Piispanpolku 10, osa tsiljoona

Marx, Wittgenstein, semiotiikka

ke 4.1.2017

Aina välillä muistan, että tässähän ovat meneillään yhtä aikaa kirjallisuuden perusopinnot ja haukkaan palan Eero Tarastin Johdatusta semiotiikkaan. Jos voisin tehdä merkintöjä kirjaston kirjaan, olisin kirjasta alleviivannut kohdan, jossa sanotaan, että kun ihminen tiedostaa ympäröivän sosiosemioottisen merkkikentän, ihminen pystyy vapautumaan siitä, eikä merkkisysteemi ohjaa häntä.

Semiotiikalla on emansipatorinen tehtävä. Siinä kohtaa hurrasin. Siitä juuri on kyse. Emansipatoorisuuden kaipuusta!

(Huomasittehan intertekstuaalisuuden edellisessä: Tiedättehän Kylmän veden kaipuu ja Suvi Ahola, mainio kirjallisuustäti, jota arvostan suuresti ja ihmettelen, miksi dekkari-Rönkäaviomies meni yhteen elokuvaohjaaja-Vuoksenmaan kanssa. No, joka tapauksessa Suvi Aholalla ja tällä Röngällä on mainio, nopeaälyinen ja nopesti liikehtivä tytär, joka juontaa aivoja ihanasti rassaavaa Prisma-studiota niin, ettei perässä meinaa pysyä. Prisma Studiossa vierailee kaikkia jänskiä tyyppejä, kuten pitkätukkainen, entinen aseistakieltäytyjä tai sivari, joka pääsi johonkin väliin kuiskaamaan, että maailmankaikkeudella on tietoisuus!)

Ehkä eko- ja feministiteologit ovat juuri kaipaamiani emansipatorisia uskonpuhujia. Ehkä varmaan myös jollain kummalla tavalla radikaaliortodoksian kannattajat, jotka Kuopion piispan Jari Jolkkosen mukaan pyrkivät radikaaleilla epäsekulaareilla näkemyksillään "auttamaan perinteisesti esivaltauskollisia luterilaisia muistamaan, että kristillisen kirkon tulee säilyttää kriittinen välimatka vallanpitäjiin, käydä yhteiskunnallista keskustelua omista teologisista lähtökohdistaan ja tarvittaessa haastaa vallitseva poliittinen ja taloudellinen järjestelmä." (Piispanpolku 10, toim. Jaakko Heinimäki s. 297)

Wow! Mitämitämitä? Tarvittaessa haastaa vallitseva poliittinen ja taloudellinen järjestelmä? Hm.

Ihanata, mutta toisaalta! Olen tullut epäluuloiseksi mitä tahansa ei-vasemmistolaisen sanomaa kohtaan. Kuopion taisteleva Che Que Vara-Martti-Maxi Kaukonen on juuri ottanut facebookissa semiotiikan käteensä ja mättää sillä turpaan porvareita. Hän on huomannut, miten ovelan ryöstön kokoomus aikoinaan teki, kun vei työväenluokan sanat. Se ei ole edes niin viatonta kuin propaganda, vaan täydellistä spinnausta, valehtelua. Kiitos muuten Tauno Auerille, kun aukaisi meidän Lapinlahden ja Ylä-Savon Venäjä-seuralaisten silmät luennoidessaan Stalinista.

Spinnaus ja propaganda

Tauno Auer kertoi, miten propaganda eroaa spinnauksesta. Propaganda on rehellistä, spinnaus sanoman sanomista juuri sopivasti viereen niin, että sanojaa ei voi syyttää valehtelusta ja jos sellaista edes yrittää, joutuu naurunalaiseksi. MTV:3:n possu-Timo Haapala käytti juuri spinnauksen iljettävämpiä muotoja väittäessään, että Markus Mustajärvi (vas.ry.vas.) halusi vain kotiin Sallaan leipomaan pipareita joulua varten, kun eduskunnassa olisi ollut ulko- ja turvallisuuspoliittinen keskustelu.

Haapala paljastui jälleen kerran kusipääksi. En voi muuta sanoa. Tyypillinen Tampereen toimittajatutkinnon poika. Jopa tyhmempi kuin toimittajatutkinnon urheilutoimittajapojat, tämä muuten ei koske lapinlahtelaislähtöistä Antti-Pekka Sonnista, joka vaikutelmieni mukaan 1980-luvulla oli aikuinen, kun me muut pissimme lattianrakoon, vaikka olimmekin jo yliopistossa.

Sitä paitsi Antti-Pekka Sonnisella on sellainen teologinen käsitys - joka kyllä omastani poikkeaa 180 astetta -, että otan tässä nyt lippalakin päästäni ja rutistan sen nöyränä syliini, painan pääni ja huokaisen. (Ja tämä kielikuva on peräisin Susanna Kaukiselta, tuolta Rajat kiinni -fasisteihin seonneelta romanttiselta taistelijaemolta, joka ensin koetti sanoa jotain olennaista myös paikallissosialisteista ja arroganteista A-ryhmän anarkisteista, joiden elämä ei edes hetkellisesti sivua kansan elämää, mutta sitten kun häntä vain suviauvisetjaanttironkaiset dissasivat, hän vaihtoi puolta.)

Suvi Auvisesta oli muuten Suomen Kuvalehdessä ihan kelpo haastattelu. Suomen Kuvalehdessä on hyviä henkilöhaastatteluja ja Eeva-lehdessä myös.

Alister McGraith ja Petri Järveläinen

Siinähän ne nyt tulivat. Piispa Jari Jolkkosen Piispanpolku 10:ssä listaamat teologiset painotukset, jotka ovat äärimmäisen kiinnostavia: Ekoteologia, feministinen teologia ja radikaali ortodoksia. Jolkkonen mainitsee myös luonnontieteet ja teologian yhdistävän Alister McGrathin. Alister McGrath on entinen ateisti ja hän alusti Kuopion luterilaisilla kirkkopäivillä keväällä 2013 täydelle salille.

Alustuksen tulkkasi Suomeksi jo ainakin kerran mainitsemani meidän kesäyliopiston teologian perusopintoryhmärämälle eksegetiikkaa opettanut Kari Kuula, jonka Paavali- ja Helvetti-kirjoja olen lueskennellut, mutten varmaan tarpeeksi ajatuksella läpi lukenut. Ehkä vain ei vielä ole ollut aika kypsä. Tai aivo kypsä, niinhän se varmaan on. Ensin semiotiikka ja sitten Kuula.

Alister McGrathin alustus oli antoisa, muttei niin antoisa kuin olin odottanut. Odotin jotain järisyttävää ja sitten, kun esille tuli vain sellaista, jonka olin omassa päässäni jo moneen kertaan kelannut - no, sen Kari Cantellin Tiedemiehen mietteitä uskosta (ilm. 1996, siis lähes kaksi vuosikymmentä aiemmin, kun läksin ortodoksisella tiellä käveleskentelemään ja myöhemmin kompuroimaan, kohta ryömin vatsallani kuin pisteliäs myrkkykäärme tai no välillä nöyränäkin ehkä siellä taas, mutta en tässä merkinnnässä) jälkeen - jäin vähän halju olo. Tässäkö kaikki? Oliko tässä jotain uutta?

Mutta ehkä minä en kuulunutkaan Alister McGrathin alustuksen kohderyhmään. Kiitos joka tapauksessa epäkonventionaalisimmalle luterilaiselle pastorille, jonka olen kuunaan tavannut, Raija Jokelalle, joka minut Kuopion kirkkopäiville sai matkustamaan.

Alister McGraith on nykyään anglikaanipappi ja hän on kehittänyt yhteensopivuusmallin, jossa teologia ja luonnontieteet ovat itsenäisiä, mutta ei erillisiä lohkoja. Molemmat puhuvat samasta todellisuudesta, omasta itsenäisestä näkökulmastaan. (Piispanpolku 10, toim. Jaakko Heinimäki s. 297)

Toisaalta, hih, tässäkö kohtaa palkkaprelaatti oli vasta vuonna 2013 ja nyt vuoden 2016 lopulla?

Jari Jolkkonen mainitsee myös Portaanpään opiston rehtorin Petri Järveläisen, joka Jolkkosen sanojen mukaan on ".....Järveläinen hävisi jonnekin. Etsin kohdan myöhemmin. Kohta on Nalle-puuron keittäminen vävypojalle. Ja kait se Mariakin jossain vaiheessa herää.

Ylä-Savon sosiaalifoorumi

Petri Järveläinen on outo hiihtäjä. Kun hän tuli Lapinlahdelle Portaanpään opiston rehtoriksi, olin Matin ja Liisan toimittajan ominaisuudessa havaitsevinani, että tämä olisi halunnut jotenkin kohottaa seudun älyllistä tasoa. Oli vaikka sun mitä seminaaria, Pohjois-Savon teologiapäiviä ja sun muuta mielenkiintoista talousfoorumia. Nyt heppu on vaiennut. Onko hänet lannistettu?

Minä kyllä joskus härnäsin Järveläistäkin sillä, että järjestetään, jeejeejee, täällä Ylä-Savon sosiaalifoorumi. Järveläinen tajusi asian jotenkin vinoon ja käski ottaa yhteyttä sosiaalitäti Elli Aaltoseen. En saanut sanaa suustani, sillä sosiaalifoorumithan ovat sellaisia, joissa ei kuunnella juuri virallisia sosiaalitanttoja eikä etenkään tulevia Kelan pääjohtajia, vaikka Aaltosella olisikin erilaisia ajatuksia Suomen kelaihmisten (kansalaisten) elämän järjestämisestä kuin muilla kepuliineilla.

Eikös Elli Aaltonen kepulainen olekin? Vai olenko väärässä? Jos olisi, olisi hyvä homma. Täti Aaltonen olisi hyvä vastapaino siihen kokoomuskepulaiseen mainstreampaskaan, joka kusee Santeri Alkion haudalle koko ajan. Jokos minä tätä kielikuvaa olen monta kertaa käyttänyt merkinnöissäni? Hm. Ehkä kaksi kolme, ei riitä vielä.

Tai olisihan tuleva Kelan johtaja saanut suojella Ylä-Savon sosiaalifoorumia Lapinlahdella ja kuunnella, mitä ruohonjuuritasolla ihmiset ajattelevat ja millaisia tulevaisuudenskenaarioita he miettivät nyt, kun hyvä demarijärjestelmä on romutettu.

Ylä-Savon sosiaalifoorumista puhuin Lapinlahden luterilaiselle kirkkoherralle Lauri Jäntille ja hän vähän jopa näytti vihreää valoa, mutta käski sitten kääntyä Suomen luterilaisen kirkon jonkun sosiaalifooruminaisen puoleen, mutta tämä loihe minulle lausumaan, että mukana eivät voi olla puolueet. Tajusin sähköpostiviestin niin, että idea ei voi tulla minulta, joka olen puolueen jäsen, joten lähetin takaisin varmaan täysin vittuuntuneen sähköpostiviestin, että pitäkää vittu vain tunkkinne, ääliöt.

Niinhän se meni. Eikä asiasta ole sen koommin kuulunut mitään.

Pelastus kuuluu kaikille

Sen selvittäminen, miten osallisuus pelastuksesta jäsentyy, oli syy, jonka vuoksi Jari Jolkkonen lähti opiskelemaan teologiaa. (Piispanpolku 10, toim. Jaakko Heinimäki s. 280)

Pelastuksen kaipuu ei ole ollut syynä siihen, miksi minä olen mukana tässä jutussa, sillä minulle itsestäänselvää on jo lapsuudesta lähtien ollut, että kyllä Jumala meistä huolen pitää. Kiitos nyt körttipohjaisen äidin, jonka kanssa menimme ukkosenilmalla Kärkölän Järvelän Nummenkulman kylän perämutkassa Vuorimaan tilalla suojaan meidän pikku-Fiiatiin, jonka iskä oli parkkeerannut tallin eteiseen suurten liukuovien taakse, äiti pelkäsi niin pirusti ukkosta, mutta valoi minuun aina uskoa, että vaikka pelottaa vaikka niin vitusti, kyllä Jumala meistä huolen pitää.

Ja totta kait kaikki pääsevät taivaaseen. Päivänselvää. Helvettiä ei ole, paitsi ihmisen omassa päässä siinä kohtaa, kun hän joutuu erilleen itsestään, vieraantuu maailmakaikkeudesta - toisin sanoen joutuu erilleen Jumalasta. Tämähän on kirkasta kuin vastataottu kattopelti.

Niin todellakin. Minähän taisin olla anarkisti. Ainakin isä Hannu Ketoharju (SKP, Juuka) niin minut muistaa määrittää, kun itse sen unohdan. Anarkisti olen ainakin siinä mielessä, että älkääs kuulkaas palkkaprelaattilaiset tulko mulle kertomaan, miten mun pitäisi ajatella. Tulee aina mieleen elävästi Vasemmistoliiton kunnallisasiain sihteeri Aulis Ruuth, joka koetti poloinen saada minut Vasemmistoliiton kuntaryhmässä jotenkin edes ruotuun. Ruth veti hatustaan ässän; Vasemmistoliitto on vuonna 2006 päättänyt yhdessä kuntaliitoksista ja Paras-ryhmistä, sotesta (ja julkisen sektorin suuresta kusetuksesta, juu). Minä taisin tokaista tai ainakin ajattelin suureen ääneen omassa päässäni, ehkä mutisin jotain sellaista, että vittu joo ketkä me, minä en ainakaan siinä vaiheessa muuta miettinyt kuin klikkaisinko itseni puolueesta irti, kun Suvi-Anne Siimes (vas.nusu.porv.) lähti läppäisemään.

Me emme enää usko auktoriteetteihin. Tai uskoisimme, jos jostain saisimme oikeita auktoriteetteja, sellaisia, jotka auttaisivat kasvamaan (uskossa ja politiikassa) oikeasti. Nyt te luulette, että en ehdi ikinä Marxiin tai Wittgensteiniin tämän merkinnän aikana. En ehdikään. Jatkan joskus. Tuvasta kuuluu jo lemmenparin kyyhkysmäistä kujerrusta. Pitää alkaa puuronkeittoon.

Petri Järveläinen ja Karl Marx

Olipas mukavaa yhdistää väliotsikossa kristillisen kansanopiston rehtori sekä marxilainen filosofi - paitsi, että Marxhan itse ei ollut marxilainen, jos olen oikein ymmärtänyt. Tai ainakin hän eläessään oli sitä mieltä, että hänet ymmärrettiin väärin. Voephan se olla.

Petri Järveläinen löytyi Piispanpolku 10:stä Kuopion piispan Jari Jolkkosen väitöskirjan yhteydestä luvusta Normimessu hengellisenä kotina. Jolkkonen oli tehnyt väitöskirjansa Martti Lutherin ehtoollisopista. Väitellyt mainitsee Petri Järveläisen monipuolisena ja oppineena uskonnonfilosofina sekä sanoo, että jakaa Järveläisen väitteen, jonka mukaan jumalanpalveluksen teologia on teologian kruunu ja risteys, sillä siinä yhdistyvät kaikki muut disipliinit: eksegeettinen, filosofinen ja käytännöllinen teologia.

(Luen lausetta yhä uudelleen. En ymmärrä sanaa muut välissä. Mitkä muut?)

Joka tapauksessa kirkon elämän ytimessä pitäisi olla ateria - ei oppi tai moraali! Jes, tätä tarkoitan, kun sanoin, että Piispanpolku 10 -kirjoituskokoelman lukeminen oli vapauttavaa, ihanata ja suorastaan taivaallista. Eiväthän nämä pipit ja papit suoraan sanoneet, että uskokaa, miten huvittaa (kunhan maksatte kiltisti kirkollisveronne.), mutta niin minä sen tulkitsin.

Että luterilaisen kirkon ovella ei pidetäkään pistokoetta, jossa kysyttäisiin kirkkoon tulijan kantaa esimerkiksi juuri kolminaisuusoppiin. Minä siitä ajattelin eilen illalla Marian hammaspesua valvoessa, miksi juuri minun tulisi siihen ottaa kantaa. Miksi minua niin kovasti ahdistaa, että kolminaisuusoppi aiheuttaa minussa ahdistusta.

Jolkkonen kirjoittaa, että hyvä jumalanpalvelus on yhtä aikaa koskettava ja norminmukainen, juhlava ja kodikas. Luterilaisen liturgia voi toimittaa käsikirjan mukaan joko rikkaasti tai yksinkertaisesti. Liturgiaa johtava pappi ei saisi olla mielistelevä narsisti, joka tahtoo kerjätä kaiken huomion itseensä.

Hm, ketähän Jolkkonen mahtaa mielistelevällä narsistilla tarkoittaa?

Vähän sama kuin isä Hannu Pyykkönen, joka on suoruutta olen ennen arvostanut, vihjailee blogissaan metropoliitta Ambrosiuksen viinipiireistä ja viinieliitistä. Miksei hän paukuta suoraa tekstiä niin kuin ennen?

Niin se Marx. Samalla kun emme viime perjantaina löytäneet Annalle oikeaa uuden opetussuunnitelman mukaista hissan kirjaa Kuopiosta, löysin kokoelman suurten filosofien ajattelua sekä Piispanpolku 10:n, josta näköjään kirjoitan koko vuoden 2017, sillä vasta olen pääsemässä Jolkkosen osuutta loppuun. En vielä edes ole kosketellut kirjoituksen kohtaa, jossa hän purkaa suhdettaan ortodoksikirkkoon.

Suurten filosofien kokoomateoksesta, pehmeäkantisesta, arkipäiväisestä, haluan sanasta sanaan jäljentää seuraavan siitä, kuinka paradoksaalisesti kapitalismi luo itselleen vastakkaisen luokan, työväestön, ja synnyttää sillä tavalla omat haudankaivajansa:

"Samalla kun pienenee niiden pääomaylimysten luku, jotka anastavat ja tekevät yksinoikeudeksi tämän muuttumisprosessin (tuotantosuhteiden muutoksen) kaikki edut, kasvaa kurjuuden, sorron, orjuuden, rappeutumisen ja riiston määrä, ja samalla kasvaa yhä paisuvan ja kapitalistisen tuotantoprosessin itsensä kouluttaman, yhdistyneen ja järestäytyneen työläisluokan suuttumus." (Suuret filosofit, Ray Monk & Fredric Raphael s. 475-476)

Niin. Nythän on niin, että olemme kerrostuneet kolmeen pääosaan. On yläkerros, yhtiövallanpitäjät ja heidän hyvätuloiset lakeijansa, on keskiluokka, joka on vielä töissä, ja keskiluokkakin on kolmessa osassa: hyvätuloiset, keskituloiset ja prekariaatti. Alakerroksena on lumpenproletariaatti, joka joutuu olemaan jokapäiväisestä toimeentulosta niin huolissaan, että sieltä ei mikään vallankumous synny.

Työväenluokka, johon itse asiassa kuuluvat kaikki, jotka eivät saa elantoaan pääomatuloista (lääkärithän muuten muuttavat tulojaan pääomatuloiksi, kansaa riistävät mulkunpäät, ällöttävät iljetykset!), on siltä osin kuin tiedostaminen olisi mahdollista, tylsistetty mäyräkoirilla, psyykenlääkkeillä, typerällä viihteellä ja spinnaavilla Ylen ajankohtaisohjelmilla ja attejääskeläisillä. Työväenluokka on vain vihaista - ei muuta. Näinhän Slavoj Žižek on sanonut. Lähiöistä kumpuaa vain hillitöntä raivoa, mikä on sinänsä täysin oikeutettua, mutta raivosta puuttuu täydellisesti analyysi. Siitä ammentavat protofasistit kannatuksensa. Persuthan on vain seuraa johtajaa -kupla ja nyt kannatus hiipuu, kun alaluokka huomaa, että sitä on kustu silmään.

Ja mitä tapahtuu? Koska vasemmisto on heikko ja itsetunnoton sekä puuhastelee niitä näitä kissanpäitä identiteettipolitiikan parissa sekä harjaa korkeasti koulutettua tai muuten vain urbaania napaansa ekologisella napanöyhtäharjalla (Silvia Modig (vas.substanssiton), korjaavat avoimesti fasistiset ja vielä kaiken lisäksi väkivaltaiset ryhmittymät saaliin.

Kaikki lopulta sataa kokoomuksen laariin. Oksetus.

Tottahan on helpompi alkaa vihata mamuja, jutskuja, kommareita, mustalaisia ja mitäs kaikkea ne natsit työnsivätkään kaasu-uniin kuin miettiä, ketkä oikeasti ovat pääomien keskittämisen takana. Kuka on tuhonnut Suomesta perustuotannon, kuka myynyt valtionyhtiöt ja kuka velkaannuttanut maanviljelijät? Mamut vai? Muslimit ehkä? Juu.

Mielestäni kokoomus, sillä kaikista puolueista alkoi yht´äkkiä tulla varjokokoomuslaisia. Demareista etunenässä, kun heitä jenkit kouluttivat.

Aivan suunnattomasti ärsyttävät valtamedian toimittajien lätisevät kolumnit, jossa he kirjoittavat ympäripyöreästi vihaavansa epäoikeudenmukaisuutta, mutta lisäävät kolumninsa loppuun kohottavan loppulauseen kuin kouluaineessa, jolla on tarkoitus saada opettajalta omena. Hillitään vihaa, ei haukuta ketään, eiköstä vaikka, ihan kiva, eihän me niin köyhiä olla, kun eläkeläismummot eivät kuole meillä toripenkeille nälkään ja kylmään.

Niin se Wittgenstein. Ehkä huomenna. Huomenna hieman vielä Kuopion piispaa Jari Jolkkosta. Lupaan teille, että sivuutan suurimman osan Piispanpolku 10 -kirjan piispoista. Kaikista en kirjoita kuutta merkintää.