Miksi en kirjoita Gregorios Nyssalaisen
Sielusta ja ylösnousemuksesta?

ke 23.11.2016

Vihdoinkin sain alkuun kesäyliopiston länsimaisen kirjallisuushistorian kurssin lopputyön. Kirjoitin melkein kaksi liuskaa pitkän johdannon. Eisevväliä, sillä oikesti olisin halunnut opiskella yleistä teologiaa. Johdannossa perustelin sitä, miksi en valinnut lopputyön toiseksi aiheeksi Gregorios Nyssalaisen Sielusta ja ylösnousemusta.

Enhän minä voinut vain tokaista kylmästi, että ei kiinnosta, vaikka oikeasti, jos olisi kiinnostanut, olisin voinut perustella, miksi kappadokialainen piispa käy teksteineen länsimaisen kirjallisuuden historiaan. Vasta Gregorios Nyssalaisen kuolinvuonna 395 jKr. Rooman valtakunta jakautui kahteen: itään ja länteen.

Sitä paitsi se, mikä minua Sielussa ja ylösnousemuksessa alunperin kiinnosti, on Gregorios Nyssalaisen opettajakseen kutsuma sisar Makriina. Tosin siitä, oliko alkuperäinen Makriina kovasti oppinut vai ei, ei oikestaan voi tietää. Veli saattoi pannan sisarensa suuhun paljon sellaista, mitä sieltä ei todellisuudessa ulos tullut.

Muuten wikipedian mukaan englantilainen historioitsija Edward Gibbon (1737-1794) piti Rooman valtakunnan rappiota ja lopulta tuhoa tavallaan kristittyjen ansiona. Kristityt olivat luonnoltaan pasifisteja! Wow, ja eivätkös kaikenlaiset imperiumit ole jotenkin vastenmielisiä ilmiöitä, joiden on syytäkin ajan kanssa rappeutua.

Nyt on pakko lähteä könkkäröimään Haukkuvan pimeyteen. Aivot alkavat muuten kärytä. Olemme ystävättären kanssa perustaneet sähköpostissa toimivan ruoka- ja kirjallisuusryhmän. Kerromme päivittäin toisillemme, mitä olemme syöneet ja missä asennossa ja miten olisi pitänyt syödä sekä mitä ja miten kirjallisuusopinnot edistyvät.

Minun bravuurini on juokseva lounas niin, että en itse edes huomaa syöneeni. Tänäänkin tein häthätää muutaman ruisvoileivän Gotler-makkaran kera, puraisin yhdestä jo ennen kuin olin aloittanut lounasta ja kiirehdin takaisin länsimaisen kirjallisuuden pariin. Perse ei vain millään meinaa tarttua penkkiin syömisen ajaksi.

Toisaalta! Onhan Antti Rinteestäkin (sdp) sukeutunut ihan nuoren miehen oloinen tyyppi vain "hieman elintapoja muuttamalla ja vettä juomalla". Jos demareistakin on tulossa vähäsen nii ku vasemmistopuolue, meistä ystävättären kanssa tulee hoikkia.

Tai no, en minä hoikaksi halua. Minä haluan olla vallakas, isorintainen ja kovaääninen. Sen verran haluan kiloja pois, että voin heittää beetasalpaajan hemmettiin ja ottaa ehkä kaksi kolme juoksuaskelta ilman että oksennan metsäpolun varteen.