Normaali

ma 19.12.2016

"Eräs tärkeimmistä psykoanalyysin julkituomista tosiasioista on se, että täysin ”normaalit” vanhemmat ovat suuri vaara lapselle."

Eilen illalla luin Laura Laakson gradua Äidin ääni - kuka puhuu? Graduntekijä kysyi siinä monisanaisesti ja alussa kovin teoreettisesti, voiko silloin kirjoittaa päätoimisesti, kun on lapsia. Huvitti, kun Laura Laakso lainasi katolista esseistiä, Antti Nyléniä. Nylén on sanonut, että tekee ruokaa joskus ihan mielellään lapsiperhekaaoksessa - jotta saisi edes 45 minuuttia olla omissa ajatuksissaan.

Minulle ruoanlaitto on niin vaikeaa, että en todellakaan voi olla omissa ajatuksissani, kun on ruoanlaittovuoro. Perunat kiehuvat kiinni kattilaan ja paistokset tarttuvat wokkiin. Muistan kuitenkin, miten kiistelimme Riistavedellä Annan ja Marian vauvana ollessa Leonidin kanssa siitä, kumpi saa mennä Niiralan Kulman halvimman ja rumimman kerrostalon kuivaushuoneeseen ripustamaan pyykkiä.

Pyykinripustus oli hermolomaa. Rauhallisia liikkeitä kuivaushuminan rauhoittavassa äänimaisemassa.

Tämä on niin totta, niin totta Laura Laakson gradun johdannosta: "Minulle kirjoittaminen on mitä suurimmassa määrin nautintoa, sellaista isoa ja kipeää, liian paksua mielihyväksi. Kysyn kirjoittamalla toistuvasti - saanhan olla, olenhan, millainen olen tänään - toisen kanssa, toisten kanssa, toisaalla? Olenko vielä olemassa tai olenko siellä, tekstissä? Tai ehkä haluan vain tutkia, mitä äidille tapahtuu, kun äiti ei hallitse, vaan hämmentyy. Voi miten noloa – ja silti juuri silloin sitä saattaa saada kiinni alkukuvia ja ajatuksenpätkiä, ehkä kulmia, kolkkia ja hetken hataria ääriviivoja. Ihan kuin unessa, jonka ehtii pyydystää – tyynyn alta ryömii esiin jotakin… Niin että siksi minä rupesin runolle - kertoakseni, että kerään ääniä ja että minä pidän äänten kuulostelemisesta. Kuka siellä  -  huhuu, kuka puhuu? "

Merkinnän ensimmäinen lause on Simone de Beauvoirilta ja senkin löysin Laura Laakson gradusta. Lause on helpottava. Meidän perheessä lähes kaikki on hyvin, hyvin epänormaalia.

Laskupinoja päin

Ärräpäissä vastasin Kiteen punikin viime maanantain merkintään otsikolla Maanantain ratoksi:

"Nyt on jälleen maanantai. Lähden kohta hiihtämään ja sitten pinoja päin (lasku). Pitää survoa taas viikon työt yhteen päivään, sillä tällä viikolla lähden vaihteeksi Järvenpäähän. Marian HOJKS-palaveri ja joulujuhla nääs ja sitten tytön roudaus sähkäreineen joululomalle.

Tony Dunderfelt telkkarissa! Mielijumpasta. Jee! Liika informaatio, liika huolestuminen = niillä on kansantaloudellisia vaikutuksia.

Ihmisten täytyy siivilöidä, sanoo Dunderfelt. Joo, minä olen siivilöinyt Ylen ajankohtaisohjelmat Pressiklubia lukuun ottamatta viime eduskuntavaaleista lähtien. On niin kauhukabinettihallitus, että en kestä. Tosin Pressiklubiakaan ei tarvitse nyt katsoa, kun Ruben Stiller on hermosairauslomalla.

Eutanasia-aloitteeseen tuli 50 000 nimeä. En allekirjoittanut. Olen samoilla linjoilla kuin toveri Kiteen punikki. Eutanasian salliminen johtaa taatusti siihen, että hankalalle ja köyhälle mummille ei anneta loppuviikoiksi morfiinia, vaan eutanasiapiikki säästöjen merkeissä. Lisäksi elämän riistäminen on väärin. Olen uskovainen. Jos joku on kuolemansairas, tuskat on poistettava ja kuolemaa vain odottelemaan kunnon pilvessä.

Römpiö. Uudisssana. Tunne, joka on jäänyt päälle, kelautumaan, huolestuminen ja ärsyyntyminen ovat hyviä asioita. Römpiö.

Ostettua aikaa pitäisi lukea. Piti mun lukea jo aikapäiviä sitten. En tiedä, mihin hälläytyi. Luin Kiteen punkin www.uusisuomi.fi -merkinnät. Oottehan kaikki lukeneet Heikki Patomäen merkinnät Venäjästä? Lukekaapa!

Pia"