Sarasvatin hiekkaa ja Saharan

ti 29.11.2016

Eilisessä Maaseudun Tulevaisuudessa oli Seppo Vuokon erinomainen yliöartikkeli Saharan metsittämisestä. Minä olen sitä paljon ajatellut - ilmeisesti Seppo Vuokko on viitannut siihen kirjoituksissaan aikaisemminkin. (MT ma 28.11.2016 s. 2 Unelmissa vihreä Sahara)

Sahara oli vihreä vielä 7 000 jKr. Kivi- ja hiekka-aavikoksi se muuttui lyhyessä ajassa, jota edelsi 2 500 vuoden kasvipeitteisen puoliaavikon tai savannin aika. Kasvit eivät elä pelkästään sadevesien varassa, vaan ne pyydystävät viileästä yöilmasta vettä kasteena, joka pisaroi kasvien juurelle. Kanarianmänty on sumunseippaaja. Niin kauan kuin Kanarian saarten metsät saivat olla rauhassa, vettä riitti puroihin ja jokiin.

Apinanleipäpuut ja akasiat ovat hyviä vesisieppareita.

Seppo Vuokko korostaa sitä, että Saharan metsittämisen tulee alkaa reunoilta ja vuoristoista. Saharan autiomaistui 300 vuodessa, sen metsittämiseen voisi riittää samainen rupeama.

Eikös tässä olisi nyt jonkinlainen ratkaisu Euroopan pakolaisongelmaan? Porukat metsityshommiin. Kiina voisi olla sponsorina, sehän ostelee maatalousmaata ympäri maailmaa. Muistan maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäen sanoneen, että Kiina ei ole ilmeisesti hullumpi maaisäntä; se investoi eikä pelkästään orjuuta ja riistä.

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/maatalous/wsj-kiinalaiset-haukkasivat-7-7-miljoonaa-hehtaaria-peltoa-australiasta-1.143647

http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/Kiina%20osti%20Ukrainasta%20maata-8863

Sarasvatin hiekkaa

Aloin lukea Risto Isomäen Sarasvatin hiekkaa. Ilmeisesti kirjassa on siteeksi jotain ihmissuhdehömppää, josta Lapinlahden kirjaston lukupiiriraati ei ollut yhtään innostunut. Minä sivuutan tällä kertaa ihmissuhdemössön ja ahmin Isomäen laajaa tietämystä.

Aivan ihana kohta kirjassa oli, kun jumalaisen kaunis Kuolemattomuus-niminen intialainen tutkijatar kertoo hindulaisuuden monista jumalista, jotka ovat vain yhden jumaluuden inkarnaatioita. Juuri menin kirjoittamaan länsimaisen kirjallisuuden historian kurssitehtävään, että Tertullianuksen teoreettisesti kokoonpanema Pyhä Kolminaisuus (lat. trinitas) on hämärä ja akateeminen.

Ylipäätänsä alkoi kyrsiä koko dogmaattisuus.

Samaan dogmaattisuuden vierastamiseen lienee päätynyt virolais-puolalainen polygaamikko Jaan Kaplinski, jonka Kirje isälle tahtoisin lukea toiseen kertaan loppuu ajatuksella sekä samalla tavalla hiljaisesti sekä rauhallisesti hänen esseekirjansa Rajalla, jota ei ole. Minunkin lempi-inhokikseni muuttunut Sirje Kiin hyökkää Jaan Kaplinskin kimppuun Hesarin artikkelissa juuri Rajalla, jota ei ole -kirjasen vuoksi. Tahdon ymmärtää, mistä on kyse, sillä Kirjeessä isälle Kaplinski vihjailee idän suurten uskontojen suuntaan ja harmittelee sitä, että ei ehdi ennen kuolemaansa tutustua esimerkiksi buddhalaisuuteen tarpeeksi.

Lainaan tuonne alemmas eilen illalla tajuntani räjäyttäneen Sarasvatin hiekan kohdan. Intialainen Amrita (suom. kuolemattomuus) arvostelee länsimaisia zarathustralaisia uskontoja (menköön sana länsimainen nyt tässä, sillä onhan islamin syntysijat melko lännessä Intiasta katsoen). Juutalaisuus, kristinusko ja islam ovat zarathustralaisia uskontoja, sillä niiden perusta on Mesopotamiassa Kaksoisvirtainmaassa. Seudulla sumerit keksivät nimittäin ilmeisesti ensimmäisinä maailmassa merkkeihin perustuneen kirjoituksen; nuolenpääkirjoituksen.

Maanviljelyn kehittäminen mahdollisti paikallaan pysyvän asutuksen ja paikallaan pysyminen mahdollisti sen, että joku saattoi jäädä miettimään sellaista asiaa kuin viestintää kirjoitetuilla kirjaimilla. Zarathustralaisuudesta muun muassa Disneyn lastenleffoihin tulee ajatus hyvän ja pahan välisestä taistelusta, maailman jakautumisesta pimeyden ja valon voimiin.

Amrita sanoo venäläiselle Sergeille, josta joku oli lukenut, että on kirjassa Risto Isomäen alter ego: "Koska (teillä) on vain yksi jumala, on olemassa vian yksi suuri totuus, isolla T:llä, eikä lukemattomia pieniä totuuksia, pienellä t:llä. Jokaiseen ongelmaan on siis olemassa vain yksi vastaus, yksi ratkaisu. Hindulaisuuden maailmankuva ei ole yhtä dualistinen eikä, jos sallit, yhtä monomaaninen... monoliittinen, vaan mikä tahansa näkemys on aina oikea jostakin näkökulmasta. Lukemattomat eri totuudet voivat siis olla olemassa yhtä aikaa, vaikka ne olisivat, ainakin näennäisesti, toistensa kanssa täysin ristiriitaisia, koska mitään yhtä suurta totuutta ei ole eikä voi olla olemassa, vaan on vain ääretön määrä erilaisia pieniä totuuksia, joista jokainen näyttää aivan erilaiselta, riippuen siitä, millaisesta paikasta sinä sitä katsot." (Risto Isomäki Sarasvatin hiekkaa s. 66)

Intia on hyvin monimutkainen maa, ajatteli siihen Sergei.

Hm. Olen aina ajatellut, että Intiassa on minulle kaikkea liikaa ja ainakin liian kuuma. Jotenkin maa alkoi nyt kiehtoa. Rakastan kaikkea multituudia ja pienen pieniä totuuksia, näkökulmien värikästä mosaiikkia. Itse asiassa kirjoitin sinne kurssitehtäväänkin, että ärsyttävin kohta Raamatussa on Johanneksen evankeliumin kohta, jossa Jeesus sanoo: "Minä olen tie, totuus ja elämä." (Joh. 14:6)

Ärsyttää, ärsyttää, jos ei lue repliikkiä loppuun. Johanneksen evankeliumin kirjoittajan mukaan Jeesus sanoi kokonaisuudessaan näin: "Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani. Jos te tunnette minut, opitte tuntemaan myös minun Isäni. Te tunnette hänet jo nyt, olettehan nähneet hänet."

Etsin idiomia ei enempää eikä vähempää venäjäksi, mutta google-kääntäjä on mekanistinen idiootti. Olkoon nyt sitten näin: ни больше, ни меньше. Jeesus auttaa meitä krisitttyjä ymmärtämään meidän kristittyjen käsitystä Jumalasta. Onhan sitäkin syytä tutkia. Nimenomaan sitä, mihin meitä on opetettu. Sergeille, taitaa tulla ortodoksisesta perinteestä, tuntui olevan yllätys, että kristinusko on omaksunut zarathustralaisia eli persialaisia (?) elementtejä. Ja paljon, paljon, paljon muita yllättäviä juttuja Jeesuksen ajan kilpailevista kulteista.