä vuonna 1984. Gladys Bakerin äiti, Della Monroe, oli myös diagnosoitu psyykkisesti sairaaksi, maanis-depressiiviseksi.

Marilyn Monroe oli vain rooli. Norma Jeane Baker oli ruumiissaan jotenkin vankina. Ennen kuin ura oli yhtä nousukiitoa, mistä tähtipoloinen ei päässyt irti, vaikka pyristeli, Norma Jeane Baker oli sanonut olevansa marxilainen. Blondissa kulkee taustajuonteena USA:n 1950-luvun alun kommunisminvastaisuus. Norma Jeanekin ja monet muutkin joutuivat käymään vakuuttelemassa tuon tuostakin FBI:lle, että heillä ei ole vallankumouksellisia ajatuksia tai yhteyksiä. Miksei tästä puhuta?

Miksi kaikki mölisevät vain stalinstalinstalin?

Nyt Blondin matalissa lopputunnelmissa päätin tilata Huutonetistä itselleni skottilaisen Andrew O´Haganin Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe. Mafia Honey on kuulema trotskilainen ja hänen ystävänsä vaalea näyttelijätär paitsi hellä ja tuoksuva lumotar myös älykäs ja loputtoman epävarma, yksinäinen ja eksynyt nainen.

Blondi oli lumoavaa tekstiä, mutta tiesin jo etukäteen, että Norma Jeane Baker ennen lopullista loppuratkaisua, yliannostustaan, menee enemmän ja enemmän sekaisin. Se oli niin riipaisevaa, että kirjan loppuun saattaminen oli yhtä tuskaa. Olin vähällä jättää Marilyn Monroe naimisiin Arthur Millerin kanssa ja viedä kirja takaisin kirjastoon.

Oli kuitenkin hyvä, että luin, kuinka Norma Jeane Baker rakastaa, rakastaa, rakastaa syvästi 18 vuotta itseään vanhempaa näytelmäkirjailijaa ja poks, parin vuoden kuluttua tuskin sietää tämän kosketusta.

Norma Jeane Baker ei käynyt lukiota loppuun. Kasvattiperhe pakotti hänet naimisiin 16-vuotiaana. Myöhemmin Marilyn Monroena hän kuljetti kuvauksissa kirjoja mukana ja avioliitossa juutalaisen älykön Arthur Millerin kanssa vaalea näyttelijätärparka halusi opiskella pitkiä sanalistoja pystyäkseen kommunikoimaan fiksun ja koulutetun aviomiehensä piireissä. Filmimaailmassa Marilyn Monroeta pidettiin omituisena.

Norma Jeane vertaa itseään Dostojevskin Karamazovien veljesten Grušenkaan tai Tšehovin Kolmen sisaren Mašaan. Mašalle kun kaikki nauravat. Sitä Norma Jeane alituiseen pelkäsi. Että hänelle nauretaan. Että häntä ei oteta todesta. Että ihmiset eivät näe Marilyn Monroen sisällä Norma Jeanen älyä ja huumoria.

Grušenkasta lainaan nyt itseäni su 7.2.2016 merkinnässä, jonka otsikko oli hämäävästi Cherbourgin sateenvarjot ja vielä ranskaksi:

"Dostojevski on yllättävän hauska. Suorasanaisessa kuvailussaan hän on suorastaan pistävän hauska. Kuvatessaan esimerkiksi vanhan kauppiaan entistä elätettävää, vähän lunttumaista Grušenkaa kirjailija tuumaa, että ´venäläisen naiskauneuden tuntijat olisivat lunttusta katsellessaan osanneet erehtymättömästi ennustaa hänen nuorten kauneutensa kadottavan sopusuhtaisuutensa, löyhtyvän kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä, itse kasvotkin varmaan turpoavat, silmien ympärille ja otsalle ilmaantuu varsin nopeasti pieniä ryppyjä, kasvojen väri käy räikeämmäksi, kenties helottavan punaiseksi. ´(Fjodor Dostojevski Karamazovin veljekset s. 192)"

Tähän vielä ihan huima siivu Oatesin Blondista - Norma Jeanen monologi:

"Miksi ihmiset tekevät sitä? Vasikoivat toisiaan. Jopa Sterling Hayden. Minä olen kuullut - hän on ilmoittanut nimiä kongressin komitealle. Ja minä kun olen ihaillut häntä! Valtavasti onnettomia ihmisiä on mustalla listalla ja vailla työtä, ja Hollywoodin kymmenikkö on vankilassa! Niin kuin tämä olisi joku natsi-Saksa eikä Yhdysvallat. Charlie Chaplin oli urhea, kun ei suostunut yhteistyöhön, vaan lähti maasta! Minä ihailen häntä. Luulen, että Cass (Norma Jeanen rakastettu, Chaplinin poika, homoseksuaali) ihailee myös - Cass vain ei myönnä sitä. Eikä Otto Öse ole mikään kommunisti! Minä voisin todistaa Oton puolesta, voisin vannoa käsi Raamatulla. Otto sanoi aina, että kommunistit elää harhan vallassa. Ei Otto ole marxilainen. Minä voisin olla. Jos minä vain ymmärtäisin, mitä Marx sanoo. Sehän on vähän niin kuin kristinuskoa, vai mitä? Karl Marx oli takuulla oikeassa siinä että ´uskonto on oopiumia kansalle´. Niin kuin viina ja elokuvat. Ja kommunistit puolustaa kansaa, vai mitä? Mitä vikaa siinä on?" (Joyce Carol Oates Blondi s. 339)