Yhtenäiskulttuurin jäänne

su 25.12.2016

Aatonaaton käynti terveyskeskuksessa oli mukavampi kuin osasin odottaa. Tulkintani mukaan vastaanottovirkailija koetti vängätä, että voimme diagnosoida vietnamilaiset rakkulamme ihan itse ja pelkäsin, että päivystävä lääkäri alkaa jementää meitä tunkeutumisesta terveyskeskuksen siunattuun joulurauhaan.

Illan sairaanhoitaja oli kasvoiltaan tuttu - ei mikään ilon lähettiläs, pikemminkin syntymäsurullinen, mutta kuitenkin myötäelävän oloinen. En tarkoita sitä, että terveyskeskuksen työntekijän tulee erityisesti ilahtua, kun kuntalainen käyttää palveluita. Riittää, kun katsoo silmiin, hymyilee vähän ja suitsii äänestään sen, että tekisi mieli sanoa: "Painukaa kaikki vittuun siitä luukulta uikuttamasta!"

Lääkäri oli hauska. Hän sanoi, että jalkateräni ei varmaankaan putoa. Arvasi varmaan, että melkein diabeetikkona suunnittelin jo niiden amputaatiota ja mietin, miten ihminen selviytyy ilman varpaita. Lisäksi sovittelin mielessäni vasempaan jalkaani proteesia.

Eikä meitä yhtään haitannut, että terkkarin väki sai jotain joululahjoja sillä aikaa, kun me mietimme ensiavun puolella tulevia voiteitamme ja niiden käyttöä.

Loppu hyvin ja kaikki hyvin. Jatkan toisella läpärillä, sillä M....atin läppäristä simahtivat näppikset.

Kello on 17 eikä porukka ole vielä jouluruokittu. Ei ole todellista. Tein joulupäivän kunniaksi jouluraivoisan raivauksen. Avasin kaikki Vietnamin-reissun aikaan tulleet laskut, kävin lävitse lukemattomia lehtikasoja, heitin kylmästi pois kaikki vähänkin huonosti taitetut lehdet ja sellaiset, jotka eivät loppujen lopuksi kiinnosta, kuten Yrittäjänaiset. Vaikka kuinka yhden numeron kannessa oli Saimi Hoyer, Etelä-Savon kuningatar.

Jotain piti kirjoittaa siitä, että joulu taitaa olla viimeinen juttu, joka on jäänyt jäljelle suomalaisesta yhteinäiskulttuurista.

En tosin muista, mitä piti kirjoittamani. Jotain sellaista, että vaikka joulu on kuormittunut yhteinäiskulttuuripaineesta, kuka oikein käskee viettää joulua jollain erityisellä tavalla? Voihan sitä toki keksiä omatkin perinteet tai olla vietämättä joulua lainkaan. Eikä joululauluja tarvitse kuunnella, jos ei niitä kestä. Sulkee korvansa. Sehän nykyään ainakin nuorisolla on helppoa, kun on älykännykät ja korvanapit.

Elämäni haljuin joulu oli vuonna 1990 Neuvostoliitossa. Meillä oli vallankumousjuhlaloma emmekä jouluksi päässeet kotiin ollenkaan. Neuvostoliitossa vietettiin pakkasukkojuhlaa uutena vuotena. Taisimme muuten olla Kremlin aukiolla uutena vuotena. Jouluaattona jotenkin Turusen Riitan kanssa muljahdimme USA:n lähetystöön joidenkin lähetystöä korjaavien jenkkiläisten raksamiesten kanssa. Muistan, kuinka istuin nenä nirpassa lähetystön baarin tiskillä ja inhosin epä-älyllisiä jenkkirakentajia. Uuh, kun nyt ajattelee. Ties mitä asioita olisin saanut oppia, jos olisin suhtautunut tilanteeseen kansatieteellisesti.

http://railimiettinen.blogspot.fi/2016/12/joulun-juoksuja-ja-tuoksuja.html

Eilen kun kävimme Varpaisjärvellä haudoilla, tuli radiosta ortodoksinen liturgia Rovaniemeltä Pyhän apostoli Andrean kirkosta. Palveluksen toimittaja kuulosti nuorelta ja sympaattisen epävarmalta, samoin kanttoritar. Syksyllä suunnittelin käymistä palveluksessa Nivalan tsasounalla, mutta sitten suunnitelmani vain hälläytyi. Jotain tuli väliin. Minua kyllä kiinnostaisi kaikki marginaalinen ja yllättävä, kuten Lapuan ortodoksit. Heistä teinkin Aamun Koittoon juttua vuonna 2009, kun Oulun ortodoksiset hiippakuntapäivät olivat Lapualla.

Otin Aamun Koiton Pohjanmaa-numeroon kansikuvan, jossa nykyinen Oulun piispa kääntyy pientä tyttöä kohti jostain papin yläilmoistaan. Pieni tyttö kohottaa katseensa isän puoleen ja isä näyttää kaikkea muuta kuin sydämellisen hellältä. Sain kuvasta kommentin, että silmänräpäys oli jotenkin .... paljas ja paljastava. Se ehkä paljasti jotain minusta, lehden päätoimittajasta..

Maatuška Leena lähetti kauniin joulutervehdyksen ja kaksi lämpimän punaista virkkaamansa patalappua.

Pidän joulusta. Sapuskatkin ovat aika kasvisvoittoisia. Aaton aattona tein lanttu-, porkkana- ja kaalilaatikkoa. Lisäksi imelsin perunalaatikon aihion. En tiedä, voiko näin tehdä, mutta nyt panin imellykset uuniin.

Meillä myös on Miettisen Railin tapaan: "Ei mitään uusia kokeiluja vaan vipovarman perinteinen joulupaketti."

Matti oli mukavasti koko päivän pois jaloista, sillä potee jouluahdistusta. Tänään iltapäivällä kun pesin Marian joululahjalakanoita, hieman kirosin, eikö tämä pyykinpesu jo voi loppua, mutta sitten ajattelin rakentavasti. Uusintamistyö on tärkeää. Pyykinpesu on tärkeää. Astianpesu on tärkeää ja oikeaa työtä, vaikka koneet pesevät sekä pyykin ja astiat. Eivät astiat tai pyykit kuitenkaan itse koneisiinsa mene.

Nyt mies tuli ovesta, joi nopeasti kahvin ja lähti viemään jäteröykkiöitä.

Vävy on tarkoitus hakea meille pariksi viikoksi, joten keittiön pöydän tulee näyttää ihmismäiseltä eikä sanomalehtivarastolta. Sen Maaseudun Tulevaisuuden säilytin, jossa on juttua Vaasan yliopiston aluetieteen professorin Hannu Katajamäen eläkkeelle jäämisestä. Otsikko uhkaili, että Katajamäen jälkeen ei kukaan tutki maaseutua. Lakkautetaanko aluetiede Vaasasta?

www.uusisuomi.fi

Timo Isosaari kirjoittaa harvoin blogiaan, mutta asiaa. Vain maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki kirjoittaa harvemmin. Joulun aatonaattona Isosaari oli ehtinyt kuin varkain kirjoittaa seuraavan merkinnän. Huomasin sen vasta tänään:

http://iitimo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228376-audiovisuaalinen-saaste-en-osta-mitaan

"Olemme antaneet globalistien tuhota jo alkutuotantomme ja suuren osan teollisista työpaikoista. Koska emme sen vuoksi kykene enää maksamaan heidän holtitonta kulutustaan, joudumme tänäkin vuonna seuraamaan katseella, kuinka he kavaltavat 5-7 miljardia euroa uutta velkarahaa entisten syömävelkojen päälle."

Tämä oli myös hyvä merkintä Veikka Mattilalta, vaikken hepun kanssa monesta muusta merkinnästä samaa mieltä olekaan:

http://veikkamattila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/228431-suomessa-puhutaan-valtavasti-pahaa-jehovan-todistajista

"Koska Suomessa Jehovan todistajista puhutaan niin paljon perätöntä ja pahaa, on paikallaan puhua nyt puhua heistä hyvää: Jehovan todistajat eroavat harvoin. He elättävät itsensä ja perheensä ja pääsääntöisesti Jehovan todistajavanhemmat pitävät huolta lapsistaan. Jehovan todistajat eivät juo eivätkä aja humalassa eivätkä käytä päihteitä. He eivät varasta ja harvat heistä pettävät vaimoansa tai aviomiestänsä. He maksavat veronsa kuuliaisesti ja tuskin tuskin koskaan syyllistyvät pahoinpitelyihin tai tekevät henkirikoksia. Lisäksi Jehovan todistajat eivät harrasta irtosuhteita. Lisäksi Jumala on luonut jokaisen Jehovan todistajan omaksi kuvakseen ja Kristus on kuollut ristillä jokaisen heidän puolestaan, mistä syistä jo yksin he ovat arvokkaita."