Siunattu Siri Hustvedt

ti 2.8.2016

Luen Siri Hustvedtia toiseen kertaan ja tällä kertaa olojen pakosta hitaasti. Viikonloppuna päätin härkäpäisesti olla läsnä aviomiehelleni - sen minkä hoitovelvoitteiltani joudin. En lukenut riviäkään mitään. Kaihoisasti vähän taputtelin Laura Doylea ja Siri Hustvedtia kahvipussikassissani.

Teki muuten tiukkaa, mutta oli tarpeellista. Kerran vain pinna kärähti kunnolla. Raahustin sateessa pari korttelia majapaikasta Marian iltatöille. Tunsin, että maailmankaikkeus on minua vastaan. Voimani olivat kadonneet, olin kuin turpiini saanut Vanhan Testamentin israelilainen mestarillisessa psalmissa, jonka kaikkien epätoivoisten tulisi lohduksi lukea. En tajunnut sitäkään, että sade oli sellaista hentoa sumutinpullosadetta, joka ei oikeastaan edes kastellut.

Nyt sitä vasta tajuaa, millaista ihanata lomaa olivat ne kerrat, kun Marian kanssa kahdestaan oltiin Ilmajoella.

Saatoin heti aamusta Ilmajoen jumalaisella ABC:llä upota piispa Olavi Kareksen päiväkirjoihin eteläpohjalaisen miessorinan muodostaessa pehmeän taustapatjan -  ja joka välissä kirjoittaa, mitä kirjoitin. En minä mitään kummia kirjoittanut, mutta ei tarvinnut ihan koko aikaa vastata jonkun tarpeisiin ja miettiä, onko kaikki hyvin, onko Ilmajoen ABC:n värit ehkä yhtä ärsyttävät kuin minkä tahansa muun Suomen ABC:n, onko majapaikka tarpeeksi jotain, onko tarjoillussa ruoassa tarpeeksi vähän mausteita, eihän vain mikään kenkä purista ja viihdytkö, viihdytkö, viihdythän, pakko viihtyä, kun on kerta vihitty.

Kävin suihkuttamassa ja pukemassa Marian. Käytin pissalla välissä, jos satuin olemana juoksuetäisyydellä enkä esimerkiksi kirjoittamassa Kurikan kirjastossa ja ihmettelemässä vapaakirkollisten fraktioitumista. Vävypojalle saatoin nostaa lasin pöydälle tai vähän katsoa perään, saako noustua autoon tai jotain muuta yhtä pientä. Etelä-Pohjanmaasta tuli minulle vapauden symboli.

Onneksi luin Laura Doylen Heikko, vahva vaimo.

En minä koko ajan jaksa kaikkea kannatella harteillani. Koetan ja ponnistan irtipäästämiseksi. Koska Marian syntymän jälkeen elämäntyöni on ollut vastata toisen tarpeisiin, olla toisen kädet ja jalat, siitä on tullut outo toinen luonto, pitää arvata, onko toisella kusihätä ennen kuin onkaan. Menen tolaltani, jos mies ovesta tullessa näyttää ärtyneeltä; haluaako se avioeroa? Onko sillä jokin toinen?

Todennäköisesti mies ärtyi, kun auton lämmityslaitteen kytkimestä olivat hävinneet pykälät tai kun sen ilmastointilaite työnsi vettä ruuman kumimaton alle. Asiasta, joka ei liittynyt avioliittoomme millään lailla.

Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä on jumalainen. Ja se siitä kirjoittamisesta, Maria haluaa nousta sängystä. Olihan tuossa jo omaa aamuhetkeä.