Kielen taju

to 15.9.2016

Isoimman siskon synttärit. Nämä ovat todelliset juhlaviikot. Klovni-runoilijan lapsenlapsi täyttää vuoden ja samalla lapsenlapsen täti viettää nimppareitaan. Kohta on isomman veljen synttärit. Ja maanantaina oli kummipojan pikkusiskon nimpparit.

Mietin, miksi kirjoitin Aune-tädin suuhun mie-sanan, kun kerroin muistamisesta ja siitä, ettei muista eikä tarvitse muistaa, jos ei enää pysty. Jos ei halua muistaa, on mielestäni eri asia.

Puumala on mien ja miän välissä. Jotkut puhuvat mie, kuten savonlinnalaiset. Esimerkiksi isä saattoi joskus sanoa miä. Tai sitten isän miä oli jotain mien ja miän väliltä. Miä kuuluu muistini mukaan Mikkeliin. Aune-täti sanoi takuuvarmasti mie, sillä suurimman ajan elämästään hän asui Ruokolahela, ulkomaila siis, kuten meillä kotona sanottiin.

Timo-setästä en ole aivan varma. Saattoi sanoa samalla tavalla kuin isoveljensä, meidän iskä, mien ja miän väliltä. Mien käyttäminen kuitenkin teki muistiaan menettävästä setästä sympaattisemman. Jo Ruben Stiller ammoin väitti, että nainen, joka sanoo mie, ei voi olla kuin täysin viaton.

Vast´ikään ilmestynyt  Kielen taju on omistanut asialle kokonaisia lukuja: "Miksi helsinkiä puhuvaa pidetään leuhkana ja mietä puhuvaa avarasydämisenä?" Kielen tajun ovat kirjoittaneet Irina Piippo, Johanna Vaattovaara ja Eero Voutilainen. Olen vasta päässyt avaamaan kirjan sisällysluettelon kustantajan sivuilta, mutta odotan kuumeisesti, into pinkeänä, että saan sen myös kynsiini.

Nimittäin! Murteellisuus on asia, josta me taistelemme, riitelemme, kiistelemme ja käymme vääntöä Matin kanssa joka ikinen päivä. Näen kuinka Mattia suorastaan leikkaa aivolohkoon minun mä-kieleni. En voi sille mitään, sillä Lahlen lähistöllä puhuttiin niin ja sanottiin, että ollaan mettäs. Ihan tahallani joskus alan puhua tavallistakin nasaalimmin ja ylimielisemmän kuuloisesti. Korostan, että en ole Lapinlahdelta, en kuulu Lapinlahdelle ja haluan Lapinlahdelta pois.

Oma erikoisuuteni on kuitenkin mä ja sä -kielen yhdistäminen eteläkarjalaiseen duracell-pupunuottiin. Radiotyön opettajamme, Reijo Rutanen, nyt jo edesmennyt, sanoi minulle Tampereen yliopiston radiostudiossa, että kuules, olisi varmaan paikoillaan, että kuulijatkin ymmärtäisivät, mistä on kyse. Mitä innostuneempi olen tai mitä jännittyneempi, sitä nopeammin puhe kulkee. Voi kuulijaparkoja.

Vastavedoksi Matti tekee hitaita ja jähmeitä ajatuskaartoja, kun voisi vastata johonkin kysymykseen suoraan. Minä pompin ensin vasemmalla jalalla kärsimättömyydestä ja sitten oikealla jalalla kärsimättömyydestä; milloin heebo pääsee niiku pointtiin?

Lisäksi huomaan joskus huutavani tälle naama punaisena, että en kysynyt sitä, vastaa kysymykseen, jota kysyin, vastaavittukyllätaiei. Yhdessä Matin kanssa inhoamme iisalmelaista käläpätystä, kuten Matti sanoo. Yläsavolaisilla paikkakunnilla on kullakin omat paikallismurteensa ja minun aivoni menevät solmuun varpaisjärveläisestä: Menisiäkö työ sinne tai kävijäkö siellä?

Aivoni eivät mene solmuun pahassa mielessä, kävisiäkö työ ei minua ärsytä, mutten tajua, miten voi ilmaista asiaa niin niin niin hankalasti vääntäen. Useimmiten savolaisilla tuntuu olevan diftongien kanssa pikemminkin niin, että sanotaan, miten helpoiten voidaan, ettei tarvitse liikuttaa suu- tai kielilihaksia liikaa. Täysin epäloogillista.

Nyt Pielaveden itsepalvelukirjastoon laskeutui taivaallinen hiljaisuus. Vain vastapäätä istuvan tyären tietokone puhkuu. Kittilän Tepsan kylästä tulee Ari Ropposelta oppimani muoto: tyär. Tyär ei ehkä taivu nuin. Nuin sanoi puolestani ensimmäinen suomalainen aviomieheni, Antti, arkkikuopiolainen. Marialle nyt kaikki äidit ovat eteläpohjalaisittain äiteitä.

Joku pielavetinen setä rapistelee Iisalmen Sanomia. Ilmastointi humisee. Siunatut Pielaveden kuntapäättäjät, kiitos tästä itsepalvelukirjastosta, vaikka meillä ei enää olekaan Pielaveden Sammon harkkamatkoja. Muistan, kuinka istuin Pielaveden K-marketin eteisessä penkillä ja narskuttelin salaattibaarin antimia. Sen jälkeen menin ostamaan postikortin R-kiskalle ja lopulta käpsyttelin lentishallille Annaa hakemaan. Tulen tänne itsepalvelukirjastolle vastakin istumaan ja kirjoittamaan. Täällä on hyvät fibat.

Se, miksi istun nyt täällä, on pitkä juttu. Kävin aamulla muun muassa Iisalmen kirjastossa metsästysmatkalla. Se, mitä etsin, olisi ollut myös Kiuruvedellä ja joskus Kiuruveden huimanhienossa kirjastossa tulee käydä. Meillä olisi siellä suunnalla nyt rakennustyömaakin. Vieremän kirjastossa tuli käytyä kirjoittamassa, kun korjasimme Vieremän luterilaista kirkkoa.

Ajattelin ja toivoin, että menneenä kesänä olisi ollut aikaa kiertää kaikki Rutakko-verkon kirjastot. En ehtinyt. Voisihan idean toteuttaa nyt syksyllä, kun en niin usein pääse Ilmajoelle - Maria kun alkaa yhä vähemmän tarvita minua liikkumisiinsa. On se vain niin ihme. Vastahan Anna heittäytyi selälleen Pielaveden Puustellintien talon pihalla eikä suostunut panemaan tumppuja käteensä, vaikka oli 28. marraskuuta ja vuosi oli 2001.

Aamulla varhain, kun kävelin Iisalmen uudistettua Rosson ja Emotionin katua alaspäin kohti kahvila Hillaa, päätin, että pidän Iisalmesta. Olen miettinyt pääni pahki ja puhki, miksen pitäisi. Iisalmelaiset ovat ystävällisiä, kaupassa kassatyöntekijät hymyilevät ja kun koetan punkea lapseni pyörätuolia ovesta, ovea pitelemään ryntää jono iisalmelaisia.

Uudistettu katu on viehko ja kahvila Hilla söpöinen. Lähetyskirpparilla on täydellinen kirjakokoelma ja Anna pitää tuoda meikkikauppaan ainakin kerran viikossa. Huomenna pääsemme taas Iisalmeen Annan kanssa herrastelemaan, kun on ripsihuolto.