Hatshina ja Siversk

su 24.7.2016

Ärräpäät-sähköpostilistalla tuli puhe Hatshinasta:

" No jopas!

Hatshinan vieressä on pieni Siverskin sotilaskylä, jossa oli 1990-luvulla lastenkoti. Me Suomen Demokraattisen Nuorisoliiton etustajat, minä tulkkina, käytiin aina viemässä peräkärryllinen humanitaarista apua lastenkotiin.

Kemiläiset SDNL-nuoret vuokrasivat aina saman rämän pakun ja peräkärryn, joka keräsi sitten Kuopiosta ja muualta matkan varrelta porukkaa humanitaarikuljetukseen.

Voi hitsi, mitä seikkailuita tuli mieleen. Yhtenä kesänä järjestettiin lastenkotilasten kesäleiri Siverskin lähellä maalla. Ajatelkaa. Henkilökunta uskoi meidän haltuumme lastenkodillisen lapsia!!!! Meillä oli mukana Suomesta omat kokit (kokkina Eeva Venäläinen, joka sittemmin meni herra Passin kanssa naimisiin ja sanoi eevamaiseen tapaansa kursailematta, että ei aio ottaa yhdistelmänimeä; Eeva Venäläinen-Passi. Thihii, Eeva on varmaan edelleenkin upea punatukkainen xl-kaunotar, jolla on vaalea täysin virheetön vaalea iho, ei sellainen punakka couperosa kuin mulla, Eeva oli hurja, lämmin, upea, jotenkin suuri ja tilaa vievä, varmaan on vieläkin.) ja sähköliesi löi ensin jotain virtaa aina kokin näpeille, kunnes mukanamme ollut sähköasentaja Ipi Romppainen korjasi lieden asennukset. Ruokaa kävimme ostamassa läheisestä puodista leiriläisille säkkikaupalla.

En ihan usko, että samanlainen kuvio olisi mahdollista Suomessa. Että jostain vain tulee porukkaa, joka sanoo, että joo, pennut meille, pidetäänpä kesäleiri.

Erityisesti muistan romanipoika Janin.

Jonkun reissun ohjelmana oli jumalanpalvelus Hatshinan luterilaisessa kirkossa. Kirkko oli tuolloin vielä osin jokin tehdas tai työpaja ja kirkkosaliin puikkelehdimme tuotantotilojen läpi. Kirkkosali, vaikka sekään ei ollut valmis sakraalikäyttöön, oli kuitenkin kuin ihmeen kaupalla saatu rauhalliseksi ja tunnelmalliseksi. Muistan jotenkin tarkkaan kynttilät rosoisen kiviseinän koloissa. Luterilainen seurakunta oli juuri aloittanut siellä toimintansa.

Sitten muistan, kun tulkkasin ja tulkkasin hatshinalaista tulkkia jonkin käsittämättömän loputtoman venäläisen palatsin turistikierroksella. Luulin, että kierros ja loputtomat vuosiluvut eivät tule koskaan päätökseen.

Muistan myös Hatshinan torin. Siellä muudan mukana ollut nuori suomalaistyttö osti tulkkaukseni avulla puujunan ja sanoi, että hän ostaa sen pikku veljelleen. Tosiasiassa tyttö oli juuri synnyttänyt pojan (teiniäiti) eikä kumpikaan, isä, joka myös oli SDNL-nuoria, pystynyt pitämään vauvasta huolta ja lapsen biologisen isän äiti oli ottanut vauvan kasvatettavakseen. Hetki oli riipaiseva, sillä muuten reissulla nuori äiti oli täydellisen ilmeettömäksi meikattu, melkein kylmän tuntuinen ihminen.
Puujunan ostamisessa ´pikkuveljelle´ oli jotain riipaisevaa; selvästi näkyi, että tyttö piti visusti kaikki tunteet sisällään; siksi täydellinen meikkinaamio muutenkin kaunispiirteisillä kasvoilla, mutta jotain tuntevaa, ehkä hädissään oleva pikku tyttö, sieltä pilkisti.

Pia"