Vapaaseurakunta

ke 17.8.2016

En ole jotenkaan voinut kirjoittaa täällä kokemuksesta, joka oli Luovassa Puussa, kun kirjailija-voimanainen Arja-Liisa Landén kävi alustamassa Magdalan Mariasta. Alustuksen jälkeen, kun istuimme Luovan Puun kuistilla kahvilan nuoren, pienen, energisen ja pippurisen vt. emännän, kahvilan vanhan isännän, kotikyläläisen naismystikon ja alustajan kanssa.

Oivallus liittyi siihen, että kaikki pöydän ympärillä olivat jotenkin nykyisten kansainvaellusten koskettamia, mutta ei siitä nyt tässä sen enempää. Kotikyläläisestä naismystikosta en tosin tiedä sen enempää, onko hänen vaelluksensa linjalla Iisalmi-Lapinlahti, mutta jonkinlainen rajojen ylitys on sekin. Lisäksi pidin kotikyläläistä naismystikkoa heti kiinnostavana. Hän oli pukeutunut osin turkoosiin, jonka olen käsittänyt Jumalanäidin, Marian, väriksi. Mutta suattaapi se olla, että on Magdalan Mariankin väri.

Marian kuin Marian, nainen oli häikäisevä, vaikuttava.

Ajatukset alustuksesta olivat hieman ristiriitaiset, sillä jotta voisin käsitellä Magdalan Mariaan liittyvää mystiikkaa, pitäisi tuntea gnostilaisuutta ja tietenkin Raamatun ulkopuolelle jätettyjä apogryfikirjoituksia tarkemmin. Koko maailmankaikkeuden aika ei tunnu riittävän niiden kysymysten ratkomiseen, joita minulla uskosta ja uskonnoista on.

Matti varmaan sanoisi tähän, että usko Jeesukseen riittää. Niin varmaan. Nauratti, kun selasin kerran tuskissani, oman umman (umma (arab. أمة‎) kaipuussa, Iisalmen vapaaseurakunnan sivuja. Sielläkin sanottiin, että usko Jeesukseen riittää. Klikkasin sivut kiinni ja huusin suureen ääneen: "Ei vittu varmana riitä! Entä tieto?" Ei minusta tullut vapaaseurakuntalaista, vaikka jo pelkkä nimitys on ihana: Vapaaseurakunta. Vapautta, ajatuksen vapautta ja tiedon lentoa minä kaipaan. Mitä vapautta se on, jos sanotaan, että usko vain äläkä yhtään ajattele?

Saanen kyllä jatkossakin olla melko itsekseni ajatuksineni. Imen jokaisen tiedon murusen, joka vastaan kävelee, ugh.

Joka tapauksessa ihana hetki oli Magdalan Maria -alustuksen jälkeen, kun me pieni, mutta kiinnostunut, yleisö otimme toisiamme kädestä kiinni ja annoimme energian virrata. Hetki oli upea ja mieliinpainuva, mutta kävi kyllä niin, että minusta energia, kuten aika usein, virtasi poispäin.

Olen useasti energian luovuttaja. Seuraavana päivänä olin aivan rättiväsynyt. Minussa ei ollut voimanpisaraakaan jäljellä. Nukahtelin Ryhmä Pullmanin aikana kuin meidän äiti aikoinaan. Sekin oli oivallus. Voimattomuus tuntui äärimmäiseltä rentoutta. Jos joku sai minusta energiaa itselleen, hyvä! Silloin kuin olen energiattomana, en halua liikkua ulkomaailmassa, koska pelkään - en sitä, että ihmiset imisivät vähäiset voimani - vaan sitä, että alan varastella muiden elämänenergiaa.

Energiattomina ja huonoina päivinä pitää pysytellä kotona tai mennä metsään, ettei syyllistyisi mihinkään. Huonoja päiviä vaihdevuosissa on paljon. Se, että tuntee itsensä voimattomaksi, tekee myös raivoisaksi. Jollain lailla sitä pitää saada sytytystulpat toimimaan. Se on vähän niin kuin ylimääräinen bensa-annos autolle, se kuuluisa ryyppykahva. Raivon kahva.

Iloitsin myös siitä, että Arja-Liisa Landén on oikea eurooppalainen kosmopoliitti, vaeltaja, etsijä. Arja-Liisa oli juuri tullut Berliinistä. Hän oli kolunnut Berliinissä erikoisia kirjakauppoja ja löytänyt mielenkiintoista kirjallisuutta henkitoreisiin Etelä-Ranskassa tapetusta kansasta. Enhän minä nyt enää muista, mikä kansa se oli. K-kirjaimella kuitenkin alkoi.

Arja-Liisalla oli pää täynnä suunnitelmia: pyhiinvaellumatkan järjestäminen joko Etelä-Ranskaan, Santiago de Compostelaan tai Ahvenanmaalle. Ahvenanmaalla on Maria Magdaleenalle pyhitettyjä keskiaikaisia kirkkoja. Kerroin tilaisuudessa, että Etelä-Pohjanmaalla, Ilmajoella, on kirkko, jossa on naistaiteilija Alexandra Frosterus-Såltin on maalannut Maria Magdalena -aiheisen alttaritaulun.

Ilmajoen kirkon alttaritaulu on hämmentävä. Magdalan Marian punainen tukka on siinä melkein etualalla ja mielenkiintoista on, että seurakunta on hyväksynyt alttaritaulun, jonka pääosan varastaa Raamatun sivuhenkilö. Lisäksi taiteilija on varmaan tiedostamatta ja vahingossa maalannut Maria Magdalenan ojentuneen käden pikkuruisen väärään kohtaan - ainakin minun mielestäni. 

Luovan Puun kokemuksen jälkeen istuin kotipihalla rottinkikeinussa ja mietin, milloin minä pääsen taas Berliiniin. Jalkojeni juuressa istui Pimu ja viputti häntää; Milloin sitä ruokaa saa? Sitten jalkoihin tuli Osku, kiertyi kerälle ja alkoi kehrätä. Minnekäs minä tästä, ajattelin, ja läksin sisään antamaan Pimulle koiranmakkaraa ja Oskulle kissannaksuja.