Korvaan mieheni rumia puhuvalla papukaijalla!

la 17.9.2016

Päätin juuri, että tänään pesen vain pyykkiä ja tukan. Yläkerta olkoon hävityksen kauhistus, sillä oikeastaan sille ei voi tehdä mitään ennen kuin vintin ikkunan alle saadaan roskakärry. Kannan vain Juha Kauppisen ja Sampsa Oinaalan Talvivaaran vangit yläkertaan sekä ehkä Mikael Pentikäisen Luottamuksen. Tai ainakin filokaliat ja Jarmo Hakkaraisen Haavoitetun parantajan. Uskokaa tai älkää, minä olen senkin lukenut.

Tarkoituksena on saada lukemattomille lehdille laskutila keittiöön. Nyt laskutilasen päällä on kasa kirjoja, jotka ovat prosessissa. Odottavat, että ne luetaan. Irja Ranen Nauravaa neitsyttä selasin illalla. Siirrän sen Hannu Mäkelän Katso, se päivä on tulevan viereen odottelemaan otollista mielentilaa. Nauravan neitsyen kieli tuntuu tällä hetkellä liian arkaaiselta, tehdyn vanhahtavalta ja rakennetun koukeroiselta.

Katso se päivä on tuleva ei tarjonnut oikein mitään tarttumapintaa, kun sitä koetin alkuun. Kirja ei vain suostunut tuntumaan mielenkiintoiselta, vaikka aihe oli uskonnollinen. Alkusivuilla esiintyi jokin Anna, joka näki ilmeisesti itse Jumalan. Sekä Nauravan neitsyen ja Katso, se päivä on tulevan tekstin päällä on taas muovikelmu enkä tällä hetkellä keksi asetta, jolla kelmun rikkoisin.

Illalla nukuin jonkin aikaa tuvassa Marian sängyllä ja toisella kyljelläni kehräsi Osku ja pääni yläpuolella Birgitta, jota Anna Mulaniksi nimittää. Välillä Birgitta on Miisu, välillä Pikku Kisi ja välillä Pirre. Että voi kissa olla kiva, iloinen, tiedonhaluinen ja reipas! Matilla ei toivottavasti ole ikävä Muhokselle synnyttämään mennyttä alkuperäistä Miisua, jonka takia hän ajoi pitkin Suomea tuhansia kilometrejä.

Aika hyvin mieheltä, joka ei pidä sen enempää kissoista kuin koiristakaan. Tai mistään kotieläimistä. Papukaijaa emme ole vielä kokeilleet. Rumia puhuva papukaija olisi mukavaa ja värikästä seuraa. Saattaisi korvata jatkuvasti poissa olevan aviomiehen, kun syksyn illat pitenevät.

Harkitsin jo, että jään siihen nukkumaan, sillä en oikeasti jaksa yläkerran sotkua. Makuuhuoneen lattialla on kerros kissankarvavillakoiria ja minä tosin taisin klovni-runoilijalle, jonka kanssa meillä on tapana aamuisin luetella päivän työt toisillemme, luvata, että metsästän yläkerran koirat tänään pölynimurilla. Ei hemmetti kannata! Jos tyhjennämme vintin, kissankarvavillakoirat saavat ylleen sellueristeloimen ja samallahan sitten sitä imuroi sellueristeet kuin villakoiratkin.

Meitä fiksumpi Pimu

En voinut jäädä tupaan nukkumaan, sillä Anna tuli punttisalilta ja sanoi, että aikoo valloittaa iltamyöhällä keittiön. Siihen sängylle hyppäsi vielä Pimukin ja teputti hännällään merkiksi, että iltapissalle pitäisi päästä. Kohta olimme kaikki - Läski-Oskari Yrjöläistä lukuun ottamatta - lukion parkkipaikalla leikkimässä pallopeliä. Kello oli jotain 22 ja oli pimeää sekä lämmintä.

Pimu kävi vaahteran alta kaivamassa puoliksi maatuneen tennispallon ja toi sen Annalle ja minulle. Ensin olimme kauhistuneita; kantoiko koira meille siilinpoikasen leikkikaluksi? Onneksi ei ollut kuin pallo eikä rotanraatokaan. Aluksi Pimu halusi leikkiä meille ihmisille aivan liian monimutkaista leikkiä. Heitimme pallon kauas, Pimu kävi noutamassa pallon ja juoksi piilottamaan sen Volvon taakse näkymättömiin.

Osoittauduimme kuitenkin aivan liian tyhmiksi partnereiksi sellaiseen, sillä meillä on 180 000 kertaa huonompi hajuaisti. Näköaistista ei ole pimeällä juurikaan apua. Lopulta Pimu suostui aika mekanistiseen ja lopulta tylsään heitä pallo, hae pallo -leikkiin. Kyllä näytti siltä taas, että yliviisas koiramme hieman halveksii meitä ihmisiä. Bordereita ei turhaan sanota maailman fiksuimmiksi koiriksi.

Tämäpäiväinen Jehovan todistajien Tutkimme yhdessä Raamattua -vihkosen teksti sanoo näin: "Kasvattakaa ... lapsianne jatkuvasti Jehovan kurissa ja mielenohjauksessa." (Ef. 6:4) Tämä ei ole mikään helppo tehtävä. Lapset joutuvat vastustamaan sekä Saatanan propagandaa että omia epätäydellisiä taipumuksiaan (2. Tim. 2:22; 1. Joh. 2:16). Jotkut vanhemmat ovat huomanneet, että kommunikointi muuttuu haastavammaksi lasten tullessa murrosikään. Nuoret saattavat vetäytyä kuoreensa, tai heistä voi olla kiusallista paljastaa ajatuksiaan ja tunteitaan. Jos näin on sinun lastesi laita, mitä voit tehdä? Sen sijaan että pakottaisit poikasi ja tyttäresi käymään pitkiä, vakavia keskusteluja, yritä hyödyntää vapaamuotoisia tilanteita (5. Moos. 6:6, 7) Ehkä sinun on ponnisteltava aivan erityisesti, jotta voisitte tehdä jotain yhdessä. Lähtekää vaikkapa kävelylle tai ajelulle, pelatkaa jotain tai tehkää kotitöitä. Tällaisissa tilanteissa murrosikäinen voi tuntea olonsa rennommaksi ja hänen on kenties helpompi avautua."

Minulla on tässä uudenkin työpisteen viekussa Raamattu. Luen nyt yllä olevat Raamatun kohdat. Efesolaiskirjeen jakeessa sanotaan myös, että lapsessa ei saa herättää vihaa. Toisessa kirjeessä Timoteukselle käsketään karttamaan nuoruuden kiihkoa. Siinä on ajatusta. Minähän en nuoruudessani mitään muuta niin tehnytkään kuin kiihkoilin. Milloin minkäkinlaisen angstisen leffafriikin tai itsensä pelokkaana kätkevän runopojan perään. Ehkä sellainen tie oli välttämätön, jotta nyt jotain omista nuorista naisistani ymmärtäisin.

Ainakin sitä olen koettanut tytöille teroittaa, että eivät ottaisi mitään herkkää lyyrikkoa. Kunnon eräjorma se olla pitää. Mies, joka osaa tehdä nuotion sekä tarvittaessa metsästää ruoan paljain käsin tundralla sekä tarvittaessa vielä nylkeä hylkeen omin hampain. Pelkään pahoin, että Anna on sellainen ihan ilman miestä! Nylkee kenet tahansa paljain käsin jäällä.

Tämä on myös hyvä kohta: "Sillä mitä kaikkea maailmassa onkin, ruumiin halut, silmien pyyteet ja mahtaileva elämä, se kaikki on maailmasta, ei isästä." (1. Joh. 2:16). Ja tämä on retorisesti kaunista: "Pidä aina mielessäsi nämä käskyt, jotka minä sinulle annan. Teroita niitä alinomaa lastesi mieleen ja puhu niistä, olitpa kotona tai matkalla, makuulla tai jalkeilla. Sido ne merkiksi käteesi ja pidä niitä tunnuksena otsallasi. Kirjoita ne kotisi ovenpieliin ja kaupunkisi portteihin." (5. Moos. 6:6-9)

Impulsseja

Jos meillä olisi perustulo, ryhtyisin ovelta ovelle saarnaajaksi tai oikeastaan näiden ihanien tienraivaajien kuljettaja-catering -palvelijaksi. Enhän minä osaisi Raamatusta mitään opettaa, mutta voisin olla tausta-apuna heille, jotka osaavat. Demokraatin uutisotsikoista klikkasin esille Juha Siltalan Kalevi Sorsan säätiölle tekemän Impulsseja - Työnantajan alaisena ilman työsuhdetta, Uuden talouden keikka- ja silpputyö paluuna entiseen.

Perustulo rahoitettaisiin globaalilla pääomaverolla tai pääomansiirtoverolla. Mikäli kysymykseen ei tule muu kuin protektionismi, on ryhdyttävä protektionisteiksi. Paikallisraha voisi olla myös kokeilemisen arvoinen asia. Viereisellä hyllyllä on Carolyn Seen Kätevä mies. Se kertoo, mitä on tapahtunut romahtaneessa USA:ssa, tuossa keskiluokan romahduksen tyyssijassa. Tosin Kätevä mies on vaikeuksien kautta voittoon -satu, mutta muuten kirja ei olisi varmaankaan päässyt maailmanmarkkinoille. Olen lukenut sen kaksi kertaa siinä olevien köyhyys- ja prekarisaatiokuvausten vuoksi.

Kuten olen monta kertaa verkkopäiväkirjassani hokenut, olen prekaari. 1990-luvulla toimittajan prekaarius oli vielä vapautta ja kurittomuutta. 2000-luvulla kapitalisti, tässä kohtaa pääoman omistaja, ja porvari, pääoman omistajan palkkalakeija, kokoomuksen äänestäjä tai sitoutumaton enminämitäänpuoluettaole, alkoivat yhdessä huomata, että osa porukastahan pyyhki persettään työelämän alistussuhteilla ja eli mukavasti ilman, että mikään työnantajan direktio-oikeus heitä koskisi.

He muuttivat meidät työelämän ongelmajätteeksi.

Kuria piti saada. Piti saada meidät nuolemaan ostavien toimittajien varpaanvälejä - ja vielä polkuhintaan. Hikeen sinun otsasi, free lance -toimittaja, oli saatava! Piere verta ja kastele juttusi kyynelillä!

"Nyt on meneillään työntekijöiden vähittäinen luisuminen pois keskiluokasta takaisin kohti kiertelevää irtotyövoimaa, päiväläisyyttä." Kirjoittaa Siltala Impulsseissaan. "Työelämässä vakinaistaminen on luottamuksen ja tunnustuksen huipennus. ´Ja sitten tietysti tosiaan että kun sai tämän työpaikan ja se vakinaistettiin, niin se olikyllä niin iso juttu että. Se nosti vähän rintakehää ylemmäksi´, kertoo Leena Åkerbladin haastattelema epävarmuudessa työskennellyt. Vastavuoroisuuden tunteet heräävät, rakkauteen halutaan vastata vastarakkaudella. Sitten kuitenkin mukaan sekoittuu nöyryytys henkilökohtaisesta riippuvuudesta – varsinkin jos kiittää pitäisi pätkästä"

Minä en 1990-luvulla ollut vailla vakinaistamista. Olin onnellinen, että olin täysin vapaa lähtemään Venäjälle vapaaehtoistulkin keikoille, milloin käsky kävi. Vasta äitiyslomilla tuli sellainen olo, että jollain keinon orkesteri täytyy ruokkia. Vasemmistonaisten elämänkaarikurssilla kirjoittamiseni pysähtyi kuin seinään vuoden 2001 alussa. Silloin vänkäsin itseni pätkätöihin Savon Mediat Oyj:n paikallislehtiin. 

Säännöllistä työaikaa ja säännöllistä palkkaa nautin vuoden 2004 loppuun. Se oli kamalaa. Ei minusta ole työelämään. Ajatelkaa - joka aamu tuijottamaan joitain typeriä naamoja, vaikka ei yhtään huvita. Kotona töissä saa olla vaikka yökkäri päällä koko päivän ja juuri tasan tarkkaan niin hapan kuin haluaa.

En kuitenkaan olisi ollut vapaa toimittaja, jos tarjolla olisi heti yliopistosta valmistumisen jälkeen ollut vakituinen, koulutustani vastaava työpaikka. Päätin, että olen vapaa ja otan siitä ilon irti. Vapaudella on kuitenkin  hintansa. Minulle ei esimerkiksi ole kertynyt eläkettä.

Palvelutyöväenluokka

"Automaation ja koneälyn arvellaan vievän jopa puolet työpaikoista ja tekevän lopun työllään elävästä keskiluokasta."

Suomen yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen on sitä mieltä, että suomalaisen työväenluokan ei pitäisi nirsoilla töiden suhteen. En usko hetkeäkään, että kukaan nirsoilisi. Työstä saadulla palkalla pitäisi kuitenkin tulla toimeen; maksaa vuokraa tai asuntolainaa, maksaa eläkettä, ruokkia itsensä ja lapsensa muullakin kuin halvalla ja ravinteettomalla bulkilla, luokattomalla tuontiruoalla.

Suomalaiset syöjät haluavat ostaa suomalaista ruokaa ja sillä tavalla osallistua maatalouteen, mutta mitenkäs ostat vaikka suomalaisia tomaatteja, jos kuukasipalkka on vähän päälle tonnin. Ostin toissapäivänä Pielaveden S-marketista Närpiön mansikoita ja suljin silmäni siltä, mitä ne maksoivat. Ostin myös juoksevaa hunajaa ja katsoin visusti, etten osta SAM-hunajaa, joka ei ole kotimaista. Onneksi löysin korpilahtelaista.

Me haluamme pitää eurot pyörimässä paikallistalouksissa. Emme halua niiden valuvan ylikansallisille yhtiöille. Emme myöskään halua, että julkiset palvelut yksityistetään globaalifirmoille. Onko tämä nyt niin helvetin vaikea ymmärtää?

"Ruokalähettinä työskentelevä lukiolainen Emmi Hormaluoma vahvistaa asian: ”Työ on mukavaa, työkaverit rentoja ja hän voi itse valita työaikansa. Hormaluomaa ei harmita siirtyminen työsuhteesta työkorvausmalliin. Hormaluoma on tyytyväinen myös ansioihinsa. ”Minulla jää käteen mukavasti rahaa, enkä usko, että bensat vievät suurta osuutta palkasta.” Hormaluoman auton kuluista vastaa äiti.

Oi Jumala, sulje minun suuni nyt tässä kohtaa. (Kirjoitin asiakkaallemme hiljattain suorastaan vittumaiseen sävyyn siitä, kuinka kuitenkin tarkoitus on, että meidän raksatyöläiset voivat itsekin ostaa omakotitalon itselleen, vaikka vain rakentavat ja korjaavat taloja - eivätkä suunnittele jotain paskaa, tyhjää ja tarpeetonta.)

Hyvä on. Rikkaat haluavat Suomeen palvelutyöväenluokan. Aputoiminimeni nimi on Lehtipiika. Voin olla palvelutyöväenluokkaa, mutta meidän palvelijoidenkin on saatava säällinen elanto, aika monta kertaa sen olen tässä jo kirjoittanut. Aina ei löydy äitiä, joka maksaisi bensat. "Palkkatyön historiassa (yllä oleva tilanne) vertautuu kapitalismin varhaisvaiheisiin, jossa kehruu ja kutominen voitiin tilata talonpoikien kotitaloudelta, naisilta ja lapsilta, tai hikipajatyyppiseen tilausompeluun suurkaupungeissa."

Minun on vaikea puhua isojen siskojeni tai veljieni kanssa sen vuoksi, että he, suurien ikäluokkien edustajina, ovat eläneet niin toisen elämän kuin minä. En koskaan päässyt keskiluokkaan. Pysyin samassa yhteiskuntaluokassa kuin proletaarit vanhempani.

Tosin en keskiluokkaan halunnutkaan, mutta jotain turvaa olisin elämältäni toivonut.

”Verkoston” ohuet suhteet pettävät kuitenkin helposti tilanteessa, jossa yksilö lakkaa olemasta hyödyllinen verkostoitumisen kohde. Silloin jää vain lähtöperhe, vaikka paradoksaalisesti ihmiset on tahdottu vapauttaa autonomisiksi. Näkymättömien tukien ja perintöjen saanti ratkaisee, pysytäänkö keskiluokassa vielä jonkun aikaa. Riittääkö vanhempien hyvinä aikoina säästämä talo turvaamaan totutun tason jälkikasvulle ainakin joksikin aikaa."

Olen koko sen ajan, mitä olen Lapinlahden kanssa ollut tekemisissä, ihmetellyt, miksi minulla ei ole ystäviä keskiluokasta. Si, si! En ole hyödyllinen verkostoitumisen kohde, nyt sen tajusin. Toisaalta sekin on otettava huomioon, että en mitään niin inhoa kuin keskiluokkaista, meilläontiilitalossakaikkihyvin -asennetta.

Keskiluokka inhoaa minua ja minä keskiluokkaa. Asia on pihvi.

Nauran kolkosti. Nythän olen työnantajan edustaja, Suomen yrittäjien jäsenkin raksafirmamme on. Meillä on vain yrittäjäriski. Ei muuta. Isän talon perintörahat investoimme Matin kanssa kahden Ducaton käsirahaan. Ducatot ovat kyllä pelastaneet meidät paljolta ja joskus kirjoitan niiden historian jonnekin. Matin perintökin tuli lopulta pantua firmaan, joten olemme siinä suhteessa sujut.

Mielenkiintoista on, että eräät tässä yhteiskunnassa vain joutuvat ikään kuin ostamaan oman työpaikkansa. Tätä ei voi ymmärtää kuin toinen mikroyrittäjä. Sellaisen kanssa aamulla tekstaroitiin ja totesin, että on niin ihana, kun ei tarvitse paljoa selitellä eri tilanteiden absurdiutta.

"Yhteiskuntien koossapysyminen ja ihmisten toimintakyky ei voi nojata vain markkinasopimusten malliin, sillä yhteiskuntia rauhoittava keskiluokka (määriteltynä työllä säällisesti toimeen tuleviksi) pysyy enemmistönä vain tulonsiirtojen, julkisten palveluiden ja julkisen sektorin töiden turvin. Jos ihmiset eivät pysty suunnittelemaan elämäänsä, perustamaan perhettä ja asumaankin, yhteiskunta polarisoituu, luottamus romahtaa, väkivalta ryöstäytyy ja elinaika lyhenee. Jos yritteliäisyys ja uusjako monien kehitysmaiden tapaan kanavoituvat aseelliseen ryöstelyyn, rikkaimmatkin alkavat stressaantua ja voida huonommin kuin tasaisemman jaon yhteiskunnissa."

Jotain pitäisi keksiä. Luottamusta ei kyllä enää oikein ole.