Nyt tarvittaisiin Julia Kristevaa ja
aika paljon myös papparainen Freudia

Mutten taaskaan ehdi syventyä

Piru periköön maalliset velvoitteet ja miksi menin pesemään tukkani keskellä viikkoa?

to 28.7.2016

Väritin eilen Kaija Juurikkalan Sielun värityskirjaa. Piti värittää keskisen (alisen ja ylisen välinen - ei Vesa Keskisen) kolmas silmä, jolla näkee maailman verhon läpi. En ehtinyt edes ojentaa kättäni kohti kynäpurkkia, kun joku kuiskasi kolmanteen korvaani: vihreä.

Ja niin hyppäsin vihreälle sivulle ja sain tehtäväni. Minun tulee parantaa. Aloitin itsestäni. Piirsin viereiselle tyhjälle sivulle tukun lehmuksen lehtiä. Isoja ja pieniä. Vihreitä ja vaaleanvihreitä. Piirros jäi kesken, mutta jatkan sitä, kun jaksan. Jos en jaksa, en jatka. Se, mitä haluan tehdä juuri nyt enemmän elämässäni on piirtää ja kirjoittaa käsin.

Kyseessä ei ollut sanajärjestysvirhe. Olen yhä enemmän alkanut kirjoittaa kirjeitä käsin. Tosin saattaa lauseessa olla sanajärjestysvirhekin, sillä millä muulla sitä tavallisesti piirretään kuin käsin. Tosin liikuntavammaiset voivat opetella piirtämään varpain, mutta ilmeisesti kirjallisissa tyyliopeissa ei oteta huomioon erityistapauksia - vai? Olen myös piirtänyt kirjeisiin ja kuvittanut kirjeitäni erilaisilla askarteluilla ja kiiltokuvillakin.

Vihasin pienenä 4H-kerhoa. Luulin, että vihasin etupäässä askartelua. Mutta nyt olen tajuamassa, että en vihannut 4H-kerhoa sen takia, että siellä askarreltiin, vaan sen takia, että jouduin samaan kerhoon Kärkölän Järvelän Nummenkulman kokoomuslasten kanssa. He sanoivat ja alleviivasivat, että punaisella värillä ei voi värittää, sillä se on kommunismin väri. Silloin minusta tuli kommunisti. Varhain.

Eilen lähetin Mirja Karnan Neljä valkoista koiraa Santiagon tiellä eteenpäin. Kirja ei halunnut jäädä meille, sillä - pakko tunnustaa - se oli huono. Minun mielestäni. Korostan, että minun mielestäni.

Kyllä kirja täytti tehtävänsä. Jos on kiinnostunut lähtemään pyhiinvaellukselle Santiago de Compostelaan, kuten minä, kirjasta saa paljon käytännön ja hieman myös hengen vinkkejä. Minua vain niin etoi romanttis-mystis-eroottiseksi juonikoukuksi rakennettu pyhiinvaeltaja-etsijänaisen jankkaus. Munkki sitä ja munkki tätä. Munkki istuu, kävelee, (hänellä) seisoo ja lopulta makaa päähenkilön.

Kun kirja on painettu kovien kansien väliin, voisi tekstiltä kaiketi odottaa edes jotain kerroksellisuutta. Sitä ei ollut. Kirja oli kömpelö matkailumainos ja arvelen, että kirjoittajalla on kustannussopimukseen sisällytettynä seuraava osa. Seuraavaksi lukijat päässevät matkaamaan mielenkiintoisessa seurassa Athos-vuorille.

Minun piti Julia Kristevasta ja Freudista, mutta näiden ääliöblogisivujen editorointi on kaksi kertaa sössinyt tämän teksin taivaan tuuliin ja tulin aivan vitun pahantuuliseksi. Saatana, antakaa minun joskus kirjoittaa keskeytyksettä!