Miksi en mene Lapinlahden Vasemmiston
mukaan Varpaisjärven maalaismarkkinoille?

ti 19.7.2016

Keskustelimme viime alkuyöhön asti aviomieheni kanssa Varpaisjärven maalaismarkkinoista. En lähde sinne aviomieheni mukaan, sillä minulle ei ole maalaismarkkinoilla tarjolla edes vasemmistojohtajan vaimon roolia. Minun pitäisi sillä tavalla hienotunteisesti pysyä vähän niin kuin taustalla. Puoliksi piilossa ja odottaa aviomieheni huomion armopaloja. Kiitos, kiitos, mutta ei kiitos.

Naiset Lapinlahden vasemmistossa älyävät - minua lukuun ottamatta - tarttua kahvipannun kahvaan. Tai ilmaisin itseni nyt epämääräisesti. Sellaiset naiset, jotka eivät enää synnytä, kuten minä, kelpaisivat kyllä kahvipannun kahvaan. Sieltä ei sitten kulkaas poliittisista kysymyksistä huudella. Tiedän senkin, että +-60-vuotiaat vasemmistopapparaiset markkinoilla taputtelevat toisiaan veljellisesti olalle. Ja naiset kastelevat heitä kahvilla. Ja katsovat ihailevasti ylöspäin.

Naiselle, joka on hedelmällinen, on tarjolla autuas rooli. Hän voi kyllä puhua politiikasta ja saa varmaan vaikuttaa, jos on nuori ja ihana. Pelkkä ihaileva koriste saa toki olla, kuten Maria Jeesuksiensa pakeilla.

Lisäksi Lapinlahden vasemmistossa on perinteenä politiikan teon harras vakavuus. Politiikan teon tulee olla masokistisen ihanatakamalata, kuten tähystysletkun työntäminen per.... ei kun kurkusta alas ilman puudutusta.

Ja mitä inhoan toden teolla, ovat itsensä muka vaatimattomuuteen verhoavat epäsuorat vallankäyttäjät. Jos on ovela, sieltä kahvikannun kahvasta voi käännellä vaikka ketä tai sitten siirtyä mukamas vallasta syrjään ja olla mukamas, että ei ohjaile mitään, mutta kuitenkin on kaikki langat käsissä.

Olisin nyt niin kiukkuinen kuin vain hikoileva, lihava, vaihdevuotinen мымрa. Onneksi sähköpostissa on säännöllinen poliittinen tarkkailija, joka sanoi Brexitistä näin (tämän enempää ei voi olla samaa mieltä kuin minä olen!!!): "Postiluukku kolahti ja sain käsiini uusimman London Review of Books -lehden. Olen lukenut sen kannesta kanteen jo vajaan 20 vuoden ajan. Iän ja kokemuksen myötä on mahdollista oppia missä asiassa kehenkin voi luottaa ja mitkä henkiset ja poliittiset rajat kullakin julkaisulla ja kirjoittajalla on. Tässä numerossa (14.7.2016) kysytään "What have we done?" (Mitä oikein olemme tehneet?).

EU-kansanäänestyksen tulos (LEAVE 52 %) oli monille valtava järkytys. Itse olen siitä riemuissani, koska on täysin mahdollista, että Cameron olisi Britannian Gorbatšov eli tahaton järjestelmän murskaaja.

Juuri tällaiseen sekoiluun Neuvostoliitto kaatui. Näennäisesti suhteellisen pienet asiat johtivat sellaisiin seurauksiin, jotka ryöstäytyivät käsistä. Itse olisin valmis syömään loppuelämäni vaikka juuria ja matoja, jos vain saisin nähdä kuinka tuo hirviörakennelma nimetä Euroopan Unioni sortuisi.

 Englannissa on paljon kaltaisiani ihmisiä, joilla ei ole mitään menetettävää ja joiden silmissä valtaeliitin asenteet ovat ylimielisiä, julmia ja häikäilemättömiä. Ihan turha tulla puhumaan bruttokansantuotteesta tai mistään kauppapolitiikan eduista. Ihmisyys ei ole myynnissä. Meitä ette puhumalla enää hämää."