Perjantai

ma 28.11.2016

Kuuntelen Perjantaita maanantaiaamuna. Hyvä oli lähiöohjelma ja Silvia Modig (vas.) tuntui muuttuneen. Aivan kuin puheisiin olisi tullut sisältöä. Dokkaripätkä Katuma 25:stä oli aivan huikea. Dokkarin tekijät pääsivät lähelle ihmisiä.

Myös lauantainen Kimmo Ohtosen susidokkari oli hyvä. Mielestäni tasapuolinen. Pongailin susijahdista tuttuja naamoja. Löysin virallisista susijahtaajista mielestäni yhden rautavaaralaisen vassaritutun ja lapinlahtelainen demari näytti jonkinlaiselta metsästyksenvalvojalta. Hän ei ainakaan osallistunut suden kaatamisen jälkeisiin bakkanaaleihin. Takaa-ajetun ja tapetun suden kanssa poseeraaminen jätti inhan jälkimaun.

Varmasti muidenkin katsojien sympatiat olivat salakaatajia etsivän valtimolaisen nuoren miehen puolella. Hän kertoi Kimmo Ohtoselle kokeneensa sellaisen lapsuuden, että hän osaa samaistua jahdattuun suteen. Ohtonen sanoi, että hänellä on vähän samanlaiset ajatukset.

Toisaalta voi ymmärtää, että metsästäjä, jonka koira on joutunut suden raatelemaksi, mielellään ampuisi raatelijan. Jotenkin vain ei tuntunut oikealta, että oli kymmeniä miehiä yhtä luontokappaletta tappamassa ja vielä liekehtivän vihan vallassa. Meidän Manta saattoi joutua suden suuhun, sillä hävisi niin totaalisesti. Mantasta ei jäänyt edes kaulapantaa. En minä silti ole vihainen tai halua lähteä metsään susia tappamaan.

Yleensä kuljen metsässä niin rymisten tai puhelimessa puhuen, että en näe mitään eläimiä omaa koiraani lukuun ottamatta.

Eilen tein länsimaisen kirjallisuuden historian kurssitehtävän loppuun. Viitteet vain pitäisi jaksaa kirjata työn loppuun. Meinasin otsikoksi panna raflaavasti: Mikä on Totuus? Onko Jumalaa olemassa? Eihän sellainen tietenkään voi olla kirjallisuuden lopputehtävän otsikko, mutta minulla nyt vain on, sillä haluaisin kyllä opiskella teologiaa. Kirjallisuuskin käy tähän hätään.