Esko Karppanen jäi Anti-Oidipuksen ja Intertekstuaalisuuen väliin

su 22.1.2017

Ei ole todellista. Päätin siirtää keittiön sohvalta kirjallisuusteoriakirjat sekä muut kirjallisuuden perusopintoihin liittyvän materiaalin siisteihin ja järjesteltyihin kasoihin toisille tasoille. Piti päästä imuroimaan sohva.

Hommassa meni koko päivä. Löysin kasasta sinne kuulumattomia kirjoja, jotka sijoittelin suunnilleen oikeille paikoilla kirjahyllyyn. Työpöydältä ladoin maksamattamat laskut maksamattomien laskujen koriin ja keksin, että Matti Pulkkisen muistoseura ry:lle voisin varustaa ompelukorin, joka piti tyhjentää tumppukoriin, joka piti tyhjentää afrikkalaiseen koriin, jossa ei ole kantokahvoja.

Lapinlahden Venäjä-seuran paperit survoin samaan koriin, sillä ne järjestöt jätän itselleni jäljelle. Vammaisneuvostoa tietenkään en hylkää niin kauan kuin virkamiehet eivät keksi siirtää minua syrjään liian vallanhimoisena suoran demokratian airuena. Jouduin imuroimaan myös ompelukorin, jotta siihen saattoi sijoittaa järjestöpapereita.

Argh. Kirjallisuusteorioiden opiskelu ei edistynyt tänään kuin vain vähän aikaa aamulla, kun pääsin lukemaan Lauri ja jonkun toisen Thurénin semioottis-analyyttistä tutkielmaa Jaakobin kirjasta. Decameronea en ole moneen päivään nykäissytkään. Hukka tässä vielä minut perii.

Nyt lähdemme kuitenkin hiihtämään. Huomenna herään joko kello kuusi tai jos vaihdevuodet herättävät minut kello kolme, niin sitten nukun kello seitsemään, mutta ei minuuttiakan siitä yli. Palkanlaskuviikko kaiken lisäksi tulossa.

Esko Karppasen Unohduksen tuolla puolen jäi kirjallisuusteorialäjään Anti-Oidipuksen ja Intertekstuaalisuuden väliin. Kummastakaan niistä en tajunnut hölökäsen pölähtämää ja sitä oli perjantaina hauska hihittää Ylä-Savon subcomandante Marcosille puhelimessa. Soitin, koska piti kysymäni, missä vaiheessa Kai Sadinmaan kirjoitustyöt ovat. En minä sitten varsinaista asiaani muistanut kysyä ja jouduin soittamaan uudelleen.