ma 3.10.2016
Kylläpäs sitä tuli mentyä asiasta toiseen viime viikon lopulla. En ehtinyt sen enempää kirjoittaa kuin lukeakaan. Jaan Kaplinskin Kirje isälle kuitenkin vääjäämättä tuli loppuun ja äsken aamusella lopetin Alia Dannenbergin Kuningatargambiitin.
Kuningatargambiitti oli ällistyttävä. Alia Dannenberg oli survonut sinne kaiken. Pitää nyt ehdottomasti lukea myös Marja-Sisko Aallon Murha tuomiokapitulissa, sillä Matti Pulkkisen muistoseuran varapuheenjohtaja sanoi, että myös Murha tuomiokapitulissa sisältää suurin piirtein kaiken maailmanhistoriaa myöten.
Pidän kaiken sisältävistä muodottomista romaaneista, vaikka ensin meinasin sivuuttaa tylysti Kuningatargambiitin shakkiosuudet. Vaikka ne eivät minua aluksi kiinnostaneetkaan, arvelin, että ne ovat kokonaisuuden kannalta tärkeitä ja kylläpä suhtautumiseni shakkiin muuttui, kun ne luin. Jos haluaa shakkimestariksi, on tietenkin oltava superälykäs ja lahjakas, mutta se ei riitä. On harjoiteltava, harjoiteltava ja harjoiteltava. On käytävä läpi omien pelien strategioita, muiden pelien strategioita, ei saa olla liian aggressiivinen tai brutaali, pitää lukea shakkikirjoja ja kaiken lisäksi tulee olla hyvässä fyysisessä kunnossa.
Dannenberg koukutti myös kainuulaisen Sarvivaaran kaivoksen tiheillä tapahtumilla. Sarvivaarassa sakka-altaat vuosivat, labratuloksia pimitettiin sekä vääristeltiin ja lopulta Tiina-Teemu Kivisaari, potkut saanut kaivoksen ympäristöjohtaja, paljasti huiman puhalluksen.
Tiina-Teemu oli sankaritar, jolla oli hyväntuulisesti jamesbondmaisia kykyjä. Elämä lätki häntä naamalle piikkimatolla, mutta aina Tiina nousi siivilleen kuin Fenix-lintu. Tiina itse tuumasi, että tämä Fenix-lintu nousee paskasta ja hänen rakastettunsa Juuso, joka ei pelännyt Tiinassa entistä Teemua, arveli lakonisen hauskasti, että sanonta oli kyllä, että tuhkasta.
Teemu, myöhemmin Tiina, Kivisaaresta oli koulukiusattuna tullut melkein massatappaja ja intissäkin hänellä oli ollut mahdollisuus ampua joukkuekaveri. Tarkkaa ajankuvaa nämäkin, kuten se, että Tiina Kivisaari sai työpaikallaan Sarvivaaran kaivoksella heti hulppean älykännykän ja miettii, mitä sillä tekisi:
"Pöydällä oli myös älykännykkä, johon joku olisi liittänyt etuliitteen ´äly´, mutta en todellakaan tiennyt, mihin sen ominaisuuksia tarvitsisin. Puhumiseen käytin puhelinta, tekstinkäsittelyyn ja netin selaamiseen tietokonetta, kalenterini oli kätevä paperista tehty, johon merkinnät tehtiin kynällä, ja pelejä pelasin mieluummin ihmisiä vastaan." (Alia Dannenberg Kuningatargambiitti s. 29-30)
Imin Kuningatargambiitin ajankuvaa kuin sieni. Oli huoltajuuskiistaa, yksinhuoltajia, latinomiehiä, jotka maksattivat puhelinlaskunsa suomalaistyttöystävällään, ja kestovaippoja sekä lacto-octo-vegetaristeja tai mitä niitä nyt onkaan. Kirja on oikea tämän ajan runsaudensarvi.
Lisäksi vaikka kyse oli dekkarifiktiosta, joitain ajatuksia nousi Sarvivaara-kuvuksesta. En nimittäin voi millään väistää ajatusta siitä, etteikö Talvivaaran kaivoksen Pyhä Johtaja Pekka Perä nyt jossain nuolisi viiksenpäitään - ei kun eihän sillä viiksiä ole - silittelisi silmäpussejaan ja hyrisisi kuin kissa. Ei hän puille paljaille jäänyt:
http://yle.fi/uutiset/3-8893807
[Vanhempi teksti] « [Sisällysluettelo] » [Uudempi teksti] | [Haku] | [Sivun yläosaan]