Maanantaita

ma 11.4.2016

Pää vain porisee huonosta yöstä ja eilisestä Blondista. Lähetin tällaisen viestin, jossa kosketeltiin viimeisintä Parnasso-lehteä:

Eilen vain luin. Olisi pitänyt käydä edes pyöräillen viemässä yhdelle Reetalle vähän luettu viimeisin Eeva-lehti postilaatikkoon. Kun on koko päivän sisällä eikä tee ruumiillaan yhtään mitään, yöuni on huonoa. Ja sunnuntaiaamuna tuli vielä herättyäkin jotenkin kummallisen myöhään. Jos herään viikonloppuna vasta klo 8.30, tiedän, että nukahtaminen siirtyy eteenpäin. Kauhee show näiden mun nukkumisten kanssa.

Matti oli eilen käytännössä koko päivän jossain. Itse asiassa ei ollut koko viikonloppuna yhtään kotona. Olen minä siihen jo hyvin tottunut ja monesti annan omissa menoissani vain periksi. Aluksi mua loukkasi kauheasti, kun lauantaiaamuna tuore aviomies iski lippalakin päähän ja lähti ovesta. Jonnekin. Taidepiiriin, kokoukseen, työkeikalle, edes pihalle. Minä olin juuri oppinut tykkäämään kotona olemisesta. Ja tajusin, että seurani ei ole tarpeeksi kiinnostavaa. (Kuinka olisikaan, kun minä vain luen. Millainenkohan olisi mies, jonka kanssa voisi käpertyä sohvalle lukemaan? Toinen lukisi toista kirjaa ja kommentoisi aina välillä ja toinen lukisi toista ja kommentoisi välillä.)

Olisin eilen voinut puolen päivän aikaan tehdä pienen lenkin, jotta seuraava yö ei olisi ollut noin huono, mutta jotenkin en nykyään osaa koordinoida omia menojani sen menojen mukaan. Kun Matti käväisi kotona, olisi pitänyt heti olla tikkana lähdössä lenkille. Juuri silloin ei yhtään huvittanut, oli varmaan jokin intensiivinen hetki Blondin kanssa tai jotenkin muuten sellainen olo. Ulkonakin taisi roiskia räntää.

Jotenkin upposin syvälle Joyce Carol Oatesin Blondiin. Se on Marilyn Monroe –elämäkerta. En edes saksalaista jännäriä Kettua katsonut, kun petyin, että Ryhmä Pullmanin toinen osa ei tullutkaan sunnuntaina. Pullmanin ryhmän eläkeläisetsivät jäivät nyt lauantain jaksossa Gibraltarille teollisuuskontiin ja mietin, ahdistunko, mutta päätin, etten ahdistu, sillä Ryhmä Pullman on sopivan kepeä lauantai-illan murhamysteeri. Esimerkiksi Shetlannin saarten murhat oli paljon raaempi.

Viimeksi tulleessa kuuden jakson sarjassa jännitin koko ajan hoksaako Shetlannin saarten mafia alkaa kiristää ihanaa pisamanaamaista etsivää, johon olen vallan ihastunut, etsivän yliopistossa opiskelevalla tyttärellä. Toivoin koko ajan, että etsivän tytär keskeyttäisi nopeasti opintonsa ja lähtisi värillisen poikaystävänsä kanssa tämän kotimaahan – taisi olla Kolumbiaan muistaakseni – pelkäsin tosiaan niin, että mafiamiehet päästävät tyttären päiviltä tai uhkaavat etsivää tällä sekä tyttären poikaystävällä.

Yhä vähemmän muuten olen viime vuosina lukenut tuotteistettuja kirjailijoita, kuten Riikka Pulkkista (no, itse asiassa en yhtään) tai Miina Supista (luin äsken ihan pakolla Säteen, olipahan tympeä kokemus, jotenkin Supisen romaanihenkilöt olivat kumman vaisuja eikä teemakaan kiinnostanut, vaikka Säteen piti kertoa uskonnosta, kertoihan se, mutta nojoo.). Sen sijaan Iida Raumasta ei juuri missään lehdissä ole ollut puhetta ja aivan hurmaannuin Rauman Seksistä ja matematiikasta. Ostin Rauman Katoamisiakin ja saas nähdä, milloin sen luen. En halua lukea liian lähellä Seksistä ja matematiikasta, ettei tule peräkkäin kahta samanlaista kokemusta.  Ja ajattele, Emmi Itäranta, joka sitä ecxel-taulukkoa piti kustantajien hylsyistä (Parnasso 2/2016), ei vain antanut periksi. Hylsyjä tuli ja nyt viimeksi, kun kävin Iisalmen K-citymarketissa, hypistelin pokkarina Teemestarin tarinaa, Itärannan esikoista. Tekisi mieleni lukea Teemestarin tarina, se moneen kertaa hylätty, sekä Anni Kytömäen Kultarinta. Anni Kytömäki on käsittääkseni biologi, joten Kultarinnan kuvaus lienee biologintarkkaa. Kultarintaa saa jo meidän kotoisesta S-marketistakin.

Pia"