Hirveä yö takana

Nato-hävittäjiä ja turkkilaisia parempiosaisia

ke 13.7.2016

Olikohan viime yönä taas yöllisiä massatiedonsiirtoja? Tuntui, että koko talo nukkui pätkissä. Näin unta, että olin jossain tilaisuudessa ja minulle annettiin kuulakärkikynällä tuherrettu lappu, jossa sanottiin, että Nato on ampunut Suonenjoella alas jonkun koneen.

(Klvoni-runoilija kysyi tekstarilla, että mitä ihmettä se Nato mansikoilla. Thih, sitä minäkin, kun Rissalaan tulivat amerikkalaiset miehittäjät toukokuussa.)

Lisäksi jossain toisessa unenpätkässä näin parempiosaisen turkkilaisen muslimivaimon.

Alanyan oppaamme - aivan mahtava tyyppi, jos Seija os. Karvinen, nyk. Kaukoranta olisi jäänyt aikoinaan Israeliin, hänestä olisi varmasti tullut samanlainen - opetti meitä huomaamaan yhteiskunnan yläluokkaan kuuluvien äkkiä islaminuskoon heränneiden naisten tuntomerkit: kampaajan väkertämä hieno kampaus ei mene huivin alla lyttyyn, kun hiuksien päälle asetetaan sellainen ET:n päätä muistuttava tötterö ja sen päälle asetellaan usein hienointa beigeä silkkiä oleva huivi. Myös päällyskaapu on mitä upeinta ja kalleinta materiaalia.

Sellaisen naisen näin kävelemässä vangitsijoidensa kanssa jonnekin, ehkä kohti vankilaa. Minä katsoin jostain syrjästä ja pakenin kellariin. Pelkäsin jotain ja toivoin, että vainoajat eivät tule perässä. Kait ne jotain islamisteja olivat. Yleensä en näe kovin monimutkaisia unia ja Nato-uni oli kuin olikin päiväjäänne.

Muuten. Turkin matkaoppaamme puheista kuulsi inho Erdoganin opportunistista politiikkaa kohtaan. Kun olimme Alanyassa, oli vaait tulossa ja turistikohteessakin vallitsi absurdi tunnelma, kun jättiläismäiset ehdokkaat lipuivat oudon pilipalimusiikin tahdittamana pitkin katuja vaaliautojensa kylkiin maalattuina.

Järjestäjä

Luin kuitenkin vielä eilen vähän eteenpäin Antti Holman Järjestäjää. Luin Hesarin Antti Majanderin arvostelut kirjasta. Majander oli aivan hurmiossa kirjan kanssa. On se vain niin kumma, että jos joku nuori nöösi kirjoittaa perserei´ästä, peppupanoista ja sanoo sivulle 70 mennessä ainakin viisi kertaa kakka, kakalla tai kakattaa, niin kriitikot riisuvat bokserinsa.

Antti Majander vaikutti olevan aivan tosissaan, kun kirjoitti, että Antti Holman luoma kirjastonjohtajahahmo, Lillukka, oli Suomen kirjallisuudenhistorian pahin naishirviö. Olikohan se vitsi? Minusta Lilllukka oli tavallinen suomalainen keski-ikäinen nainen, perheetön varmaankin, lihava ja onneton, elää vailla seksiä ja koettaa pyristellä uusliberalistisissa vaatimuksissa, jossa kirjaston työntekijöidenkin tulee olla dynaamisia, positiivisia ja käydä läpi kaikkia typeriä ryhmäyttämiskoulutuksia.

Tällaista höpöhöpönaminami-koulutusta Holma kuvaakin terävästi, mutta hänen teränsä ei osu oikeaan kohteeseen - niihin tahoihin, jotka oikeasti haluavat kanavoida ihmisten vallankumoushalun paskajargonin suoltamiseen. Hänen teränsä osuu ihmisiin, jotka suojattomina koettavat säilyttää arvokkuutensa irvokkaassa uusliberaliassa.

Lillukkakin koettaa. Ja koettaa hyvittää oman kyvyttömyytensä halaamalla kaappihomotyöntekijäänsä, mutta saa aikaan vain inhoa, kun varmaan vaihdevuotisena on puseron kainalot märät. Niin. Meillä lihavilla viisikymppisillä naisilla on usein hiki.

Maria haluaa herätä. On mentävä. Ehkä annan Holmalle mahdollisuuden, sillä kohta kirjaston nuori kaappihomo siirtyy teatterin maailmaan. Arvelen, että teatterissa, elokuvataivaassa tai tiedotusvälineistössä - vrt. Likainen pommi - talousliberaali teeskentely on huipussaan.