Pekka Alapottu ja Matti Simula

Suomen Kuvalehdestä, Maaseudun Tulevaisuuden poliittisista kolumneista

Kaunokirjallisuuden kääntämisestä

Uusliberalismin obduktiota odotellessa

pe 20.1.2017

Tänään en ehdi kirjoittaa. Siksi kirjoitin tämän merkinnän jo eilen ja käytin pohjana Ärräpäät-sähköpostilistan keskustelua. Viesteissäni Ärräpäihin käytän yltiönaivistista sävyä, sillä kun kirjoitan niitä, minulla on aina helvetinmoinen kiire ja ajattelen, että jos en nyt rykäise tänne jotain, en tee sitä ikinä, ja keskustelunpätkä sammuu siihen paikkaan.

Keskustelimme jotain epämääräistä demareista. Ehkä keskustelu, laiska sellainen, alkoi taas Tytti Tuppuraisesta ja demaripuheenjohtajakisasta. Ehkä sanoin, että joka tapauksessa Timo Harakan Super-Schell vai mikä Super-Schnell Sosialismi se onkaan, tai dandy-sosialismi on kiinnostavaa. Varmaa on, että keskustelukumppanit toistivat itseään kymmenen vuoden takaa,  onhan se mukava vahvistaa yhteistä liturgiaa.

Ei kun! Nyt muistan! Käynnistin itse keskustelun Mikael Jungnerista ja hänen omaelämäkerrastaan, jonka luin kesällä 2015 ja josta en muista muuta kuin, että omaelämäkerran kirjoittaja ei osallistunut demarinuorten orgioihin. En voinut koskaan kirjoittaa omaelämäkerrasta merkintää, sillä molemmat asiat tuntuivat niin.... no, epäuskottavilta. Demarinuoret, demariorgiat, voi pyhä neitseellinen sikiäminen sentään.

Sitten puhuimme hetken Tytti Tuppuraisesta, joka hänkin rimmaa huonosti (jotenkin) sanan demariorgiat kanssa.

(Luin nyt vuoden toisen Suomen Kuvalehden. Siinä oli Vappu Kaarenoja, tiedättehän se bussissa housuunkakkaaja, haastatellut Kuopiossa demareiden puheenjohtajaehdokkaita. Tytti Tuppurainen kannatti suuria tuloeroja. Hänen mielestään ei ole mitään pahaa siinä, että jotkut rikastuvat työllään.

Nauroin siinä kohtaa juttua ihan pissat tenassa tai tenat pissassa. Rikastuvat työllään, khihihiii!!!! Oikeasti! Mistä näitä valopäitä Suomen poliittiselle taivaalle oikein tulee?

Lainasin Ärräpäät-keskusteluun Suomen Kuvalehden Polkomin Matti Simulan kolumnia Timo Harakasta ja siitä, kuinka Demari-lehden päätoimittaja Aimo Kairamo oli joskus neljännesvuosisata sitten kolumnissaan kirjoittanut, että Timo Harakka on pikku paholainen, joka on naureskellut sekä Päivi Hertzbergille että Ulpu Iivarille:

"Timo Harakasta oli vuoden ekassa Suomen Kuvalehdessä (1/2017) aika paha Polkom-kolumni otsikolla Puolue harakoille? Siinä Matti Simula, joka on vittumainen porvari kyllä, kertoi Aimo Kairamon, Demari-lehden kolumnistin, kertoneen kolumnissaan 7.10.1998, että Timo Harakka on ´pikku paholainen´, joka naureskeli tuhonneensa Päivi Hertzbergin uran. Ja sitä aiemmin Ulpu Iivarin uran jossain televisio-ohjelmassaan. No, Päivi Hertzbergistä tuli mielestäni ihan jees tohtorisnainen, kun vähän kouliintui, ja itse asiassa Ulpu Iivari sai mennä. Siinä vasta ei-mikään-ei-mistään-kotoisin-oleva-uusliberaali.... Timo Harakka ei kuitenkaan ollut ryhdikäs, vaan oli soittanut Aimo Kairamolle tämän kolumnin jälkeen itkuisen puhelun. Voi voi." 

Uusliberaalin tyhmimyksen Matti Simulan - ja mikä se toinen heebo Polkom-vinjetin takana onkaan - kirjoituksia ei pidä lukea yksi yhteen. Ne tulee kyllä lukea ja tehdä merkitykset itse. Polkomit ovat ilkeitä, mutta juuri sillä tavalla kuin esimerkiksi Tampereen yliopiston toimittajatutkinnosta valmistunut Timo Haapala on; ilkeä ja supertyhmä. No niin. Kuitenkin rivien välissä istuessani luin, että tjaah, silloiselle Päivi Hertzbergille ja etenkin Ulpu Iivarille olikin syytä naureskella ja vaikka hieman tuhotakin heidän uraansa.

Kunhan joku ruumiinavaisi joskus pääministeri Paavo Lipposen toimet! Miten uusliberalismi ui hänenkin kauttansa Suomeen. Ja kaiketi myös Mauno Koiviston (dem.sdp). Olen kuullut näistä puheita. Ehkä arkistot joskus avautuvat. Sain puristettua Timo Harakalta joskus Kuopion Tiedon janossa omistuskirjoituksen hänen EU-kampanjointikirjaansa Suuri kiristys: tie ulos eurokriisistä.

Harakka kirjoitti: Taisteluterveisin. Siinä oli ihan huutomerkki mukana. Arvelin, että kyl´ varmaan hää meinaa taistella, jos kerta nuin kirjoittaapi. Jos olisin demari, äänestäisin Timo Harakkaa puheenjohtajaksi. Sympatiani ovat olleet Timo Harakan puolella siitä lähtien, kun juonsin Lapinlahden kirjastolla jonkun kaukaisen ja muinaisen ajan vassareiden vaalitilaisuuden, jonne oli kutsuttu Hannu Taanila ja Hannu Taanila tokaisi Timo Harakan olevan tyhmä, kun minä kerroin, että pidin hyvänä Harakan artikkelia Image-lehdessä joskus 1990-luvulla, jossa Harakka tapasi Jumalan Kaltaisina Pyhässä Julkisuudessa esitetyt markkinavoimat Lontoossa lounastauolla sikiöasennossa (ruohikolla ja ettonet).

Ajattelin silloin(kin), että Hannu Taanila on itseään täynnä oleva mulkku. Harakan kanssa hän leimasi tyhmäksi koko minun ikäpolveni, 1960-luvulla syntyneet. Me emme tiedostaneet, totta kyllä, mutta miten 1960-lukulaiset onnistuivat paskomaan meiltä koko tiedostamisen työkaluston.

Vasta Heikki Patomäki (jonka mainitsen täällä taas) toi meille sanan, joka selittää ilmiön: uusliberalismin. Tai no, hieman joudun tässä myös kiittämään Antonio Gramscia, jota en kovin hyvin tunne. Häneltä on peräisin käsite: hegemonia. Vasemmistolaiset ottivat keskusteluhegemonian 1970-luvulla, samalla tavalla kuin vihreät ottivat ilmastonmuutoksella vähäksi aikaa hegemonian muutama vuosi sitten.

Vuodesta 1978 lähtien Suomessa uusliberalistit ovat vaivihkaa ja järkeen verhoutuen rakentaneet hegemoniaansa niin, että jopa lapinlahtelainen pikku pikku pikku kokoomuslainen yrittäjä on sitä mieltä, että globaalikapitalismille emme voi mitään ja tässä sitä nyt vain on parasta lääkettä Suomelle yhdessä muiden idioottien kanssa kiky-kyykyttää Suomen työläisiä ja samalla myydä tiet yksityisille yrityksille. Suuri puhallus.

Huh, alan kuumeta. Hannu Taanila hoki kyllä tuohon aikaan, että maunokoivistositätätäjatuota, mutta ei koskaan päässyt oikein aiheeseen. Siihen, mitä Suomessa oikeasti tapahtui. Hän oli liian ihastunut oman mystikko-houkan puhetapaansa.

Pekka Alapottu ja Maaseudun Tulevaisuus

Maaseudun Tulevaisuuden hapan poliittinen kolumnisti Pekka Alarotu, jonka sukunimeä en merkinnän otsikkoa sorvatessa saanut päähäni, siksi Alapottu) on vähintäänkin yhtä ilkeä kuin Matti Simula, mutta jostain syystä Pekka Alapottu tuntuu lahjomattomalta. Siinä missä Suomen Kuvalehden Polkomin typerykset, Matti Simula ja se toinen, jonka nimeä en edes muista, tuntuvat aina valmiilta nuolemaan porvarin persettä.

Siinä se! Pekka Alapottu on Pekka Alapottu. Enkä minä ole huomannut tämän lipovan ketään.

Kääntämisestä

John Steinbeckin Vihan hedelmistä on ilmestynyt uusi Raimo Salmisen käännös. Olen lukenut vanhan vuodelta 1940 jotain peräisin olevan Alex Matsonin käännöksen enkä huomannut siinä mitään kummallista.

Ärräpäihin kirjoitin näin:

"Achi, sii! Kiitos perusteluista, miksi et, oi Oiva Hevoin´, tykänt´ Alex Matsonin käännöksestä. Kun tulin Ilmajoelta/Seinäjoelta maanantaina 9. tammikuuta, kun esikoiseni (meinas´ tulla, että erikoiseni, aika
erikoinenhan se on, NIIN) täytti 18 vuotta ja meni junalla turvatiimin simpanssin (ah, se ol´ komia, ei gorillamainen, vaan notkea kuin simpanssi, mutta yhtä luotettava kuin gorilla) saattamana Helsinkiin, siis turvatiimin vartija saattoi Marian junaan, ei sen pidemmälle.) NIIN kuuntelin autossa pitkästä aikaa radiota. Yle Puhetta, josta tuli kirjallisuusohjelmia (tuleeko joka maanantai-ilta kirjallisuusohjelmia?). Tuli kirjallisuusohjelma Sadie Smithistä (ei siis Zadie Jonesin, sekoitan nämä naiset, Tommi Melender tykkää ihan yli kaiken Zadie Jonesista, jonka Kauneudesta jäi multa kesken ja Kauneuden taisin heivata kierrätykseen vihapäissäni, sillä Ruskean Tytön, Koko Hubaran, suomenjemeniläisen juutalaisen ja sosiaalityöntekijän, mielestä Zadie Jones ei tunnusta rodullisuuttaan teksteissään) NIIN ohelmassa haastateltiin Sadie Smithin kääntäjää, joka juuri puhui kääntämisen ongelmallisuudestsa. On ilmeisesti kaksi koulukuntaa: sellainen kääntäjäkoulukunta, joka jättää vieraan kielen rakenteet ja vaikutuksen näkyviin, ja toinen koulukunta sitten luo teoksen tavallaan uudelleen kauniilla suomen kielellä.

Minä tietenkin peukutan jälkimmäisen koulukunnan puolesta, mutta mutta mutta siinä pitäisi tuoda sitten enemmän julki kääntäjää teoksen toisena luojana!!!!"

Konteksti

"Hei, nyt mun oikeasti hukka perii ja kohta ulosteottomies. Pakko siirtyä tekemään firman töitä. Tässä kuitenkin Suomen Kuivalehden, joka on kuitenkin välillä ihan hyvä, Matti Simulasta ja Polkomista tuolla jossain välissä, hei, hei, toverit, koetan tehdä ihan vähän töitä tänään ennen Lapinlahden kirjaston kirjallisuuspiiriä ja hiihtoa....."